Yle: Hallitus nujersi välikysymyksen

Yle on siis riemuissaan, kun vanhusten puolesta tehty välikysymys nujerrettiin. Se välikysymyksen nujerrus oli sama, kuin olisi heittänyt märän rätin vasten Suomen vanhusten kasvoja ja saatesanoilla, siitäs saitte, älkää valittako, olkaa hiljaa.

Samalla sitten selvisi se ketä ei missään nimessä  saa äänestää parin kuukauden kuluttua olevissa vaaleissa. Kaikki Kokoomuksen, Kepun ja sinisten kansanedustajat ovat Suomen vanhuksia vastaan vaikka puhuvat aivan muuta. Mutta teot ratkaisee.

Kaikki puheet vanhusten hoidon parantamisesta vaalikentillä menee paskanpuhumisen tiliin Kokoomuksen, Kepun ja sinisten ehdokkaiden osalta. Jos mulle tulee joku em. ehdokkaista puhumaan jotain vanhusten hoidon parantamisesta, kun olen vanhus, niin sanon heti, että haista  v–tu.

10 vastausta artikkeliin “Yle: Hallitus nujersi välikysymyksen”

  1. Välikysymyssirkuksesta ei ollut mitään hyötyä. Sekin aika olisi kannattanut käyttää lainsäädännön parantamiseen – etupäässä sääntelyn karsimiseen.

  2. Ei kait siinä ole epä selvää kun on enemmistö hallituksen takana ja puolue kuri sanookin sitten sen lopun .
    No voihan se olla että se olikin tarkoitus viedä aikaa pois esim soten valmistelussa terv tepivaari

  3. Niin pitikin nujertaa pöljyyden ja ajanhaaskauksen. Ilman välikysymystäkin parannukset on pakko tehdä, mutta ei demarien mallin mukaisesti. Kertoo siitä, että sotekin menee lävitse. J, että vielä tamperelainen Marin, joka menetti naamansa.

    1. Niin se vaan on että tuossa on mukana pihlajalinnakin tuolla Alavudella onko sitten naamaa kepulla kellään ei ole sippilä vois mennä omille teilleen terv tepivaari

  4. Alavudelta kuuluu kummia – kuukauden toiminnan seuraus?
    Uutinen saanee palstatilaa ja faktaa?
    Välikysymyksellä ole merkitystä – kiitos tekijälle.

  5. Osa hoitolaitoksista on harmaalla-alueella,joista osa johtajista ottanee ”vastuun” ; häippäistä. Yhteiskunnassamme on saalistuksen makua,sieltä otetaan mitä helpoimmalla saadaan heikoimmilta_avuntarvitsijoilta !

    Osaavatko edes hävetä_johtajisto !

  6. Eduskunnassa on 200 ihmistä päättämässä ja valvomassa päätöksiä.
    Jos eduskunnassa 200 ihmistä mokaa, niin kuka on vastuussa mokaamisesta ??

Vastaa käyttäjälle Niilo Mäkelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *