Persut eivät hyväksy rotusyrjintää eli rasismia

Tuliko selväksi. Jos joku vielä sanoo persuja rasisteiksi, hän syyllistyy kunnianloukkaaukseen ja joutuu siitä vastuuseen.

Vaalitaistelu kuumenee päivä päivältä, ja lokaa lentää yhä enemmän. Persut on monen puolueen maalitauluna siksi, että lokaamalla, mollaamalla ja vähättellemällä persuja he uskovat karkoittavansa persujen äänestäjät pois. Mutta asia on päinvastoin. Mitä enemmän persuja loataan, mollataan, vähätellään ja sorsitaan, sitä enemmän ääniä sataa suoraan persujen laariin. Sillä kyllä kansa tietää.

Muutamia tosiasioita persuista.

Persut eivät ole vain yhden asian puolue, vaikka niin muut väittävät. Persuilla on modernit ohjelmat kaikille yhteiskunnan lohkoille esim. sosiaali -ja terveyshuoltoon, talouspolitiikkaan, koulutuspolitiikkaan jne.

Pitäisi jo uskoa, että persut on uudistunut uuden puheenjohtajan myötä, mutta ohjelmat ovat vanhoja,  entinen puheenjohtaja ei vaan noudattanut niitä, kun oli niin ministeriauton kipeä.

Valtamedia eritoten Yle tulee olemaan avainasemassa vaaleissa. Jos Yle toimii, kuten monet pelkäävät puolueellisesti vaalitenteissä -ja paneeleissa, niin käy siten, että Yle ratkaisee v aalien tuloksen. Se tarkoittaisi, että demokratia on poljettu maan tasalle ja kansan tahto ei toteudu.

Nyt täytyy Ylen hallintoneuvoston ottaa ohjat käsiin ja sekaantua ohjelmapolitiikkaan, jos alkaa ilmetä, että tasapuolisuus vaaliohjelmissa järkkyy. Merkkejä siitä on jo ollut. Meitä persuja äänestäviä tullenee olemaan noin puoli miljoonaa suomalaista. Me maksamme kaikki myös Ylen pakkoveroa. Se on hyvä muistaa Ylen ylimmässä johdossa.

Tulemme seuraamaan tarkoin kellon kanssa vaaliohjelmia ja tarkistamaan toimittajien tasapuolisuutta myös kysymysten asettelussa. Ehdotankin, että me persujen kanattajat täällä muodostamme vaalitiimin, jossa vaihdamme kokemuksia vaaliohjelmista blogeissamme.

Persujen pelko on viisauden alku. Jos lukee persujen kirjoituksia ja ohjelmia, kuin piru raamattua tai kuuntelee esim. telkussa persun puhuvan, niin pois ennakkoluulot ne häiritsevät kuullun ymmärtämisen.

13 vastausta artikkeliin “Persut eivät hyväksy rotusyrjintää eli rasismia”

  1. Ei mitään uutta- persut perustaa olemuksensa maahanmuuttovastaisuuteen, jolla selitetään kaikki muut asiat ongelmiksi.
    Juuri eilenhän Halla-Aho kielsi filippiiniläisten käytön hoitotyössä selittäen, että tulevat halvalla töihin. Eipä enää tule vastaavaa ilmiötä- hyvä Attendon hölmöt !

  2. Etkö Jussi tajua, että maahanmuutto aiheuttaa paljon ongelmia mm. talouteen, turvallisuuteen, rikollisuuteen ja asuntopoliitiikkaa sekä terveydenhoitoon. Maahanmuutolla on siis suuri merkitys kun se vaan kasvaa joka päivä kaikkeen josta eduskunta päättää lainsäädännölla ja hallitukseen, joka toimenpanee eduskunnan päätökset.

    1. ”Etkö Jussi tajua”

      Kai tuo tajuaa, mutta on käyttäytynyt johdonmukaisesti niin, kuin olisi kansallisvaltiovihamielisen tahon palveluksessa. Näyttäisi kannattavan myös perustuslain kuudetta pykälää rikkovaa erkoopeetä. Kuudennen pykälän mukaan kansalaiset pitäisi olla tasa-arvoisia riippumatta etnisyydestä.

      Perustuslain syrjäyttävät lakipykälät suosivat vauraampaa finländare-janssonia köyhemmän finne-virtasen kustannuksella.

    1. Kyllä se kepu on samaa yhden asia liikkeen käskytettävä porukka käskyttäjä on MTKoo terv tepivaari

  3. Monikansallinen Kokkare, Kepulit ja Demarit kylläkin syrjii Perussuomalaisia kun ovat uhanneet etteivät ota heitä mukaan hallitukseen, eli nämä ne oikeita rasisteja on, siitä pitäisi puhua enemmän ja laittaa näille kurinpalautus.

    1. Nämä kolme vanhaa ja mädättynyttä puoluetta eivät syrji vain Perussuomalaisten puoluetta, he syrjivät noin puolta miljoonaa kansalaista, jotka äänestävät persuja. Ja se on rikosluontoista. Sen lisäksi he halvelksuvat demokratiaa, joten SDP:n nimestä pitää poistaa sana ”demokraattinen”:
      Se, että nämä kolme konnaa julistaa jo etukäteen , että eivät mahdu samaan hallitukseen persujen kanssa on vaalitaktiikkaa. Sillä julistamisella he yrittävät saada kansalaiset olemaan äänestämättä persuja. Mutta turha toivo – kyllä kansa tietää.

      1. Täälläkin näitä suurempia puolueita eräät puolustaa kuin jumalaansa, se on jotenkin huvittavaa 🤣

  4. On hyvä että juhani herättää persut toki perustelematta, mutta näin saadaan ne oikeat asiat agendalle.
    Näin puolueettomana luen eri puolueiden ohjelmat ja vertaan niitä toteutuneisiin saan kuvan puheista ja teoista.

    1. Juhani pitää hyvin Perussuomalaiset puheenaiheena, kiitos siitä ☺️, vaalit tarvitseekin keskustelua.

  5. Jos joku esimerkiksi kuvailee eduskunnassa jotakin puoluetta rasistiseksi, niin on mielestäniu korrektia aloittaa vastauspuheenvuoro vaikka seuraavasti:

    ”Arvoisa rouva puhemies, toisin kuin äskeisen paukkupölhöpuolueen edustaja N.N. tuossa juuri mainitsi, niin…”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *