Maakaasun huoltovarmuus.

Maakaasun/biokaasun huoltovarmuudesta aina silloin tällöin väitellään.

Suurin osa maakaasusta toki tulee Venäjältä; vaan onko se huoltovarmuuden uhka tosiasiallisesti?

Suomeen tuleva vanha maakaasuputki ja nyt merenalainen kaasuputki Eestin alueelle,  Suomessa sijaitsevine terminaaleineen, kytkee yli puoli Eurooppaa venäläiseen maakaasuun.

Venäjä saa valtaosan valuuttatuloistaan polttoaineista, ei muuten aikanaan uskaltanut sulkea Ukrainankaan kaasuverkkoa, vaikka uhitteli. Entäs  jos Venäjä sulkisi Suomen kautta kulkevan kaasuputken; tuntuisiko järkevältä, jos mahdolliseltakaan. Teknisesti tietenkin mahdollinen.

Meidän poliitikkomme jostain syystä eivät kiinnostu biokaasusta (uusiutuva ja kotimainen), paitsi sen verotus; nousujohteinen.

Energia, ml Suomeen ehkä tuleva venäläinen ydinvoimala taas ei sitten olekkaan huoltovarmuusriski??

Mitä tulee laivaliikenteeseen Itämerellä; Venäjä pystyisi sulkemaan nykyisinkin koko pohjoisen Itämeren Kaliningradista käsin. Ei, en jaksa uskoa ihan noin vahvasti Venäjän akuuttiin uhkaan Suomelle. En siitäkään huolimatta, että näiden sivustojen ”sotilasasiantuntijat” toisin väittävät; eipä tuo Venäjä vieläkään ole Suomeen hyökännyt, vaikka sen piti jo muutama vuosi sitten se tehdä (”asiantuntijoiden” mukaan).

 

6 vastausta artikkeliin “Maakaasun huoltovarmuus.”

  1. Suomessa vaan on hiukan huono tilanne kaasun käytön suhteen, varsinkin liikennekäytössä. Jakelupisteet ovat täysin alkutekijöissään, ainoastaan niiden kohdalla se on järkevää, jotka asuvat edes samalla paikkakunnalla. Ei ole järkevää lähteä johonkin ainoastaan tankkaamaan polttoainetta. Sitä tehtiin takavuosina, kun bensa oli tarjouksessa ja jostain sitä sai viisi penniä halvemmalla 20km päässä. Sekin autuus ja luulo jäi euron tullessa valuutaksi.

    1. Olet Pentti oikeassa. Toisaalta poliitikkomme ovat tehneet kaikkensa esim biokaasulaitosten lisäämisen estämiseksi.
      Parhaillaan meidän seudullamme riehuu melkoinen sota biokaasuyrittäjää vastaan.
      Forssan puhdistamon ongelmat ovat jo vuosikymmenten takaisia, Finleissonin ja teurastamon jätteisiin ei ole puututtu vaikka ylijuoksutuspöytäkirjoissa lukee jo 70-luvulta saakka ongelmia (olen ko pöytäkirjoja nähnyt)
      Nyt sitten on puututtu paikaalisen hyvinkin menestyvän biojätejalostukselliseen toimintaan keskittyneen yrityksen toimintaan syytellen.

      En väitä, ettei ongelmia olisi ollut… mutta kuitenkin, aiempi historia kertonee muutakin mm kaatopaikkajätteistä.

  2. Ehkä tuo kaasu ei ole Suomen huoltovsrmuuden kannalta ongelma, vaan se että tuomme sähköä Venäjältä Suomeen paljon. Meidän pitäisi rakentaa pari ydinvoimalaa lisää.

  3. Suomi on eniten riippuvainen Venäjän energiasta kaikilla sektoreilla. Toimituskatko tai äkillinen hinnan nousu pitäisi ottaa huomioon?

    1. ”Meidän poliitikkomme jostain syystä eivät kiinnostu biokaasusta (uusiutuva ja kotimainen), paitsi sen verotus; nousujohteinen.”

      —————————————-

      Kansallisvaltiomme viholliset yrittävät estää juuri sen energialähteen käyttämisen, jossa olisimme vahvoilla eli suoturpeen käyttämisen.
      Sen sijaan viholliset yrittävät käyttää valtion rahoja hukkaan energiasysteemiin, minkä mahdollisuudet Suomessa ovat EU:n heikoimmat. Tarkoitan tuulivoimaa. Viholliset yrittävät hukata maksimaalisen määrän sähköenergiaamme tuulivoimaloiden lämmittämiseen ja sähköautoiluun juuri silloin, kun sähköenergian hinta on kalleimmillaan. Tarkoituksena yhteiskuntamme vihollisilla näyttäisi olevan maamme asukkaiden, tuotantolaitosten, liikenteen ja valtion talouden vahingoittaminen mukaan luettuna sähkön toimitusvarmuuden vahingoittaminen.

      Jos vahingollisen politiikan takana olisi lahjonta, asian tutkinta kuuluisi Keskusrikospoliisille.

      Mutta jos taustalla häärivät yhteiskuntaamme vahingoittamaan pyrkivät tahot, niin Suojelupoliisin pitäisi ottaa niistä tahoista selvää.

  4. Nord Stream 2 lisää riippuvuutta Venäjästä

    https://yle.fi/uutiset/3-7129186
    10.3.2014
    Tusk: Saksan riippuvuus Venäjän kaasusta uhkaa Eurooppaa
    Saksa ostaa noin kolmanneksen öljystään ja kaasustaan Venäjältä

    ****
    https://www.verkkouutiset.fi/ranska-ja-saksa-ajautumassa-tormayskurssille-nord-stream-2sta/
    08.02.2019

    Ranska ja Saksa törmäyskurssille Nord Stream 2:sta

    Ranskan kannattama EU-tason muutos voisi kääntää maakaasuhankkeen tappiolliseksi.
    *
    Saksan liittokansleri Angela Merkel on puolestaan kiistänyt Nord Stream 2 -hankkeen tekevän EU:n riippuvuutta Venäjän toimittamasta maakaasusta.
    [ Tosiasioiden kiistäminen on ominaista Angela Merkel’lle.]

    *
    Euroopan ei pitäisi vapaaehtoisesti luovuttaa energiaturvallisuuttaan kilpailijavaltiolle. Projektin pysäyttäminen lähettäisi Moskovalle selkeän viestin, ettei maa selviä ilman rangaistusta aggressioistaan naapureitaan kohtaan ja demokraattisten valtioiden häiritsemisestä, suurlähettiläät Richard Grenell, Carla Sands ja Gorlon Sondland kirjoittavat.

    Nord Stream 2 -hankkeen tiedottaja Steffen Ebertin mukaan mahdolliset direktiivimuutokset eivät vaikuttaisi rakennustöihin, jotka ovat edenneet vauhdikkaasti. Kaasuputken on arvioitu valmistuvan marraskuuhun mennessä.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *