Uskonrauhan rikkominen

Kun kirjailija Hannu Salama tuomittiin uskonrauhan rikkomiseeen kirjassaan ”Juhannustanssit”, niin silloinen presidentti Urho Kekkonen armahti Salaman oitis.

Mitä tekee nykyinen presidentti Sauli Niinistö, kun tohtori Halla-aho tuomittiin vuosia sitten mitättömään sakkorangaistukseen. Hän palaa asiaan vielä vuosien jälkeen ja vaatii Halla-aholta katumusta. Kyse oli Salaman ja Halla-ahon tapauksissa melko samanlaiset, mutta prsidentit hyvin erilaisia.

Kuka on pätevä sanomaan mikä on jumalanpilkkaa? Niinistö on, mutta Kekkonen ei ollut.

24 vastausta artikkeliin “Uskonrauhan rikkominen”

  1. On niin paljon jumalia että ei voi arpoa kenenkä ”jumalaa” milloinkin pilkataan. Tuntuu vain olevan trendinä jotta Koraanin jumalaa ei pilkkaa kukaan kun tulee ruumiita jos joku pilkkaa, katsokaas, vahvempi voittaa lopulta….

  2. Niinistö pilkkasi aikoinaan Suomen valuuttaa, joka pilkka on aiheuttanut kansantaloudelle tappiota ja valtakunnassa työttömyyttä ja syrjäytymistä. Onko Saukki nin paatunut, ettei kadu koskaan? Vai väittääkö Saukki, että hän ja Pate olivat oikeassa, mutta kansa väärässä, kun se ei sopeutunut vieraan valuutan asettamiin reunaehtoihin.

  3. Juhannustanssit oli mielikuvituksen tuotetta. Taisi vaan pilkata väärää jumalaa. Kuten Salman Rushdie Saatanallisissa säkeissään. Joka sekin oli mielikuvituksen tuotetta.

  4. vanhoja uutisia:

    https://www.verkkouutiset.fi/miljoona-marssii-tanaan-pariisissa-mittavat-turvatoimet-30434/

    https://www.verkkouutiset.fi/miljoona-marssii-tanaan-pariisissa-mittavat-turvatoimet-30434/

    ”Miljoona ihmistä kokoontuu tänään Pariisiin marssimaan sananvapauden ja suvaitsevaisuuden puolesta Charlie Hebdo -satiirilehteen keskiviikkona tehdyn terrori-iskun jälkeen.

    Solidaarisuusmarssiin on osallistumassa myös Euroopan päämiehiä, kuten Britannian pääministeri David Cameron, Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Italian pääministeri Matteo Renzi. Myös Suomen pääministeri Aleksander Stubb osallistuu marssiin.”

    —————————————-

    Vain hullu ei huomaa, että Charlie Hebdo rienaa uskontoja ja etnisiä ryhmiä itsetarkoituksellisesti ja paljon härskimmin kuin mihin Suomessa on totuttu.

    Halla-aho rienasi Suomen vallanpitäjiä, jossa uskonto ja etniset ryhmät olivat sivuseikka.

    1. https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/64668

      ”Terrori-iskuun yllyttäneiden Charlie Hebdo -lehden Muhammad-kuvien julkaisu Suomessa ei olisi viharikos, arvioi oikeustieteen tohtori, entinen valtionsyyttäjä Mika Illman.

      - Jos nämä (pilakuvat) eivät ole Ranskassa rikoslain piirissä, eivät ne voisi olla Suomessakaan, koska kuulumme samaan sananvapausartiklaan.

      Illman ottaa vertauskohdaksi Jyllands-Postenin kohutut Muhammad-kuvat. Niiden julkaisusta Suomessa ei nostettu syytettä.”

      —————————

      Luultavasti Jussi olisi voinut valittaa tuomiostaan EU:n elimiin.

      1990 -luvun alussa Saukki julisti eduskunnassa pitämässään puheessa, että EU -tuomioistuimella tulee olemaan oikeus tehdä vaikka perustuslakimme kanssa ristiriidassa oleva päätös.

      1. Sitä paitsi väitetään, että laki tehtiin asiasta vasta Jussin saaman tuomion jälkeen. Alemmat oikeusistuimet varmaan varoivat antamasta rangaistusta sillä perusteella, ettei lakikaan siihen oikeuttanut.

        Mutta Hesarin trollitehdas tulee lähettämään sabotöörinsä jokaisen tilaisuuteen, missä Jussi esiintyy.

  5. Sanon vaan sen tosiasian että uskon varjolla saadaan ihminen polvilleen, sitä voidaan nöyryyttää juuri mm näissä ”uskon rauhan rikkomisissa” .

    Kuinka rikkoa mielikuvitus olennon sanontoja tai tapoja, täyttä fuulaa.

    Edelleenkään en usko ihmisten kirjoittamiin kirjoihin joissa puhutaan ”jumalasta” joka tuli meidän tietoisuuteen n 2000 vuotta sitten….

    Entäs ne jotka ei tiennyt miljooniin vuosiin jumalasta, joutuiko ne helvettiin, luolamiestä odotti kuoleman jälkeen helvetti kun ei uskonut jumalaan josta joku ihminen ei ollut vielä kijoittanut top seller kirjaa…semmottii…

    Toki jokainen saa uskoa vaikka ukko ylijumalaan, mutta näin tällä kertaa…

    1. ”Entäs ne jotka ei tiennyt miljooniin vuosiin jumalasta, joutuiko ne helvettiin, luolamiestä odotti kuoleman jälkeen helvetti kun ei uskonut jumalaan josta joku ihminen ei ollut vielä kijoittanut top seller kirjaa…semmottii…”

      http://www.finbible.fi/UT/Rooma/Raamattu.htm

      ”12 Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
      13 sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
      14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
      15 ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä –
      16 sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.”

      1. Jos vaikka joku vihreä tekee hölmöyksiä koko elämänsä, mutta hänen sydämensä on puhdas, niin Herra, joka tutkii sydämet, voi hänet armahtaa.

        1. https://raamattu.fi/raamattu/KR92/MAT.13/Matteus-13

          24Jeesus esitti heille toisen vertauksen taivasten valtakunnasta: »Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. 25Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois. 26Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin. 27Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: ’Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?’ 28Isäntä sanoi heille: ’Se on vihamieheni työtä.’ Miehet kysyivät silloin häneltä: ’Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?’ 29’En’, hän vastasi, ’te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin. 30

          Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.’»

  6. Jos Jumala kokee häntä pilkattavan, hän astukoon syyttäväksi osapuoleksi oikeudessa.

    Vaan kun Hän on aika monta kerrannaista viisaampi. Hän loi ihmiselle kyvyn ajatella ja Hän tietää ettei Herran mahti ole kiinni sanoista, vaan teoista. Katsokaa ulos ikkunasta. Katsokaa jokaista kiveä, puuta, kukkaa. Sanokaa minulle sitten, että poliittinen debatti riittää viemään pois kaiken tuon ja tuhoamaan kaiken luomakunnan arvon.

    Katin kontit sanon minä.

    1. ”totisesti minä sanon”.. Kakka tuli mietti koira lenkillä isäntänsä kanssa ja totisesti se haisi.

    1. Näytä minulle ”jumala”…. Onko se ensinnäkin mies vai nainen, valkoinen vai tumma, 20 vuotias vai 70 vuotias. Noihin kun saan vastauksen niin uskon heti oitis ja lähden sen kanssa vaikka kaljalle. Ja tottaki minun pitää alkaa maksamaan kirkolle siitä uskomisesta RAHAA.

      Nyt pääsen ilmaiseksi aivan kuin meidän kissat ja koirat jotka ei myöskään ole innostuneet maksamaan uskomisesta… 🤣

  7. Jumalanpilkka kohdistuu ensisijaisesti ihmiseen ja sitä en henkilökohtaisesti hyväksy. Jokainen uskokoon mihin tahtoo, kuitenkin siitä ei kenenkään häntä pilkata pidä.

    1. Niin, kun ei kuulu mihinkään muslimeihin, kristittyihin jne kuten minä niin kuinka voin pilkata ”jumalaa” johon minun ei tarvitse sijoittaa rahojani ja aikaani.

      Uskovaiset tehkööt kukin mitä haluaa, ei minun juttu. Parempi olla oma itsensä eikä muiden vietävissä ja toisten hallinnassa.

  8. Minä kun olen sitä mieltä, että Jumala ei ole niin pikkumainen. että ”pikkaantuisi” yhden pienen ihmisen tyhjästä sanasta. Mutta Niinistö, Rinne ja monet ovat niin pikkumaisia, että he loukkaantuvat. Saakoot he anteeksi tyhmyytensä ja pikkumaisuutensa.

    1. https://raamattu.fi/raamattu/KR92/MAT.23/Matteus-24

      »Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Näitä teidän pitäisi noudattaa, noita muitakaan unohtamatta. 24

      Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!

      1. Kyllä ja totisesti minä sanon että sinun rahat on minun rahat kun ”jumala” näin sanoo, pistänkö tilinumeron 🤣🤣🤣

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *