Satuja aikuisille, mutta ei tiukkapipoisille

Suomeen on pian syntymässä uusi, ehompi ja moninverroin parempi, hallitus kuin edeltäjänsä, joka teki kuvaannollisesti konkurssin.

Tämä pian päivänvalon näkevä hallitus on demareiden nokkamiehen Antti Rinteen loistava työnäyte siitä, kuinka päteviä ihmisiä demarit ovat.

Kansalaisille on luvassa seitsemää kaunista ja kahdeksaa hyvää. Esim. eläkeläisille tulee heti kättelyssä satanen puhtaana käteen per kuukausi. Kansalaisilta ei leikata mitään, kuten edeltäjä teki, kun valtiovarainministeri kulki aina sakset taskussa valmiina leikkaamaan. Mutta siis demarit eivät leikkaa.

Maahanmuuttajille koittaa onnen päivät, kun heidät toivotetaan tervetulleeksi tänne kylmään, karuun ja ankeaan pohjolaan kuin yhdestä suusta. Työllisyyskin paranee, kun tavoitteena on 75 prosentin työllisyysaste.Siinä auttaa maahanmuuttajat, jotka tosin hieman polkevat palkkoja, mutta se kuuluu asiaan ja on linjassa hallituksen muiden toimenpiteiden kanssa.

Vuosikausia puuhattu sotekin saa nyt Rinteen hallituksen toimesta sinettinsä. Siinä samassa, kuin puoli vahingossa kepulitkin mokomat saavat maakuntahimmelinsä vihdoinkin Rinteen ansioista. Mutta valinnanvapaus torpattiin.

Edellä muutamia poimintoja uuden ja uljaan Rinteen hallituksen hyvistä töistä, jotka tekevät Suomen kansan entistäkin onnellisemmaksi.

Olemme takuulla ensi vuonnakin maailman onnellisuustilaston rankin ykkönen. Kiitos demareiden ja erikoisesti Antti Rinteen.

6 vastausta artikkeliin “Satuja aikuisille, mutta ei tiukkapipoisille”

  1. Eipä se edellinen hallitus mikään juhlakausi ollut. Annetaan nyt näille tilaisuus ensin.

    Tuomitaan sitten kun aletaan näkemään tulosta.

    1. Toki tuloksetkin ratkaisevat, mutta maakuntahimmeli ja 1,2 miljardin pysyvät menolisäykset näkyvissä olevan talouskehityksen valossa eivät hyvää lupaa.

  2. Merja Ylä-Anttila
    ‏ @merjaya
    9h9 hours ago

    Ennen kuin on mitään hallitusohjelmaa julkaistu lienee sopiva hetki todeta että maassa jossa tarvitaan n. 5 puoluetta enemmistöhallituksen joutuvat kaikki luopumaan jostain lupauksistaan. Sille on turha ilkkua. Sitä nimittäin kutsutaan yhteistyöksi tekivät sitä ketkä hyvänsä.

  3. ”Tarkoitus hakuinen että jatkuva alinomainen mollaaminen värilaseihin katsomatta alkaa menettää merkitystään”.
    Tiukkapipoisille älkööt vsivautuko, joten ei lueta kuin piru Raamattua.

Vastaa käyttäjälle Eemeli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *