Suomen itsenäisyys on vaarassa!

Tässä mallia siitä, miten Suomen itsenäisyyttä puolustettiin vuonna 1944.

Me perussuomalaiset puolustamme nyt Suomen itsenäisyyttä, josta suuri osa on jo luovutettu EU:lle. Meidän on saatava takaisin jo luovutetut  päätöksenteko oikeudet. Liittykää mukaa itsenäisyystaisteluun nyt vaaleissa äänestämällä Perussuomalaisia. Otetaaan mallia isiemme ja isoisiemme uhrautuvaisuudesta itsenäisen Suomen hyväksi.

21 vastausta artikkeliin “Suomen itsenäisyys on vaarassa!”

  1. Kuuterselässäkin oli ongelma, mutta varsinainen ongelma oli aiemmin Valkeasaaressa, jossa pääpuolustuslinja oli väärässä paikassa ja vailla syvyyttä:
    http://www.jput.fi/Lapimurto_Valkeasaaressa.htm

    Kuuterselässäkään ei ollut puolustuksessa syvyyttä, eikä edes ampuma-alaa oltu kunnolla raivattu. Ryssä löysi heikot kohdat ja iski niihin:
    http://www.jput.fi/Lapimurto_Kuuterselassa.htm

    Siiranmäessä kuitenkin torjuttiin ryssien läpimurtoyritys:
    http://www.jput.fi/Siiranmaen_torjuntavoitto.htm

    1. Kai se riittää, että kansallisvaltiovihamieliset ainekset saadaan eeussa torjuttua seuraavaksi sadaksi vuodeksi.

      Älä äänestä kansallisvaltiovihamielisiä eduskuntaan tai EU-parlamenttiin!

  2. Vertaus Kuuterselkään on asiaton kun suhtaudut uusiin hävittäjiinkin negatiivisesti. EU ei hyökkää Suomeen eikä ole uhkaamassa siviilien henkeä ja karkottamassa Siperiaan. Maahanmuuttajien mukana tullut uhka liittyy rikollisuuden kasvuun, sitä ei torjuta rynnäkkötykeillä. Miksi siis vertaus Kuuterselkään kun aatteesi mukaan rynnäkkötykitkin olisi jätetty hankkimatta?

    1. EU:n kansallisvaltiovihamieliset namusetäpataljoonat ovat ujuttautuneet ja soluttautuneet kaikkialle, jotta saisivat tehtyä kansallisvaltiolle kohtalokkaat kuoliniskut.

      Hybridisotaa viimmesen päälle!

  3. Kuuterselän taisteluissa oli kyse Suomen itsenäisyydestä. On törkeää arvostella taisteluja jälestä ja ”opettaa” kuinka ne olisi pitänyt hoitaa varsinkaan kun ei itse ole taistellut pätkääkään.

    Kunnia isänmaa, veteraanit teki sen minkä pystyi, minä en heitä arvostele, eikä arvostele PerusSuomalaisetkaan, toisin on nykyiset suurpuolueet jotka ajattelee vain omia lompakoitaan.

  4. Kuten aiemmin todettiin, Pirkan Blogit ovat nykyään Persun Blogit.

    Ja mitä tuota enää häpeilemään, se on kaikkien nähtävillä tässäkin avauksessa.

    Persut ovat vallanneet tämänkin median, Göbbelssin jäljillä ollaan…

    Yksi huutaa täällä ”Kunnia isänmaa”, eiväthän suomalaiset tuota Slava Russia-metodia käytä, se on jo kieliopillisestikin väärin.

    No, jos levittelee Russia Todayn uutisia, näyttää myöskin käyttävän heidän termejään..

  5. ”Göbbelssin jäljillä ollaan…”

    Tee ihmeessä parannus, ennen kuin on myöhäistä!

    Puolusta ”keltaihoisia suomalaisia” germanisteja vastaan.

  6. Saksassa germanistit pääsivät vaaleilla valtaan ja loppu on historiaa. Suomessa germanistipoliitikot pitää jättää äänittä.

  7. Kansallisvaltiovihamieliset vihreät ovat saamassa vaalivoiton?

    https://www.vihrealanka.fi/juttu/n%C3%A4ink%C3%B6-vaaleissa-k%C3%A4y-vaalipiirikohtainen-analyysi-povaa-vihreille-vaalivoittoa-ja-tasapeli%C3%A4

    Jos ennuste toteutuu, niin valtioiden valio, Suomi, on joutumassa kehnompiensa orjuuteen. Telluksen luonto ei pelastu, vaan kaukoitä tupruttaa entistäkin voimallisemmin, työttömyys Suomessa lisääntyy ja köyhät kuolevat kyykkyasentoonsa, kun yhteiskunnalta loppuvat rahat.

  8. Torjuntavoitto = täydellistä tappiota seuraavan asteen ns synonyymi. Tappio on tappio, saihan Suomi sentään kunniakkaan toisen sijan Suomi – Neuvostoliitto ottelussa.
    Tämä ylläoleva ei kuvaa sinällään suhtautumistani jatkosotaan, joka ei ollut todellakaan kunniakas vs talvisota.

  9. Tali-Ihantala oli voitto mutta jatkosota kokonaisuudessaan ei ollut. Sanon että ei ollut voitto siksi, koska Suomi menetti alueita enemmän kuin jatkosotaan lähtiessään.

    1. Toisaalta on väärin sanoa Jatkosotaa hävityksikään. Venäjä yritti lyödä Suomen Armeijan ja valloittaa koko Suomen – mutta epäonnistui, joten Suomi jäi itsenäiseksi valtioksi.

    2. Suomi menetti paperilla alueita ja ne alueet olisi VARMASTI saatu takaisin kun Neuvostoliitto hajosi 90-luvun alussa, mutta YYA aikaiset ministerimme ja päättäjämme eivät saaneet päätään ulos persiistä ennenkuin oli liian myöhäistä neuvotella alueiden palauttamisesta.

      Sama koskee mm Suojeluskuntaa ja Lotta Svärd järjestöä, nämä olisi pitänyt ottaa heti toimintaan mukaan osana Suomen Puolustusvoimia sekä lisätä hävittäjien määrää Pariisin rauhansopimuksen määrästä suuremmaksi, kuten myös aloittaa taas sukellusveneiden valmistuksen yms.

      + mennä NATO jäseniksi.

      Nämä kaikki toimet olisi tuonnu mm Suomeen enemmän työllisyyttä sekä vahvistanut puolustustamme, mutta koska jo kohta n 30 vuotta sitten niin ei tehty niin sitä on turha surra.

  10. Pienenpimuotoista turhaa puutumista :EU verkkopankkien paperisten tunnuslukulistojen kimpussa

    Tunnuslukulistat ovat turvallisia jos vain pitää pankkitunnuksen päässään tai hyvin kätkettynä.
    [ Niin ja ehkä vielä: tekee pankkitoimensa omalla kotikoneella]

    ***
    ”Mobiilisovellus ei käy kaikille” – myös, ovatkohan kännykkäsovellukset olleet tietosuojassa aukottomia?

    ***
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006056528.html
    2.4.2019

    Kieltääkö EU verkkopankkien paperiset tunnuslukulistat? Suomalaispankit erimielisiä, miten pitää toimia
    Verkkopankkien tietoturvavaatimukset tiukentuvat syyskuussa. Osa pankeista tulkitsee EU-määräystä niin, että paperisista tunnuslukulistoista pitää luopua.
    Pankkien paperisista tunnuslukukorteista voi tulla historiaa, kun tunnistautumiseen liittyvä uusi EU-sääntely astuu syyskuun puolivälissä voimaan.

    Muutokset liittyvät maksupalveludirektiivi PSD2:een. Finanssialan johtava asiantuntija Teija Kaarlela kertoo, että määräysten tulkinta ei kuitenkaan ole yksioikoista.

    – Säännöksessä ei nimenomaisesti todeta, että tunnusluvut eivät saa olla tietyssä muodossa, hän kertoo.

    Direktiivissä painotetaan vahvaa tunnistautumista. Siinä varmistetaan, että maksun tekee todella henkilö, jonka maksuväline on. Euroopan pankkivalvontaviranomainen (Eba) on ohjeistanut, että luvaton käyttö pitää minimoida, jos tunnukset katoavat, ne varastetaan tai kopioidaan.

  11. Rynnäkkötykit eivät edelleenkään liity tähän päivään Suomen suhteessa EU;hun. Ne rynnääkkötykit oli hankittu Saksasta, jonka kanssa olemme nyt EU:ssa. Joten asiaton vertaus.

    Mitä tulee voittamiseen, niin Suomen armeija saavutti sen, mitä se voi ikinä saavuttaa: pysäytti vihollisen ja turvasi Suomen vapauden. Vapauden myös päättää itse EU -jäsenyydestä. Pohjolalle voitoksi olisi kelvannut vain se, että armeijamme olisi lyönyt Neuvostoliiton. Oltaisiin sitten sanottu saksalaisille, että ”hoidettiin tämä homma kun teistä ei siihen ollut”. Kyllä se oli voitto, jos olisi hävitty niin Kalle Pohjolankin nimi olisi Ivan Severnaja ja asuisi Siperiassa. Häviöön ei ollut varaa.

Vastaa käyttäjälle tapio_KK Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *