Tulee Neuvostoliittoa ikävä.

Olen asunut Neuvostoliitossa -80 luvulla. Nautin olostani, rauhasta, turvallisuudesta.

Kaikki toimi niinkuin pitikin.

Neuvostoliitto oli vastavoima USA:n totalitaariselle pakkovallalle.

Viro(kin) menetti paljon, siirtyessään ensimmäisten joukossa takaisin raakaan kapitalismiin.

Ei ole nyky Virossa (kaan) jako olenkaan tasaista.

Porvarit, nykyiset vallassaolijat puhuvat omistamiensa valtamedioiden kautta, sosialismista (tai tahallaan sekoittaen, kommunismista) totalitaaarisena, autoritaarisena yhteiskuntana.

Porvarit puhuvat, sosialistisissa maissa kommunistien kaapanneen vallan, jonkun pikkuklikkien, eri maissa. Hyvin tietäen, ettei se pidä paikkaansa.

Viroakaan ei koskaan miehittänyt Neuvostoliitto, vaan Saksa, toisessa maailmansodassa, vain ja ainostaan.

Silti, vain Neuvostoliiton, kommunistien miehityksestä puhuvat porvarit.

Miksi?

Siksi, että todellisuudessa, joukkovoima, työläiset nousivat ja ottivat vallan porvaristolta, myös Virossa, Viron oman maan työläiset, Viron oma puna-armeija.

Porvarit puhuvat, että sosialismin, erityisesti Neuvostoliiton romahtamisen todistavan ettei sosialismi toimi.

Porvarit eivät halaistua sanaa puhu sosialismin tuotannon yhteiskunnallisuudesta.

Miksi?

Siksi, että kapitalismissakin tuotannolla on yhteiskunnallinen luonne, mutta erona se, että se on yksityisessä omistuksessa, voitot menevät yksityisten taskuun, jotka eivät hyödytä yhteiskuntaa, vain yksityisiä pääomia, ja olisi itseasiassa ihan helposti otettavissa yhteiskunnan omistukseen.

Kuta enemmän pääomilla on varallisuutta kapitalismissa, sitä vähemmän he maksavat veroja.

Porvaristo lisäksi mukamas huolissaan työväen hyvinvoinnista haluavat alentaa heidänkin verojaan, veroja joilla pitäisi yhteiskuntaa rakentaa.

Neuvostoliitossa tuotanto oli yhteiskunnallisessa omistuksessa, ja voitot menivät yhteiskunnan kautta tasaisesti ihmisille takakisin erilaisina palveluina ym.

Valitettavasti myös asevarusteluun, USA:n jatkuvista aloitteista johtuen, meni huimia summia, joita olisi kipeästi tarvittu Neuvostoliitton – ja ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen.

Toki myös Neuvostoliitto tuki valtavilla summilla kehitysmaita, ilman ehtoja.

Nyt IMF, joka on USA:n käskyvallassa, sanelee kehitysmaille kovat ehdot, antaessaan lainaa.

Neuvostoliitto oli myös Suomen turva. Suomi oli arvostettu maa kautta maailman puolueettomuus ja riippumattomuus politiikkansa takia.

Nyt näin ei ole. Suomi on täysin USA:n vasalli. Isäntämaasopimuksesta lähtien.

Porvarit ei puhu eikä pukahda tästä mitään, joka lisäksi on perustuslain vastaisesti päätetty ohi eduskunnan.

Jokainen tavallisella järjellä varustettu ymmärtää, mitä Suomesta jää jäljelle, kun Venäjä ja USA sotii, Suomi siinä välissä, USA:n vasallina? Suomi tulee olemaan pelkkä savuava sorakasa, sikäli jos koko maailmasta on mitään jäljellä.

Sota on aina huonoin vaihtoehto, mutta kuinka ollakaan, juuri kapitalismi , yksityiseen omistukseen perustuvat yhteiskuntamallit, kalistelee aseita, ja sotaporvarit kädet täristen haluaa sotimaan (tosin ei porvari itse, vaan pistää työläisen sotimaan puolestaan, porvari vain tekee sotapolitiikkaa).

Sotateollisuus on tuottoisaa bisnestä.

Sodat ja sotateollisuus ja armeijat kapitalistisissa maissa eivät laske saasteittensa määrää.

Neuvostoliittoa tulee ikävä: ”rauha ystävyys ja solidaarisuus”, se oli ja on edelleenkin sosialismia se.

Sosialismissa: Kaveria ei jätetä, kapitalismissa: kaverille ei jätetä.

Tässä ytimekkäästi sosialismi ja kapitalismin ero.

53 vastausta artikkeliin “Tulee Neuvostoliittoa ikävä.”

  1. Ainakin 20 miljoonaa neukkulan miehittämillä alueilla kommunistien murhaamaa henkilöä olisi asiasta eri mieltä.

    Viro menetti Venäjän vuoksi noin viidenneksen kansasta, joten virolaiset ovat eri mieltä. Tshetsheeneistä Venäjä kansanmurhasi ainakin 60%, joten hekin ovat eri mieltä.

    Venäjä on toteuttanut useampia puolalaisten kansanmurhia, joten puolalaisetkin ovat eri mieltä.

    Enemmistö ukrainalaisistakin on eri mieltä. Venäjän toteuttamissa ukrainalaisten kansanmurhissa ja muissa murhissa on tapettu luokkaa 10 000 000 ukrainalaista.

    Edes kaikki suomalaiset eivät ole pitkästä ja synkästä suomettumisesta huolimatta samaa mieltä.

    1. ” Ainakin 20 miljoonaa neukkulan miehittämillä alueilla kommunistien murhaamaa henkilöä olisi asiasta eri mieltä. ”

      Höpölöpö. ”Kommunismin musta kirja” on laadittu ”tieteellisesti” siten, että KAIKKI aikuiset miehet, jotka kuolivat NL:ssa II maailmansodan loppuun mennessä, olisivat kuolleet väkivaltaisesti: joka sotien tai ”kommunismin” uhrina.

      https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/al-haidi-hautahourulalla-ilmoitti-taas-pyrkivns-eurokomissaariksi/

      Stalinin ”GULAGikauden” syntyneitä ja kuolleista 1924 – 1939 (vuosien alusta):

      Vähän modifioituna täältä:

      http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2016/07/helsingin-yliopisto-poisti-nakosalta-vuonna-2003-lakkauttamansa-agora-keskustelupalstan

      Syntyneiden ja kuolleiden määrä noudattaa seuraavaa kaavaa, jotta kaikki syntyneet ja vain he joskus myös kuolisivat:

      Kuolleiden määrä: K = I x M / E – D/2

      Syntyneiden määrä S = I x M / E + D/2, jossa

      I on ajanjakso (intervalli), tässä 15 v. (1924 – 1939)

      E = keskimääräinen elinikä (kuolinikä), tässä 45 v., koko aikana (perustelut ja tarkistin tuonnempana)

      M = keskimääräinen väkiluku, usein (M1 + M2)/2, mutta voi vähän poiketakin, jossa

      M1 = 140 mlj. = väkiluku ajanjakson alussa (arvio: vuoden 1937 väkiluvun 147 mlj. ja keskimääräisen vuotuisen väestönkasvun 2 mlj. mukaan, 140 mlj.)

      M2 = 172 mlj. = väkiluku ajanjakson lopussa, ja

      D = M2 – M1 = 32 mlj. = ajanjakson väestönlisäys (väestönkasvun täytyy olla syntyneiden ja kuolleiden ero)

      Otetaan:

      M = (M1 + M2)/2 = 156 mlj, väkiluku pamahti sitten Stalinin kauden alkaessa 1924 NOUSUUN (eikä laskuun…)…

      K = 15 x 156 / 45 – 16 = 52 – 16 = 36 mlj. (kuollutta)

      S = 15 x 156 / 45 + 16 = 52 + 16 = 68 mlj. (syntynyttä)

      Puolet kuolleista oli naisia, joiden voi olettaa hyvin harvoja lukuun ottamatta kuolleen luonnollisesti (vaikka sitten linnassakin…).

      Keskimääräinen elinikä (kuolinikä) eri vuosikymmenitä löytyy ainakin täältä:

      https://dic.academic.ru/dic.nsf/bse/129063/%d0%a1%d0%a1%d0%a1%d0%a0

      По сравнению с дореволюционным временем общая смертность снизилась в 3,3 раза, а детская в 10 раз. Снижение смертности наблюдается во всех возрастных группах.

      Характерен рост средней продолжительности жизни населения:

      32 года в 1896—1897;
      44 — в 1926—27;
      47 — в 1938—39;
      70 лет в 1971—72
      (64 у мужчин и 74 — у женщин).

      Uskomatonta, että 1900-luvun taitteessa keskimääräinen elinikä oli metsästäjä-keräilijä-tasoa 32 vuotta.

      Se nousi siitä kyllä 10 vuodella jo varmaan 1. maailmansotaan 1914 mennessä, koska Venäjä otti ensimmäisenä maailmassa käyttöön valtakunnallisen kulkutau- tientorjunnan ja joitakin muitakin terveyspalveluja Sergei Botkinin johdolla. Väestö räjähti vuoden 1898 128 miljoonasta vuoden 1917 172 miljoonaan ennen vallanku- mousta maailmansodasta huolimatta. NL:n puolelle jäi n. 130 miljoonaa, joka räjähti taas nousuun sisällissodan loputtua 1922, eli Stalinin kauden alkaessa.

      Vuoden 1938 lopussa (v. 1939 väestönlalkennassa) alle 16-vuotiaan väetön osuus oli 37.7 % eli 65 miljoonaa 172:sta.

      Табл. 5. — Динамика возрастной структуры населения, %

      ———————————————————————————————-
      | | 1939 | 1959 | 1970 |
      |——————————————————————————————–|
      | До 15 лет | 37,7 | 30,4 | 30,9 |
      |——————————————————————————————–|
      | 16—59 лет | 55,5 | 60,2 | 57,2 |
      |——————————————————————————————–|
      | 60 лет и старше | 6,8 | 9,4 | 11,

      Tästä saadaan kätevästi tarkistin vuodenvaihteen 1924 jälkeen syntyneille ja edelleen hengissäoleville, eli alle 16-vuotiaille kansalaisille:

      0.377 x 172 milj. = 64.8 mlj. ~ 65 milj. < 68 milj. arviolaskusta. Aletaan olla lähellä.

      http://stalinism.narod.ru/docs/repress/repress.htm

      Täällä on tilasto, kuinka paljon leireillä kunakin vuonna oli 1930 – 1953, 1. tammikuuta kunakin vuonna:

      http://stalinism.narod.ru/docs/repress/repress.htm

      1. ” Viro menetti Venäjän vuoksi noin viidenneksen kansasta, joten virolaiset ovat eri mieltä. ”

        Meinaat varmaan Saksan vuoksi.

        ” Tshetsheeneistä Venäjä kansanmurhasi ainakin 60%, joten hekin ovat eri mieltä. ”

        Tsetshenejä oli vuonna 1939 340000, vuonna 2001 1.0 miljoonaa.

        Jos Suomen väkiluku olisi kasvanut samaa vauhtia, Suomessa pitäisi olla nyt 10.000.000 asukasta – ilman maahanmuuttoa.

        ” Venäjä on toteuttanut useampia puolalaisten kansanmurhia, joten puolalaisetkin ovat eri mieltä. ”

        Ne oli saksalaiset kun tappoivat 4 miljoonaa Puolan kansalaista. Nyky-NATO-Puola näyttä olevan sitä mieltä, että ”joutivat mennäkin”.

        ” Enemmistö ukrainalaisistakin on eri mieltä. Venäjän toteuttamissa ukrainalaisten kansanmurhissa ja muissa murhissa on tapettu luokkaa 10 000 000 ukrainalaista. ”

        Ukrainassa ei ole ollut kansanmurhia eikä missään muuallakka NL:ssa.

        Mutta Putkinen osaa ehkä ratkaista sotatieteellisen ongelman ”Aamulehden_KGB”… SE on suorastaan Bilederbegin formuloima….

        https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/01/suomalaiset-fasistit-ovat-kauan-ja-hartaasti-valmistautuneet-ukrainan-kriisiin

        Voittamaton Aamulehden_KGB… (Näkökulma 13.06.06.)

        (Miksiköhän ryssä ei käyyänyt sitä Talvisodassa…?)

        Makaaberi aivovoimistelu Aamulehden-KGB…

        ” Edes kaikki suomalaiset eivät ole pitkästä ja synkästä suomettumisesta huolimatta samaa mieltä. ”

        1. ” Enemmistö ukrainalaisistakin on eri mieltä. Venäjän toteuttamissa ukrainalaisten kansanmurhissa ja muissa murhissa on tapettu luokkaa 10 000 000 ukrainalaista. ”

          Ukrainassa ei ole ollut kansanmurhia eikä missään muuallakka NL:ssa.

          Mutta Putkinen osaa ehkä ratkaista sotatieteellisen ongelman ”Aamulehden_KGB”… SE on suorastaan Bilederbegin formuloima….

          https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/01/suomalaiset-fasistit-ovat-kauan-ja-hartaasti-valmistautuneet-ukrainan-kriisiin

          Voittamaton Aamulehden_KGB… (Näkökulma 13.06.06.)

          (Miksiköhän ryssä ei käyyänyt sitä Talvisodassa…?)

          Makaaberi aivovoimistelu Aamulehden-KGB…

          Tämä olisi ollut 80 Hiroshiman atomipommin verran.

          Mutta 80 Hiroshiman atomipommilla ”Aamulehden KGB”:n mestarintyötä EI olisi voinut suorittaa, sillä ei olisi ollut 80 sen kokoista kaupunkia, joihin olisi kannattanut mosauttaa, ja sitä paitsi ”Aamulehden KGB:n” uhrithan olivat MAALAISIA!

          Osama bin Laden varmaan vaihtaisi lennosta taivaspaikkansa (ja kaikki 70 rusinaa) tietoon siitä,miten tehokas ja halpa ”Aamulehden KGB” muodostetaan, ja miten se toimii. Matti Apunen tuskin kuitenkaan diiliä tekee, jos tietääkään… mahtaisi siitä tiedosta CIAkin yhden miljardin maksaa… ”

          Atomipommeja ”Aamulehden KGB” ei voinut käyttää: niitä ei ensinnäkään ollut (huom! TIETTÄVÄSTI…!) eikä niillä nyöskään oli tullut ”valmista” ainakaan maaseudulla vaikka olisi ollutkin (ainakaan VAIN Hiroshima-tyyppisillä…)!

          Annetaan edelleen ”Aamulehden KGB”:lle kolmen viikon sijasta KOLME KUUKAUTTA suoriutua maaimanhistorian mittavimmasta likvidaatiourakastaan.

          Esitän lukijoille pohdittaavaksi seuraavan kysymyksen:

          MILLÄ METODILLA, MILLAISELLA ORGANISAATIOLLA JA MITEN ”AAMU-LEHDEN-KGB” MENETTELI SAADAKSEEN ILMAT PIHALLE 10 MILJOONAS-TA MAALAISESTA KOLMESSA KUUKAUDESSA!

          (Tämä on siis fiktiivinen äly/sotilastietoknoppi, tähän ei ole tarkoituskaan löytää ”ratkaisuja” AINAKAAN UKRAINAN todellisesta historiasta!)

          400 talvisotaa ilman ryssiä (miksi muuten ryssä ei käyttänyt ”APUMATIN-KGB”:ta??!!, Matti Apunen), vaan takkusi ”sen UHRIEN” nakassa!!!???), 100 talvi-sotaa ryssien kanssa, 25 jatkosotaa ryssien kanssa, 2 Vietnamin sotaa, 1 Venäjän 1. maailmansota ja sisällissota yhteensä, Saksan 2. maailmansota, jne…

          (Ja muutenkin palsta on väärällään ”alan” infoa, kun vain pyörittää tuota hakua…)

          Kuinka suuri omalta mies/naisvahvuudeltaan täytyi vähintään olla ”Aamulehden KGB”?

          MITÄ perusmenetelmää se käytti: pyssyt, pommit, taistelukaasut, myrkyt, salaiset atomit, neutronit, tulvat, jokien kääntäminen,keksikää!

          Miten hävitys pimitettiin naapurimailta, kaupungeilta, turisteilta, vakoilijoilta?

          Miten estettiin kohdetta pakenemasta?

          JOs MILLÄÄN ei pääse vaadittuun, niin kuinka korkella pääsee ja millä keinoin?

          MITÄ voimme OPPIA ”Aamulehden KGB:sta”?

          Tuloksista voi sitten raportoida myös Aamulehdelle…(vaikka siinä toki tietty vaara piileekin entistä hiotummasta sotapropagandasta…)

  2. Putkiselle…erityisesti.
    Tosessa maailmansodassa kuoli noin 26 miljoonaa Neuvostoliittolaista.
    He kuolivat Neuvostoliittoa puolustaessaan, toisessa maailmansodassa.
    Kukaan, eikä mikään muu maa ole antanut sellaista uhria fasismia vastaan taistellessaan.
    Neuvostoliitto ei ole miehittänyt ainuttakaan maata maailmassa. Ei koskaan.
    Se on täysin porvariston omaa propagandaa.
    Neuvostoliitto vapautti monia maita fasimsin miehityksestä.
    Viro, vapautti itse itsensä, oman maansa työväen ja oman puna-armeijan tuella.
    Samoin Puola.
    Puolan porvarihallitus toisessa maailmansodassa oli Isossa Britanniassa, josta käsin teki hirveitä kuolemaa aiheuttavia päätöksiä, kuvitelleen saavasnsa oman porvarivallan säilytettyä.
    Toisin kävi, mutta ruumiita tuli ja paljon.
    Romania, jossa oli fasistit vallassa, Bulgaria, Unkari, oma työväeki otti sodan loppuvaiheessa vallan.
    Suomi, joka oli Saksan liittolainen myös, ei sosialismia tullut.

    1. ” Putkiselle…erityisesti.

      Tosessa maailmansodassa kuoli noin 26 miljoonaa Neuvostoliittolaista. ”

      20 miljoonaa marsalkka Zhukovin ja Sovjetskaja entsiklopediajn mukaan. näistä 15 miljoonaa oli taistelijoita: sotilaita ja partisaaneja.

      NL sai jopa 30 miljoonaa ihmistä siirrettyä Saksan miehitysjoukkojen tieltä idemmäksi ja pohjoisemmaksi, eli puolet kyseisten alueiden väestöstä, mm. lähes kaikki lapset, paitsi Baltiasta.

      Tuo ”26 miljonaa” on erään Moksudovin erittäin monimutkaisella tavalla saatu ”arviotulos”. Hänen mihinkään tuloksiinsa ei ole luottamista.

      https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Great+Patriotic+War+of+the+Soviet+Union+of+1941-45

      ” … The Soviet Union lost more than 20 million people dead (with civilians), which amounted to 40 percent of all the human losses in World War II. … ”

  3. Karmeinta on se, että 30 luvulla Saksassa, että kun oli vaalit, demarit ja kommunistit saivat enemmistön.
    Mutta eivät kyenneet muodostamaan yhdessä enemmistöhallitusta.
    Tehtävän sai siten muodostaa vähemmistöhallituksen kansallissosialistit ja valtakunnan kansleriksi Adolf Hitler.
    Seuraavan kerran demarit ja kommunistit tapasivat toisensa keskitysleirillä.
    Loppu on historiaa.
    Putkiselle tiedoksi: Se määrä, jonka mukamas kommunistit ovat tappaneet esim.Neuvostoliitossa ihmisiä, olisi ihmiset loppuneet silloisesta Neuvostoliitosta.

    Toiseksi, jos Neuvostoliitto oli niin murhanhimoinen, miten ihmeessä Neuvostoliitto voitti maailman suurvallan, Saksan?
    Se vain on mahdotonta. Ihmiset eivät vain sodi tehokkaasti murhanhimon ja tappouhkausten alla, väkivallan alla, jos oma uhkaa.

    Kolmanneksi, jos Neuvostoliitto oli autoritaarinen ja diktatorinen, miten Neuvostiliitto oli kyennyt kehittämään aivan tyhjästä maailman tehokkaimman armeijan, pahasti alakynnessä ollessaan?

    Putkinen: vastaus tulee tässä. Ei mitenkään, ellei kyseessä ollut demokraattinen maa, jota iman maan kansalaiset halusivat puolustaa, vaikka viimeiseen mieheen.
    Neuvostoihminen oli todellinen patriootti.

    Miten ihmeessä Neuvostoihminen kykeni siirtämään valtavat tehtaat siperiaan?
    Ne tekivät sen!

    Miten ihmeessä he kehitivät uusia aseita ihan tyhjästä?
    Silti he tekivät sen.

    Neuvostonainen venyi, joka oli sodan ratkaiseva tekijä!

    1. Juu ja puolue-eliitin kanssa eri mieltä olevat pääsivät Berijan tarhoihin pakkotyöhön ja kuolemaan.
      Tuotahan sinä Huhtala kehut mennen tullen, mutta itsenäisesti ajattelevilla ei neukkulaa todellakaan tule ikävä.

      1. ”Kansallissosialistinen puolue” ei ollut Hitlerin keksintö, eikä myöskään valekielitieteellinen teoria ”pohjoissista kanta-arjalaisista/alkukermaaneista” (joka on taas suomen ja pölhökapitalistien säätiöiden virallinen teoria – ja jonka alkuperäinen tarkoitus oli ”perustella” VIROLAISTEN HÄVITTÄMINEN VIROSTA muka ”maahantunkeutujaknasana”!) vaan molemmat olivat ilmeisesti tallinnansaksalaisen Alred Rosenbergin hengentuotetta, jonka puolueeseen Hitler liittyi osaallituuan sen puolukokoukseen bernsteinilaisen Ssosialidemokraattisen puolueen vakoilijana, joka oli mustasukkainen ”sosialisti”-sanasta.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Alfred_Rosenberg

        Puoluen toelliseksi pääideologiski vaihtui myöhemmin psykiatri, aivosähkökäyrä EEG:n kehittäjä (hullujen tunnistamiseksi tapettaviksi…) Hans Berger, joka pidettiin sotasalaisiuutena. Berger ei niistäkoneista sinänsä ymmärtänyt, mikä vei häneltä Nobelin palkinnon, tänäkään päivanä ei tiedetä sen teknologian luojia.

        https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2013/12/aivosahkokayra-eeg-n-kehittaja-hans-berger-oli-natsijohdon-salattu-paaideologi

      2. Linja korjattiin Kominternin 7. kongressissa 1937:

        https://en.wikipedia.org/wiki/Seventh_World_Congress_of_the_Comintern

        ” Dimitrov’s report on unity against fascism

        After Pieck’s keynote report and the extended discussion which ensued came on August 2 a second watershed report, this by Georgi Dimitrov on the task of building unity of the working class in opposition to fascism. [20] The appearance of Dimitrov on the platform, a great hero of the communist movement since his victory at the Leipzig trial, was met by a resounding ovation of the gathered delegates and a rousing singing of ”The Internationale.” [20]

        Dimitrov began with an analysis of fascism, which he characterized as ”the open terrorist dictatorship of the most reactionary, most chauvinistic, and most imperialist elements of finance capital,” intent upon wreaking organized ”terrorist vengeance against the working class and the revolutionary section of the peasantry and intelligentsia.” [21] With respect to its foreign policy, Dimitrov condemned fascism as ”jingoism in its most brutal form, fomenting bestial hatred of other nations.” [21]

        In marked juxtaposition to the previous international communist line, which intentionally muddied the difference between ”fascism” and ”social fascism” in an effort to break common workers away from their social democratic political and trade union leadership, Dimitrov depicted the establishment of fascism as a definite break in the fundamental form of governance from ”one state form of class domination of the bourgeoisie — bourgeois democracy — by another form — open terrorist dictatorship.” [22] Fascism’s victory would suppression of the ”democratic liberties of the working people,” curtail ”the rights of parliament,” and intensify repression of the revolutionary movement, Dimitrov warned. [22]

  4. Putkiselle vielä:
    Ajattelepa mitä on demokratia?
    Se tulee Kreikasta ja tarkoittaa sananmukaisesti kansavaltaa.
    Porvaristo puhuu mielellään demokratiasta.
    Kapitalismissa vaalit, ihmiset äänestävät vapaasti ketä haluavat ehdokkaista.
    Mutta ketkä valitaan? Rahaahan se vaatii, jotta pääsee. Toki on joitakin, jotka eivät rahaa panosta omiin vaaleihinsa, ja pääsevät läpi.
    Mutta keskimäärin vaaditaan peräti kymmeniä tuhansia euroja, Suomessa, jotta pääsee läpi.
    kuuluuko köyhän ääni?
    USA:ssa puhutaan miljoonista dollareista.
    Köyhän ääntä ei edes kuunnella.
    Trump on miljardööri. Presidenttiys on harrastus. Tulee taskurahaa.
    Tai Obama? Kierompi vain.
    USA:ssa on kaksi puoluetta, jotka suurinpiirtein vuorottelee presidentteinä. Toinen toistaan patamustempia porvareita, jotka eivät köyhää/kansaa kuuntele.
    Mitä demokratiaa se on?
    Sanohan se Putkinen.

    Puhutaan vaan , Putkinen, Demokratiasta (kansanvallasta).

    Aina, Putkinen, AINA, puhumme vallasta, demokratiakin on aina jonkun valtaa.
    Miten ja mistä kulmasta sitä tarkastellaan.

    Silloin kun tarkastelemme demokratiaa ihmisen näkökulmasta, ihmisen tarpeita ajatellen, sitä ei voi tarkastella kapitalismista katsoen.
    Niin se vain on

    Tuotantotapa. Siinä se.

    Yksityinen vai yhteiskunnallinen.

  5. Juhak.
    Ei ole täydellistä yhteiskuntaa.
    Kyse on aina vallasta.
    Rahan tai kansan vallasta.
    Kansa koostuu ihmisistä, ja ihmiset muodostavat yhteiskunnan.

    Siinä olet oikeassa kun puhut puolue-eliitistä.
    Kapitalismissako ei ole puolue-eliittiä?
    Berija oli Stalinin koneiston yksi nappula.
    En koskaan ole hyväksynyt Stalinismia.
    Mutta ilman Stalinia Neuvostoliitto olisi tuhottu paljon aiemmin.

    Valtio on väkivaltakoneisto.
    Oli kyse kapitalismista tai sosialismista.

  6. Huhtalalla on oma uskontonsa – sitä eivät tosiasiat horjuta.

    Todellisuudessa Venäjä on ollut imperialistinen valtio jo noin 500 vuotta, on sitä nyt ja tulee olemaan jatkossakin. Venäjä on valloittanut muiden kansojen alueita orjuuteensa niin paljon kuin on kulloinkin kyennyt ja tekee niin jatkossakin. Venäjän orjuudessa elävät kansat eivät suinkaan ole tyytyväisiä olotilaansa. Kansat kuolevat sukupuuttoon pakkovenäläistämisen alla.

    http://jput.fi/Imperialistinen_Venaja.htm

  7. Putkinen: Tuo kaikki on itsestään selvää. Venäjä on ollut suurvalta Tsaarin aikaan. Ehkäpä 500 vuotta.
    Mutta sepä ei olekaan relevanttia.
    Tsaarin ylivalta on ollut mahdollista murtaa, vaikka se on ollut näennäisesti mahdotonta.
    I maailmansota oli se mahdollisuus.
    Tsaari oli heikko.
    Sen Porvaristo kaatoi työväen tuella
    1917 helmikuussa.
    Tuo mainitsemasi 500 vuoden valta työväki mursi lokakuussa 1917.

    Suomen porvaristo jäi yksin.
    Putkinen: Suomen porvaristo jäi yksin.
    Korostan: Suomen porvaristo jäi yksin.

    Putkinen: Ajattle sitä meidän pienten yrittäjien ja työväen kannalta.
    Mitä Suomen porvaristo ajatteli?
    Mitä se mahdollisesti ajatteli?
    Ei ollut enää Venäjän väkivaltakoneistoa.
    Suomen työväestö mahdollisesti ajattlee samanlaita offensiivia kuin Venäjällä?

  8. Ei Suomea ollut 1917 miehittämässä kukaan. Venäjä oli kaaoksen vallassa.
    Suomen porvaristo pelkäsi Suomen työväen reaktioita.
    Ruokapula
    Porvariston mustapörssi.
    Voi pula.
    Liikehdintä.
    Tyhmät porvarit kuvittelivat ennaltaehkäistä….
    Porvarien päällekarkaus.
    Luokkasota.
    Saksan apu Suomen porvareille.
    Luokkasota päättyi ja alkoi Mannerheimin verilöyly työläisiä kohtaan Suomessa.

    1. Potaskaa Huhtala.
      Punikit aloittivat siviilien murhaamisella ja yrittivät asevoimin varastaa vallan.
      Porvarit meinasivat myöhästyä, kun punikit olivat ehtineet varustautua ja suunnitella kapinan, mutta onneksi eivät.
      V. 1917 ei neukkula aikonut ilmeisesti vallata Suomea, koska uskoi punakapinan hoitavan asian eikä siksi tarvitsisi lähettää joukkoja pois muualta.
      Onneksi tuo usko oli satua, mutta neukkulan yllyttämät punikit saivat aikaan järjettömän sisällissodan.

      1. Mannerheim aloitti 24.1.1918 sotatoimet Viipurissa tuomalla lentävän valkokaartin riisumaan aseista venäläistä varuskuntaa, joka organisoi kaikkien muiden venäläisten aimeijalaisten kotiuttamista 20000 henkilön kuukausivauhtia.

        Viipurin oma valkokaarti ei kelvannut tähän koska se ei ollut rotupuhdas.

  9. Oletko Huhtala ajatellut siirtoa P-Koreaan. Siellä on vielä aito työläisten paratiisi. Mukavuuksiakin on vähän, töitä kellon ympäri ilman lomia nälkäpalkalla ja johtajilla on kaikki omaisuus. Se on oikea Kommunisti valtio.

  10. Pohjois-Korealla ei ole mitään tekemistä Karl Marxin kommunismin kanssa. Ei myöskään Kiinalla. Vaikka vannovat Marxin nimeen. No saahan sitä Marxia tulkita parhaansa mukaan. Kuten tulkitaan raamattua tai koraania. Hitlerillä ei ollu tmyöskään mitään tekemistä minkään sosialismin kanssa. Kuhan käytti sitä sanaa. Onhan noita demokraattisia tasavaltojakin joilla ei ole mitään tekemeistä demokratian kaanssa.

    1. Adolf Hitler oli vannoutunut sosialisti:

      Valtakunnankansleri Hitlerin julistus Saksan kansalle 22.6.1941

      Saksalaiset! Kansallissosialistit! – –

      Yksinomaan sisäisen eripuraisuutensa vuoksi Saksa joutui vuonna 1918 tappiolle. Seuraukset ovat olleet pelottavat. Kun ensin oli valheellisesti selitetty, että taistelua oli käyty vain keisaria ja hänen hallitusjärjestelmäänsä vastaan, ryhdyttiin Saksan armeijan laskettua aseensa määrätietoisesti hävittämään Saksan valtakuntaa. Samaan aikaan kuin erään ranskalaisen valtiomiehen ennustelut, että Saksassa oli 20 miljoonaa ihmistä liikaa — että ts. nämä oli nälällä, taudeilta tai siirtolaisuudella poistettava —, näyttivät kirjaimellisesti toteutuvan, aloitti kansallissosialistinen liike työnsä Saksan kansan yhdistämiseksi ja samalla valtakunnan nostamiseksi uuteen kukoistukseen. Tämä kansamme uusi nousu ylös hädästä, kurjuudesta ja häpeällisen halveksunnan alaisuudesta tapahtui sisäisen uudestisyntymisen tietä. – –

      Kansallissosialistit! Te olette varmaan kaikki tunteneet, että tämä askel oli minulle katkera ja raskas. Koskaan ei Saksan kansassa ole vallinnut vihamielisiä tunteita Venäjän kansoja kohtaan. Mutta jo kolmatta vuosikymmentä juutalais-bolshevistinen vallanpitäjäryhmä on ponnistellut Moskovasta käsin sytyttääkseen paloon ei ainoastaan Saksan vaan koko Euroopan. Ei Saksa ole koskaan koettanut viedä kansallissosialistista maailmankatsomustaan Venäjälle, vaan Moskovan juutalais­bolshevistiset vallanpitäjät ovat lakkaamatta pyrkineet alistamaan meidät ja Euroopan muut kansat yliherruuteensa, eivätkä ainoastaan henkisesti, vaan ensi sijassa nimenomaan sotilaallisessa mielessä. Mutta tämän hallitusjärjestelmän toiminnan tuloksena on kaikissa maissa ollut vain sekasorto, kurjuus ja nälänhätä. Minä puolestani sitä vastoin olen kahden vuosikymmenen ajan ponnistellut saadakseni mahdollisimman vähäisellä sekautumisella ja ollenkaan aiheuttamatta häiriöitä tuotantotoiminnallemme Saksassa aikaan uuden sosialistisen järjestyksen, joka ei ainoastaan poista työttömyyttä, vaan yhä lisäytyvässä määrässä päästää työtä tekevän ihmisen osalliseksi työn tuloksesta. —

      Adolf Hitler

      1. Etkös Sinä Putkinen kirjoituksiesi mukaan lukeudu jonkinlaiseksi saksalaisuuden ja jopa Hitlerin ihailijaksi, mitä 30 – 40-lukuun tulee?

    2. Vaikka Pohjois-Korea ei Eemelin mielestä onnstuisikaan olemaan oikeaoppinen marxilainen valtio niin se on kuitenkin hyvin samankaltainen kuin Stalinin ajan Neuvostoliitto. Siksi kysymys Huhtalalle on ihan relevantti. Pohjois-Koreahan on stalinismin mittapuulla oikea paratiisi.

    1. Kyllä toteutti. Työttömyys katosi Saksasta, kun verovaroin järjetettiin suuria työmaita. Niin sosialismissa kuin kansallissosialismissa valtiolla on suuri rooli paitsi taloudessa niin myös ihmisten kontrolloijana. Ne ovat kaksosia sillä erolla että sosialismi on kiltimpi koska siihen ei sisälly rotubiologisia toimenpiteitä. Sosialismissa ihmisiä vainotaan enemmän sattumanvaraisesti.

  11. Ihmettelen miksi Neuvostoliitosta ei saanut lähteä pois jos oli paratiisi.

  12. Todellakin kansallssosialisti Aatu lähti Neuvostoliittoon sosialismiaan levittämään ja tekemään ennaltaehkäisevän iskun.. Ei levinnyt aate. Kommunismi pysyi ja jopa valloitti uusia maita tossunsa alle. Aatun kasallissosialismi pyyhkäistiin kartalta Nliiton ja liittoutuneiden toimesta.

  13. Ei tule Neuvostoliittoa ikävä. Jos tulisi, menisin tutkituttamaan pääni.
    Kremlin kellot, julkaistu 1950-luvulla. Kirjoittaja Arvo Poika Tuominen.
    Jumala syöksee enkelinsä, julkaistu 1970-luvulla. Kirjoittaja Aino Kuusinen. Otto WIlle Kuusisen puoliso, joka pääsi lähtemään Neuvostoliitosta vasta sen jälkeen, kun lusmu Otto Wille Kuusinen kuoli. Sanon ”lusmu” sen vuoksi, koska Otto Kuusinen ei pannut tikkua ristiin pelastaakseen oman poikansa ja oman vaimonsa Stalinin kurmuutukselta.

  14. Vähän sama kuin sanoisi että kaipaa Pohjois-Koreaa tai haluaisi muuttaa siinne.

  15. Minusta on hienoa se,että kapitalistinen yhteiskuntamalli on mahdollistanut sekä varat, että vapauden kaivata jopa Neuvostoliittoa, jossa itsessään ei ollut kumpaakaan, ei varoja, eikä vapautta.

  16. Vaikeahan sitä on keskustella sellaisen kanssa, jonka mielestä historian faktoja ei ole olemassakaan. Neuvostoliiton kansanmurha Ukrainassa tunnetaan nimellä Holodomor ja tarkoitti sitä, että Stalin antoin miljoonien ukrainalaisten nääntyä nälkään. Myös suomalaiset joutuivat kansanmurhan uhriksi. Arviolta 30 000 suomalaista kommunistia murhattiin 1930-luvun lopulla. Suomessa tämä tiedettiin. Oliko siis suuri ihme, jos emme tunteneet suurta luottamusta itään päin? Otto Ville Kuusisen hallitukseen oli murhien takia vaikea löytää päteviä suomalaisia ministereiksi ja siksi siihen piti ottaa venäläinen Prokofiev, jonka nimi suomennettiin Prokkoseksi.

    Kommunuistimaat ”kunnostautuivat” juutalaisvainossakin. Vielä 1960-luvun lopulla kymmenet tuhannet juutalaiset menettivät kansalaisoikeutensa ja joutuivat lähtemään kommunistisesta Puolasta. Ainaki osasyynä oli ilmesesti se, että Israel oli voittanut kommunistimaiden tulemat arabimaat Kuuden päivän sodassa vuonna 1967.

    1. Jos viittiset Norppa lukea tuolta edeltä mun numerofakstni siitä ”hölömoottori” -mukamas-kensamurhasta….

  17. Oli se NL ihan kauhea paikka suomalaiselle vierailijalle niin Leningradissa kuin Moskovassakin. Kun sinne ensin pääsi omalla autolla ( Saab) piti tullimiesten ronkkia rautalangalla Saabin paksut puskurit, ovien sisältö, penkit nurin ja matkatavarat syyniin. Musiikkikasetteja ihmettelivät ja meinasivat viedä, mutta huusin stoi- perkele ! Eivät varastaneet.
    Tarkastusasemat valvoivat tarkkaan, että pääsimme aikataulussa seuraavalle tarkastusasemalle.
    Hotellissa oli tarkkailumikrofonit, kerrosvahti sekosi kynänsä kanssa, kun penskamme juoksivat kerroksesta toiseen.

    Ostettiin ensin kaupasta ruplilla kuponki, millä sitten ostettiin jotakin. Piti tietää tarkkaan etukäteen, mitä niistä harvasta sillipurkista tai etikkasäilötyistä sai.

    Mummoarmeija Hotelli Bribatiskajassa työnsi kolalla lumen ison pihan toiselle puolelle ja sitten takaisin.

    Moskovan olympialaisissa paimensin 100 henkistä ryhmäämme – olipa henkinen ja fyysinen koettelemus. Sukkahousukauppa ja urheiluhousukauppa kävi ja ruplamäärä kasvoi, ettei tiennyt mihinkä panee. Markat vaihtuivat salaa huimilla kursseilla rupliksi. Porukkaa piti käydä lunastamassa putkista, koska miliisi otti kiinni pienestäkin.
    Mietaan Jussi oli lenkillä puistossa, mutta tuli paskahätä ja kökkösi rakennustyömaalle- miliisit perässä. Eivät saaneet kiinni ja Mietaa pääsi pyyhkimään perseensä hotellille.

    Rakennustyömaalla nostolavalla oli yksi mummo tökkimässä elementtien saumaan kittiä puukepillä. Gaz kaasutti hirveästi ja ukkolauma alhaalla huusi neuvoja. Gazin lavalle ei mahtunut kuin pari kottikärryllistä soraa ja niitä Gazeja oli kaupungilla miljoona ja käry sen mukaista.

    Yhdellä reissulla tiet oli livettetty sian kusella ettei pölyäisi. Suomen puolella heti autonpesuun, kun siankusen haju levisi pitkin Vaalimaata.

    Vakoilijat seurasivat rajalle saakka. Junamatkoilla taas seuraan liittyi aina joku hyvin suomea puhuva venäläinen- vakooja, ei ollut kauaa, kun posmitin venäjäksi muutaman kysymyksen- tiennyt olinko vastavakooja.

    Mutta hauskaa oli ja ihmiset mukavia, että oikein säälitti, missä olosuhteissa he joutuivat elämään.

    1. Kiitos hyvästä kuvauksesta! Markku Huhtala ei tällaista varman huomannut tai muista tai sitten tuo kaikki oli hänestä ihanaa. Tai ehkä kommentti on ”ei se ollut täydellistä, MUTTA entäs kapitalismi, jossa….”.
      Tokihan ihmiset oppivat siinä puuteessa elämään, kun ei ollut vaihtoehtoja. Jonotettiin mitä oli saatavilla ja vaihdettiin sitten jos tuli sopivaa tavaraa tarjolle.
      Turistimatkoille Suomeen tuleville kerrottin, että kansalaisten autoja ovat vain ne, joissa on mustalla rekisterikilvellä valkeat kirjaimet ja numerot, muut autot ovat valtion omaisuutta! Näin kertoi minulle neuvostoturisteja opastanut henkilö 1970-luvulla. Edes hänen pakettiautosta tekemäänsä asuntoautoa eivät rajalla uskoneet yksityisautoksi.

  18. Nyt niin Moskova kuin Pietarikin ovat huippukauniita, saneerattuja ja puhtaita, ettei mikään Suomen kaupunki pärjää siisteydessään.
    Kaupunkien ulkopuolelle sitten ne kaikki paskat on kipattu pois silmistä venäläiseen tapaan ja, sen huomaa.

    1. Pietari, siisti on, mutta hanasta tuleva vesi on juomakelvotonta eikä sillä pitäisi edes hampaita pestä.

  19. Koska Saksa oli sosialistinen valtio toisessa maailmansodassa niin Suomihan taisteli sosilistien kanssa kommunisteja vastaan, eli eräille taitaa tämä nykyinenkin sosialistihallitus kelpaavan vallan mainiosti, sehän on silloin isänmaallinen kuten toisen maailmansodan aikaan….

  20. Kannattaisi sitä nettiä selata hieman ehkä huolellisemminkin, Meillä ei ollut koko jatkosodan ajalla minkäänlaista sosialistista hallitusta; päinvastoin.
    Marko, nuo Sinun teesisi lähentelevät erään toisen blogistin käsituksiä jatkosodan poliittisesta tilenteesta; eli siis, mutkat suoriksi.

    1. Suomi taisteli natsi-Saksan rinnalla (he oli sosialisteja) Neuvostoliittoa vastaan (he oli kommunisteja), älä väitä että olisin väärässä. Kuka on puhunut että Suomella olisi sosialistinen hallitus,,,,,meneppä vähän itteens Pohjola

  21. Jokaisella on oikeus olla itsensä valeprofiili, jos niin haluaa. En kyllä ymmärrä mitä järkeä siinä on, muttei minun tarvitse kaikkea ymmärtääkään.
    Jos/kun arvostelee kärkkäästi toista ihmistä, tulee samalla myös kertoneeksi jotakin itsestään. Tällä en tarkoita ketään omalla nimellään puhuvaa/kirjoittavaa henkilöä tällä foorumilla.

  22. Palaisin tähän blogin oikeaan aiheeseen, kommunismi on mennyttä maailmaa meille suomalaisille, joillekin se on valitettavasti vielä todellisuutta vielä tänäkin päivänä, en suosittele sellaista hallintoa mihinkään maahan. Outoa on että Kiinan kommunismi alkaa vaikuttamaan enemmän ja enemmän kapitalismilta, lukuunottamatta kansalaisten vapaata sanaa…

  23. Siivosinpa aika pinon kommentteja tuosta.

    Ette taatusti usko miten vähän minua kiinnostaa katsoa aikuisten miesten hiekkalaatikkotappelua. Vielä tätäkin vähemmän minua kiinnostaa kun aikuiset miehet haluavat kertoa minulle kuka aloitti tappelun.

    Mutta toivottavasti jotakuta kiinnostaa tietää, että edelleenkään henkilöön käyvät herjaukset eivät ole sallittuja.

    Ja ehkäpä jotakuta kiinnostaa että henkilön nimen pistäminen googleen ja ensimmäisen osuman klikkaaminen ei ole salapoliisityötä ja on tulokseltaan suunnilleen yhtä luotettavaa kuin sään ennustaminen pelikorteilla.

    Muokkaan: Tarkoitan ylläolevaa. Koskee myös tulevia kommentteja. Tässä blogauksessa puhutaan Neuvostoliitosta, ei mistään ikävistä asioista. (hmm…)

  24. Värikkyys näistä blogeista häviää, jos luuta käy jo pienestä kylätappelustakin. Minä toivoisin, että kukaan ei käytä valeprofiileja eikä edes nimimerkkejä. Niiden takaa on helppo herjata ja olla vastaamatta huutoonsa oikealla nimellä.

  25. Kyuulta jälleen kerran asiallinen kommentti.

    Muiden blogistien taustojen kaivelu ei tuo mitään lisäarvoa tälle alustalle. Kylätappeluita voi harrastaa Suomi24 palstalla tai vastaavilla.

    Kirjoitan nimellä Juha U. Sinänsä nimimerkki, mutta jos liitän perään sukunimeni (Aaltonen), niin se ei kyllä kerro kenellekään yhtään mitään. Kukaan ei myöskään voi silti olla varma, että tuo on oikea nimeni, mitä se kyllä on.

    Joten olisiko syytä lopettaa tuo vouhaaminen nimimerkeistä ja valeprofiileista. Asiallista tai asiatonta tekstiä voivat kirjoittaa sekä nimimerkit että ns. koko nimellään kirjoittavat.

  26. Mitä tulee nimiin ja nimimerkkeihin, olen inhorealisti. Tiedän liikaa teknologiasta alla, ja toisaalta aiheen lainsäädännöstä. Tiedän, että idioottivarmaa tapaa ei ole varmistaa että henkilö on kuka väittää olevansa, ellei sitten jokainen blogaus pitäisi tuoda konttorilleni USB-tikulla ja samalla näyttää kuvallista henkkaria.

    Mutta yksi on selvää: henkilöön käyvät kommentit eivät käy laatuun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *