Muikkua ja pekonia.

Tulipahan tänä aamupäivällä tehtyä pekonia (Amerikan, suomalaisesta (?) lihasta Puolassa valmistettua) pekonia + eilen savustamiani pienehköjä muikkuja. Muikkujen savustamisessa kun käytän ainoastaan suolaa, itse tekemääni BBQ-kastiketta (hieman makeaa) ja kuivattua tilliä.

Laitoin sitten pannulle pekonia, siis kylmälle hellalle ja pannulle, sitten peitin pekonin timjamilla, suht runsaasti. Tottahan on, että pekonia ei saa paistaa valmiiksi kuumalla hellalla eikä pannulla.

Liemeksi pekonille lorautin Saarenmaa tumea tölkillisen. Kun olut oli haihtunut, lisäsin muikut. Lisukkeena vielä kaali-, nauris- ja porkkanahauduketta. Salaatin kanssa sitten nautiskelin ateriani; vaikka itse kehunkin, se oli maittavaa.

Tämä oli ns sinkkuateria, vaimo oli jossain seurakunnan tilaisuudessa, sanoi viipyvänsä pitkälle iltapäivään.

Ateria oli aivan loistava (minun maatiainen makuni).

6 vastausta artikkeliin “Muikkua ja pekonia.”

  1. Miksei pekonia saa paistaa valmiiksi pannulla? Minä paistan kananmunien kanssa.

  2. Oletko kokeillut pikkumuikkuja savustaa ensin ja sitten lämpöisenä suolaveteen suolaantumisaika koon mukaan. Suolavedestä hetkeksi valumaan ja syödään heti vielä lämpöisinä.

    1. Mä olen savuahvenia valmistanut Niilon mainitsemalla tavalla, eli savupöntöstä hetkeksi suolaveteen ennen nauttimista.

  3. Tuosta pekonin paistamistekniikasta voi netistä lukea paljonkin; lopputulos kuitenkin on se, että pekoni on asetettava kylmälle pannulle tai kylmälle pannulle nesteen kera. Näin minulle on vuosikymmenet sitten opetettu ja ihan pätevien kokkien toimesta.

    Kananmunat ja pekonin voi toki paistaa yhdessä mutta kylmälle pannulle jos hyvää ja rapeaa haluaa saada.

    Tuskin tuosta pekonin ”kotimaisuudesta” kukaan selvää saanee. Ylikansallinen lihateollisuus vain toimii näin.

  4. Tuosta Niilon mainitsemasta suolauksesta; kalahan voidaan kuivasuolata tai liuossuolata, ennen tai jälkeen savustuksen; ei kovinkaan paljon lopputulokseen vaikuta.

    Tuosta suolauksesta vielä: onhan sellainenkin suolaustapa kuin ruiskusuolaus, sitäkin olen harrastanut.

    Harvinaisempi suolaustapa lienee sokerisuolaus, sitä tehtiin 60-luvun suomalaisilla sillilaivoilla, Pohjanmeren sillinpyynnissä. Suolamestari muuten oli laivalla arvostettu herra.

Vastaa käyttäjälle Niilo Mäkelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *