Ilmiö nimeltä Keijo Kaarisade – miksi valtakunnan suurimmat lehdet julkaisevat täysin älyvapaita mielipidekirjoituksia, jos vain tekstien arvopohja on riittävän vihervasenta?

Voisiko olla mahdollista, että valtakunnan suurimmat lehdet ovat valmiita julkaisemaan mitä tahansa älyvapaata höpinää, kunhan sen ideologinen arvopohja vastaa niiden omaa linjaa? Twitterin suosikkikirjoittaja Keijo Kaarisade on todistanut, että näin todellakin on. Jouduttuaan Twitterin bannaamaksi Kaarisade siirtyi kirjoittamaan lehtien yleisönosastoille, ja jälki on ollut hulvatonta.

Lähes kaksi vuotta vallanpitäjille ja erityisesti politisoituneelle poliisille irvaillut ”Vihapuhepoliisi Keijo Kaarisade” suljettiin ulos Twitteristä juuri eduskuntavaalien alla huhtikuun alussa. – –

Kun Kaarisade joutui pois Twitteristä, rupesi lehtien yleisönosastoille ilmestyä mielipidekirjoituksia, jotka eivät linjaltaan poikenneet mitenkään ko. lehtien normaalistikin julkaisemista kirjoituksista, mutta joissa oli kuitenkin jotain epäilyttävää. —
Nyt Keijo Kaarisade myöntää blogikirjoituksessaan olleensa näiden yleisönosastokirjoitusten takana.
– Tunnustan tässä tehneeni tekstit ja piilottaneeni niihin vihjeitä tarkoituksella.
Vihjeillä Kaarisade tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tekstin viiden viimeisen sanan alkukirjaimet ovat muodostaneet sanan ”Keijo”. – –

Kaarisade kertoo kirjoittaneensa tekstit inspiraation vallassa, muutamassa minuutissa.
– Olen yrittänyt saada tekstejä hylättyä kirjoittamalla niistä mahdollisimman sekavia ja älyttömiä. Julkaisuprosentti on silti ollut 100,0%. Mitä hullunkurisempaa sisältö on, sitä nimekkäämpään ja laajalevikkisempään lehteen sillä näyttää pääsevän.
– Olisiko lukijoilla vinkkejä, miten saada teksti hylätyksi? Kaarisade kysyy.
Keijo Kaarisateen kysymys on varsin aiheellinen, sillä niin innokas media on ollut julkaisemaan hänen tekstejään. Kaarisade toteaa itsekin, että media voisi nyt tutkiskella itseään ja katsoa peiliin.
—————————-
Kirjoitukseni lähde: Suomen Uutiset 18.6.2019. Artikkelin otsikko on sama kuin tässä.
Jk. Kaarisade nimeää blogissaan Helsingin Sanomat ja Aamulehden, joissa hänen mielipidekirjoituksiaan on julkaistu.

4 vastausta artikkeliin “Ilmiö nimeltä Keijo Kaarisade – miksi valtakunnan suurimmat lehdet julkaisevat täysin älyvapaita mielipidekirjoituksia, jos vain tekstien arvopohja on riittävän vihervasenta?”

  1. Niin, pitänee panna mietintämyssyn alle, mikä se oikea media on ja miten sen tunnistaa. Samoin myös se, että mihin JSN:n jäsenyys median velvoittaa vai velvoittaako muuhun kuin noudattamaan poliittisen korrektiuden tulkinnanvaraista sääntökirjaa, vai miten?

  2. Keijo Kaarisade on tosiaan useamman kerran onnistunut todentamaan sen, että valtamedian ja jsn jäsen medioihin uppoaa mitä mielikuvituksellisempia kirjoituksia ja vaikka hän on jättänyt aivan selkeitä vihjeitä kirjoituksiinsa niin niistä huolimatta ne ovat läpäisseet journalistisen seulan, kun näkökulma on ollut ”oikea”.

  3. Jos toimittajat hallitsisivat sananmuunnoksia, niin olisi pitänyt hälytyskellojen soida, kun Keijon kirjoitus oli nimellä Kemppi-Pirhonen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *