Suomalaista demokratiaa kukkeimmillaan

Säätytalossa Helsingissä käydään parhaillaan  neuvotteluja hallituksen saamiseksi tasavallalle.

Säätytalossa on niin paljon väkeä rustaamassa hallitusta, että päät kolisevat yhteen.

Siellä on Rinteen valitsemien puolueiden edustajia, mutta siellä on myös lobbareita enemmän, kuin puolueiden edustajia.

Nyt, kun neuvotteluissa on päästy vaiheeseen RAHA on varsinkin lobbareiden kiilto silmissä kirkastunut.

SAK on avannut pelin ja ehdottaa miljardin euron veronkorotuksia ikään kuin varmuuden vuoksi, kun taantuma kolkuttaa jo nurkan takana.

Oliko SAK mukana vaaleissa vai miten on mahdollista, että se ylipäätään on mukana päättämässä valtion budjetista?

Onko mitään tolkkua kansan äänestää vaaleissa, kun etujärjestöt kumminkin päättää asioista Suomessa.

Suomi on yhä enemmän puoluediktatuuri, jossa puolueiden taustaryhmät sanelevat päätökset ja puolueet noudattavat taustaryhmiensä vaatimuksia, koska järjestöt rahoittavat puolueiden vaalimainonnan. Lisäksi vielä kun ollaan vapaamuurariveljiä, joka velvoittaa.

8 vastausta artikkeliin “Suomalaista demokratiaa kukkeimmillaan”

  1. SAK on saanut enemmistön äänistä jokaisissa maamme eduskuntavaaleissa. Ja koska he ovat säästeliäitä, he saavat tämän ilman että kenenkään tarvitsee heitä äänestää. Optimointia nääs.

  2. Pahoittelut riittävät politikoille – v.r.t. tapaus Hussein al-Taee

    ***
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/40da4c2b-8e76-4699-a3f6-fcb215da46f4

    Poliittista väkivaltaa ihannoinut vasemmistoliittolainen hallitusneuvotteluissa – Li Andersson: ”Hän on hyvin selvästi pahoitellut”

    Poliittista väkivaltaa aikaisemmissa kirjoituksissaan ihannoinut vasemmistoliiton Dan Koivulaakso (vas) johtaa Säätytalon hallitusneuvotteluissa oikeusvaltion kehittäminen -alaryhmää, joka on osa suurempaa turvallinen oikeusvaltio Suomi -työryhmää.

    ***
    https://www.suomenuutiset.fi/onko-tama-vitsi-poliiseja-sioiksi-kutsuva-dan-koivulaakso-hallitusneuvottelujen-oikeusvaltiotyoryhmaa/

    Väkivaltavasemmiston räyhäpää ”kehittämässä oikeusvaltiota”?

    Ehdottomasti hätkähdyttävin valinta on vasemmistoliiton Dan Koivulaakson nimittäminen Oikeusvaltion kehittäminen -alaryhmän puheenjohtajaksi.

    Koivulaakso tunnetaan pitkäaikaisena äärivasemmistolaisen väkivaltaryhmittymän Antifan kannattajana. Kesällä 2017 Koivulaakso matkusti Hampuriin osallistumaan G20-kokouksen vastaisiin mielenosoituksiin. Neljä päivää jatkuneet mellakat äityivät osin hyvinkin väkivaltaisiksi: autoja poltettiin, kauppoja ryöstettiin ja yli 300 poliisia loukkaantui.

    Tuolloin Dan Koivulaakso twiittasi Hampurista kehuen tunnelmaa mahtavaksi:
    – Vikat blokit suurdemossa vasta liikkeelle ja joudun lähtemään jo kotimatkalle. Mahtava tunnelma, huhut sanovat 100-200k osallistujaa! #NoG20, Koivulaakso twiittasi. Demo tarkoittaa mielenosoitusta.

    NoG20-viittaus puolestaan liittää Koivulaakson ryhmään, joka halusi väkivalloin estää G20-kokouksen.

    HS kuvaili tapahtumia tuolloin: ”Tervetuloa helvettiin -mielenosoituksen järjestää niin sanottu musta blokki, ja mielenosoitus oli etukäteen arvioitu Hampurin G20-kokouksen kymmenistä mielenosoituksista kaikkein konfliktinhakuisimmaksi. Yksi saksalaislehti kutsui tätä ”väkivaltaorgioiksi”.

    https://twitter.com/koivulaakso/status/883663612648271873

  3. Vasemmiston hittimies on sitä mieltä että ihmistä ei pidä tuomita vanhojen somekirjoitusten pohjalta.

    Eli toisin sanoen Dan Koivulaakso sanoo, että Jussi Halla-ahoa ei saisi enää kiusata typerien nettikirjoitusten johdosta.

    Eikös näin? Ai ei vai? Mälsää.

  4. Olemme Suomessa siirtyneet demokratiasta vittuilun aikakauteen.

    1. Tarmo – sitä on mm.some/mediakin ja taitaa olla osalla kansalaisillakin näppinsä pelissä. Vapautta kettuilla ( jätän pahan sanan sanomatta )vaikka ilman vastuuta ?

  5. ”SAK on avannut pelin ja ehdottaa miljardin euron veronkorotuksia ikään kuin varmuuden vuoksi, kun taantuma kolkuttaa jo nurkan takana.”

    Ehdottaa korotuksia vai hyväksyy ne?

    Tulevatko korotukset välillisiin veroihin, jolloin rahoissaan kieriskelevät ay-pamput joutuisi kovasti kärsimään. Vai tulevatko korotukset omaisuusveroihin tai tuloveroihin.

    Jos korotukset laitetaan tuloveroihin, niin milloin alkaa SAK:n julistama lakko?

  6. Tottakai SAK:n veronkorotukset koskee ainakin aluksi omaisuuteen. Mutta siitä on sitten lyhyt matka meidän taviksien kukkaroihin. Voi tätä korruption määrää nyky-Suomessa. Hyvätveljet jakavat kakkua ja virkoja sulle/mulle tyyliin. Vihervassareita vedätetään, eikä ne huomaa mitään, kun heillekin tippuu isoisten pöydistä makupaloja.

Vastaa käyttäjälle Tarmo V. Törnroos Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *