Antti Rinteen elämän tahrat

Tasapuolisuuden vuoksi on paikallaan tarkastella hieman myös toisen suuren puolueen puheenjohtajan entistä elämää, nyt kun ollaan väsäämässä kaikkia tyydyttävä Arvo Pohja.

Wikipedia on mainio tietolähde, joten turvautukaamme siihen.

Vuodesta 1987 Rinne toimi lakimiehenä Mäntsälässä ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n järjestösihteerinä. Rinne joutui jättämään AKT:n lakimiehen paikan vuonna 1996, ja hänen ay-uransa keskeytyi vuosiksi. Suomen Kuvalehti kertoi vuonna 2005, että Rinne joutui eroamaan, koska hän oli laskuttanut samoista työmatkoista kahteen kertaan. Rinteen mukaan kyse oli huolimattomuudesta ja noin tuhannen markan summasta. AKT:n silloinen puheenjohtaja Kauko Lehikoinen muisteli, että kyse oli noin 10 000 markasta. Helsingin Sanomien haastattelussa toukokuussa 2014 Lehikoinen kertoi hahmottaneensa myöhemmin, että Rinteeseen kohdistuneet väitteet olivat keksittyjä ja mahdollisesti osa ajojahtia Rinteen poistamiseksi AKT:stä.

Toukokuussa 2002 Rinne valittiin Erityisalojen toimihenkilöliitto Erton puheenjohtajaksi. Rinteen puheenjohtajakaudella ERTOn jäsenmäärä nousi, ja vuonna 2005 liittoon kuului noin 30 000 jäsentä. Helmikuussa 2005 Rinne valittiin jatkokaudelle ilman vastaehdokkaita.Syyskuussa 2005 Rinne valittiin Toimihenkilöunionin johtoon. Joulukuussa 2010 hänet valittiin vuoden 2011 alussa toimintansa aloittaneen Ammattiliitto Pron puheenjohtajaksi. Hänet valittiin jatkokaudelle marraskuussa 2012.

Suomen tunnetuin liittojohtaja

Rinnettä on pidetty Suomen tunnetuimpana liittojohtajana, joka usein uhkaili lakolla ja rakensi itselleen tietoisesti ”työmarkkinagangsterin” maineen. Rinteen on arvioitu omaksuneen räväkän lakkotaktiikkansa Risto Kuismalta AKT:ssa. Erton puheenjohtana Rinnettä pidettiin ärhäkkänä ja Toimihenkilöunionin puheenjohtajavaalivuonna monet Erton jäsenliitot käyttivät lakkouhkia neuvotteluaseena. Rinteen mukaan käsitys hänen kovaotteisuudestaan on paljolti median luoma kuva.

Vuonna 2007 Ylemmät Toimihenkilöt YTN tuomitsi Rinteen aggressiiviset puheet, ”joilla hän järjestelmällisesti pyrkii hajottamaan toimihenkilökenttää”. YTN:n mukaan Rinne arvosteli heitä jatkuvasti ja heikensi hyökkäilyllään palkansaajien yhteistyötä Rinnettä on julkisuudessa pidetty ”kestohäirikkönä”, joka riitelee muiden liittojen kanssa ja puhuu aggressiivisesti lakkoaseesta vähän väliä.

Helmikuussa 2009 Antti Rinne sai finanssivalvonnalta moitteet ilmaistuaan sisäpiiritietoa laittomasti puhelinkeskusteluissa. Rinne paljasti UPM:n ay-johtajille ilmoittamia luottamuksellisia tietoja paperitehtaiden sulkemisista tuntia ennen UPM:n pörssitiedotteen lähettämistä.

Vauhdituslakkojupakka[muokkaa

Toimihenkilöunionin (TU) ja Teknologiateollisuus ry:n välillä ei päästy syksyllä 2009 neuvottelutulokseen valtakunnallisesta teknologiateollisuuden toimihenkilöitä koskevasta työehtosopimuksesta. Parin viikon lakon jälkeen ala oli sopimuksettomassa tilassa, ja muutamissa yrityksissä haluttiin vauhdittaa sopimuksen syntyä niin kutsutuilla vauhdituslakoilla. Liitto halusi suojata lakkoihin osallistuvien jäsentensä aseman, ja lakkojen päätettiin olevan liiton lakkoja. Päätökset teki Rinne TU:n liittohallituksen antamin valtuuksin. Lakot koskettivat erityisesti teknologiateollisuuden yrityksiä, kuten teräsyhtiö Rautaruukkia, nostolaitevalmistaja Konecranesia ja kaivosteknologiayhtiö Outotecia.

Työnantajat saattoivat asian myöhemmin poliisin tutkittavaksi, ja sitä käsiteltiin syyskuussa 2011 Helsingin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus katsoi puheenjohtaja Rinteen henkilökohtaisesti syyllistyneen rangaistavaan tekoon, josta hänelle määrättiin 20 päiväsakkoa sekä 11 000 euron oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus.Yhtiöt vaativat rangaistukseen tuomitsemisen lisäksi Rinteeltä ja TU:lta yhteisvastuullisesti yhteensä noin 600 000 euron vahingonkorvauksia. Yksityisoikeudelliset vaatimukset erotettiin kuitenkin käsiteltäväksi omassa oikeudenkäynnissään. Rinne teki oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta kantelun vastapuolen asianajajasta asianajajaliittoon ja ilmoitti tyytymättömyytensä käräjoikeuden tuomioon. Joulukuussa 2012 Helsingin hovioikeus kumosi Rinteen sakkotuomion laittomista lakoista.[26] 2014 korkein oikeus piti hovioikeuden päätöksen voimassa ja totesi etteivät jäsenyritykset ole asianomaisia tapauksessa vaan syyteoikeus olisi kuuluneet työriidan neuvotteluosapuolena toimineelle Teknologiateollisuus ry:lle.[27]

Vuoden 2011 laiton lakon aloitus

2011 Rinteen johtama Ammattiliitto Pro aikaisti jo ilmoittamaansa lakkoa lakkojen ilmoitusaikaa koskeva sääntöjen vastaisesti.16 metsäyhtiöstä ja Metsäteollisuus ry jättivät asiasta haasteen. Käräjäoikeus katsoi asianomistajaksi ainoastaan Metsäteollisuus ry:n. Helsingin käräjäoikeuden antoi 2016 tuomion jonka mukaan Rinne on syyllistynyt työriitojen sovittelussa annetun lain rikkomiseen ja tuomitsi rankaistuksena 20 päiväsakkoa. 2018 Hovioikeus piti tuomion voimassa ja lisäksi tuomitsi Rinteen korvaamaan Metsäteollisuuden oikeudenkäyntikulut.

Tällainen mies siis pyrkii Suomen pääministeriksi.

Kuten Wikin tekstistä selviää on Rinne ollut kovaotteinen ammattiyhdistysjohtaja, jota on luonnehdittu, jopa ”ammattiyhdistyskangsteriksi. Rinne on saanut useita rangaistuksia väärinkäytöksistään.

Ovatko Rinteen arvot kohdallaan pääministeriksi, jossa tehtävässä tarvitaan neuvottelutaitoa, sovittelukykyä, pitkää pinnaa ja diplomatiaa sekä paineensietokykyä ja suuren organisaation ihmisten johtamistaitoa.

Suomi ei ole ammattiyhdistys tai SAK.

Rinteen meriitit eivät vakuuta pääministeriksi.

9 Replies to “Antti Rinteen elämän tahrat”

  1. Rinne on tyypillnen autoritäärinen johtaja (itsevaltainen, käskevä), kuten Sipiläkin. Ei sovi pääministeriksi.

  2. Mitenkäs nuo Rinteen puuhastelut Levin laskettelukeskuksen hissihommissa ja yhtiön sekasotkut kaikkiaan?

  3. Rinne on jo osoittanut mikä hän on. Hallitusneuvottelut pitää siirtää toiselle.

  4. http://www.superhiiri.fi/?p=147&fbclid=IwAR3Ao4udGCZWzsyLW1_wAYBXdizK-5Cefsrdc_qTJrReYX2uqRsGxSJ6NBg
    *
    Tämä ote kertoo paljon Antti Rinteen luonteesta – vallanhimoinen, kaksinaamainen, säänöitä piittaamaton ..

    ***
    Mutta palataanpa vielä ajassa taaksepäin ja Levin maailmancup -viikonloppuun marraskuussa 2013.
    Sunnuntaiksi 17. marraskuuta kello 18 oli sovittu pidettäväksi Levi Ski Resortin hallituksen kokous.

    Hallituksen jäsen Antti Rinne pyysi kahta tuntia ennen kokousta yhtiön toimitusjohtajan Jouni Palosaaren hotellihuoneeseensa. Paikalla olivat Rinteen lisäksi hallituksen puheenjohtaja Kurula ja hallituksen jäsen Markku Mäkitalo.
    Rinne kertoi asian tylysti Palosaarelle: joko sanot itsesi irti, sinut irtisanotaan tai otat vastaan Levin etelärinteen projektipäällikön tehtävän.

    Palosaari kysyi: ”Eikö ole muita vaihtoehtoja kuin nyt esitetyt?”. Rinteen väitetään vastanneen, että ei ole, muuten lähtee rikosilmoitus.

    Antti Rinne on itse kertonut poliisitutkinnassa, että tuon hotellihuone-episodin tarkoitus oli kertoa Palosaarelle, mitä mieltä omistajat olivat Palosaaren asemasta.

    Juridisesti Rinteen antamat potkut ovat mielenkiintoinen kysymys.
    Levi Ski Resortin hallituksen kokous oli tuona samana iltapäivänä vasta kaksi tuntia myöhemmin, ei siis ollut olemassa yhtiön hallituksen päätöstä potkuista. Epäselväksi on jäänyt myös, oliko Rinteellä minkäänlaista valtuutusta puhua suurimman omistajan eli Kittilän kunnan suulla.

    Loppunäytös
    Levin hissihankinnan kaikkia käänteitä on mahdotonta mahduttaa tähän kirjoitukseen.
    Tällä hetkellä tilanne on se, että Jouni Palosaari on palautettu tehtäviinsä Levi Ski Resortin toimitusjohtajaksi. Ammattiliitto Pron omistaman Levin Matkailukeskus Oy:n edustajat on heitetty ulos yhtiön hallituksesta.

    jatkuu

  5. Ei hyvältä näytä, jos tällainen mies pääsee johtamaan Suomen hallitusta.

    Kun ihmisellä valta nousee päähän, niin muiden ihmisten arvostus laske nollaan.

    Ote:
    –Se (Rinne) tuli huutamaan mulle, että eritteet lensi. Sanoi, että tämä on minun taloni, minä määrään täällä, Kittilän entinen kunnanvaltuutettu ja Levi Ski Resortin hallituksen jäsen Tarmo Salonen kertoi Lapin Kansan mukaan käräjäoikeuden istunnossa.

    Rinne on huutamisen kiistänyt.

    **’
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/67ba1824-ba9f-4dc6-af2c-036077d52a11
    19.11.2018
    Rinnettä grillattiin oikeudessa ”Mr. Levin”, Jouni Palosaaren potkuista – ”kukaan ei ollut humalassa”

Kommentoi