Julkinen terveydenhoito on mainettaan paljon parempi

Sain jälleen kerran todeta, että otsikko pitää  täysin paikkansa. Olen joutunut käyttämää julkista tervsydenhuoltoa jo kymmenkunta vuotta sairauksieni vuoksi. Ja vaikka sairauksistani yksi on pelätty syöpä, niin olen luottavaisin mielin jättänyt itseni erikoislääkärin hoitoon. Ja tulosta on tullut. Käyn konrollissa kerran kuukaudessa ja saan s amalla tarvittavaa hoitoa päiväpoliklinikalla. Tilanteeni  on niin hyvä nyt, kun aloitin viime syksynä uuden, mutta kalliin lääkkeen käytön, että lääkärini saattoi todeta, että veriarvot on, kuin terveellä miehellä.

Julkista terveveydenhoitoa on pyritty mollaamaan, eikä vähiten yksityisen puolen toimesta. Me sairaat samoinkuin haastattelemani lääkärit ja sairaanhoitajat olemme iloisia, kun Sipilän sote kaatui.

Suomen julkinen terveydenhoito on maailman huippuluokkaa, mutta puutteitakin on. Perusterveydenhoito tarvitsee lisää resursseja eli lääkäreitä ja sairaanhoitajia.  Tilanteen korjaaminen ei kuitenkan vaadi suuria rakenteellisia uudistuksia muuta, kuin sairaanhoitopiirien kasvattamista siellä missä on tarvetta, että saadaan ns.leveämmät hartiat hoitamaan kansalaisten sosiaali -ja terveydenhuolto. Parhaiten se onnistuu yhdistämällä pienien kuntien sotepalvelut yhdeksi sotepiiriksi.

Sipilän sote olisi tullut huomattavasti kalliimmaksi, kuin julkinen terveydenhuolto on. Sitäpaitsi esim. valinnanvapaus olisi koskenut vain perusterveydenhoitoa. Erikoissairaanhoito olisi jäänyt joka tapauksessa julkisen puolen tehtäväksi. Miksi näin. Siksi, että erikoissairaanhoito on kustannuksiltaan riskialtiimpaa ja huonosti ennakoitavissa. Siksi yksityinen puoli ei halunnut  lainkaan erikoissairaanhoitoa valinnanvapauden piiriin. Yksityinen puoli halusi kuoria vain kermat kakusta ja pääsyn käsiksi verovaroihin.

Toivottavasti nyt valittava uusi eduskunta on tullut järkiinsä ja valmistelee soten ripeästi siltä pohjalta, että se toimii julkisen puolen ollessa koko soten runkona.

Valinnavapaus lääkärin valinnassa on ollut jo pitkään Suomessa mahdollista. Siitä vaan valitsemaan yksityislääkäri, jos on rahaa maksaa korkeita lääkärimaksuja, kun ne on itse maksettava.

46 vastausta artikkeliin “Julkinen terveydenhoito on mainettaan paljon parempi”

  1. Väinö on oikeassa ja minä olen jo pitkään ollut samaa mieltä. Miksi rakentaa uusia ja kalliita himmeleitä, kun meillä on ihan toimiva perusterveydenhuolto. Hiukan lisää osaavia lääkäreitä ja heille tarvittavia työkaluja niin hyvä tulee. Hyvin vähän on minulla kokemusta yksityisen puolen palvelusta, mutta en usko sen kovin paljon parempaa olevan, en ainakaan lähtisi sitä kokeilemaan suurella rahalla. Julkisen puolen sitten tunnenkin, kuin omat taskuni, viime viikko viimeksi tuli käytettyä niitä palveluita.

  2. Hienoa, että julkinen toimii, niin minunkin mielestäni, vaikka minä olen minimikäyttäjä. Erikoissairaanhoito, leikkaukset jne. ovat julkisella puolella huippuluokkaa, Tampereen TAYS:issa Euroopan parasta tasoa ml. muut yliopistolliset keskussairaalat. Sen koin TAYS:issa teloessani käteni joku vuosi sitten.

    Niin homma toimii myös perusterveydenhoidossa (Tampereella), jossa niin yksityinen kuin julkinen toimivat yhdessä valinnanvapaus-periaatteella; minäkin julkisin hinnoin. Mutta nämä kuuluvatkin PSHP:n alueeseen, joka on ns. Pirkanmaan ”maakunta”. Tampere on valinnut valinnanvapaiksi Attendon ( hammas-) ja Mehiäisen (yleis-) ja ne ovat riittäneet kohtuullisesti tavallisille pulliaisille.

    Sipilän hallituksen kaatuminen alkaa jo nyt vaikeuttamaan Pirkanmaan leveiden hartioiden käyttöönottoa. Valmisteltua hommaa ollaan jatkamassa Vapaavuoren mallilla kuntapohjalta, joka tietää sitä, että Kihniö ja muut lukemattomat pienet kunnat jäävät jalkoihin kuten Pentin ja Kallen Urjalakin.

    Kuntapohjaisuus on tuomittu epäonnistumaan, koska jokainen kunta vastaa omista jutuistaan loppujen lopuksi demokratiansa turvin. Osmo Soininvaara yritti saada Lahti-Hollola-Nastola akselia yhdeksi kokonaisuudeksi, mutta perseelleen meni, koska Hollola varakkaana kuntana ei halunnut ottaa Nastolan köyhiä riesakseen. Eikä tule onnistumaan muuallakaan.
    Hallituksen työn epäonnistuminen tulee olemaan karvasta kalkkia suomalasille olipa ”maakunnan” nimi tai määrä mikä tahansa.
    Pirkanmaalla on 22 kuntaa ja vain vajaa puolet,10, tulevat selviämään, muut eivät, ks. linkki.

    Niin Kepu kuin Demarit ja muutama muukin haluavat jatkaa lähes tehdyn mallin perusteella vaalien jälkeen- kokoomus seikkailee jossakin Vapaavuoren takin liepeissä vain Helsinki-Turku- Tampere akselia ajatellen.
    Lisäksi oli kaavailtu maakunnille verotusoikeus, joka ei suinkaan tarkoita lisäveroa, vaan mm. siivua valtion veroista maakunnille ns. valtionapuina.
    Maakuntamalli saneeraisi rankalla kädellä kuntakohtaisia virkamiesbyrokratioita, ja sen vuoksi se kirvelee niin monia poliitikoita, koska palli menisi alta.

    Väiski väittämä on väärä: julkinen vie ja yksityiset vikisevät- se oli malli. Molempia tarvitaan oikein organisoituina, se on fakta, muuten koko terveydenhuolto romahtaa.

    Suurimmaksi epätasa-arvoksi on tullut työterveydenhuolto, joka on vain työssä käyvien oikeus.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Pirkanmaan_maakunta

  3. Ne joilla on varaa maksaa maksakoon itse, ei heitä saa auttaa verovaroista. Sitähän ne terveysjätit juuri halusivat, että he pääsevät samalle viivalle julkisen puolen kanssa, jolloin valtio maksaa suurimman osan myös rikkaiden lääkärimaksuista. Se on väärin. Rikkaat maksakoon kaiken itse.
    Se on sama juttu,kuin lapsilisissä. Sitä maksetaan kaikille tuloista ja varallisuudesta riippumatta. Se on väärin. Se on tarkoitettu kattamaan lapsen aiheuttamia kustannuksia perheelle, ei pantavaksi lapsen pankkitilille, jon ka lapsi sitten nostaa aikuisena.

  4. Väiski, minä en puhunut rikkaista, vaan Tampereella nuo yksityiset palvelevat kaikkia julkisin hinnoin Tampereen kilpailuttamina. Siinä ei ole mitään väärin.

    1. Siinä on väärin se, että eivät rikkaat tarvitse veronmaksajien tukea. Riittäisi enemmän köyhille, joita on paljon maassamme,

    2. Jaa ja paljonkohan Tampere maksaa sille yksityiselle vielä maksamasi päälle Karjalainen?

      1. Yksityisen maksu vartti tunnitsta on n 86 ekee ja siitä potilas maksaa murto osan itse loppu menee sitten kunnan pussista terv tepivaari

  5. OLen pitkälle samaa mieltä Lylyn kanssa, mutta kunhan kuullaan tarkemmin, niin sitten voi ottaa paremmin kantaa. Lupaava se on.

  6. Persuilla on kantana myös se , että se hoidetaan julkinen puoli edellä. Yksityinen puoli täydentää tarvittaessa. Mutta ei mitää valinnanvapausmallia, vaan kunnat käyttävät yksityisiä tarvittaessa.

  7. Hyvin toimiva julkinen on jo perusarvo sinällään kaikille niitä käyttäville, jota tarpeen mukaan yksityinen tukee.
    Perusarvot kuin niiden tasa-arvoinen toimivuus/-saanti on jo ihmisoikeuskysymys, jota ei voida myydä markkinoiden temmellyskentäksi.

      1. Vai niin kulut olisi maakuntamallissa sälytetty kaupunkeille ja kotiinveto kempeleen kohdalla oli silmiin pistävää ruokoton veto sippilältä . terv tepivaari

        1. Tepin vastaus voidaan määritellä typeräksi pääministerin halveeraamiseksi ilman asiallista perustetta. Taidan panna viestisi e-maililla Sipilälle- katsotaan reagoiko.

          1. Pistä vaan pääministeri antoi kempeleelle ja kempele oli harvoja plus kuntia sotessa .
            No saa sipilä hyvät naurun aiheet terv tepivaari

          2. Ja oikeasti ei sipilä ole muuta kun eduskunta vaali ehdokas . terv tepivaari

        2. Ymmärtääkseni niiden kuntien, joilla on varaa maksaa, maksut nousisivat ja maksukyvyttömien kuntien menot alenisivat. Tämä lienee Soten päätarkoitus.

          1. Jos maakunnilla olisi verotusoikeus, niin maakunnan asukkailta kerättäisiin rahat Soteen. Tällöin kasvukeskusten väki rahoittaisi kuihtuvien kuntien terveyspalveluita. Jos kustannukset hoidettaisiin valtion verotuksella, niin tämä tapahtuisi valtakunnallisesti.

            Säästöjä pyrittäisiin saada organisoimalla toiminta huokeammaks.

              1. Maakuntamalli ei ole kaupunkeja kohtaa mistään oikein terv tepivaari

          2. Juuri noin asia on ne nousisivat melkoisen määrän ja mm kempele olisi saaja kunta ja se ei ole soten tarkoitus kun tuossa ei ole kun kotiinveto terv tepivaari

              1. No on tietysti mutta kunta itse hoitakoon velvoitteensa jos eivät kykene silloinvaltion pitää niitä untia auttaa terv tepivaari

              1. Ei tepi ole minnekkään vajonnut tepi vaan ei hyväksy kepun oman edun ajo jota maakunta malli olisi ollut terv tepivaari

  8. Mitä kansan pitää tajuta laajemmin ? Koko sote-uudistus perustui kuitenkin julkinen edellä, yksityiset perässä käyttäen julkisia hintoja kuten Tampereella kilpailutuksen jälkeen. Mitä tuo Väsikin klo 7.46 kommentti tuo uutta, niinhän se jo on.

  9. Juu tuleva tasa-arvoinen sote näyttää asiana hyvältä. Laitoin lapsen synnytyksestä postausesimerkin Amerikka/Suomi ja mielestäni sote ajautuu amerikan malliin.
    Yksityinen kerää mansikat päältä rahastaen valtiota ja julkinen joutuu tekemään ne kallit toimenpiteet jolloin kokonaiskustannukset nousevat ja niiden myötä hintoja on nostettava.

  10. Mulla on kakkostyypin diapetes ja seurantalabra-ajat olen saanut mutkattomasti tuohon keskusairaalan julkiselle.

  11. ”Suurimmaksi epätasa-arvoksi on tullut työterveydenhuolto, joka on vain työssä käyvien oikeus.”

    Työterveyshuollolla voi pyyhkiä p……..tä!

    Olen työnantajan ominaisuudessa velvollinen järjestämään työntekijöilleni po. huollon. Parinkymmenen vuoden ajan olen siitä maksanut, mutta, kun työntekijäni ovat apua tarvinneet, heidän on käsketty ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen!

    Mikäli po. huollosta aikoo apua saada, siitä pitää maksaa samoin, kuin yksityisellä!

  12. Yksityinen ja julkinen on yhtäkuin usea toimija ja se nostaa hintoja jotka jonkun on maksettava ja se joku on veronmaksaja.
    Parempi olisi pitää julkinen siinä kunnossa että kaikki saisivat asiallisen hoidon siedetyssä ajassa.
    Valtio on toiminut kuntia kohtaan niin että heikot kunnat joutuvat myymään halvalla toimintansa yksityiselle, se on ollut kokoomus/kepun tahtotila.

  13. Ehkä tässä vielä sittenkin on turvauduttava filippiiniläisten työntekijöiden tarjoamaan kehitysapuun, jotta tautiset saadaan hoidettua.

  14. Myös jokaisen vanhenevan henkilön pitäisi tuntea vastuunsa kehityksestä.
    Hyvä tapa on tehdä hoitotestamentti, joka antaa luvan hoidon lopettamiseen toivottomassa tapauksessa.

  15. Totta on, että toimii. Mitään katastroia ei ole päällä,kuten annetaan ymmärtää. Ykittäisiätunareita kylläkin mm. ”porffa”piireissä…

  16. Kyllä julkinen terveydenhoito on tosiaan paljon mainettaan parempaa, mutta eihän hyvistä puolista uutisoida.

    1. Että onko mainettaan parempi taitaa olla vähän tapaus tai paikkauntakohtaistakin. Tasapuolisuuden nimissä kai olisi mainittava että nämä mehiläiset ja kumppanitkin monessa kohdin ovat lokaan vedettyä mainettaan parempia.

      1. Aivan ehdottomasti myös yksityinen on mainettaan parempi ja sama koskee myös sitä, hyvistä asioista ei uutisoida.

        Jos 100 000 ihmistä saa oikean diagnoosin niin se ei ole uutinen, mutta jos 1 saa väärän, niin se on.

  17. Vanha sananlasku, hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas pätee kyllä tässäkin asiassa uutisoinnin suhteen.

    On mielestäni kuitenkin niin, että huonolla tolalla olevat asiat on syytä nostaa julkisuuteen. Esimerkiksi vanhusten asiat ovat olleet melko huonolla tolalla jo vuosia eikä asiaan saada korjausta ellei julkinen paine siihen pakota.

    Olen toki hieman skeptinen sen suhteen jatkuuko tämä tämän hetkinen huoli vanhusten hoivan tilasta vaaleja pitemmälle. Saatika tehdäänkö asialle vaalien jälkeen mitään.

    1. Juha U, olen täysin samaa mieltä siitä, että huonolla tollalla olevat asiat pitää nostaa esille, muutoin niihin ei korjausta saada jos sittenkään.

      Vanhustenhuolto on erinomainen esimerkki epäkohdasta, joka on ollut olemassa jo vuosikymmeniä.

      Vanhusten määrän lisäännyttyä ongelmien määrä on toki kasvanut, mutta itse ongelmat ovat pääosin pysyneet koko ajan samoina.

  18. On pakko myöntää, että asustelen kunnassa, jossa julkiset terveyspalvelut toimivat, ainakin omalta kohdaltani. Vanhuspalveluissa meillä löytyy yhdistyspohjaisia palveluasuntoja jos myöskin täysin yksityisiä. Soraääniä en ole kuullut.
    Olen käyttänyt myöskin yksityisiä terveyspalveluja (hammasimplantit), kuulonhuoltoon (ampumameluvamma) kuuluvia, ei minulla ole valittamista.

    Makaillessani rajun kihtikohtauksen jälkihoitoja paikallisessa sairaalassa; hoito erittäin hyvää, ruoka (pl norjalaiset kalapuikot), oikein maittavaa. Miksi valittaisin vain valittamisen vuoksi?

  19. Mielestäni kaikkien pitäisi äänestää mutta jotenki ymmärrän jos jonkun äänestämättä jättäminen on yhteiskunnan suhtautuminen vanhuksiin. Puolueet hallituksissa vaihtuvat mutta satsaaminen vanhuksiin pysyy tuomittavan huonona.
    Suomi on maailman onnellisin maa, osittain tätä onnellisuutta pönkitetään silläkin että vanhuksiin ei laiteta verovaroja, häpeällistä. Kaikkein tuomittavimpia ne poliitikot jotka vaaleista toisiin puheissaan lupaavat toimia vanhusten hyväsi ja oitis valituksi tultuaan unohtavat asian. Jopa paheksuttu Trump pitää kiinni vaalilupauksistaan.

Vastaa käyttäjälle Markku Savikivi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *