Ilmaston muutos vai lisääntyminen?

Tamperelainen, Tamperelaisessa (lehti),  demarivaltuutettu esitti huolensa, hänkin Suomen väkiluvusta.

Suomen väkiluku lähtee laskuun, mikä neuvoksi?

Ja mikä ylipäätään Suomalaisia vaivaa?

Minusta tuntuu kyllä, että vastaus on aika helppo, jos viitsii ihan yhteiskuntaa katsella, tai sen mekanismeja, ymmärtää havainnoimaansa.

Elämme jatkuvan muutoksen aikaa, jossa ei voi oikeastaan ollenkaan suunnitella elämäänsä saati perhettä.

Yrityksiltä ja yrittäjiltä puuttuu pitkäjänteisyys, joka johtuu aika pitkälle tosin, muista tekijöistä, kuin yrittäjistä itsestään.

Suuremmat yritykset ovat sijoittajien käsissä, joita ei kiinnosta itse tuotanto, vaan voitto sijoittamalleen pääomalle.

Siksi se vähäinenkin suunnitelmallisuus on hävinnyt.

Varsin monet pienyrittäjät ovat alihankkijoita, jotka ovat yleensä täysin riippuvaisia yhtiöstä, jolle alihankintaa tekee.

Muut riippuvaisia jatkuvista suhdannevaihteluista, joihin pieni yrittäjä ei ole syyllinen, mutta joutuu kärsimään.

Perheelle, tai sen suunnittelulle varsin monelle, ei ole oikein mahdollisuuksia, kun ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan, usein yt- neuvottelut, ja mahdolliset potkut.

Ei houkuttele jatkuvat muutokset julkisella sektorillakaan, joka pitäisi olla yhteiskunnan turvatekijöitä, kuten terveydenhoito, vanhushuolto, mielenterveyshoito, neuvolatoiminta ym.

Perhesuunnittelua ei ole, eikä yhteiskunta siihen kannusta.

Talous mietityttää varsin monia, riittääkö rahat elättää perhettä, kun huominen voi olla epävarmaa.

Monia pelottaa myös Suomen sotilaallinen aktivisuus ja kipeästi kaipaamien rahojen valuminen aivan turhiin ja tuotamattomiin asehankintoihin ja sotaharjoituksiin.

Pelottaa myös, miten ympäristön käy, onko ihmisillä tulevaisuutta, kun maailmaa saastutetaan, etenkin sodat ja asevarustelu, sotaharjoitukset suurimpina saastuttajina, jotka ovat ihan omaa luokkaansa oikeastaan kaikkeen muuhun verrattuna.

Ketä vastaan Suomi varustautuu? Mitä sotaisa politiikka tuo mukanaan?

Miten Suomen käy?

Onko mahdollisen sodan jälkeen kahden suurvallan välissä enää Suomea olemassakaan, saati maailmaa?

Suomen hallitus on nyt vasemmistovoittoinen. Ei nykyinen hallitus näitä ratkaise, mutta voisi vaikuttaa, ja linjata Suomen ulko- ja sisäpolitiikkaa ihmisen suuntaan.

Siihen olisi hyvät mahdollisuudet, mutta riittääkö rohkeus?

Kun Suomen sisä-ja ulkopolitiikka perustuu ihmiselämästä välittämiseen, se lisäisi turvallisuutta ja uskoa tulevaisuuteen, se voisi myös lisätä ihmisten halua vastakkaiseen sukupuoleen, myös lisääntymismielessä.

Kaiken elämän perustahan on lisääntyminen, syvimmiltään, kun asiaa ajattelemme.

Annetaan elämälle mahdollisuus.

Sitähän perimmältään Greta Thunberg:in tarkoittaa.

22 vastausta artikkeliin “Ilmaston muutos vai lisääntyminen?”

  1. Kun Greta säästää oman lentopäästönsä ja aiheuttaa sen takia kymmenkertaiset päästöt muiden lentämisestä, ei vaahtoaminen ole uskottavaa, vaan lähinnä tekopyhää.
    Samaa on aika paljon vihreiden puuhastelussa, missä vaahdotaan lihaa vastaan ja itse syödäänja juodaan toiselta puolelta maapalloa massiivisesti saastuttavilla rahtilaivoilla tuotua soijaa ja ja chileläistä punaviiniä omakehun haistessa rumasti huoneessa.
    Elämälle annetaan mahdollisuus puuttumalla saastuttavimpiin asioihin ja erityisesti holtittomaanväestönlisäykseen eikä hysteerisesti syyttelemällä esim. suomalaisia ja vaatimalla nykyautojen kieltoa.

  2. ”Sotaísa politiikka”??????
    Jostain syystä en ole huomannut Suomen hallitusten ja puolueiden ajavan sotaista politiikkaa, vaan lähinnä pitämään Suomen puolustuskykyä kohtuullisen toimivana ja varustettuna.
    Se, että armeija harjoittelee ja kalustoa uusitaan puolustuksen pitämiseksi uskottavana, ei todellakaan ole ”sotaista politiikkaa” muiden kuin ”rauhanaseisiin” uskojien korvien välissä.
    Kun tuo itäinen naapuri on viimeisten parin kymmenen vuoden aikana hyökännyt useisiin naapurivaltioihin, sen rauhantahtoisuuteen on aika mahdotonta uskoa.
    Tekosyyt venäläisten suojelemisesta eivät päivänvaloa kestä, vaan kyseessä on joka kerta ollut maan anastaminen venäjälle.

  3. Juhak on oikeassa, Minusta on nähtävissä vasemmistossakin kaksinaismoralismia. Greta kulkee lentokoneilla puhumaan eri puolille maailmaa ympärtistöongelmista. Esimerkiksi.

    Mutta, toisaalta, Lentokone, jossa Greta ei matkustaisi, kulkee joka tapauksessa.
    Oli Greta kyydissä tai ei.

    Toisaalta, miten tällainen ihminen voisi saada maailman mukansa, ellei henkilökohtaisesti olisi maailmalla puhumasssa maailman ympäristön pelastamiseksi?
    Ei netti riitä.

    Minusta Juhak on siinäkin oikeassa, ettei kieltolinja toimi.
    Valistus sen sijaan toimii.

    Väestön lisäänymisessä ensisijassa on valistus ja tieto.
    Suomessa voidaan lisääntyä, vaikka toistaiseksi holtittomasti, kun taas väkirikkaissa maissa valistuksella ja tiedolla saadaan aikaan paljon.
    Toki eri maiden kulttuureissa, talouden kehittyneisyydellä on merkityksensä, väestön kasvulla.
    Heihinkin pätee samat lainalaisuudet, eli talouden ja tietämyksen lisääntyminen.

    Koivulalle: en ymmärtänyt mitään mitä tarkoitat?????

  4. Minne unohtui Krim ?? Minne unohtui Ukraina ??
    Suomi joka ei ole hyökännyt vaan on ollut rauhaisia kumppani 74 vuotta??
    Kun on hiljaa eikä rynni toisten maalle on sotaisa ??
    Käsittämätöntä retoriikkaa ??
    SElkäkeikkanaurut !! Kiitos Markku hyvästä vitsistä !!

  5. Telkkuun pitäis saada uus vormaatti ”Päivänparaspanija” käyntiin heti huomenna?? Eniten lapsia tehnyt vapautetaan lapsilisien maksuista ??

  6. Venäjä on epästabiili rajanaapuri. Siellä ei ole kommunistit tai vasemmisto vallassa. Suomessa on vihervasemmisto nyt vallassa. Venäjällä on riistokapitalistit vallassa, Kokoomuksen sisarpuolue Yhtenäinen Venäjä.

    1. Riistokapitalismi uskoo rahan voimaan. Kommunismi oli ja meni Venäjällä, kukaan ei halua mm P-Korean kommunismia.

      Elämme outoa aikaa, vanhat rajamuurit pitää kaataa ja ajatella järkevästi.

  7. Tehopaketti: Ja ettei Suomi hyökännyt Venäjälle?
    Mistä muropaketista sen nykäisit?

    Suomi oli varsin aktiivinen Neuvostovenäjän suuntaan alkuaikoina 1917-1922 välillä.
    Sabotaaseja, hyökkäyksiä aivan yhtenään, koettaen häiritä nuorta neuvostovenäjää.

    Samoin aika paljon ennen toista maailmansotaa, jossa Suomi oli näkyvästi ja avoimesti Hitlerin Saksan rinnalla hyökkäyksessä ja tukemassa Neuvostoliiton tuhoamista, työväen ensimmäistä valtaa.

    Suomi oli aktiivinen häiritsijä kaikin tavoin Neuvostovenäjää vastaan.

    -39 Suomen Neuvostoliiton vastaista rajaa, sen rakennelmia Saksan Kenraali Haider kävi tarkastamassa, hyvissä ajoin ennen toisen maailman sodan syttymistä, ennen Suomen sotaa Neuvostoliittoa vastaan.
    Käytiin tarkistamassa Rovaniemen rakentuvaa lentokenttää, sama mies.

    Suomi valmistautui sotaan. Porvareiden, sotaporvareiden innon vallassa.
    Oli jo olemassa ajatus suomen porvareiden vallatun Venäjän uudelleen jakaminen Suomessa.
    Saksan toveruuden hengessä.

    Metsäporvarit olivat jo Suomessa tehneet suunnitelmansa.
    Nämä ovat kansallisarkistossamme Helsingissä luettavissa, hyvä Tehopaketti.

    Mannerheim, Ryti ja Tanner olivat päätöksensä tehneet, maanpetos.
    Josta Suomen kansa sai kärsiä.

    Sota, joka oli turha.
    Mutta Suomi, joka oli siirtomaa, ollut aikojen saatossa pitkäänkin, oli haluava suurmaiden joukkoon.

    Mannerheim, jonka viha bolsevikkeja, eli työläisiä kohtaan oli järjetön.
    Halusi hinnalla hyvänsä tuhota kaiken työväen aatteen.
    Tsaarin armeijan upseeri, joka oli uskollisuuden valan Tsaarille vannonut.

    Paska jätkä. Ei sankariainesta, minun mielestäni. Aseettomien työläisten teurastus. Siinä Mannerheim kunnostautui.
    Manneheim jakoi Suomen kahtia. Ja maanpetoksella vielä kruunasi sen Saksan fasistien kanssa.

    Tässä minun mielipiteeni, ja perustuu tietoon.

    1. Vai perustuu tietoon?
      Neukkula sanoi irti hyökkäämättömyyssopimuksen, vaikka Suomessa ei ollut minkänlaisia aikeita hyökätä sinne millään tavalla.
      Neukkula hyökkäsi Suomeen tarkoituksenaan vallata Suomi neukkulan ja sakemannien tekemän aluejakosopimuksen perusteella.
      Missähän Suomi muka hyökkäsi?
      Suomi oli säästänyt armeijan varusteissa viimeisen päälle luottaen sopimukseen, ettei ryssä hyökkää.
      Missähän Suomi muka valmisteli hyökkäystä neukkulaan, kun edes varusteita ei hankittu?
      Punavalheita ei näköjään mitenkään saada kumotuksi niihin uskovien kommunistien jauhaessa niitä jatkuvasti.

  8. Jos oikein tarkkaan ajattelette, kuka uhkaa ja ketä?
    Venäjä ei ole uhannut ketään sitten sodan, jossa Ruotsi menetti Suomen Venäjälle 1809, muistaakseni.
    Ruotsille Suomi oli periferiaa.
    Ruotsi sai Suomalaisista tykinruokaa, Ruotsi ei kehittänyt Suomea millään tavoin. Suomi ei saanut sivistystä eikä kunniaa Ruotsilta, vaan pilkkaa ja paskaa.
    Venäjä antoi, valloitettuaan Suomen Ruotsilta, enemmän.
    Autonomian.
    Suomen porvarit pääsivät kehittymään , kapitalismi pääsi kehittymään, Suomessa.
    Venäjän ansioista.
    Miksi?
    Erityinen aika Suomen porvaristolle oli ensimmäinen maailman sota, johon Suomalaisia ei pakotettu, mutta Suomessa valmistettiin tuoteita Venäjän armeijalle.
    Suomi rikastui.
    Tai siis Suomen porvaristo rikastui. Työläiset eivät rikastuneet. Suomessakaan.
    Silloinkaan Venäjän tsaari ei uhannut, vaan antoi suomelle mahdollisuuden.
    Suomelle ei venäjä ole kuin mahdollisuus, nytkään.
    Mitä me teemme, tai meidän poliittinen johto?
    Tyhmäilee!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Ei Venäjää tarvitse ihailla.
    Sen kanssa voi tehdä kauppaa.
    Sen kanssa voi olla rauahnomaisessa rinnakkaiselossa.
    Paasikivi, kokoomus, sanoi, että maantieteelliselle siannille emme voi mitään, mutta sille, mitä voimme tehdä, poliittisesti, voimme tehdä.
    Sanoi toisin sanoin, puhui yli 1000 km rajasta… mutta pointti on tärkein.

  9. Juhak: Miksi Neuvostoliitto sanoi irti sopimuksen?
    Sen takia, että Suomen poliittinen joto järjstelmälliseti toimi aivan toisin, kuin mitä puhui Neuvostoliiton kanssa.

    Suomen porvaristolle on aika vaikea puhua siitä mitä teki Saksan kanssa kaiken aikaa….
    Suomi oli muulle maailmalle itsestään selvä liittolanen Saksalle.
    Se oli aivan julkisesti selvää, kaikille tuolloin.
    Oli muitakin liitolaisia kuin Suomi, Saksalle.
    Ei vain Suomi.

  10. Kävin kurkkaamassa omaa juttuani.
    Mistä kirjoitin?
    Syntyvyydestä ja ilmaston muutoksesta.

    Vaan mistä aletaan kirjoittaan?
    Aivan muusta kuin mistä kirjoitin.
    Miksi?
    Viedäänkö aivan sivuun, mitä haluan sanoa, tai kiinnittää huomio?

    1. Itse avauksessasi otit puheeksi varustautumisen ja sen kustannukset sekä ”sotaisan politiikan”, joten siitä lienee lupa puhua..

      ”Sen takia, että Suomen poliittinen joto järjstelmälliseti toimi aivan toisin, kuin mitä puhui Neuvostoliiton kanssa.”
      Ihanko totta, kun Suomi ei hankkinut armeijalle edes välttämätöntä varustusta, sinä väität sen suunnitelleen hyökkäyssotaa.
      Suomi Saksan rinnalla, kun Saksa ja neukkula tekivät keskinäisiä sopimuksia ja jakoivat muita maita keskenään?
      Älä viitsi.

  11. Blogin avaajalle:

    Venäläiset kielsivät sopimuksen pitkään. Myös Suomessa oli ( ehkä vieläkin) tahoja, jotka kielsivät sopimuksen olemisen.

    Molotov–Ribbentrop Pact
    http://en.wikisource.org/wiki/Molotov%E2%80%93Ribbentrop_Pact#Secret_Additional_Protocol

    Microfilm copy of Secret Additional Protocol to Nazi–Soviet Pact

    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/d/df/Tajny_protoko%C5%82_23.08.jpg/1800px-Tajny_protoko%C5%82_23.08.jpg
    *

    http://en.wikipedia.org/wiki/Molotov%E2%80%93Ribbentrop_Pact

    [http://en.wikisource.org/wiki/Molotov-Ribbentrop_Pact]

    Secret Additional Protocol

    Article I
    In the event of a territorial and political rearrangement in the areas belonging to the Baltic States (Finland, Estonia, Latvia, Lithuania), the northern boundary of Lithuania shall represent the boundary of the spheres of influence of Germany and U.S.S.R. In this connection the interest of Lithuania in the Vilna area is recognized by each party.

    Article II
    In the event of a territorial and political rearrangement of the areas belonging to the Polish state, the spheres of influence of Germany and the U.S.S.R. shall be bounded approximately by the line of the rivers Narev, Vistula and San.
    The question of whether the interests of both parties make desirable the maintenance of an independent Polish state and how such a state should be bounded can only be definitely determined in the course of further political developments.
    In any event both governments will resolve this question by means of a friendly agreement.

    Article III
    With regard to Southeastern Europe attention is called by the Soviet side to its interest in Bessarabia. The German side declares its complete political disinterest in these areas.

    Article IV
    This protocol shall be treated by both parties as strictly secret.
    Moscow, August 23, 1939.
    For the Government of the German Reich v. Ribbentrop
    Plenipotentiary of the Government of the U.S.S.R. V. Molotov

    ***
    Koko Eurooppa sai maksaa kovan hinnan Neuvostoliiton ja Saksan yhdessä aloittamasta hyökkäyssodan seurauksista. Neuvostoliiton ei olisi pitänyt liittoutua Saksan kanssa. Hitler petkutti ensin englantilaisia ja myöhemmin (1941) Stalinia.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Neville_Chamberlain
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Barbarossa
    Koska Venäjä, NL :n perillinen, maksaa sotakorvauksen tekemistään sotatoimista?
    Koskahan Venäjä, Neuvostoliiton perillinen, maksaa sotakorvauksen 1939 tekemistään sotatoimista Suomea, Eestiä, Liettuaa, Latviaa ja Puolaa kohtaan?
    Secret Additional Protocol Molotov-Ribbentrop 1939
    http://en.wikisource.org/wiki/Molotov-Ribbentrop_Pact

    Salainen lisäpöytäkirja.
    Saksan valtakunnan ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton välisen hyökkäämättömyyssopimuksen allekirjoittamisen johdosta ovat kummankin osapuolen allekirjoittaneet täysivaltaiset edustajat käyneet äärimmäisen luottamuksellisia keskusteluja kummankin osapuolen etupiireistä Itä-Euroopassa. Nämä keskustelut ovat johtaneet seuraaviin tuloksiin:

    1. Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn sattuessa Baltian maihin (Suomi, Viro, Latvia, Liettua) kuuluvilla alueilla muodostaa Liettuan pohjoisraja silloin Saksan ja SNTL:n etupiirien rajan. Samalla tunnustetaan molemmin puolin Liettuan intressi Vilnan alueeseen.

    2. Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn sattuessa Puolan valtioon kuuluvilla alueilla rajoitetaan Saksan ja SNTL:n etupiirit kulkemaan suunnilleen jokien Narew, Veikseli ja San linjaa.

    Kysymys siitä, pitävätkö molemminpuoliset intressit itsenäisen Puolan valtion säilyttämistä toivottavana ja miten tämä valtio tulisi rajata, voidaan lopullisesti selvittää vasta myöhemmän poliittisen kehityksen kuluessa.

    Joka tapauksessa molemmat hallitukset ratkaisevat tämän kysymyksen ystävällisessä yhteisymmärryksessä.

    3) Kaakkois-Eurooppaa koskien neuvosto-osapuoli korostaa kiinnostustaan Bessarabiaan. Saksan puolelta ilmoitetaan, että sillä ei ole mitään poliittista kiinnostusta näihin alueisiin.

    4) Molemmat osapuolet käsittelevät tätä pöytäkirjaa äärimmäisen salaisesti.

    Moskova ./. 23. elokuuta 1939.
    Saksan Valtakunnanhallituksen
    puolesta

    v. Ribbentrop
    SNTL:n
    hallituksen
    valtuuttamana

    V. Molotov
    *-*-*-*-
    Neuvostoliitto miehitti Puolan yhdessä Saksan kanssa
    Neuvostoliitto miehitti Puolan yhdessä Saksan kanssa. Näin ainakin, jos asiaa kysyy puolaisilta.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Puolan_offensiivi
    ” Hitlerin ja Stalinin joukot pitivät yhteisen voitonparaatin 25.9.1939 Puolan Brest-Litovskissa Puolan vapauttamisen kunniaksi. 28. syyskuuta sovittiin miehitysalueiden jaosta, ja rajalinja noudatti pääosin jo vuonna 1919 Puolan itärajaksi ehdotettua Curzonin linjaa.
    *
    Kuva sopimuksesta:
    http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/MoloRibbe.htm

  12. 1, Mannerheim –linja ei olut mitenkään varjeltu salaisuus –siis saattoipa sitä joku saksalainen upseerikin käydä katsomassa.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Mannerheim-linja
    Mannerheim-linja oli kantalinnoitettu puolustuslinja, joka kulki Karjalankannaksella Laatokalta Suomenlahdelle. 132 kilometriä pitkä linja oli talvisodan merkittävimpien taistelujen paikka ja saavutti kansainvälisessä lehdistössä suuren maineen
    *
    2, Voidaanko mitenkään ajatella suomalaisten luotavan omia kansalaisiaan tapattavaan diktaattoriin?

    3, Keksiikö blogin avaajan mitä virolaiset, latvialaiset, liettualaiset ja puolalaiset tekivät väärin?

  13. En ymmärrä miksi pitää jauhaa lähes 100 vuotta vanhaa paskaa. Kommarit oli ja meni, Neuvostoliitto oli ja meni, punikit oli ja meni, lahtarit oli ja meni.

  14. Vanhoja asioita ei kannattaisi loputtomiin jauhaa. Kuitenkin aina kun joku kommari alkaa valkopestä Stalinin Neuvostoliittoa ja syyttämään suomalaisia ajautumisesta väärälle puolelle rintamaa, mielessäni nousee kiukku.
    Suomen kohtalo määriteltiin Moskovassa 23.8.1939

    Moskova ./. 23. elokuuta 1939.

    Saksan Valtakunnanhallituksen
    puolesta
    v. Ribbentrop

    SNTL:n
    hallituksen
    valtuuttamana
    V. Molotov
    *

    Tehopaketti: Ja ettei Suomi hyökännyt Venäjälle?
    Mistä muropaketista sen nykäisit?
    .
    Suomi oli varsin aktiivinen Neuvostovenäjän suuntaan alkuaikoina 1917-1922 välillä.
    Sabotaaseja, hyökkäyksiä aivan yhtenään, koettaen häiritä nuorta neuvostovenäjää.
    .
    [Toimintaa tosiaan esiintyi, muta mitään ei saatu aikaan. Venäjän hyökkäykseen Suomeen, Viroon, Latviaan, Liettuaan ja Puolaan ei näillä toimilla ollut mitään yhteyttä. Pitäisikö ottaa esille Isonvihan tapahtumat, 1713–1721?]
    .
    Samoin aika paljon ennen toista maailmansotaa, jossa Suomi oli näkyvästi ja avoimesti Hitlerin Saksan rinnalla hyökkäyksessä ja tukemassa Neuvostoliiton tuhoamista, työväen ensimmäistä valtaa. [ Blokin avaaja ei muista yhtään Neuvostoliiton äänenkannattajien uhkaavia kirjoituksia]
    .
    Suomi oli aktiivinen häiritsijä kaikin tavoin Neuvostovenäjää vastaan.
    [Voisiko blogin avaaja kertoa mitä näillä ’häirinnöillä’ tarkoittaa.]
    .
    -39 Suomen Neuvostoliiton vastaista rajaa, sen rakennelmia Saksan Kenraali Haider kävi tarkastamassa, hyvissä ajoin ennen toisen maailman sodan syttymistä, ennen Suomen sotaa Neuvostoliittoa vastaan.
    .
    [Mannerheim-linja ei ollut mikään salaisuus. Siihen kävivät monet ulkomaita tutustumassa. Puolustuslinja rakentaminen ei viittaa aikomuksiin hyökätä.]
    .
    Käytiin tarkistamassa Rovaniemen rakentuvaa lentokenttää, sama mies. [lähde?]
    .
    Suomi valmistautui sotaan. Porvareiden, sotaporvareiden innon vallassa.
    Oli jo olemassa ajatus suomen porvareiden vallatun Venäjän uudelleen jakaminen Suomessa. [jovain ..]
    Saksan toveruuden hengessä.
    .
    Metsäporvarit olivat jo Suomessa tehneet suunnitelmansa.
    Nämä ovat kansallisarkistossamme Helsingissä luettavissa, hyvä Tehopaketti.
    .
    Mannerheim, Ryti ja Tanner olivat päätöksensä tehneet, maanpetos.
    Josta Suomen kansa sai kärsiä.
    .
    Sota, joka oli turha. [ Oliko venäjän hyökkäys Suomeen Baltian maihin ja Puolan turha? Eikö syys ollut selvä? – ryssät halusivat laajentaa tonttiaan.]
    .

    Mutta Suomi, joka oli siirtomaa, ollut aikojen saatossa pitkäänkin, oli haluava suurmaiden joukkoon. [ Voi hel**tti mikä väite ]
    .
    Mannerheim, jonka viha bolsevikkeja, eli työläisiä kohtaan oli järjetön.
    Halusi hinnalla hyvänsä tuhota kaiken työväen aatteen. [No . tällainen mielipide..]
    .

    Tsaarin armeijan upseeri, joka oli uskollisuuden valan Tsaarille vannonut.
    Paska jätkä. Ei sankariainesta, minun mielestäni. Aseettomien työläisten teurastus. Siinä Mannerheim kunnostautui.[ Nyt hypättiin vaihteeksi takaisin sisällissodan aikaan. Kyllähän ’teurastusta’ esiintyi puolin ja toisin. Kumpi puoli sodan aloitti?]
    .

    Mannerheim jakoi Suomen kahtia. Ja maanpetoksella vielä kruunasi sen Saksan fasistien kanssa.
    .
    [ Blogin avaaja ei ole laisinkaan kiinnostunut ryssien liitosta Saksan kolmannen valtakunnan kanssa.]

  15. Ilmastoon liittyy myös jäte.
    Moskovassa tuotetaan jätettä miljoona kiloa joka päivä.
    Kaatopaikka on 1200km päässä eli ei silmissä pois mielestä,
    mutta mitä kaasuja kehittyy ilmaan kun kaatopaikalle tuodaan jätettä 20 vuotta miljoona kiloa päivässä?

  16. Joskus olen Putkisenkin kanssa samaakin mieltä, metsästä ei saisi ryöstää esim kantoja. Risujätteen keräämisen kyllä edes otenkin ymmärrän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *