Tähän on tultu – peto on päässyt irti

Kaiken muun lisäksi, mitä maailmassa tapahtuu on nyt Suomessakin alettu panna ihminen, homo sapiens tosi tiukkoihin raameihin. Kohta ei saa enää ajatella, puhumattakaan, että sanoisi ajatuksensa ääneen tai kirjoittaisi niistä. Sanomisen vapautta rajoitetaan milloin milläkin verukkeella ja lopulta se johtaa sellaiseen itsesensuuriin, että on viisainta pitää suunsa kiinni ja piilottaa tietsikan näppäimistö. Siihenhän valtaeliitti pyrkii , että olisimme vain nöyriä alamaisia ei kansalaisia.

Nyt on sitten ryhdytty Suomessa valmistelemaan tasa-arvon nimissä sukupuolineutraalia ihmistä. Terveyden -ja hyvinvoinninlaitoksella (THL) on muodostettu työryhmä, jonka tehtävänä on keksiä uudet ilmaisut noin 600 miespäätteeseen esim talonmies. Tarkoituksena on, että naista ja miestä pitää kohdella ja puhutella sekä kutsua häntä ikään kuin vain ihmisenä ei naisena tai miehenä. Siis vähitellen meistä pyritetään tekemään sukupuolettomia tai sukupuolineutraaleja.

Sitä vaan jää tässä ihmettelemään, että kuinka ”hyvinvoinnin laitos” voi puuhastella asioilla, jotka aiheuttavat vaan pahoinvointia?

Siitä ei ole mainittu mitään, miten tulevaisuudessa hoidetaan suvunjatkaminen. Siirtyykö se vain laboratorioihin vai onko makuuhuoneilla vielä muutakin käyttöa, kuin nukkuminen.

Kun ei saa koskettaa naista, eikä saa edes puhutella häntä naisena, niin miten ihmeessä nämä tasa-arvohirmut kuvittelee, että voisi syntyä uusia perheitä. Ja perhehän on yhteiskunnan tärkein solu, tai on ainakin ollut.

Kehitys kehityy nyt siihen suuntaan, että ei elämä täällä telluksella enää ole ollenkaan kivaa. Siitä tulee tosi paskamaista. Siksi voi vaan olla hyvä, jos se maailmaloppu tulee piankin, jota se peto ennustaa.

PS: Sen työryhmän jäsenet taitaa olla kaikki naisia tai jos ei saa sanoa naisia, niin sanotaan niin, että sellaisia ihmisiä, jotka kusee istualtaan.

Jaa käyttäen:


20 Replies to “Tähän on tultu – peto on päässyt irti”

  1. Kerrankin Väinön kanssa väkevästi samaa mieltä. On käsittämätöntä että verovaroin elätämme virkamiehiä jotka ilmeisesti itse itselleen keksivät käsittämättömiä etten sanoisi luonnonvastaisia tehtäviä.

    Jos olisi toimiva netissä helposti pienin kustannuksin tapahtuva mahdollisuuss mielipidetiedusteluun (”kansanäännestykseen”) niin esimerkiksi tässäkin olisi sellaisen paikkka. Veikkaan että kukkahattu- ynnä muita ääri-feministi kiivailijoita jotka tällaisen ”tasa-arvon” perään haikailevat on noin 1% kansasta.

  2. Me kutsuimme kakarana talonmiestä ”talkkariksi”. Olimmeko jo aikaamme edellä? Nykyäänhän ei enää talkkareita ole lainkaan, on vain huoltoyhtiö, jonka pitäisi hoitaa kadut ja pihat, mutta ei hoida.

  3. Ei kenenkään elämä kärsi piirun vertaa jos asioille keksitään uusia nimiä. Ei tämä ole sota mitään tai ketään vastaan.

    Ei tosin myöskään parane, eli tuntuu vähän pöhköltä tavalta käyttää veroeuroja.

  4. Tähänkin pieneen ”uutiseen” oli Aamulehdessä tarvittu kaksi sukupuoletonta -toimittajaa!?
    Niillä oli vanhanaikaiset naisten nimet!

  5. Niin kait tulevaisuudessa on naisia, joiden etunimenä on Matti ja miehiä, joiden etunimenä on Maija , koska sukupuolineutraalisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ovat sukupuolineutraaleja.

  6. Väinö, kaikella todennäköisyydellä näin ei ole, mutta heitän kysymyksen: entä sitten jos olisi?

    Olen samaa mieltä että tämä hössötys menee ajoin liian pitkälle, mutta toisaalta olen sitä mieltä että niistä otetaan aivan suotta pulttia. Pelotellaan maailmanlopulla vain siksi että lakimies on juristi. Ei se oikeasti ole niin vakavaa.

  7. Jaa, aikaisemmin ei naisia voinut nimittää mulkuksi, mutta nyt se ”tasa-arvon” nimissä lienee mahdollista…

  8. THL:n voisi ihan hyvin lakkauttaa ja irtisanoa koko henkilökunnan lyhyellä irtisanomisajalla.

    Jos sieltä voisi suurennuslasilla etsien löytää jonkun hyödyllisen funktion, niin sen voisi perustaa jonkun muun viraston yhteyteen.

    Valtion virastoilla ja laitoksilla on tapana keksiä itselleen jotakin tekemistä oikeuttaakseen olemassaolonsa.

  9. Voi olla että Venäjälle muutto tulee ajankohtaiseksi jos feministit saa vallan.

  10. En nyt lähde ihan näihin salaliittoteorioihin edes pohtimaan mutta heitän asian näin.

    Jos sinulla on osaava nainen, jota kutsutaan talonmieheksi tai palomieheksi, voisitko kuvitella että se alkaisi ehkä jossain määrin potuttamaan?

    Ei mielestäni ole epäreilua antaa heidänkin sanoa sanansa.

  11. Jos fiksu nainen, joita on toki paljon maassamme ryhtyy talkkariksi, niin hän ymmärtää, että toimen nimi on talonmies, jota hoitaa osaava nainen. Häntä ei tarvitse kutsua talonmieheksi, häntä pitää kutsua OMALLA NIMELLÄÄN. Hän ei ole talonmies, vaan hän hoitaa talonmiehen tehtäviä.

  12. En ehkä ihan ymmärrä kuinka palomies nimitys liittyisi vain naishenkilön hyvään osaamiseen kyseisessä ammatissa.
    Mahda mitään että pidän asiaa lillukanvartena. Tiedän että tämä masentaa monia ja pitää sanojaa yksinkertaisena mutta sanon nyt kumminkin että parempi olisi kun ammateille uusia nimiä keksimisen sijasta nämäkin rahat laitettaisiin parempaan vanhusten hoitoon, vaikka palkattaisiin yllätystarkastajia epäilyttäviin vanhutenhoitolaitoksiin.

  13. Ojasta allikkoon koko touhu kuten edellä.
    Mies on mies ja nainen on nainen jopa etunimet ovat jaettu mies ja nais nimiin.
    On ammatteja jotka sopivat naisille ja on ammatteja jotka sopivat miehille joten tittelit sen mukaan. Suutari pysyköön lestissään.

  14. Näkyy tuo jo monessa : Esim yle näyttää Agatha Cristien klassikkoromaanista, kymmenen pientä neekeripoikaa, tehtyä tv-sarjaa nimellä: – ”eikä yksikään heistä pelastunut.” Tietääkseni kirjaakin myydään nykyään nimellä: Kymmenen pientä sotilaspoikaa.
    Ei siksi, että minua asia haittaisi, mutta mainitsimpa vain.

  15. Saxophone Harri on sanonut tässä ketjussa sen mitä itse tuosta asiasta ajattelen, mutta koska kertaus on opintojen äiti: Eli Frankfurtin koulukunnan pitkä marssi läpi instituutioiden tarkoituksena kypsyttää ihminen hylkäämään tervejärkisyys ja omaksumaan marxismi ainoana oikeana tapana olla olemassa, hengittää ja huokua kansainvälistä solidaarisuutta ja hymyillä säälivästi epäileville tuomaille, jotka kehtaavat väittää että marxismi, siellä missä sitä on kokeiltu, on kaatunut ja tulee kaatumaan ihmisen itsekkyyteen.
    Tämä pitkä marssi on vain edennyt vaiheeseen, joka on tuttu George Orwellin romaanista Vuonna 84.
    Mitään kansainvälistä kommunistista hallintoa ei tieteenkään synny (näyttää kaatuvan ne viimeisetkin (oi Venezuela Venezuela).Syntyy vain harvainvalta ( on jo osittain syntynyt), jonka mahdollistaa sanavapauden jyrkkä rajoittaminen, josta tämä sukuolia koskeva sanakikkailu on vasta esimakua.

Vastaa käyttäjälle Rolf Törnroos Peruuta vastaus