Ollaan hiljaa, ettei vaan kukaan kuule

https://toimiikotelkkarini.fi/

Katsellaanko televisiota vielä ensi vuonnakin, siis vuonna 2020. Televisioyhtiöt ovat tosin yhdessä päättäneet, että siirtymäaikaa pidennetään, mutta tulee muutos eteen joka tapauksessa joskus. Sen jälkeen ei tule mitään muuta, kuin teräväpiirtolähetyksiä.

Nyt tämä viimeisin muutos koskee ”antennitalouksia”, joissa niitä muutostarpeita on arviolta noin satatuhatta. Taloyhtiöt sekä kaapeliyhteydet ovat asia erikseen, joihin ei tarvitse puuttua.

Nyt taas kerran tuntuu siltä, että eivät mene asiat ihan putkeen meiltä maalaisilta, joilla ne antenniyhteydet ovat. Pakollisina tulevat ”paskan” pyydystäminen taivaalta ja sen pakollinen johtaminen hallittuun viemäröintiin.Näin se vaan menee meillä Suomessa.

http://www.hdtvopas.fi/sites/default/files/televisioviikko-2019.pdf

Tästä asiasta sitten ollaan hyvin hiljaa, ettei vaan kukaan kuule ja tiedä. Eihän meillä mitään voi ilmaiseksi saada. Tästä asiasta en ole mitään tiedotetta nähnyt, ihan vahingossa nyt tuli eteeni.

 

12 vastausta artikkeliin “Ollaan hiljaa, ettei vaan kukaan kuule”

  1. Suomen TV:n digitalisoituminen oli täysin mallikelpoinen esimerkki siitä, miten huonosti julkishallinto voi asiat hoitaa. Siinä oli kaikki – vanhentunut teknologia, hyvävelikerho, korruptio, kansallisen omaisuuden polkumyynti maailmalle, veronkierto ja monopoli, viestintäfarssit, yleisön aliarviointi. Aivan täydellinen farssi alusta loppuun.

    Hyvä puoli on että nyt tuleva tekniikka ei ole enää niin hirveästi maailmaa jäljessä kuin edellinen. Siinä on myös pienessä määrin kilpailua. Hyvä puoli on myös se, että nettiaikana perinteinen tv-jakelu on yhä vähemmässä merkityksessä, kansaa ei voi pakottaa ostamaan sekundaa.

    Tämä muutos, koska se tuleekaan, ei enää maailmaa muuta. Antenni-TV:n katsojista vain pienen osan tarvitsee tehdä mitään ja silloinkin asia on aika pieni. Ja vaihtoehtoja on.

  2. Se on totta, vaikka muutoksia oletetaan tarvittavan sataantuhanteen huusholliin, niin ne muutokset ovat pieniä. Meilläkin vanhempaan televisioon tarvittiin uusi digiboksi ja uudempaan pelkkä kortinlukija. Antennit ovat ikivanhoja vhf- antenneja, niille en tehnyt mitään.

  3. Vähän asian sivusta: minulla on työhuoneessa 2. tv joka on hd- tv, merkiltään LG. Kuva on ”lytistynyt” niin, että kaikki näyttävät pulskilta. Kuvaruudun koko pitäisi saada säädettyä täyteen kokoon pystysuunnassa. Miten se tehdään ?

  4. Heikki piti sanoa, että sen kuvasuhteen saa säädettyä yleensä suoraan kapulasta. Olkoon sitten sanomatta, että netistäkin löytyy yleensä tarvittavat ohjekirjat aika vanhoihinkin.

  5. Kyllähän sitä haja-asutusaluetta kuritetaan. Meille kun tuli tuo kunnallinen jätevesiverkko; nyt paskat huilaavat Forssaan; hinta 4500€, sitten kuitukaapeli, 4700€; kyllä siinä maksamista riittää, näin haja-asutusalueen asujalle.

  6. Meidän piti tuo jätevesijärjestelmä hoitaa ihan itse ja se tehtiin jo pari- kolme vuotta sitten. Kunnallinen viemäröinti on tulossa, mutta kukaan ei osaa sanoa sen aikataulua ja siltikin sen toimenpidealue päättyy meidän rajalle. Tulihan se maksamaan pirusti, taisi olla lähes 10 000 euroa.

    Lounea kaivaa maahan kuidun ensi kesänä, sen ei pitäisi tulla sopimuksen mukaan maksamaan kuin vajaa 2500 euroa. Kallista elämää silti, mutta kerranhan vaan täällä ollaan, kai.

  7. Onneksi ei ole kunnallista paskaputkea tulossa lähimaillekaan eikä kunnan vettäkään.

  8. Nyt kun mietin, mökillä pitää antenniremonttia vissiin tehdä välissä. Noh, antenni on tarpeeksi uusi, suunta vaan on väärä. Ja toinen telkku on liian vanha -T2:ta osaamaan.

    Katsotaan mitä keksitään.

  9. Kyuu jos nettiyhteys toimii kuten luulen siellä möksällä, niin heitä antenni jorpakkoon ja katso vaikka isolta tablet laitteelta jossa on kiinni kunnon bluetooth ämyrit sitä teeveetä. Helpompaa ja toimii. Formulat ja leffat tarvittaessa tullut näin katsottua eräkämpälläkin, langaton netti kun kattaa nykyään niin hyvin ja nopeus on erinomainen syrjässäkin.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *