Trumpin tviittikohun johtopäätökset: kaikki ovat rasisteja tai sitten ei kukaan.

Amerikan itärannikon punaliberaalia valtamediaa seuraamalla Yle on parin viime päivän aikana revitellyt presidentti Donald Trumpin tviittiä, jossa hän kehotti valkoista Amerikkaa vihaavia Demokraatteja kongressiedustajia Alexandria Ocasio- Cortezia, Ayanna Pressleytä, Rashida Tlaibia ja Ilhan Omaria palaamaan takaisin entisiin kotimaihinsa. Selkäydinreaktiolla toimivat toimivat punaliberaalit Demokraatit ja mediat kuten kaukaisen Suomen Yle alkoivat tietenkin huutaa rasismia kun eivät muuta keksineet.

Yllättävää kyllä, Yleisradioi uutisoi myös Trumpin vastineesta, jossa hän sivuuttaa koko väitetyn rasismin ja keskittyy itse asiaan, muukalaistaustaisten kongressiedustajien Amerikka-vihaan.
Uutisessa Trump vastasi rasistisiksi tuomittujen tviittiensä nostattamaan arvosteluun: He vihaavat maatamme ja rakastavat vihollisiamme Presidentti Trump perustelee tviittiään tarkemmin.
– Nämä ihmiset vihaavat maatamme. He vihaavat sitä mielestäni intohimoisesti. He rakastavat Yhdysvaltain vihollisia, kuten al-Qaidaa, Trump väitti Made in America-tilaisuudessa valkoisessa talossa.
– Jos et ole onnellinen täällä, voit lähteä, Trump toisti kohua herättäneessä tviitissä esittämänsä kehotuksen.–

Vasemmistoliberaali valtamedia katsoo globaalin värillisen enemmistön olevan lähes kaikessa kritiikin ulkopuolella, koska ikävien tosiasioiden ääneen sanominen voisi traumatisoida näiden miljardimassojen etujen ajajia länsimaissa. Loukkaantumisen kynnys on vain madaltunut, sillä kolmannen maailman valittaville elintasosaalistajille annettu kehotus poistua maasta nähdään vasemmistoliberaalien kuplassa merkkinä paholaismaisesta rasismista.
—————————————–
Kirjoitukseni lähde: Yle Watch 14.7.2017. Ylevahdin otsikko on sama kuin tässä.
——————————————
Kuinka kauan (huokaus) valkoisen miehen pitää harjoittaa itseruoskintaa esi-isiensä syntien tähden ennen kuin uusvasemmisto, vasemmistoliberaalit, millä nimellä vain, on tyytyväinen?

23 vastausta artikkeliin “Trumpin tviittikohun johtopäätökset: kaikki ovat rasisteja tai sitten ei kukaan.”

  1. Kun Trump valittiin presidentiksi, näyttelijä/ohjaaja Clint Eastwood sanoi: Nyt voin olla varma, että loppuvuoteni tulevat olemaan onnellisia.
    Tietoni mukaan Eastwood on republikaani, muttei ehkä perinteinen sellainen. Hän ei vastusta aborttia, on pitkäaikainen eläinaktivisti, mutta ei ole vegaani kuten yleisesti on luultu. Eastwood alkoi 1970-luvulla noudattaa ruokavaliota, jonka ansiosta hänen pitäisi elää 150-vuotiaaksi. – MInulla ei ole hajuakaan minkälainen ruokavalio on kyseessä eikä taida olla monella muullakan.

    1. Clint Eastwood on varsin hyvä näyttelijä ja on myös ohjannut lukuisia hyviä elokuvia. En olisi ollenkaan pahoillani jos hän eläisi 150-vuotiaaksi.

  2. Lasse, Trump oikeastaan sanoi ikivanhan totuuden: Maassa maan tavalla tai maasta pois. Minunkin mielestäni pitäisi olla näin.

    Hyvin suuri osa latinoista ja neekereistä on saapunut jenkkilään laittomasti – eli ovat rikollisia. Sekin kannattaisi ottaa huomioon.

    Se on sitten taas kokonaan eri asia, että latinoissa ja neekereissä on ihan hyviä ja hyödyllisiä amerikkalaisia.

  3. Median vähemmistöinä esittämät värilliset ymmärtävät varsin hyvin, että syyllisyydentunteeseen ehdollistettujen länsimaalisten suojaus pettää heti kun heitä aletaan syyttämään rasismista. Siksi kaikki värillisten kannalta epäedullinen kritiikki ja politiikka kannattaa leimata rasismiksi, jolloin syyttävä argumentti voidaan kääntää paalaelleen. Kehitysmaalaisten etujen mukaista on, että kleptoparasitismiin perustuva vapaa ja rajaton ”maahanmuutto” valkoisiin maihin nähdään perusoikeutena, johon puuttuminen on suurta syntiä eli rasismia.
    Siksi muukalaisista ja heidän etujen ajajistaan on lähes jumalanpilkkaa vaatia tulijoita palaamaan takaisin kotimaihinsa. Jos maahanmuuttokysymyksessä on pakko nähdä jotain sortavaa, se löytyy ulkomaalaisinvaasiosta,joka rodullisena maahantunkeutumisena on rasismia kantaväestöä kohtaan. – Lainaus samasta Yle Watchin artikkelista kuin avauskin.

  4. Siitä voidaan keskustella oliko tviitit järkeviä tai tyhmiä, mutta rasistisia ne ei ollut. Median epärehellisyys nakertaa luottamusta instituutioihin.

  5. Trump sukuineen ovat maahanmuuttajia Saksasta. Ihan turhaa käskeä muita palaamaan lähtömaihinsa.

    Donald Trumpin pitäisi itse pistää kamat kasaan ja palata Saksaan.

    Trump on ehkä maailmanhistorian typerin ja sivistymättömin johtaja. Pelkkä yli-ikäinen teinikoulukiusaaja.

    Mies joka ylpeilee sillä, ettei koko huushollissa ole yhtään kirjaa…

  6. Hyväksyn kyllä väitteen. että Trump on sivistymätön ja että hän on heittänyt julkisuuteen varsin kummallisia kommentteja.

    Hän poikkeaa kuitenkin monista politiikoista – hän ainakin yrittää pitää kiinni lupauksistaan.

    Mieleeni nousee kaksi Trumpin pyrkimystä: Saada työpaikkoja takaisin Aasiasta Yhdysvaltoihin ja suitsia Meksikosta tulevien pakolaisten virtaa. Kummassakaan hän ei tosin ole onnistunut juurikaan.

    Raja-aitojen parantaminen ei ole ainakaan rahasta kiinni – kustannukset olisivat murto-osa Yhdysvaltojen puolustusvoimien vuosibudjetista. Demokraatit pitävät hantiin. Onkohan heissä latinoja jo niin paljon, että pystyvät torppamaan muurihankkeen?
    .

    Suuri ihmeellinen globalisaatio estää töiden siirron Aasiasta Yhdysvaltoihin – ei riitä, että firma tuottaa voittoa, vaan sen tuotettava voittoa maksimaalisesti.

    P.S.
    Suomessa on runsaasti politiikkoja, jotka osaavat puhua pehmoisia niin, että puhe kuulostaa erittäin sivistyneeltä

  7. Ivana Trump (Trumpin ensimmäinen vaimo on tsekki, täysin ryssien kouluttama entinen rautaisen esiripun alainen urheilija ja malli….), nykyinen vaimo Melanie on ryssien valtaamaan Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan kasvatti rautaesiripun kommareiden puolelta), Donald Trumpin isoisä on syntynyt Kallstadissa Saksassa.

    Eikö tällainen ”muukalainen” kaikkine ulkomaalaisine vaimoineen pitäisi karkoittaa synnyinmailleen…. Tätähän tämä jauhaa muille.

    Mutta koska on narsisti, ei edes tajua sitä itse.

  8. On toi Trumppi valehdellut jopa vanhempiensa tai isovanhempiensa syntyperästä. Sanoopa muuten verkossa eräs, että äijä muistuttaa Benzino Napalonia Chaplinin elokuvassa Diktaattori.

  9. Onhan Trump enemmän tai vähemmän arrogantti, mutta ei häneltä ainakaan koulusivistystä puutu.
    Trump oli koulussa uppiniskainen ja istui usein arestissa, jonka vuoksi vanhemmat lähettivät 13-vuotiaan Donaldin New York Military Academy-sisäoppilaitokseen. Ehkä siellä uppiniskainen junkkari saisi oppia ja ojennusta. Luultavasti vanhempien hämmästykseksi poika pärjäsi sisäoppilaitoksessa erinomaiseti ja menestyi hyvin sekä opinnoissa että urheilussa.
    Kadettikoulun jälken Trump opiskeli Fordhamin yliopistossa ja siirtyi sieltä parin vuoden jälkeen opiskelemaan arvostettuun Ivy League-yliopistoon Pennsylvaniassa. Siellä Trump suoritti 1968 taloustieteen alalta alemman korkeakoulututkinnon.
    Kuten tiedetään Trump veti televisiossa Diili-ohjelmaa kymmenen vuotta ja on kirjoittanut yli 14 kirjaa, joista useimmat käsittelevät liike-elämässä menestymistä. – Tiedot peräisin Wikipediasta.
    Trumpin hyvistä puolista olisi paljonkin kerrottavaa, mutta riittäköön tämä.

    Sitten Trumpin huonot puolet. Hän on miljardööri ja on kieltäytynyt presidentin 400 000 dollarin vuosipalkasta ja nostaa vain muodollisen yhden dollarin vuosipalkan. Eli mies on leuhka ja/tai teeskentelee tässä mielessä hyvistä.
    Trumpilla on ollut useita naisia ja hän on pitänyt huolen naisistaan, rahallisesti ja ehkä muutenkin. Ja tämä on paha paha paha juttu, ainakin feministien mielestä.
    Trump ei halua viedä Amerikkaa ulkomaisiin sotiin, ainakin hän on näin sanonut, ja aseteollisuus ja siihen kytkeytyneet piirit eivät pidä yhtään tällaisista puheista.
    Lopuksi Trumpin kauhistuttavin puoli – Hän on tehnyt varsin selväksi, että valkoisen miehen itseruoskinta esi-isien syntien tähden riittää ja että valkoista henkilöä on enää turha pelotella rasismikortilla!
    Tällainen on vaarallista puhetta sillä niin hyvin valkoiset on ehdollistettu tuntemaan syyllisyyttä Afrikan köyhyydestä, mustien kokemasta orjuudesta ja sorrosta, pääosin Amerikassa ja Etelä-Afrikassa. Eikä sovi myöskään unohtaa sitä mitä valkoiset tekivät intiaaneille koko Amerikan mantereella.

    Niin, jopa täällä pohjoisessa meidän pienen Suomen väestön, maan, jolla ei ole ollut yhtään ykistä siirtomaata ja joka väestö on ollut satoja vuosia hurrien kuritettavana ja yli sata vuotta ryssien alusmaana, pitää kantaa valkoisen miehen taakkaa ja hyväksyä mukisematta, että velvollisuutemme on pitää turpa kiinni, jos Suomeen asettunut somali tai meitä tummempi uussuomalainen haukkuu julkisesti Suomea/suomalaisia.

    Jos leikitään ajatuksella, että presidenttimme Sauli Niinistö sanoisi ympäripyöreiden lauseiden sijaan näin: ”Jos ulkomaalaistaustainen ei viihdy Suomessa, hän voi suksia takaisin sinne mistä on tullutkin! Ei täällä ole pakko olla!”

    Niin mitä tapahtuisi?

  10. Niin, Trump on vaarallinen mies siinäkin mielessä, etä hän on presidentitnä pyrkinyt toteuttamaan sen mitä on vaalipuheissaan lupaillut, esimerkiksi muurin rakentamisen Meksikon rajalle. Sitä muuriahan tai raja-aitaa on rakennettu Meksikon rajalle jo pitkän aikaa, mutta se on keskentekoinen ja Meksikosta ja Meksikon kautta virtaa Etelä-Amerikasta huumeita ja laittomia siirtolaisia enemmän kuin ”laki sallii”. Eikä kaikki ole suinkaan huonoa mitä sieltä tulee. Amerikan eteläiset osavaltiothan ovat jo pitkään hyödyntäneet Meksikosta ja sen kautta tulevaa halpatyövoimaa, jotka hyväksyvät sen mitä työnantaja maksaa ja sen miten työnantaja heitä kohtelee. Kun on laittomasti maassa, on hankala pitää puoliaan. Halpatyövoima vie työpaikkoja perusamerikkalaisilta ja sortaa laittomasti maaahan tulleita pedroja ja marioita, mutta siihen on totuttu ja sitä pidetään normalina käytäntönä.. Presidentti, joka uhkaa tosissaan panna topin tällaiselle ihmiskaupalle , katsotaan kieroon. Hän on joko hullu tai sitten idealistinen pölvästi, joka ei ymmärrä realiteetteja.

    Presidentti Trump ei omien sanojensa mukaan käytä alkoholia eikä muitakaan huumeita. Enemmän tai vähemmän hulluhan sellaisen presidentin pitää olla, joka kestää raadollisen arkipäivän ilman mitään aineita. Ja vaikka kestäisikin, eihän huumekauppaa voi tyrehdyttää kukaan., se on tullut jäädäkseen…

  11. Se että Trumpia olisivat äänestäneet pääasiassa valkoiset heikosti koulutetut ihmiset ja Arkansasin punaniskat, on myytti joka ei kestä päivänvaloa.

    Yhdysvaltain presidentin vaalien ovensuukyselyt murtavat osaltaan myyttiä, jonka mukaan pelkästään köyhät ja huonosti koulutetut olisivat tukeneet Donald Trumpia.
    Valkoiset miehet ja naiset, sekä hyvä-että huonotuloiset. Siinä lyhyt ja ytimekäs selvitys siitä ketkä äänestivät vaalin Trumpin hyväksi.

    Ovensyykyselyn mukaan 62 prosentta valkoisista amerikkalaisista äänesti Trumpia.
    Kyselyjen mukaan myös naisista 42 prosenttia ja valkoisista naisista yli puolet, 52 prosenttia tuki Trumpia. – Lähde. Iltasanomat 10.11.2016.

    Tämä oli ovensyykysely, joka tuskin antaa täysin oikeaa kuvaa Trumpin kannattajista. Trumphan oli ja on sen verran värikäs tyyppi, että monet tuskin paljastivat tukevansa häntä.

    Minulla on muistikuva, että monet mustat ja latinot kannattivat Trumpia,
    Minulla on myös muistikuva, että monet korkeakoulutetut naiset, ihonväristä riippumatta tukivat Trumpia, mutta eivät kehdanneet sanoa tätä ääneen.

    Niin tai näin, jo pelkästään se,että Trumpin kaltainen persoona valittiin Yhdysvaltain presidentiksi, kertoo siitä, että ihmiset eivät luota perinteisiin poliitikkoihin Niihin, jotka lupaavat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista vaalipuheissaan, mutta päästyään valtaan unohtavat samantien lupauksensa.
    – Tämä sama on nähty myös Italiassa, jossa nykyhallituksen aikana yksikään Italian aluevesillä operoiva laiva, jonka lastina on ”siirtolaisia”, ei ole tervetullut Italian satamaan.

  12. Neljä demokraattinaista Alexandria Ocasio-Cortez, Rashida Tlaib, Ayanna Pressley ja Ilhan Omar.ja Trump

    https://is.mediadelivery.fi/img/978/85feaa5792bd4f528f3264b5b0c5dc83.jpg.webp

    Ovatko kuvan naiset mukana poppoossa, jotka ovat estäneet määrärahan myöntämisen muurille?

    [Kustannukset olisivat murto-osa Yhdysvaltain puolustusvoimien vuosibudjetista.]

    — ei,ei .. muuria, meillä on vielä paljon Meksikossa sukulaisia, jotka havittelevat pääsevänsä Yhdysvaltoihin.

  13. Huumekauppa tullut jäädäkseen? Asiaan on ratkaisu. Huumeet vapautetaan ja niitä saa halvalla vaikka kioksista. Huumekauppaahan sekin on mutta laillista eikä rahat mene kaiken maailman raakalaismaisille huumeparoneille. Eräskin sai jo elinkautisen ja kuulemma omistaa 14 miljardia. Tuo huumeita vastaan taistelu on silkkaa ajan ja rahan haaskausta ja tekopyhyyttä.

  14. ”Huumeet vapautetaan ja niitä saa halvalla vaikka kioksista.”

    Voisi ehkä toimia – tuskin kuitenkaan esim. heroiinilla.

    *
    Hollannissa on kokeilu käynnissä:
    https://yle.fi/uutiset/3-9472442
    21.2.2017

    Hollannin parlamentti laillistaisi marihuanan

    Kannabiskasvien viljelyn salliminen antaisi ”coffee shopeille” mahdollisuuden täydentää varastojaan laillisesti.

  15. Olen myös itse sitä mieltä, että sota huumeita vastaan voitetaan vain laillistamalla huumeet.
    Olen kuullut/lukenut huumeiden käyttäjien näkemyksen että muista huumeista voi vapautua, mutta heroiini on pahin koukuttaja. No, saahan ihminen tappaa itsensä alkoholillakin jos haluaa.
    En ole koskaan käyttänyt muuta huumetta kuin alkoholia enkä sitäkään haitaksi asti. Kannabistuotteet olisi mielestäni pitänyt vapauttaa jo ajat sitten. Loppuisi ainakin sen ympärillä pyörivä rikollisuus.

    1. Tai sitten kaikki huumeiden valmistajat, myyjät ja käyttäjät tarvitsevat ns. lopullisen ratkaisun. Se vaan ei ole mahdollista demokraattisissa länsimaissa.

      Itse oletan, että Meksikosta jenkkilään tulevaa valtavaa huumevirtaa voidaan ainakin rajoittaa rakentamalla rajalle ”muuri”, varustamalla se ”muuri” hyvillä sensoreilla, ja lähelle hyvin aseistetut rajavartijat valmiina reagoimaan hälytyksiin.

      Mikään muuri ei tietenkään ole 100 % pitävä, ei ollut Berliinin muurikaan, mutta on siitä kuitenkin apua.

  16. Tulihan se sieltä taas. Kuolemantuomio.. Huumebisnes on valtava ongelma. Rahaa virtaa runsaasti joten sopivilla summilla aina löytyy ihmisiä, varsinkin köyhistä maista, kuljettamaan vaikkapa henkensä uhalla huumeita rajojen yli. USA:N ja Meksikon raja on nykyisin kohtalaisen vähäinen kuljetusreitti, Trumpelon ajama rajamuuri ei pysäytä ko. bisnestä. Se on lähinnä ko. nilviäisen pakkomielle..

  17. Onko tämä USA:n ja Meksikon väliselle rajalle mahdollisesti tuleva muuri ja/tai hyvin valvottu raja-aita nähtävä sitten niin, että sen vastustajat kannattavat huumeiden virtaamista rajan yli Amerikkan entiseen malliin ja sen lisäksi kannattavat myös rajan yli tulevien laittomien siirtolaisten hyväksikäyttöä halpatyövoimana niin ikään entiseen tapaan? (Ja sitten ollaan olevinaan niin humanisteja että.)

  18. Donald Trump ancestry

    https://www.google.com/search?ei=ANY0Xar7J6fmrgSxtpfQBQ&q=donald+trump+ancestry&oq=ancestor+of+donald+trump&gs_l=psy-ab.1.0.0i22i10i30.85565.85565..93469…0.0..0.110.110.0j1……0….2j1..gws-wiz.sbLH4K0MOrg

    *
    How Donald Trump’s family came to America

    https://www.insider.com/how-donald-trumps-family-came-to-america-2019-7

    Donald Trump’s grandfather, Friedrich Drumpf, was born on March 14, 1869, in Kallstadt, Germany.

    On October 7, 1885, then 16-year-old Friedrich fled his home in the middle of the night and made his way toward Bremen to catch a ship to America. He left a note behind for his mother, explaining his plan.

    When he got to New York, he moved in with his sister and her husband, in what is now the Lower East Side. He worked as a barber, and moved several times over the next few years.
    *
    j.n.e

  19. Eräs syy laittomaan siirtolaisuuteen on laittoman työvoiman suuri kysyntä ns. harmaassa taloudessa. Niin Yhdysvalloissa kuin Espanjassa vihannesten halpuus on merkittäviltä osin laittoman työvpoiman ansiota. Laiton työvoima on pakotetu tekemään töitä alle minimipalkan, kysymättä sosiaali- tai työttömyysturvaa. Vihanneksia viljelevät laittomat siirtolaiset ovat tehneen yhtä lailla Yhdysvaltain New Mexicosta kuin Espanjan Almerasta vihannestarhojen keitaan.
    Laitomia siirtolaisia käytetään runsaasti muissakin vähän koulutusta vaativissa töissä, kuten ravintola-alalla, rakennuksilla ja teollisuudessa. – Lähde: Wikipedia-aetikkeli otsikolla Laiton siirtolaisuus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *