EVA on tutkinut ja tuloksilla manipuloidaan kansaa

Mikä on EVA, joka tutkii jatkuvasti suomalaisten mielialoja? EVA on Elinkeinoelämän Valtuuskunta, joka on elinkeinoelämän tutkimus -ja propagandatoimisto. Se on kiinteässä yhtyeistyössä mm. Elinkeinoelämän Keskusliiton (työnantajien järjestö) kanssa.

Evan hallituksen puheenjohtajana toimi pitkään Jorma Ollila, joka oli myös Bilderberg-salaseuran ohjausryhmän jäsen. Ollila valitsi aiemmin ne henkilöt Suomesta, jotka osallistuivat mainitun salaseuran vuotuisiin  konferesseihin. Sittemmin sen tehtävän peri EVA:n johtajaksi nimitety Matti Apunen, joka toimi aiemmin Aamulehden päätoimittajana.

Apunen jätti EVA hiljattain.

EVAA voidaan myös pitää Bilderberg-Salaseuran Suomen etäispäättenä.

Kun luet EVAN tutkimustuloksia, niin muista, että EVA manipuloi niillä kansaa ja siksi niiden täytyy aina näyttää myönteisilä EVA:n kannalta. Otsikossa mainittu tutkimus ei vielä kerro koko totuutta, sillä siinä ei mainita mitä kysyttiin ja keneltä sekä kuka kysyi?

5 Replies to “EVA on tutkinut ja tuloksilla manipuloidaan kansaa”

  1. Eiköhän kielteiset asenteet maahanmuuttoa kohtaan vaan lisäänny, kun tänään julkistetaan Perussuomalaisten ajatuspajan Suomen Perustan tarkat tutkimukset maahanmuuton kustannuksista.

  2. Olen ottanut tehtäväkseni viimeisinä elinvuosinani ”paljastaa” kaiken sen mädännäisyden, jonka on aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen Illuminatin hanke saada aikaan ”uusi maailmanjärjestys”. Illuminatin kärkihanke on Euroopan liittovaltio, joka onkin jo varsin pitkälle toteutunut käytännössä. Vain kansojen vastustus estää sen toteuttamisen myös muodollisesti.

    Yksi keino on velkaannuttaa valtiot, kuten Kreikka ja otta ne sitten valvontaan, kun ei enää pystytä maksamaan korkojakaan. Suomen valtion velka kasvaa kaiken aikaa ja on syytä epäillä, että se on tarkoituksellista.Suomikin on lainannut rahaa Illuminatin jäsenten suurpankkiirien pankeista. Laina on hyvä kiristysruuvi.
    Karjalaiselle sanon, että minulla ei ole muuta tautia, kuin syöpä ja liikuntavamma sekä sammumaton jano kertoa ihmisille, mikä heitä odottaa.
    Mitä sitten sanot, kun jonain päivänä kerrotaan, että Suomi on otettu EU:n komission valvontaa suuren valtionlainan takia?, Kuten Kreikka.

  3. En näe tässä tutkimuksessa mitään merkittävää valhetta tai propagandaa. Tottakai EVA on puolueellinen toimija, omien etujensa ajaja, mutta missään ei muuta väitetäkään. Joka tapauksessa kansasta yli puolet pitää maahanmuuttoa ongelmana ja vain neljäsosa ei. Suuri linja on pysynyt samana.

    Tutkimuksen taustat, metodit ja tilaaja on täysin asiallisesti ilmoitettu ja tuloksessa ei ole yllätyksiä.

    Tästäkään ei saa salaliittoa.

Kommentoi