Luulla voi aina eri juttu toimiiko se

Mutta eipä ole häävillä pohjalla Suomen asiat jos yksi ihminen suojelisi Suomea olipa asia mikä hyvänsä

Ei siihen kukaan edes usko ja sanoja liikkuu lähellä narsimia jos luulee olevansa yksin Suomen pelastaja yhtään missään

Mutta tuollasia sammakoita tulee julkisuuteen ja teeveessä voi sitä olla suuri suu sellaseksi tuon asian laitoin

Olis tuollasien lausujien olevan realistisempi kun puhu maan asioista ja vakavalla naamalla no kaikkia sitä kuulee

Kokonaan eri juttu on se että puolueeton YLE olisikin mennyt vain yhden puolueen taakse  siltä alkaa näyttämään seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

5 vastausta artikkeliin “Luulla voi aina eri juttu toimiiko se”

  1. ”Ei siihen kukaan edes usko ja sanoja liikkuu lähellä narsimia jos luulee olevansa yksin Suomen pelastaja yhtään missään.”

    Mutta mutta, ei Anttia nyt noin kovin sanoin pidä mollata.

  2. ”Kokonaan eri juttu on se että puolueeton YLE olisikin mennyt vain yhden puolueen taakse ”

    SDP:stä kuitenkin, vai?

  3. Jälleen meni Albanuksen arvaus metsään ei ole SDPeen terv tepivaari

  4. On siten vissiin todettava, että tepimast’n aivoituksia on vaikea arvata – tai ainakaan ymmärtää

    Vanha Erkkikin tietää, ettei Yle’n toimitus ainakaan Perussuomalaisia suosi.

    tepimast: ”Kokonaan eri juttu on se että puolueeton YLE olisikin mennyt vain yhden puolueen taakse ”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *