Onnea uudelle hallitukselle

Onnea Rinteen hallitus todella tarvitsee, sillä hallituksen ohjelma on rakennettu hiekalle. Jotta unelmahötöstä tulisi totta, tarvitaan onnea jopa enemmän, kuin lottojättipotin voittaminen.

Hallituksen ministerijoukkio on sekalainen seurakunta viiden puolueen poliitikoita, jotka kaikki ovat tulleet tutuiksi meille kansalaisille kuka mistäkin hölmöilystä. Erikoisesti tulee mieleen demarien yllätysministeri Harakka, joka viime kaudella ”rääkkyi” kyselytunneilla arvostellessaan nyt hallituskumppania Kepua, milloin mistäkin.

Ennustaminen on vaikea laji, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Mutta yrittänyttä ei laiteta. Siksi ennustan, että Rinteen hallitus hajoaa viimeistään silloin, kun Kepun gallupkannatus putoaa alla 10 prosentin.

7 vastausta artikkeliin “Onnea uudelle hallitukselle”

  1. Voi noita kahta puoluetta kun räksyttävät toisiaan mutta nyt molemmat jälleen tasapuolisessa sovussa.
    Rinne tarvitsi kepun ja kepu Rinteensä.

    Valtakunnassa kaikki hyvin ja nyt pieneläkeläisten ” peijaiset” mutta niin työllisyyden kuin talouskasvun varassa seilaamme ”nousu vaiko laskukiitoon”?
    Kiky 2 takataskussa,tarpeen niin tullessa esille, ellei tavoitteet täyty luvattuun toiviokassaan.

    Hyvää että hallitus syntyi kuitenkin näin pian ja RKP juhlii. Taas !

    Mitään ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa oteta. pois ”hallitusmagneetista”.

  2. Haastavista kohdista ovat monet hallitukset lähteneet – tämä ei ole siinä eri paikassa. Hallituksen kannatus tuppaa laskemaan aina ajan kuluessa – tämä ei ole siinä poikkeus.

    Mutta minä en aio lähteä isoa vihaa pitämään, kun en ole nähnyt mitä tulee. Toistaiseksi totean vain kaksi asiaa: pakkoruotsi ja Henriksson ovat itse isästä perkeleestä, ja Haavisto voi olla erinomainen ulkoministeri.

    1. Nii mutta kuka tätä tätiä ohjaa?? Ohjaaja on joku jostain? Ufo?
      Maailma on raadollinen ja suomalaiset ei saa menestyä opinnoissa??
      Kenen etu on ettei menestystä tule??
      Itä? Länsi? Etelä? Ja kuinka kaukana?

      1. ”Maailma on raadollinen ja suomalaiset ei saa menestyä opinnoissa??
        Kenen etu on ettei menestystä tule??”

        Erään mielenkiintoisen teorian mukaan demarit haluavat pitää kaikki köyhinä, jotta saisivat kannatusta.
        Ei kai nyt kuitenkaan?

        Freudentalisti on kuin kiljuva perkeletto, joka kulkee ympäriinsä katsoen kenet voisi niellä.

        1. Köyhinä? Katoavaa kansanperinnettä?
          Nii, mutta kuka tukee että ”perkeletto” uskaltaa tulla edes ovesta ulos? Joku innostaa ja tukee?

Vastaa käyttäjälle Mage Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *