Kommentti Tamperelaisen ke 19.6-19, A-P.Pietilän kirjoitukseen: ”Syylliset täytyy löytää”.

Ihan kuin Kokoomus ei ole syyllinen, ja itseasiassa uhri tässä poliittisessa pelissä.

Tässä lyhyesti Pietilän jutun juuri.

Näin ihan varmasti kyllä ei ole.

Kokoomus on uusliberalismin kannalla. Kaikki on markkinoistettava. Me ihmiset olemme vain ja ainoastaan kuluttajia, sitä on kokoomus

Tätä oli Sipilän oikeistohallituksen punainen lanka (tai sinivalkoinen…).

Kun alkoi näyttää siltä, että koko oikeistohallitus tulee saamaan rökäletappion eduskuntavaaleissa, oli hallitus hajotettava, ja koetettava korjata se mitä voitiin.

Poliittista peliä oli Vapaavuoren ja Lepomäen ulostulot.

Kokoomuksen sisällä on toki protestimielialaa, ja sitä varten Harkimo teki irtioton ja perusti Nyt liikkeen.

Mutta poliittista peliä, jonka tarkoitus oli kerätä sekä sinisten että kokoomuksen protestiääniä Nyt liikkeelle.

Eduskunnassa sillä voisi olla merkitystä kokoomukselle, joko hallituksessa tai oppositiossa, kuten nyt kävikin, eli oppositiossa.

Kokoomus on perinteisesti kerännyt terveydenhuolto-alan ääniä. Miksi, sitä en kykene käsittämään ensinkään. Äänestää nyt ihan suoraan itseään vastaan.

Pietilä jutussaan kääntää kätevästi täysin päälaelleen asian: ”kokoomuksen perusäänestäjiä on ollut terveydenhuollon ammattilaisia, jotka pelkäsivät terveyspalvelujen yksityistämistä ja työpaikkojen menettämistä.”

Tuo on Pietilältä totta sinänsä, mutta siksi, että kokoomus on kautta aikain antanut täysin väärää informaatiota. Ja itse kääntänyt päälaelleen asiat, antaen mielikuvia mutta ei tosiasioita.

Tämä on ollut ja on helppoa, kun perinteet terveysalalla ovat olleet varsin porvarilliset, jossa nainen tekee ”hyvää työtä pelkkää hyvää hyvyyttään, jotta saa elämälleen sisältöä, palkatta, porvarillisessa perheessä.”

Sote uudistus on välttämätön, mutta eri instansseilla eri intressein.

Kokoomuksella se on: pääosin yksityistää sotepalvelut, eli mistä saa rahaa ja voittoa.

Meillä ovat olleet ihan toimivat terveyspalvelut, joita tuotettiin lähes maailman edullisimmin.

Terveyspalvelut tuottivat kunnat ja ne rahoitettiin verovaroin.

Veropohjan tuhosivat porvarihallitukset toisensa perään, eikä demaritkaan ole siihen syyttömiä olleet, saati vasemmistoliittokaan, mutta poliittisen ohjauksen antoi kokoomus. Kyllä, KOKOOMUS.

Nyt toivon toisenlaista hallituspolitiikkaa. Sellaista, joista ennen vaaleja puhuttiin ja luvattiin.

Jos ne lupaukset nykyinen hallitus lunastaa, ja tekee vielä enemmän: yhteiskunta on ihmistä varten, niin olen tukemassa tätä Rinteen Antin hallitusta, täysin.

Voisin ehkäpä sanoa: ”tuli on hyvä renki mutta huono isäntä, vr. markkinat on huono isäntä, mutta ehkäpä hyvä renki”.

Ps. Pietilän kirjoitus on hyvä esimerkki propagandasta, ei vastuullisesta journalismista.

8 vastausta artikkeliin “Kommentti Tamperelaisen ke 19.6-19, A-P.Pietilän kirjoitukseen: ”Syylliset täytyy löytää”.”

  1. Kokoomus ja Keskusta on samaa paskaa. Voitaisiin yhdistää kummatkin puolueet. Nämä edustaa vain itseään, ei Suomen kansaa.

  2. Aika vähissä on poliittiset lausunnot jotka eivät ole poliittista peliä.

    Mutta on aika tärkeä muistaa että lopulta ei ole yhtä definitiivistä ”kokoomusta” tai ”sosiaalidemokraatteja” tai ”vihreitä”. Puolueet ovat aina kehitystilassa, puolueessa on aina vähän useita suuntia, vähän sisäistä kädenvääntöä, vähän vaihtelevia painotuksia.

  3. Totta on että kokoomus halusi yksityistää terveyspalvelut ja se alku nähdään jo nyt ihan käytännössä eli ei hyvä. Valtion rahan veto pois kunnilta ja sillä on tuhottu kuntien mahdollisuutta hoitaa terveyspalvelutehtäväänsä.

    1. Iha sillee :
      Kunta- ja palvelurakenneuudistus eli Paras-hanke oli käynnissä puitelain (L 169/2007)
      ohjaamana helmikuusta 2007 vuoden 2012 loppuun asti.

      Nää muutokset ei ny kuiteskaa oo ihan tuoreita. Aihetta o käsitelly useampi hallitus ties kuinka kauan.

  4. Valitettavasti näyttää siltä, että ne Rinteen suuret lupaukset haihtuvat kuin pieru Saharaan, koska työllisyys ei nouse tiedossa olevalla talouskasvulla, vappusatasesta on tullut viiskymppinen, mikä otetaan saajiltaan pois pienentämällä tukia vähintään saman verran, kun rajat paukkuvat ja 1,2 miljardin pysyvälle menolisäykselle ei ole todellisuudessa tiedossa tarvittavia tuloja.

  5. Mielestäni on järkyttävää älyllistä epärehellisyyttä sanoa että ”Kokoomus haluaa yksityistää terveydenhuollon” tai ”Demarit haluavat toteuttaa puhtaasti julkisen terveydenhuollon”.

    Vuosikymmeniin tuo ei ole pätenyt. Meri-Lapissa yksityistettiin monopolin alle kaikki, käyttäen varsin sosiaalidemokraattisia metodeja. Niin ovat demarit pelanneet firmoille, kuin kokoomus julkiselle, kuin myös päinvastoin.

    Ja se keskustelu on turhaa. Jos tarvin lääkäriä, minua ei voisi vähempää kiinnostaa millä pykälällä ja millä järjestelyllä hänen luokse pääsen, jos hänen luokse pääsen ja apua saan.

    Tosielämässä erot eri puolueiden järjestelyjen välillä ovat olemattomia. Yhteistä puolueille on myös se, että kaikki ovat törkeästi laiminlyöneet valvonnan ja sanktiot.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *