Tosielämän Kela Gold- AnonyymejaMastercardeja jaettu yli 2 miljoonaalle Eurooppan laittomasti mahantulleille, yhteisarvo yli 1,5 miljardia euroa

Kävimme tänään vaimon kanssa Kittilässä. Meillä oli treffit poikamme kanssa, joka asuu Levillä. Vaimon piti hakea henkilöllisyystodistus R-kioskilta, ja siihen tarvitsimme poikamme apua. Vaimolla on ajokortti, samoin minulla, mutta niiden perusteella ei pysty lunastamaan henkilöllisyystodistusta. Siihen tarvitaan voimassaoleva passi ja tähän tarvitsimme poikamme apua. Näin vaimoni sai henkilöllisyystodistuksen että helähti. Maksoi noin 100 euroa kaikkine kuluineen.

Onneksi kaikilla ei ole EU:n alueella niin nokon nuukaa henkilöllisyyden todistamisen kanssa. Siitä seuraavassa enemmän:
”Kela Gold” on verkkoslangia, jolla on tähän asti tarkoitettu kuvitteellista turvapaikanhakijalle myönnettävää luottokorttia, jolla maksaminen hoituu kuin itsestään. Mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää. EU-alueelle laittomasti tulleille siirtolaisille on jaettu nimettömiä maksukortteja, joilla voi nostaa käteistä pankkiautomaateista ja maksaa ostoksia. Mastercard luottokorttiyhtiön kortteja on jaettu useiden avustusjärjestöjen kautta. Toimintaa ovat olleet rahoittamassa ja orgasisoimassa useat EU:n ja YK:n alaiset toimijat.

EU:n kansalaisetkaan eivät saisi pitää hallinnassaan anonyymejä pankkikortteja.
Laittomasti maahan tulleille jaettavissa Mastercard-kortissa ei ole lainkaan kortin haltijan nimeä, vaan sen tilalla on numerosarja.
– Unkarin pääministeri György Bakondin mukaan nimettömät maksukortit ovat jälleen yksi osoitus siitä, että EU ei halua pysäyttää laitonta siirtolaisuutta vaan laillistaa sen.
Kirjoitukseni EU:ta koskevan osuuden lähde: Suomen Uutiset 22.5.2019 otsikolla ”Tosielämän Kela Gold – Anonyymeja Mastercardeja jaettu yli kaksi miljoonalle Eurooppaan laittomasti maahan tulleille, yhteisarvo yli 1,5 miljardia euroa.

17 vastausta artikkeliin “Tosielämän Kela Gold- AnonyymejaMastercardeja jaettu yli 2 miljoonaalle Eurooppan laittomasti mahantulleille, yhteisarvo yli 1,5 miljardia euroa”

  1. Olen joskus pohdiskellut noita EU:sta tulleita direktiivejä ja suosituksia, joista osassa ei ole päätä ei häntää. Esimerkiksi vanhan kunnon tervan haitallisuus ja kaupunkien ja asutuskeskusten saunojen ja takkojen tuottamat hyvin vaaralliset ilmastohaitat, ne pienhiukkaset. Nämä päällimmäisenä.
    Onko tämä pelkkää byrokraattien aikaansaamaa hiusten halkomista, vai onko kenties taustalla ajatus: jäsenmaiden asukkaat totutetaan siihen, että EU:sta tulee järkiköyhiä direktiivejä/suosituksia, ja kun liittovaltio saadaan aikaan, EU-kansalaiset eivät enää ihmettele mitään päätöksiä. Ne kuitataan sanoilla ”Ne on niitä EU:n keskushallinnon hölmöntölväyksiä”. Hieman samaan tapaan kuin Neuvostoliitossa ennen vanhaan.

  2. Juu. Nämä on niinkuin valmiiksi ladattuja maksukortteja, pitäähän Mahmudille ja Ahmedille saada ”normaali elämä” EU:n sisällä…

  3. Salaseura EU:ssa saa kysyä asioista vapaasti, mutta vastausta ei ehkä koskaan tule.
    *
    http://www.europarl.europa.eu/doceo/document/P-8-2018-005883_EN.html

    Parliamentary questions
    22 November 2018

    Subject: ‘Migrant cards’ — bank cards for immigrants

    The Commission is — unacceptably — maintaining radio silence on the question of ‘migrant cards’ and is giving no information about the matter.

    I believe a large number of Hungarian and other citizens are awaiting the replies of the Commission President to the following questions:

    1. What is the thinking and the legal authorisation behind the decision to give EU money to non-EU citizens, and exactly how much EU money has so far been put onto these cards?

    2. How many kinds of anonymous migrant cards are there? How many have been issued and how many are planned to be issued?

    3. How much money is transferred to each migrant? How much money can a migrant withdraw using the card, and how many times?

  4. Mielestäni yksi perus-perusongelmia on tuo että emme edes yritä tunnistaa tänne tulleita henkilöitä. Turun puukottajan osaltakaan ei edes yritetty saapuessa maahan selvittää kuka on. Sitten kun jäi kiinni puukotuksesta, poliisilla meni noin muutama minuutti saada selville oikea henkilöllisyys.

    Tätä en oikein tahdo tajuta.

  5. EU:ssa ollaan muutoinkin venytetty säännöksiä pakolaisille sopiviksi. Kun on ollut pakolaisista kysymys, niin joidenkin aikaisempien säädöksien rikkomisele on suljettu silmät.
    *
    Dublin Convention [1997], Dublin II Regulation [2003], Dublin III Regulation [2013]..

    Kun pakolaisia alkoi tulla yhä kiihtyvällä vauhdilla EU-alueelle, Dublinin sopimusta muokattiin sallivampaan suuntaan. Toimitteessa pakollisten käsittelyssä Dublin III sopimuksen [2013] mukaisesti rikottiin Schengenin sopimuksen periaate – alueella liikkuu vain aleen kansalaisia tai alueen ulkopuolelta laillisesti tulleita. Laillisesti tulleilla on viisumi ja voimassa oleva passi. Schengenin rajan ylittäneille pakolaisille annettiin vapaa pääsy liikkua alueella ilman mitään dokumenttia. Ei edes pakolaisen nimeä eikä muitakaan tunnistetietoja rekisteröity rajan ylityspaikassa. Tähän joukkoon mahtui melkoinen määrä lähtömaassaan rikoksiin syyllistyneitä.
    Suuri määrä pakolaisia sai vapaasti hakea itselleen opivaa ’loppusijoituspaikkaa’.
    *
    https://en.wikipedia.org/wiki/Dublin_Regulation

    The Dublin Regulation (Regulation No. 604/2013; sometimes the Dublin III Regulation; previously the Dublin II Regulation and Dublin Convention) is a European Union (EU) law that determines which EU Member State is responsible for the examination of an application for asylum, submitted by persons seeking international protection under the Geneva Convention and the EU Qualification Directive, within the European Union

    History

    The Dublin regime was originally established by the Dublin Convention, which was signed in Dublin, Ireland on 15 June 1990, and first came into force on 1 September 1997 ..

    The Dublin II Regulation was adopted in 2003, replacing the Dublin Convention in all EU member states except Denmark, which has an opt-out from implementing regulations under the area of freedom, security and justice.

    The Dublin III Regulation (No. 604/2013) was approved in June 2013, replacing the Dublin II Regulation, and applies to all member states except Denmark.

  6. ”Esimerkiksi vanhan kunnon tervan haitallisuus ja kaupunkien ja asutuskeskusten saunojen ja takkojen tuottamat hyvin vaaralliset ilmastohaitat, ne pienhiukkaset. ”

    Lapissa voi aivan vapaasti polttaa puuta takoissa, väestötiheys on niin harva. Toki polttaja itse altistuu syöpää ja tauteja aiheuttaville pienhiukkasille mutta se on hänen oma murheensa, naapuri ei suuresti altistu tuosta toiminnasta.

    Sen sijaan puun polttamista on harkittava tarkkaan esim. Tampereen talousalueen suhteellisen tiiviisti rakennetuilla pientaloalueilla.

    Itse en todellakaan haluaisi hengitellä naapurin takassaan polttamien puiden ja roskien hiukkasia.

  7. No Name Mastercard – tässäkö EU:n pakolaisille jakama Mastercard?

    https://lpoffshore.com/services-view/noname-credit-cards/

    NO NAME MASTERCARD DEBIT CARD & E-ACCOUNT

    It is with great pleasure we can reveal that we have partnered with a reputable Hong Kong financial institution that can provide our clients with a no name, high limit Mastercard as well as an E-account that can receive payments from all over the world. Besides accessing the funds on your card through purchases in physical stores and restaurants, online purchases and ATM withdrawals, you can also transfer funds to friends or colleagues within the same system.
    A truly universal and easy-to-use payment card together with an online platform where you can check your balance and conduct transfers to other card holders.

    ✔ No name printed on the card or on the magnetic strip
    ✔ No spending limit
    ✔ Up to 2 cards per person (businesses can order unlimited cards for their employees, but each employee can not have more than 2 cards)
    ✔ Perfect as payroll cards
    ✔ Card-2-Card transfers
    ✔ Top up card by international bank wire transfer (third party transfers accepted as well as long as proof of funds can be shown through invoice or similar)
    ✔ Easy to use online platform
    ✔ Issued by reputable Hong Kong financial institution

    The price is only 995 USD / ca. 893 EUR for this amazing no name Mastercard

  8. ”Mastercardien valmistus ei paljon maksa.”

    Eipä varmaan paljoa – maksaakohan kymppiäkään?

    *
    Tämä varmasti maksaa. Niin siis, EU-maiden kansalaisille.
    [ YK: n organisaatiot on oma lukunsa ..]

    Blogin avauksesta:
    ”Mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää. EU-alueelle laittomasti tulleille siirtolaisille on jaettu nimettömiä maksukortteja, joilla voi nostaa käteistä pankkiautomaateista ja maksaa ostoksia. Mastercard luottokorttiyhtiön kortteja on jaettu useiden avustusjärjestöjen kautta. Toimintaa ovat olleet rahoittamassa ja orgasisoimassa useat EU:n ja YK:n alaiset toimijat.”

  9. Miksiköhän kyseisestä asiasta on oltu hissunkissun (retorinen kysymys). Ehkä se itsellänikin osui silmään Suomen Uutisista 22.5.2019 etupäässä sen vuoksi, koska vaimoni henkilökortin saaminen oli minusta suorastaan typerän hankalaa, kuten avauksessa kerroin. Ja kuten avauksesa mainitsin, ei ajokortti eikä mikään muukaan kortti riitä henkilökortin kuittaamiseen. Joutuu käytttämään apuna immeistä, jolla on joko henkilökortti tai voimassa oleva passi.
    Ehkä tuosta ”Tosielämän anonyymista Kela Goldista” on uutisoitu laajemminkin , mutta ne ovat menneet minulta sivu suun…
    Eipä silti, ei googlekaan löytänyt siitä paljon muuta kuin keskustelun pätkän suomi24:sesta.

    1. Salaseura EU:ssa saa kysyä asioista vapaasti, mutta vastausta ei ehkä koskaan tule.

      Unkarialiset esittivät EU:ssa asiasta kyselyn jo puoli vuotta sitten. Onkohan ’ Commission President’ antanut vastaksen unkarilaisille?

      http://www.europarl.europa.eu/doceo/document/P-8-2018-005883_EN.html
      Parliamentary questions
      22 November 2018

      Subject: ‘Migrant cards’ — bank cards for immigrants
      believe a large number of Hungarian and other citizens are awaiting the replies of the Commission President to the following questions

  10. tapio KK: ”Lapissa voi vapaasti polttaa puuta takoissa, väestätiheys on niin harva – -”

    Totta kai puunpolton aiheuttamat savuhaitat/noki/pienhiukkaset ovat haitallisia terveydelle, jos niitä joutuu hengittämään liiaksi asti.
    Kysymys kuuluu onko nykypäivien kaupungeissa/taajamissa, puutakkoja ja puusaunoja haitaksi asti?
    Entäpä jos kaupunkien pienhiukkaset tulevat kokonaan muualta – bensapiheistä henkilöautoista? Muistan takavuosina lukeneeni sellaisen tiedon/väitteen.

  11. Niin tosiaan, puun polttaminen Suomessa ei varmaan ole EU:n suurin ongelma.

Vastaa käyttäjälle Niilo Mäkelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *