Homon geeniä ei ole. Nyt se on massiivisesti tutkittu.

Ei ainakaan miehillä itsellään. Nyt voi joku vielä tietysti ruveta vänkäämään, että ÄIDILLÄ voisi olla ”homopoikein geeni”…

https://tekniikanmaailma.fi/jattitutkimus-ihmisella-ei-ole-homogeenia/

Jättitutkimus: Ihmisellä ei ole ”homogeeniä”

hmisellä ei ole ”homogeeniä”, ilmenee uudesta laajasta tutkimuksesta. Torstaina Science-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kerrotaan, että ihmisen kantama geenimuoto ei kerro mitään siitä, tuleeko henkilö joskus harrastamaan seksiä saman sukupuolen edustajan kanssa.

Kansainvälisen tutkijaryhmän toteuttama laaja perimänlaajuinen asso-siaatiotutkimus paljasti, että henkilön geenimuodot eivät ennusta mer-kityksekkäästi sitä, aikooko tämä harrastaa seksiä oman sukupuolensa edustajan kanssa.

Tutkimukseen osallistui yli 470000 koehenkilöä, uutisoi EurekAlert-sivusto. Tutkimusraportti julkaistiin torstaina Science-tiedelehdessä.

Tutkijat esittävät raportissaan, että saman sukupuolen edustajien har-joittamaan keskinäiseen seksuaaliseen kanssakäymiseen vaikuttaisi yhtä laaja geneettisten sekä ympäristöllisten vaikutteiden monimut- kainen yhdistelmä, joka on läsnä myös lähes kaikissa muissakin ihmisen piirteissä.

Tutkijat korostavat raportissa, että ei ole olemassa mitään yhtä tiettyä ”homogeeniä”. Yhden vahvasti vaikuttavan geenin sijaan on olemassa tuhansia kokonaisuuteen vain vähän vaikuttavia geenimuotoja, jotka on yhdistetty jollain tasolla homoseksuaalisuuteen, tutkijat huomauttavat.

Ryhmä tarkasteli sellaisten henkilöiden perimää, jotka ilmoittivat itse kyselyn muodossa, ovatko he koskaan harrastaneet seksiä oman sukupuolensa edustajan kanssa.

Tutkijat analysoivat kyselyn vastauksia ja toteuttivat perimänlaajuisia assosiaatiotutkimuksia yli 470000 ihmistä koskevan datakokonaisuuden avulla.

Tiimi ei kyennyt löytämään yhtäkään kaavaa tutkittujen geenimuotojen joukosta, jota voitaisiin käyttää henkilön seksuaalisen käyttäytymisen ennustamisessa tai tunnistamisessa.

He löysivät vain viisi geenimuotoa, joilla oli ”merkittävä yhteys” saman sukupuolen edustajien väliseen seksuaaliseen kanssakäymiseen. Tämän lisäksi löytyi tuhansia seksuaaliseen käyttäytymiseen löyhästi liittyviä geenimuotoja löyty, mutta kokonaisuutena ne eivät vaikuttaneet paljoakaan asiaan. Täten niiden läsnäoloa ei voida hyödyntää yksilön seksuaalisen käyttäytymisen ennustamisessa.

Tuhansien geenimuotojen joukossa oli kuitenkin joitain muotoja, jotka ovat yhteydessä hajuaistin sekä sukupuolihormonien biologisiin polkuihin.

Nämä geenimuodot tarjoavat tutkijoille johtolankoja siitä, mitä homoseksuaalisuuteen vaikuttavat mekanismit voivat olla ja miten ne saattavat toimia. ”

Wanhaa satsia aiheesta…:

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/06/kauhea-alyton-meediaporu-francois-hollanden-homolausunnosta

Kauhea älytön meediaporu Francois Hollanden homolausunnosta…

… Presidentti Hollanden järkevää ja rationaalista kantaa, jolla hän putosi vastakkaisten juoksuhautojen väliin, ei kuitenkaan pidä sivuuttaa unoh- duksella. Ranskassa on tulossa tiukat ja korkeatasoiset pressanvaalit, kun myös Sarkozy ilmoitti tänään lähtevänsä ehdokkaaksi.

Se lausunto kuului, että ”On oikeus VALITA homoseksuaalinen elämäntapa!”.

Sitten minä ymmärtäisin hurjan suuttumuksen, jos hän olisi sanonut, että EI OLISI tuollaista oikeutta! (Eli helvettiäkö se valtiolle kuuluu…)

Mutta kun hän sanoi kuitenkin nimenomaan, että sellainen ON.

Se, mikä lausunnossa korventaa ainakin homoyhteisöjä ja hölynpöly”meediaa/oita”, on sana ”valita”.

Mutta totta perkeleessä ihmiset MYÖS VALITSEVAT periaatteessa kaiken, mitä te-kevät,ovat sen valinnan MOTIIVIT ja erilaiset vaikuttimet ja syyt sitten mitä hyvänsä”!

Mitä kauheaa siis ”Hollande munasi”? YLE tietää (verorahoillamme), menee vain ”Ranskan median” selän taakse ”suojaan”:

Ranskan media: Hollande möhläsi homolausunnollaan

Ranskan presidentti Francois Hollande on joutunut maansa median pilkan kohteeksi seksuaalista suuntautumista koskevilla lausunnoillaan.

 

 

***

Erkon ”TIETEEN” kolumnisti yrittää vesittää tutkimusta väärin perus- tein: esimerkiksi otsikko on täysin väärin: nimenomaan ”homongeeniä” tutkittiin, ja paremmin kuin kriitikko ehdottaa, VÄLTTÄEN KESKEISTEN HUIJAUSMENETELMIEN ANSAT.

Homogeeniä ei löytynyt, koska sitä ei edes etsitty

Tuomas Aivelo

klo 0:45 | 2.9.2019

Torstaina Science-tiedejulkaisussa julkaistiin tutkimus,jossa selvitettiin seksikäyttäytymisen genetiikkaa. Tästä uutisoitiin laajasti: Helsingin Sanomat julkaisi uutisen otsikolla ”Liki puolelle miljoonalle ihmiselle tehty tutkimus: Geenit eivät ennusta, sytyttääkö sama sukupuoli”. Tekniikan Maailma läväytti otsikkoonsa homogeenitkin.

Tässä mentiin metsään heti otsikoissa. Kyllä, mukana oli lähes puoli miljoonaa ihmistä, mutta tutkimuksessa ei varsinaisesti tutkittu seksuaalista kiinnostusta saati kiihotusta. ”

RK: Ei ollut tarkoituskaan, tutkia yksipuolisesti vain jotakin mekanismia, vaan vähintään yhtä tärkeää oli esimerkiksi VASTENMILISYYS omaa – tai vastakkaistakin sukupuolta kohtaan varsinkin siinä kiihottumistilanteessa!

Nyt haetaan nimenomaan korrelaatioita geenien ja homoseksuaalisen käyttäytymisen välillä, EI tunteiden, emootioiden, tuntemusten, aistimusten, muiden mekanismien!

Nyt aivokuvantaja ei pääse sanomaan MITÄ KOEHENKILÖ ”TODEL- LA TUNTEE” ohi hänen itsensä ja ”vaikuttako se hänen käyttäytymi- sensä vai ei (salahomo…)”, vaan tutkitaan nimenomaan itse käyttäyty- mistä! IHAN JUSTIIN KUTEN TÄSSÄ TAPAUKSESSA PITÄÄKIN.

Bloggari sen sijaan haluaa, että tutkittaisiin jotakin muuta… ja ”homous” MÄÄRITELTÄISIINKIN AIVOKUVISTA eikä käyttäytymisestä!

TA: ” Tutkimuksessa selvitettiin sitä, eroaako niiden ihmisten, jotka ovat vastanneet biopankin kyselyyn vähintään kerran harrastaneensa oraali-, anaali- tai vaginaaliseksiä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, geenit niistä ihmisistä, jotka vastasivat, etteivät ole koskaan harrastaneet seksiä samaa sukupuolta olevien henkilöiden kanssa. ”

RK: Tämä on selkeä perusasetelma, joka ei jätä sijaa tarkoitukselliselle puliveivaamiselle. Vain koehenkilöt voivat puliveivata vastauksissaan. Esimerkiksi umpihetero voi salata erittäin yököttävän ja vastenmielisen yksittäisen käänihomokokemuksen. Sanoisin, että ei kauheasti vääristä tutkittavaa kyskymystä, onko olemassa homongeeni(paketti) vai ei…

TA: Tutkimukselle on perustettu laaja markkinointisivusto,josta voi käy- dä lukemassa itse tutkimus, englanninkielinen tiivistelmä sekä tutkijoi- den kirjoittamia vastauksia oletettuihin keskeisiin kysymyksiin.

Seksin genetiikkaa tutkittiin GWAS, genome-wide association study,-menetelmällä jossa tutkittavista yksilöistä etsitään satojatuhansia tai miljoonia eroja emäsjärjestyksessä perimän eri kohdilta. Sitten vertaillaan sitä, että miten perimät eroavat erilaisten yksilöiden ilmiasujen (fenotyyppien), kuten homouden tai heterouden välillä. ”

RK: Fenotyyppi on BIOLOGIAN SISÄINEN käsite,jota ei voi sellaisenaan sosveltaa sosiaalisiin kiellisrakenteisiin ilmiöihin kuten sukupuoli-identi- teettiin (gender). Jos SILLÄ ruvetaan näistä ”tiukasti päättelemään”, niin pieleen menee. Päätelmät ovat enempi analogiapäätelmiä: kun on eri mekanismi, on eri oliokin!

TA: ” GWAS-tutkimuksissa kaikkein olennaisinta on tutkittavan ilmi- asun tarkka määrittely. Koska ihmisellä on paljon erilaisia ominaisuuk-sia, on tärkeää, että tutkimuksessa saadaan rajattua tarkkaan tutkittava ominaisuus. Ensimmäiseksi kannattaakin kiinnittää GWAS-tutkimuksissa huomio siihen, mitä on tutkittu.

Seksuaalisuus jakautuu moniin erilaisiin piirteisiin. Seksuaalisuus on esi- merkiksi käyttäytymistä: sitä kenen kanssa harrastaa seksiä ja miten. Seksuaalisuus on fysiologiaa: milloin tuntee kiihottumista. Seksuaalisuus on myös identiteettikysymys: kuka on homo, kuka on hetero ja kuka ei halua määritellä itseään.

Tiedämme etukäteen jo kaksostutkimuksista, että seksuaalinen suuntautuminen on melko vahvasti perinnöllistä. ”

RK: Me tavalliset kansalaiset tiedämme, että kaksostutkimukset siten kuin niitä vaikka Liisa Keltikangas-Järvinen tekee,ovat pääasiassa puh- dasta huijausta. Niissä esimerkiksikeskiarvot, joiden suhteen varianssit lasketaan, oletetaan implisittisesti ”geneettisiksi” – varsinkin ihmisellä tietysti aivan täysin päin persettä! Ominaisuuden HERITABILITEETTI ELI RODUNJALOSTETTAVUUS oletetaan päin wittua jokikin ”alkupräjakautumaksi” geenien ympäristön kesken – mitä se ei ole – kaikkein vähiten ihmisellä!

Sekä kulttuurihistoria että tämä tutkinus osoittavat homoseksuaali- suuden heritabiliteetin olevan nollan tuntumassa. Jos ja kun kaksos- tutkimukset osoittavat jotakinmuuta, se on niiden kaksostutkimusten ja niiden tulkintojen vika.

TA: ” Tämän takia voimmekin etukäteen olettaa, että löydämme melko suuren määrän geenimuotoja, jotka vaikuttavat seksuaalisuuteen. ”

RK: Varmaan voidaan löytää mm.geenejä,jotka vaikuttavat esimerkiksi kiihoittumiseen, mutta eivät vaikutta pätkääkään siihen, onko henkilöllä ollut homoseksuaalisia kokemuksia. Sellaisia geenejä ei tässä nyt tutkita ollenkaan.

TA: ” GWAS-tutkimukseen tarvitaan iso näytekoko, ja tähän tutkimuk- seen sopiva aineisto löytyy UK Biobankista, eli Iso-Britannian kansalli- sesta biopankista. Näytteen jättäneiltä ihmisiltä on kysytty, ovatko he koskaan harrastaneet seksiä samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa. (Seksi määriteltiin anaali-, oraali- tai vaginaaliseksiksi.) Tutkijat ovat siis tämän kysymyksen armoilla, sillä se on ainoa riittävän näytekoon tarjoava kysymys. Tutkijat eivät voi siis tutkia ihmisten identifikaatiota, ei edes seksuaalisen kiihottumisen kohdetta, vaan itseraportoitua käyttäytymistä.”

RK: Tämä on myös etu objektiivisuuden kannalta.

TA: ” Kysymys siis onkin: mitkä tekijät saavat ihmisen harrastamaan seksiä samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa? ”

RK: Kyllä. ja juuri sitä tässä tutkimuksessa pitääkin kysyä, kun kerran asetetaan kysymys homongeenin olemassaolosta!

TA: ” Homous on tietenkin merkittävä tekijä, mutta maailma on täynnä muitakin syitä alkoholista uteliaisuuteen ja väkivaltaan. Onkin vaikea nähdä, mikä olisi se yksittäinen (neuro)biologinen syy, joka yhdistäisi kaikkia ihmisiä, jotka vähintään kerran ovat harrastaneet seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa. Homouden lisäksi avoimuus, uteliaisuus, riskinotto ja spontaanius voivat kaikki selittää tätä käyttäytymistä. ”

RK: EI SEN TARVITSEKAANOLLA VAIN YKSITTÄINEN SYY! Myös eril- liset syyt näkyvät, samoin geenipakettisyyt! Ihan kuten pitääkin!

TA: ” Tutkimuksessa loppujen lopuksi löydettiin viisi kohtaa perimästä, jossa löytyy merkittäviä eroja seksikäyttäytymisen suhteen. Tämä on suhteellisen vähän verrattuna moniin muihin tutkimuksiin, joissa on tutkittu piirteitä, joiden heritabiliteetti on yhtä korkea kuin seksuaalisen suuntautumisen. Tämä viittaa siihen, että tutkittu ilmiasu ei ole onnistuneesti rajattu. ”

RK: Seksuaalisen suuntautumisen heritabiliteetti eli rodunjalostettavuus on ihmislajilla nollan luokkaa.

TA: ” Kannattaa myös muistaa, että ihmiset elävät pitkään, mutta maa- ilma muuttuu nopeasti. Käytetyt UK Biobankin näytteet käsittävät vuosien 1940 ja 1970 välillä syntyneitä ihmisiä. Monet näistä ihmisistä ovat eläneet seksuaalisesti aktiivisimmat aikansa aikoina, jolloin homous on ollut laitonta tai vahvasti sosiaalisesti tuomittua. Heidän seksikäyttäytymisensä on siis varmasti ollut hyvin erilaista kuin myöhemmin syntyneiden sukupolvien. ”

RK: Aineistoa voidaan tarkastella myös ikäryhmittäin. Mahdollinen yksit- täisten homoseksuaalisten kokemusten lisääntyminen ei välttämättä tuo uutta sellaisten GEENI”POHJAAN”. Se on lisäski vai yksi ositin, myös heterokokemuksita ja tavoista kysytään.

TA: ” Miesten ja naisten ilmiasu on myös tässä tutkimuksessa loppujen lopuksi hyvin erilainen: Miehet, jotka ovat vähintään kerran harrastaneet seksiä saman sukupuolen edustajan kanssa ovat pääsääntöisesti sellaisia, jotka eivät ole koskaan harrastaneet seksiä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Naiset, jotka ovat harrastaneet seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa vähintään kerran, ovat puolestaan harrastaneet useammin seksiä vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Lähes kaikki tutkimus viittaa siihen, että miesten ja naisten homoseksuaalisuus on hyvin erilaista. ”

RK: Siitäkin voidaan ottaa tulosket erikseen ulos, jos halutaan. Se ei muuta perustulosta: homon geeniä ei ole olemassa.

TA: ” Tämän tutkimuksen tuloksetkin viittaavat samaan suuntaan, sillä miesten ja naisten saman sukupuolen seksikäyttäytymistä ennustavat geenialueet ovat vain osittain päällekkäisiä. Onko siis mitään järkeä yhdistää samaan tutkimukseen miehiä ja naisia? Tämä vain ennestään sotkee monimutkaista tutkittavaa ilmiasua.

En siis usko, että tässä tutkimuksessa tutkittiin mitään genetiikan näkökulmasta merkittävää piirrettä. ”

RK: Ehkä ei koska homoseksuaalisuus EI OLE GENTIIKAN KANNALTA MERKITTÄVÄ ASIA!

Se on kuitenkin MUILTA KANNOILTA tärkeämpi!

TA: ” Edellisestä johtaen: tästä tutkimuksesta ei voi myöskään päätellä mitään ”homogeenien” olemassaolosta saati erityisesti mitään seksikäyttäytymisestä. ”

TOTTA HELVETISSÄ VOIDAAN PÄÄTELLÄ! IHAN SE JUSTIIN, MITÄ ON PÄÄTELTYKIN! (JA MIKÄ HISTORIASTA KYLLÄ TIEDTÄÄN MUUTENKIN!)

TA: ” Homoseksuaalisuuden tai seksuaalikäyttäytymisen syiden tutki- minen herättää tietenkin paljon intohimoja. Syrjityt vähemmistöt pelkäävät kirjaimellisesti olemassaolonsa puolesta: vielä vuonna 1993 valtavirtamediassa kerrottiin, kuinka homogeenien löytäminen mahdollistaa äideille homosikiöiden abortoimisen.

Tutkimusryhmä pyrki ottamaan ainakin omien sanojensa mukaan huo- mioon asian herkkyyden niin viestinnässä kuin itse artikkelin kirjoitta- misessa. Tutkimuksen kirjoittajat alleviivasivat, miten seksuaalivähem- mistöjen järjestöt oli osallistettu mukaan tutkimukseen. Huomattavaa kuitenkin on, että tutkimus nostatti selvää vastustusta tutkimuksen tehneen Broad Instituten sisällä, joka julkaisi nettisivuillaan useita kommentaareja, ja esimerkiksi Broadin oman HLBTI-järjestön edustajat kertoivat, että tutkijat osallistavat heidät vasta, kun he olivat huomauttaneet tutkimusryhmälle, että nyt on syytä edetä varoen.

Omasta mielestäni tieteessä ei juurikaan ole kysymyksiä, joita ei saa kysyä, mutta joissain kysymyksissä pitää olla varovainen. Muut ovat taas toista mieltä ja se on ymmärrettävää. Tätäkin tutkimusta on kritisoitu siitä, että se tuottaa vähän tietoa verrattuna riskeihin, joita siitä seuraa. ”

RK: On riski, että HOMONGEENIIN USKOMISTA PIDETÄÄN ”ISIS-KRI-TEERINÄ”, JOSTA EI SAA AINOATAKAAN POKIPUOLISTA EPÄILYSTÄ ESITTÄÄ!!!

TA: Ihmisillä on tietenkin eri mielipiteitä siitä, mikä on hyväksyttävää tut-kimusta.Mielenkiintoinen kysymys myös on,että olivatko tutkimukseen osallistuneet koehenkilöt ymmärtäneet mihin olivat lähteneet. UK Bio- bank pyytää laajaa suostumusta tutkimukseen, joka ”edesauttaa sai- rauksien torjuntaa, diagnosointia ja hoitamista sekä terveyden edistä- mistä”. Oliko tämä tutkimus sellainen? Tajusivatko biopankkiin näyt- teensä jättäneet ihmiset, että he päätyvät mukaan tähän tutkimuk- seen? Tällä on seurauksia myös suomalaiseen keskusteluun siitä, että millä ehdoin ihmisten biopankkeihin kerättyjä näytteitä voidaan käyttää tutkimuksessa.

Ehkä jännintä tässä tutkimuksessa on se, miten sen tulokset on viestit- ty. GWAS-tulokset ovat tutkittavasta ilmiöstä riippumatta yleensä sa- mankaltaisia: löytyy muutamia geenialueita, jotka selittävät pienen osan muuntelusta yksilöiden välillä.

Yleensä GWAS-tutkimuksissa,joissa tutkitaan tauteja,painotetaan sitä, kuinka muutama lupaava geenialue mahdollistaa uusien hoitojen etsimisen ja tutkimuksen suuntaamisen. Koulutussuoriutumiseen liittyvissä GWAS-tutkimuksissa kerrotaan siitä, kuinka koulutusta voidaan yksilöllistää perimän mukaan. Miten käy sitten kun puhutaan seksuaalikäyttäytymisestä? Alleviivataan raskaasti sitä, ettei merkittäviä geenialueita ole juuri löydetty.

Geenit eivät juurikaan selitä erojamme seksipuuhissamme, emmekä olisikaan valmiita päinvastaisiin tuloksiin. ”

 

***

Vuosi takaperin oli YLEssä yllättävän hyvä PRISMA Noista kaksostut- kimuksista,jonka tulokset olivat äärimmäisen yllättäviä: seksuaali-iden- titeetti jos mikä näytti olevan suoranainen EPÄGENEETTISYYDEN LINNAKE. ”Ymmärrettävistä” syistä (”homomafia”…noh, vitsi…) se jäi vähälle huomiolle…

https://areena.yle.fi/1-3174378

Identtiset kaksoset ovat kiehtovia. Saman DNA:n omaavat kaksoset kehittävät hämmästyttäviä samankaltaisuuksia ja tyrmistyttäviä eroja. Tutustumme aiheeseen eri esimerkkien kautta.

Prisma: Kaksosten arvoitus

Ohjelman tiedot

Alkuperäisnimi Secret Life Of Twins

ke 26.9.2018 19.00 Yle TV1

FB: Risto Koivula

26. syyskuuta 2018 ·

Vaikuttaisi olevan YLE1:llä hyvä PRISMA kaksoskysymyksistä: nyt puhu- taan identtisten kaksosten joskus hämmästyttävistä eroista: esimerkiksi toinen on tehnyt sukupuolenvaihdoksen, toisella ei ole mitään ”tavallisuudesta” ollut koskaan. Koira pystyy haistamaan kaksosten DNA eri aineeksi, nykyään myös DNA-tutkimus esimerkiksi rikospaikalta löytää eron.

4 vastausta artikkeliin “Homon geeniä ei ole. Nyt se on massiivisesti tutkittu.”

  1. Voisivat myös tutkia, voiko ihmisellä olla apinageeniä!?
    Ainakin hallituksessa vaikuttaisi olevan vallalla kyseenalainen geeni!

    Anteeksi apinat, en tarkoittanut tosissani!
    Ettei nyt vaan tulisi minkäänlainen gorilla ovelle kolkuttelemaan ja syyttämään vihapuheesta! 🙁

  2. Yksi parhaista ystävistäni on bi-seksuaali, eikä se ole minulle mikään ongelma.

  3. Nykyään jo alakoulussa kyseenalaistetaan, oletko tyttö, vai poika. Ilmeisesti halutaan totaalisesti ensin sekoittaa lapset, siis tyhjätään ”kovalevy”, että aivopesu tuottaa puhtaamman lopputuloksen? Lopuksi huuhdellaan ja lingotaan kaikki kotona opitut ”lapsellisuudet” ja tehdään koululaisista henkilöitä, jotka voivat ”vapaasti” valita oman henkilöytensä yhteiskunnan paineiden alla. Youtubesta voi tarvitessa hakea ihmismalleja.
    Minä olen vielä vanhanajan ihminen ja uskon Raamatun Sanaan. Siellä kerrotaan tästä ajasta monessa kohdassa hämmästyttävän tarkasti, siis lopun ajasta. Päivi Räsänenkin on rikostutkinnassa linkattuaan raamatunkohdan!? Room.1:18>>>

  4. Tutkimuksen kaksi johtajaa ovat muutama kuukausi sitten aloittaneet hommat Helsinkin yliopitossa. Siellä he tosin eivät tutki homongeeniä, vaan geenitietokantojen hyödyntämistä ja kehittämistä ”tekoälyn” avulla, tässäkin tutkimuksessa käytettyä metodia:

    http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/401846?Page=1#401873

    https://www.hs.fi/tiede/art-2000006220869.html

    Liki puolelle miljoonalle ihmiselle tehty tutkimus: Geenit eivät ennusta, sytyttääkö sama suku­puoli – ”Se on enemmän pituuden kuin silmien värin kaltainen asia”

    Tutkijat uskovat ja toivovat, että geenitiedon lisääntyminen palvelisi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Tutkimuksen pääkirjoittaja Andrea Ganna on Suomen molekyylilääketieteen instituutin leipiin rekrytty tilastotieteen huippuosaaja. ”

    RK: Tämä tautkimus palvelee nyttämän päivän Suomessa enemmän muita kuin vaikka SETAa, joka ottaa tästä enempikin pulttia…

    Mielestäni tässä on jyrätty sellaisella massalla ja rahalla ja laajalla kansainvälisellä projektiorganisaatiolla, ettei ole kyse vain siitä, että ”nykyisillä tilastollislla menetelmillä ei voi osoittaa homongeeniä”, vaan siitä, että todistetaan, että sellaista ei ole – varsinkin, kun noissa tilastomenetelmissä ei ole mitään erikoista. Pistetään nuo tekijät ja paikat nä- kyviin, jos ne tuovat kenellekään mittään uutta asiasta mieleen. Usein niissä vastakkaisissa ”tutkimuksissa” on ollut vain ehkä joitakin kymmeniä koehenkilöitä (jotka on saatettu valita jollakin ovelalla trikillä tarkoituksenmukaisesti). Idea on ollut esimerkiksi, että homomiehen aivoista löytyisi ”naisenaivojen piirre”. Kaikki ovat osoittautuneet vääriksi hälykiksi.

    https://science.sciencemag.org/content/365/6456/eaat7693

    Large-scale GWAS reveals insights into the genetic architecture of same-sex sexual behavior

    Andrea Ganna 1,2,3,4,*,
    Karin J. H. Verweij 5,*,
    Michel G. Nivard 6, Robert Maier 1,2,3,
    Robbee Wedow 1,3,7,8,9,10,11,
    Alexander S. Busch 12,13,14,
    Abdel Abdellaoui 5,
    Shengru Guo 15,
    J. Fah Sathirapongsasuti 16, 23 and Me Research Team 16,
    Paul Lichtenstein 4,
    Sebastian Lundström 17,
    Niklas Långström 4,
    Adam Auton 16,
    Kathleen Mullan Harris 18,19,
    Gary W. Beecham 15,
    Eden R. Martin 15,
    Alan R. Sanders 20,21,
    John R. B. Perry 12,†,
    Benjamin M. Neale 1,2,3,†,
    Brendan P. Zietsch 22,†,‡

    1 Analytic and Translational Genetics Unit, Center for Genomic Medicine, Massachusetts General Hospital, Boston, MA 02114, USA.
    2 Program in Medical and Population Genetics, Broad Institute of MIT and Harvard, Cambridge, MA 02142, USA.
    3 Stanley Center for Psychiatric Research, Broad Institute of MIT and Harvard, Cambridge, MA 02142, USA.
    4 Department of Medical Epidemiology and Biostatistics, Karolinska Institutet, Stockholm, Sweden.
    5 Department of Psychiatry, Amsterdam University Medical Centers (UMC), location AMC, University of Amsterdam, Meibergdreef 5, 1105 AZ Amsterdam, Netherlands.
    6 Department of Biological Psychology, Vrije Universiteit Amsterdam, 1081 BT, Amsterdam, Netherlands.
    7 Department of Sociology, Harvard University, Cambridge, MA 02138, USA.
    8 Department of Epidemiology, Harvard T. H. Chan School of Public Health, Boston, MA 02115, USA.
    9 Department of Sociology, University of Colorado, Boulder, CO 80309-0483, USA.
    10 Health and Society Program and Population Program, Institute of Behavioral Science, University of Colorado, Boulder, CO 80309-0483, USA.
    11 Institute for Behavioral Genetics, University of Colorado, Boulder, CO 80309-0483, USA.
    12 Medical Research Council (MRC) Epidemiology Unit, University of Cambridge School of Clinical Medicine, Institute of Metabolic Science, Cambridge Biomedical Campus, Cambridge, UK.
    13 Department of Growth and Reproduction, Rigshospitalet, University of Copenhagen, Copenhagen, Denmark.
    14 International Center for Research and Research Training in Endocrine Disruption of Male Reproduction and Child Health (EDMaRC), Rigshospitalet, Copenhagen, Denmark.
    15 Department of Human Genetics, University of Miami, Miami, FL 33136, USA.
    16 23andMe, Mountain View, CA 94041, USA.
    17 Centre for Ethics, Law and Mental Health, Gillberg Neuropsychiatry Centre, University of Gothenburg, Sweden.
    18 Carolina Population Center, University of North Carolina at Chapel Hill, Chapel Hill, NC 27516, USA.
    19 Department of Sociology, University of North Carolina at Chapel Hill, Chapel Hill, NC 27599, USA.
    20 Department of Psychiatry and Behavioral Sciences, NorthShore University HealthSystem Research Institute, Evanston, IL 60201, USA.
    21 Department of Psychiatry and Behavioral Neuroscience, University of Chicago, Chicago, IL 60637, USA.
    22 Centre for Psychology and Evolution, School of Psychology, University of Queensland, St. Lucia, Brisbane QLD 4072, Australia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *