”Pahasuinen” pääministerimme

Meillä oli edellinen pääministeri vanhahtava melko hiljainen mies, ei juuri  sitä pahaa suustaan päästänyt. Ei päästänyt ainakaan kaikkien ja koko kansan kuullen.

Toisin on nykyään, nuorehko nainen on tulta ja tappuraa, ei aina niin asiallinen. Suustaan päästää ihan mitä sattuu, en tiedä onko se peräti harkittua, vaiko sattumalla sanottua.

Oppositio ja varsinkin Kokoomus on joutunut tulilinjalle. Ihan julkisesti televisiossa kaiken kansan nähden ja kuullen antoi hallituksen luottamuskeskustelussa melkoista kyytiä Kokoomukselle, ”eikö teitä hävetä”. Kyllä se sitten levisikin kaikenmaailman medioiden otsikoihin, arvovaltaisiin ja turhanpäiväisiin.

Nyt tänään kyselytunnilla, ihan ohjelman loppumetreillä otti maalitaulukseen taas Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon. Se tapahtui niin ohjelman loppumetreillä, että en enää seurannut tarkasti tilannetta, mutta Orpo oli kuin pikkupoika pääministerin juttujen rinnalla.

Onhan se tietysti hyväkin, että on sanavalmiutta, mutta onko se sitä aina.  Kertooko se jotain sanojastaan.

Nyt on pakko sanoa, en paljon pitänyt Antti Rinteestä, mutta en lähde nykyistäkään pääministeriä kehumaan, en siis pidä hänestä.

86 vastausta artikkeliin “”Pahasuinen” pääministerimme”

  1. Niin…lisää popcornia vaan kitusiin kun noita istuntoja katsoo…täyttä viihdettä koko YLE veron edestä 🤣🤣🤣

  2. Marin luulee olevansa kaikkivoipa, kun on pääministeriksi päässyt.
    Valitettavasti näyttää sitä, että pääkyky on kiukuttelu ja muu ammattitaito näyttää jäävän taka-alalle – tai kateisiin…

  3. Marin sanoi asiat niinkuin ne ovat. Orvon porukalle vaan ei tahdo mennä perille. Vaihtoehtobudjetti + 2 krs. Al Hoi lausunnot muuttivat muotoaan kokoomuksella alkuperäisestä.

    1. Marin selitti, miten Rinteen hallitus päätti, mutta levitti asian isismuijien tuomiseen asti.
      Kepuleita vedettiin kölin ali mennen tullen.
      2 miljardin menolisäykset ilman alkeellistakaan käsitystä, mistä rahat niihin saataisiin, osoittaa demarien ja vihervasurien holtittomuutta taloudessa, mikä ei edelleenkään yllätä.
      Se, että operaatio al-Holin orpolasten suhteen käynnistettiin jo ennen välikysymysäänestystä, kertoo vain Haaviston puuhastelusta selän takana ja hallituksen harrastamasta pimityksestä.

        1. Korjaan virheeni.

          https://www.uusisuomi.fi/uutiset/rinteen-hallitus-loi-heti-tiskiin-1-1-miljardin-menot-huoli-herasi-vuonna-2023-tarvitaan-terminaattori-joka-muuttaa-paatokset/f14804e9-cabd-41c4-80ce-495c02f878b1

          ”Rinteen hallitus pisti haisemaan ja toteutti menolisäyksiä 1,1 miljardilla jo ensimmäisessä budjettiriihessään. ”

          Kaikkiaan budjettiesitys on kaksi miljardia euroa alijäämäinen eli velkaa otetaan lisää ja menoja lisätään tuloista tietämättä.

          1. Lisäksi on otettava huomioon, että ne menolisäykset ovat pysyviä eli hallituskaudella menoja lisätään 4,4 miljardia tuloista tietämättä ja lasku jää seuraaville hallituksille.

  4. Pahasuisuus sopii hyvin nykyhallituksen johtajalle.
    Sanna&Lii: ”Vasemmiston väkivalta on toisenlaista.”

    Äärimmäiset ihmisoikeusrikolliset eli isis-terroristit näyttävät olevan hallituksemme erityissuojelussa.

    Jihadistien unelma eli islamin lippu efuskuntatalon tangossa näyttää olevan entistä lähempänä.

      1. Supon seurannassa on kymmeniä jihadisteja. Riittääkö lukumäärä? Ei kai, koska hallitus pyrkii tuomaan niitä lisää.

  5. Oliskohan niin, että joillakin on ihan oma nettinsä?

    Näin, ottamatta kantaa toteutumismahdollisuuksiin ..

    ***
    https://www.kokoomus.fi/wp-content/uploads/2019/11/KOK_VB2020b_20191120_2.pdf

    Laskelmia Kokoomuksen vaihtoehtobudjetin reformien vaikutuksista

    ***
    https://www.kokoomus.fi/vaihtoehtobudjetti-todellisia-tulevaisuustekoja/
    .
    Kokoomuksen vaihtoehtobudjetti vs. Rinteen hallituksen budjetti
    .
    Yli 60 000 työllistä enemmän
    .
    Velkaa n. 1,5 mrd. euroa vähemmän
    .
    Kokonaisveroaste 0,2%-yks. pienempi

    Palkansaajien, eläkeläisten, lapsiperheiden ja yrittäjien käytettävissä olevat tulot kasvavat enemmän
    .
    Tuloerot vähenevät yhtä paljon kuin hallituksen budjetissa
    .
    Yritystukileikkauksia lähes 500 milj. euroa enemmän
    .
    Merkittävämpi ilmastopäästöjen vähentyminen
    .
    Tulevaisuuden liikennehankkeisiin 3 mrd. euroa enemmän
    .
    Tulevaisuuden osaamiseen miljardin pääomitus korkeakouluille
    .
    Yli 300 milj. euroa enemmän koulutukseen ja tutkimukseen pysyväst

  6. Minulla oli alkuun sellainen varovaisen ymmärtävä ja odottava käsitys Marinista. Nyt se alkaa olla mennyttä ja sitä onkin vaikea saada takaisin.

    1. Mielensä pahoittajia löytyy vain enää kokoomuksesta. Persutkin nauttivat kun saivat kokoomuksen sijaiskärsijäksi.
      Kun katsoi perussuomalaisten Eduskuntaryhmän maireita ilmeitä Marinin röykyttäessä Orpoa, se kertoi kaiken.
      Tavion hienosta ideasta Joulupuheenaan Marin otti myös ”ilon” irti.

      Lisä-ärsytyksen teki Eduskunnan varapj. Eerolan ( PS) puheenvuorojen jako, josta kokoomus närkästyi ylös nousemalla.

      Ei mene nyt hyvin kokoomuksella – kaikki, kun sorsivat ja Marin syyllinen moiseenkin.

  7. Ehkäpä tämä on vähän semmoista oman territorion määrittämistä alkuun. Ei ole ensimmäinen pääministeri joka aloittaa liian isolla vaihteella, samoinhan teki Sipilä.

    Katsotaan vähän aikaa.

  8. Kuten odottaa sopi, Marin on puheillaan osoittanut olevansa ennenkaikkea puoluepoliitikko ja sellaisena hän tehtävästään huolimatta myös pysyy, eikä siinä mitään, pääministeri on todellisuudessa puoluepoliittinen tehtävä.

    Se tietenkin näkyy, että hänen omasta mielestään, SDP on vasta viidenneksi lähin puolue vastaanmaan hänen ajatusmaailmaansa ja edellä ovat Vasemmistoliitto, Feministipuolue jne. taisi SKP:nkin edellä.

    No Marin on määritellyt sen miten eduskunnnasa tällä hallituskaudella toimitaan ja minkälaista verbaalia akrobatiaa harjoitetaan, joten näin ollen hän myös varmasti muistaa sen, että sitä saa mitä tilaa ja perseen tulee kestää merivettä ilman itkua ja valitusta.

    Voihan se pöyristyttää pääministeriä, että kaikki eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä ja halua jihadisteja suomeen ja ne jotka haluavat niin heiltä kysyisin haluatteko ne omiksi naapureiksi vaiko ensisijaisesti joidenkin muiden naapureiksi?

    Tuo aiemmin mainittu Kokoomuksen esittämä 2 miljardin lisäkustannus oli sekin ihan hyvä esimerkki siitä miten tämä hallitus toimii, nimittäin se ei pidä paikkaansa, mutta eipä se ole uutta.

    P.s. Marinin yksi helmi oli Demokraatti-lehden mainitseminen nimeltä.

    https://youtu.be/xW9VBLH-0_s

    1. Kolmikon Sanna & Lii & Marrii varsinaisena liimana vaalikonevastauksissa oli feministipuolue, johon kolmikko voisi siis yksissä tuumin loikata.
      Kolmikko oli suhteellisen kaukana demareista, vasemmistopuolue oli lähempänä, joten Sanna ja Marrii voisivat loikata siihenkin.

      En tiedä, missä kohdin kolmikko joutuisi tekemään kompromissin loikatakseen kommunistiseen puolueeseen. Arvelen, että se pieni ero aiheutui erilaisesta ilmastopolitiikasta, koska kommunisteissa on työläisiäkin. Jos kolmikko tekisi kompromissin ilmastopolitiikassaan, niin se voisi loikata myös Suomen kommunistiseen puolueeseenkin.

      Veikkaisin, että vahvin side kolmikon ja kommuniestien välillä olisi yhteinen kansallisvaltiovihamielisyys. Kyseinen vihamielisyys on kulttuurimarxismin ydintä. Sitä vastaan ei mielellään tehdä kompromisseja.

      Nyt jos keskustan kannattajat saavat pian hallituksesta tarpeekseen, niin voitaisiin yrittää hallitusta PS:n johdolla. Uusi hallitus voisi punamulta: PS+KL+keskusta+SDP, mutta Sannan todennäköinen kansallisvaltiovihamielisyys voisi olla haitta hallituksen yhteistoiminnalle. Demarit voisivat kutsua vaikka Rajamäen Varkaudesta sisäministerikseen. Hän tuslin on kansallisvaltiovihamielinen vaan enemmänkin Mauno Koiviston luonteinen isänmaanystävä.

      1. Jos pannaan pystyyn punamultahallitus PS:n johdolla, niin Marin joutaa puhemieheksi. Ehkä kokoomuskin hänet hyväksyisi.

    1. Tampereen kaupunginvaltuusto ei tuo mitään lisäarvoa päåäministerin tehtävään, eikä tamperelaisuus.

      Ihan sivuhuomautuksena Marin on myös kaupunginvaltuustossa ansioitunut torppamalla muiden esityksiä ja tuonut ne uudelleen esille ominaan ja hassua kyllä liikenneministeriksi päästyään hän ensitöikseen torppasi Bernerin raidehankeyhtiöt ja mitä hän keksikään tilalle?

      1. … vai ei tuo lisäarvoa siihen, miten suuria ”kansankokouksia” johdetaan änkyröiden yrittäessä häiritä laillista kokouskäytäntöä.

        ”ihan sivuhuomautuksena Marin on myös kaupunginvaltuustossa ansioitunut torppamalla muiden esityksiä ja tuonut ne uudelleen esille ominaan ”

        Mitä esimerkiksi ?

        1. Asuimme tuolloin Ylöjärvellä ja kyse oli Persujen esityksestä, jota Marin vastusti kunnens toi sen omana esityksenään.

          En jaksa alkaa kaivamaan Tampereen valtuustopöytäkirjoja sen tarkemmin.

              1. En, eikä nyt ollut minusta kysymys vaan väitteestäsi.

                Persut mm. Raevaara tykitti kaikki mahdolliset ideat, mitä maailma päällään voi kantaa Tampereen Kaupunginvaltuustoon häiritäkseen ja pitkittääkseen kokouksia.

  9. ”Tuo aiemmin mainittu Kokoomuksen esittämä 2 miljardin lisäkustannus oli sekin ihan hyvä esimerkki siitä miten tämä hallitus toimii, nimittäin se ei pidä paikkaansa, mutta eipä se ole uutta ”

    Tämä 2 mrd. oli kok0omuksen vaihtoehtobudjetin esittämä lisäys hallituksen valtion tulo- ja menoarvioon verrattuna – siis kokoomuksen, ei hallituksen !

    1. Tuo 2 miljardia on poimittu Kokoomuksen vaihtoehtobudjetista ja sen painotus on eri kuin hallituksen budjetissa, itsessään Kokoomuksen vaihtoehtobudjetti on 1,5 miljardia vähemmän alijäämäinen kuin hallituksen.

      Jos tuolla samalla valikoivalla menetelmällä katsottaiiin hallituksen budjettia niin sieltähän löytyisi useiden miljardien ongelmakohtia, joita siellä toki onkin, mutta osa saadaan kuitattua omaisuuden myynnillä, jolla palkataan esim. kolmeksi vuodeksi opettajia ammarttikouluihin.

      Karkeasti arvioiden jos hallitus on pystyssä vaalikauden loppuun niin menot kasvavat keskimäärin 3 % vuosi ja tulot 2% vuosi, joten ei se nyt kovin vakuuttavaa ole.

      Hallituksen linjauksilla arvioidaan myös menetettävän 5000 työpaikkaa ja nyt juuri valmistuneen perhevapaaudistusesityksen arvioidaan vievän toiset 5000 työpaikkaa.

      Minun on kyllä todella vaikea ymmärtää mikä tuossa hallitusohjelmassa on niin ylivoimaisen upeeta.

          1. Minä lähden nyt ostamaan yhdelle pikkupojalle legoja, hallitus tehköön mitä tahansa 😉

              1. Hah. Voisi vaikka kuvitella, että hallitus on tehnyt samoja uusia hankintoja näin joulun kunniaksi. Niillä voisi rakekennella ensi vuoden uuden hallitusohjelman.

    2. https://www.kokoomus.fi/vaihtoehtobudjetti-todellisia-tulevaisuustekoja/
      .
      Kokoomuksen vaihtoehtobudjetti vs. Rinteen hallituksen budjetti
      .
      Yli 60 000 työllistä enemmän
      .
      Velkaa n. 1,5 mrd. euroa vähemmän
      .
      Kokonaisveroaste 0,2%-yks. pienempi

      Palkansaajien, eläkeläisten, lapsiperheiden ja yrittäjien käytettävissä olevat tulot kasvavat enemmän
      .
      Tuloerot vähenevät yhtä paljon kuin hallituksen budjetissa
      .
      Yritystukileikkauksia lähes 500 milj. euroa enemmän
      .
      Merkittävämpi ilmastopäästöjen vähentyminen
      .
      Tulevaisuuden liikennehankkeisiin 3 mrd. euroa enemmän
      .
      Tulevaisuuden osaamiseen miljardin pääomitus korkeakouluille
      .
      Yli 300 milj. euroa enemmän koulutukseen ja tutkimukseen pysyväst

    3. Kokoomus :Velkaa n. 1,5 mrd. euroa vähemmän

      *
      Tuo aiemmin mainittu Kokoomuksen esittämä 2 miljardin lisäkustannus

      Siis mikä?

      .

      1. Kataisen hallitus teki valtion velkaa n 40 miljardia vois sanoa kiitosta vaan terv tepivaari

      1. Mariini osoittaa tehokkaasti, että hänestä on enemmän räksyttäjäksi kuin arvokkaaksi pääministeriksi.
        Ei sinänsä yllätä, kun pitää olla kovasti olevinaan kovaa puoluejohtajaa seuraavaa valintaa varten.

  10. Heikki, ei se ensimmäinen mölähdys alkanut mistään salista, kyllä se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta niin, että koko sali kohahti. Taisi yllättää jopa itsensä pääministeri Marinin.

    Loppuistunnon olikin sitten hyvin hijaa ja etsi apua seiniltä

  11. On se hyvä, että Italia alkaa näyttää esimerkkiä perustetulla ”sardinia-liikkeellä” joka sai sysäyksen Italian perusta Mateteo Salvinsta. Sardinia-liike kasvaa räjähdyksenomaisesti pyrkiessään eroon äärioikeistolaisesta liikkeistä ja ajamaan yhteistyötä kaikkien muiden välillä.

    Hyvästi persut, toivottavasti Suomi keksii oman ”sardiininsa”.

    1. Toivottavasti Suomessa demokratiavastaiset mollaajat päätyvät sivuraiteelle ja aletaan toimimaan demokratian sääntöjen mukaisesti.
      Ruotsissa suunta on jo alkanut.

    2. Joskus toivoisi, että asioita osattaisiin suhteuttaa todellisuuteen ja, että seurattaisiin hieman jotain muitakin lähteitä kuin painettua Aamulehteä.

      Pahitteeksi ei olisi sekään, että osattaisiin erottaa aktivistit asiantuntijoista, mutta toisaalta onhan se niinkin, että vääriä mielipiteitä ei ole olemassa.

      Keskustelun kannalta on aina kuitenkin positiivista se, että kannat ovat avoimia, vaikka ne olisivatkin vastakkaisia.

  12. Kun hieman syventyy tilanteeseen Sardiniassa, niin ymmärtää miksi siellä vastustetaan Salvinia – saari on saanut vahvan miehityksen afrikkalaisista Algeriasta ja Libyasta. Salvini ei hyvällä katselen maan valtaajia.

    ***
    https://www.telegraph.co.uk/news/2017/09/06/italian-island-sardinia-alarmed-increase-number-migrants-arriving/

    Italian island of Sardinia alarmed by increase in number of migrants arriving on its shores

    The Italian holiday island of Sardinia has raised the alarm over the increasing number of migrants arriving on its shores from Algeria, in what could be a new route opening up across the Mediterranean.

    The increase in landings may be linked to the situation in Libya, where a crackdown by the Libyan coast guard and alleged payments by the Tripoli government to smuggling gangs have led to a dramatic drop in the number of migrants crossing from Libyan coast to Italy.

    *
    ****
    Afrikkalaisten rettelöintiä Sardiniassa

    https://www.dw.com/en/italy-sardine-movement-against-salvini/a-51485881
    Italy: ’Sardine’ movement against Salvini

    Thousands of people have been gathering in Italy’s northern cities in a sign of opposition to far-right leader Matteo Salvini. The quietly subversive ’Sardine’ movement has been dubbed ”Salvini’s most dangerous enemy.”

    1. Montako vuotta olet vakuutellut persujen tarun olevan lopussa ja miten se on omasta mielestäsi mennyt?

      Joku hieman rauhallisempi ja mediaan hieman kriittisemmin suhtautuva saattaisi tuota YLE:n artikkelia lukiessaan pohtia vaikkapa sitä, että kuinka suuri parvi sardiineja on suhteessa äänestäjiin ja toisaalta kuinka aktiivisia äänestäjiä nämä sardiinit ovat?

      Muistuttaa hieman uutisointia brexit-vastustajista Briteissä, jossa valtavat, erityisesti nuorista koostuvat väkijoukot osoittivat mieltään.

      No niin no, ehkä noin pari kolme prosenttia äänestäjistä.

  13. 😳 Niin, ovatko persu nuoret liian radikaaleja otteissaan – mietityttää – kun ei ole heidän keskiössään ?

    Taviolta hyvää huumorin kukkaa Joulu toivomusta turhan vakavuuden minimoimiseksi, jota Marin puolsi… 😁.

  14. Noista mielenosoittajista, nyt vaikkapa ”sardiineista” puhuttaessa, en ole koskaan osallistunut mielenosoitukseen, en edes seurannut vappukulkuetta, saatikka osallistunut.
    Kovin vähän näillä mielenosoituksilla saavutetaan, pl mellakointi ja väkivaltaisuudet, saavutuksia kait nekin.
    Tuo nimike sardiini; kuinka osuva esim Italialle onkaan, Italia, Espanja ja mm Ranska, ovat liikakalastuksella lähes tuhonneet Atlantin ja Välimeren sardellikannan.

  15. Wikipedia

    As of 1 January 2017, there were 5,047,028 foreign nationals resident in Italy. This amounted to 8.2% of the country’s population and represented an increase of 92,352 over the previous year. … Around 6,200,000 people residing in Italy have an immigration background (around the 10% of the total Italian population).

    *’*
    https://www.telegraph.co.uk/news/2017/09/06/italian-island-sardinia-alarmed-increase-number-migrants-arriving/

    Italian island of Sardinia alarmed by increase in number of migrants arriving on its shores

    The Italian holiday island of Sardinia has raised the alarm over the increasing number of migrants arriving on its shores from Algeria, in what could be a new route opening up across the Mediterranean.

    The increase in landings may be linked to the situation in Libya, where a crackdown by the Libyan coast guard and alleged payments by the Tripoli government to smuggling gangs have led to a dramatic drop in the number of migrants crossing from Libyan coast to Italy.

  16. No , saas kattoo ..

    *

    https://www.bloomberg.com/news/articles/2019-09-15/thousands-gather-to-support-italian-hard-liner-salvini

    Thousands Gather to Support Italian Hard-Liner Salvini
    15. syyskuuta 2019

    Pontida, Italy (AP) — Down but not out, Matteo Salvini pledged Sunday to tens of thousands of die-hard backers of his populist League that he will return to power stronger than before, as he seeks to rebound from a grave political miscalculation that pushed his party from government.

  17. No, joo, Salvínilla on tekemistä sardini-liikkeen kanssa siksi, että Salvini on populisti, äärioikeistolainen, rasisti. Ja siksi liike haluaa vaihtoehtoa yhteiskuntaan ja eroon hänen kaltaisistaan.

    1. Jos ja mikäli asioita lähestyttäisiin yhtä löysin periaattein niin sinäkin olisit äärivasemmistolainen populisti ja viherfasisti, kuulostaako tutulta?

  18. No ovat nuot kolme naista silti n 100% lähempänä työväenuoluetta kun kokomus taikka perususomalaiset

  19. https://www.is.fi/politiikka/art-2000006351573.html

    Marinin mielestä puolueen tulisi hävetä kahta asiaa. Ensimmäinen liittyi hänen mukaansa siihen, että kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi, ettei lapsia pitäisi auttaa, jos se tarkoittaa samalla äitien auttamista.

    [ Marin ja Haavisto ilmeisesti haluavat naiset Suomeen lapsien siivellä. Nämä vihaa täynnä olevat naiset tuskin enää hyväksyvät tavallisia suomalaisia – he sietävät vain sunnimuslimeja.]

    ***
    Marin: Toinen asia, jota olen peräänkuuluttanut ja josta meidän hallituksemme pitää kiinni, on, että kunnioitetaan meidän oikeusvaltiotamme. Hallitus, eduskunta, poliitikot tekevät poliittisia linjauksia ja päätöksiä, mutta me emme tee päätöksiä yksilöiden hengestä ja elämästä.

    [ Jos ’oikeusvaltiojärjestelmä päättää, että kauheuksien tekemisiä tukemassa olleita aikuisia naisia tuodaan Suomeen sitä saa ja pitää arvostella.]

    1. Marin tosiasiassa sanoi, että olemme tehneet poliittisen päätöksen lasten tuomisesta Suomeen keinoista piittaamatta ja nimenomaan puhtaasti virkamiesten vastuulla.
      Jos se johtaa siihen, että virkamiehet Marinin sakin poliittisen painostuksen takia tuovat näitä isismuijiakin Suomeen, Marinin sakki ei vastaa mistään ja virkamiehet ovat syyllisiä asiaan.

  20. Marinille oikeusvaltio on ideologinen konsepti ja näin ollen esim. muut pohjoismaat eivät noudata oikeusvaltioperiaatteita, asia, josta muille pohjoismaille ollaan kirjailtu kunkin maan omalla kielellä.

    Ihan hyvin Marin on aloittanut 😉

    1. Sardiinien esiintyminen on osa demokratiaa – piti siitä tai ei.
      Se on hyväksyttävä niin kauan kuin se noudattaa demokratian pelisääntöjä.
      Sama koskee kaikkia muita liikkeitä ja puolueita mukaan lukien persut.

      On aivan sama, mitä joku ideologiaansa sokeasti uskova ”historioitsija” ta persukammoinen demokratian halveksija räksyttää kuvitellen olevansa kansan yläpuolella ja oman mielipiteensä olevan muita parempi.
      Neljännes kansasta ei ole paariaa, vaan oikeuden omaan mielipiteeseensä omistava osa demokratiaa.

    2. Lähinnä jk:lle:

      Italiaan on saapunut vuosittain satatuhatta pakolaista Afrikasta – sama trafiikki näyttäisi jatkuvan tulevaisuudessakin.

      Sardiinit saavat näistä miljoonista juuri tulleita pakolaisista aikaan kymmenentuhannen mielenosoittajat rallin – sukulaiset ja kaverit pitäisi saada Italiaan (.. ja sitä edelleen muualla EU-alueelle)

      Mihin Matteo Salvini’n liike pyrkii? – lopettamaan trafiikin Afrikasta Italiaan

      Onko niin väärin?

      ****
      Wikipedia
      As of 1 January 2017, there were 5,047,028 foreign nationals resident in Italy. This amounted to 8.2% of the country’s population and represented an increase of 92,352 over the previous year. … Around 6,200,000 people residing in Italy have an immigration background (around the 10% of the total Italian population).

  21. Mihin vastaus?

    Kenen kirjoittama ’analyysi’? Jo otsikko kerto, että kyseessä on mielipiteen ilmaisusta – ei analyysistä

    ”Tutkijat uskovat, että ”sardiinit” saattavat lopulta onnistua Salvinin kaatamisessa.”

    Minkähän sortin tutkijoista on kyse?

    jk:n antama linkki:
    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/onko-italian-sardiiniliikkeesta-matteo-salvinin-kaatajaksi-historioitsija-eipa-olisi-pahitteeksi-suomessakaan/309781c3-b1ec-4b65-81af-40263a2aaee7
    *

  22. Onko vastaus tähän?

    https://www.telegraph.co.uk/news/2017/09/06/italian-island-sardinia-alarmed-increase-number-migrants-arriving/

    Italian island of Sardinia alarmed by increase in number of migrants arriving on its shores

    The Italian holiday island of Sardinia has raised the alarm over the increasing number of migrants arriving on its shores from Algeria, in what could be a new route opening up across the Mediterranean.

    The increase in landings may be linked to the situation in Libya, where a crackdown by the Libyan coast guard and alleged payments by the Tripoli government to smuggling gangs have led to a dramatic drop in the number of migrants crossing from Libyan coast to Italy.

    *
    Vai onko vastaus tähän?

    https://www.bloomberg.com/news/articles/2019-09-15/thousands-gather-to-support-italian-hard-liner-salvini

    Thousands Gather to Support Italian Hard-Liner Salvini
    15. syyskuuta 2019

    Pontida, Italy (AP) — Down but not out, Matteo Salvini pledged Sunday to tens of thousands of die-hard backers of his populist League that he will return to power stronger than before, as he seeks to rebound from a grave political miscalculation that pushed his party from government.

  23. Populismissa Mariinon aloittanut hyvin tekemällä al-Holin isismuijista lastenoikeusasian.
    Jos lähdetään yksinkertaisesta asiasta liikkeelle, niin saattavat mariinin hypettäjätkin ymmärtää.
    1. Nainen, joka lähtee isisin joukkoihin vieden lapsensa mukanaan, on syyllistynyt jo lähtökohtaisesti lastensa terveyden ja turvallisuuden.
    2. Kohdan 1 perusteella lasten huostaanotto on perusteltua.
    3. Isisin rikosten hyväksyminen, vaikka muijat selittävät, etteivät muka niistä tienneet, on peruste syytteeseen ja tuomioon.
    4. Isismuijat on jo oikeusperiaatteen vuoksi asetettava syytteeseen.
    5. Selkein mahdollisuus saada tietoja heidän rikoksistaan, on pitää oikeudenkäynnit paikan päällä .
    6. Tuomio on annettava paikallisen oikeuden mukaan eikä suomalaisen rikollisia suojelevan ideologian mukaan.

          1. ”Mistäs sinä sitten kommentoit?”

            Lue [osaatko?], niin huomaat – kommentoin sinun kommenttejasi

  24. Minä en nyt ole puhunut muusta kuin sardini-!iikkeestä, jota jotkut toivovat tulemaan Suomeenkin. Sillä ei ole mitään tekemistä syntymilsineen muun kanssa kuin puolikaheli rasisti Salvini porukoineen.

  25. Jotkut toivovat – monet eivät toivo

    Italiassa ovat puolikaheleita jotka eivät tekisi mitään tälle:

    Italiassa roikkuu hillitön määrä pakolaisia, jotka saavat elantonsa vapaaehtoisjärjestöjen avustuksista, kerjäämällä ja varastelemalla.

    *
    Wikipedia
    As of 1 January 2017, there were 5,047,028 foreign nationals resident in Italy. This amounted to 8.2% of the country’s population and represented an increase of 92,352 over the previous year. … Around 6,200,000 people residing in Italy have an immigration background (around the 10% of the total Italian population).

  26. Tämhän menee mielenkiintoiseksi sanailuksi, mutta menkööt:

    ”Persukammoisella putkinäöllä ei oikeata (äärioikeata) näe edes suoraan edessään” = suosittelen kaikille putkinäköä, ettei katse edes sattumalta persuun osu !

    1. Putkinäköiselle näköjään ero oikean – ei äärioikean – ja väärän välillä on näköjään epäselvä…

  27. Ikinä en olisi uskonut, että Sanna Marin päätyy Paavin kanssa samalle listalle, jopa hänen edelleen, kuten tuossa Ooom lehden listauksessa sanotaan. Jostain on Heikki senkin linkin kaivellut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *