Väiskin MOT: Ylen aivopesu sietämätöntä

”Aivopesu on erityisesti Euroopan unionin suosima keino murtaa ihmisen vapaa tahto saada kansalaiset tajuamaan omaa parastaan. Aivopesty kansalainen ei valita turhista veroista tai Lordin Euroviisu-voitosta. Aivopesty kansalainen uskoo kaiken, mitä televisio suoltaa. Aivopesu on monessa maassa yleinen käytäntö, joka toteutetaan ensimmäisen kerran jo esikouluikäiselle kansalaiselle. Aivopesu tapahtuu usein television tai koululaitoksen kautta. Kansalaisten aivopesu jatkuu koko ihmisen eliniän, niin kauan kuin ihminen katsoo telkkaria ja lukee juorulehtiä.” Wikipedia

Yle aivopesee meitä suomalaisia koko ajan. Parhaillaan on menossa aivopesu, jolla pyritään saamaan kansalaiset lähes hysteerisiksi maapallon ilmaston tilasta.
Miten Yle toteuttaa aivopesua? Tässä ilmastohössötyksessä se tapahtuu siten, että Yle aloittaa kaikki uutisensa ilmastoteemalla. Usein on haastateltavana joku Ylen asiantuntijoista, jotka ovat tarkoin valittuja myötäilemään Ylen pyrkimyksiä.

Kun Ilmastoteema on saanut näin erittäin tärkeän roolin on selvää, että kansalaisille muodostuu käsitys ilmastoteeman olevan nyt maailman tärkein asia. Kansainvälisten tutkimusten mukaan muualla Euroopassa ilmastoteema on kaukana kärjestä. Ylen tarkoitus on ilmastoteemalla peittää alleen kaikki muut yhteiskunnalliset teemat, jotka ovat todellisuudessa paljon tärkeämpiä, kuin ilmastoteema Suomen näkövinkkelistä.
Miksi sitten Yle aivopesee kansalaisia? Tässä ilmastoasiassa on kyse ensi kevän vaaleista. Yle pyrkii kaikin tavoin estämään esim. maahanmuuton tulevan vaalien tärkeimmäksi teemaksi. Samalla Yle pyrkii estämään Perussuomalaisille odotettavissa olevan suuren vaaalimenestyksen. Siksi Yle pesee suomalaisten aivoja. Koska Ylestä on tullut yhä selvemmin hallituksen tiedotustoimisto, niin Yle tekee palveluksen Sipilän hallitukselle tässä asiassa.
Yle ei ole enää pitkiin aikoihin ollut koko kansan informaatio lähde, jossa tietoa jaetaan kansalle ilman poliittisia tarkoitusperiä.

4 vastausta artikkeliin “Väiskin MOT: Ylen aivopesu sietämätöntä”

  1. YLE toimii hallituksen äänitorvena, monikansallinen Kokoomus ajaa hyvin samanlaista linjaa YLE:n kanssa. Siinä olisi Otto Ville Kuusinen kussut hunajaa jos olisi tämän tiennyt.

  2. Tarja Halonen muunsukupuolisena setalaisena toisti pressana ollessaan jatkuvasti globaalisuutta.
    Nykyään ollaan joka lajissa niin globaaleja, että on pakko tasata kaikki kaikkien kanssa, myös syyllisyys.
    Meidän vikahan maailman saastuminen on, vaikka olemme vajaan promillen saastuttaneet. Meidän se on maksettava hinnalla, millä hyvänsä.
    Kaikki ennen kotimaiset yritykset myydään ulkomaille, koska ulkomaatkin ovat globaaleja.
    Aivopesu todella toimii loistavasti! Lapsetkaan, eivät tiedä enää sukupuolestaan ja jokaisessa tv-ohjelmassa muunsukupuoliset nuoleskelee kaikkea liikkuvaa.

  3. Ilmastopuheilla halutaan lisää tasaveroja ja pienituloiset yhä ahtaammalle –
    eri asia mihin verorahat kaiketi tulijoiden kulujen peittämiseen?

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *