– Tämnä olisi meille seitsemän miljoonan euron kappale, jos olisimme voineet hyödyntää sitä suunnitellusti, Inarin yhteismetsän metsäasiantuntija Vesa Väisänen sanoo. Nyt alue on puunostajille no go. Tänne ei ole tulemista, jos ei halua Greeenpeacea kimppuunsa.
– Tämä ei ole sosialisointia, vaan rosvousta, Väisänen sanoo ja antaa katseensa kiertää tuulen huojuttamassa männikössä, joka on päätynyt Greenpeacen kartoille.
Mistä oikein on kyse? Inarin yhteismetsä haluaisi myydä omaisuuttaan: 2800 hehtaaria vanhaa metsää, jonka omistaa 1697 inarilaista, mutta puunostajat ovat vetäytyneet, koska Greenpeace. Sama koskee myös Inarin yksityismetsänomistajia. Puu ei liiku koska Greenpeace.
Tilanne on uusi, koska tähän asti toisena osapuolena on ollut Metsähallitus. Nyt taistellaan yksityismaista.
Inarin maapinta-alasta yli 70 prosenttia on suojeltu, mutta se ei tietenkään riitä Greenpeacelle ja kummpaneille.
Taustalla ovat kirjainyhdistelmät FCS ja IFL, jotka tarkoittavat pähkinänkuoressa vastuullista metsnhoitosertifikaattia sekä kartoitusta, jolla pyritään torjumaan maailmanlaajuista metsäkatoa. Eli molemmat kirjainyhdistelmät tarkoittavat pääsääntöisesti sademetsien suojelua.
Sertifioijista juuri FCS on hyvässä maineessa ympäristö- ja saamelaisjärjestöjen silmissä. FCS Suomen kammareissa ääntä käyttävät metsäyhtiöiden ja metsänhoitoyhdistysten lisäksi mm. Greenpeace, Luonto-liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Saamelaisneuvosto ja Porosaamelaiset ry.
– Virallisesti FCS:llä on 10 prosenttia Suomessa sertifioituja metsien pinta-alasta, mutta se sanelee melkein kaikkea, mitä lopulla 90 prosentilla tapahtuu, Väisänen sanoo
Palataanpa alkuun. Inarin yhteismetsä halusi myydä omaisuuttaan. Tämän vuoden tammikuussa puukaupat näyttivät toteutuvan. Sitten kuitenkin puunostajat löivät jarrut päälle. Syynä oli mitä ilmeisemmin vastakkoin valmistunut FCS-raportti, joka käsitteli metsätaloudenriskejä Suomessa liittyen kontrolloituun puuhun. Mitä oikein tapahtui?
– Greenpeace alkoi painostaa puunostajia. Sen vuoksi yritykset ottivat käyttöönsä varovaisuusperiaatteen ja painoivat jarrut pohjaan, niin ne ovat meille kertoneet, metsänhoitoyhdistyksen tuore toiminnanjohtaja Annakaisa Heikkonen sanoo.
Yhteismetsä on tarjonnut 2800 hehtaarin metsäomaisuuttaan valtiolle liitettäväksi Hammastunturin erämaahan. Ympäristöministeriö vastasi tarjoukseen tämän vuoden puolella: kiitos ei. Ministeriön mielestä yhteismetsän alueella ei ole sellaisia suojeluarvoja, joita Hammastunturin alue ei jo tarjoaisi.
Inarilainen luonnonsuojelija Vesa Luhta on esittänyt paikallislehdessä, että yhteismetsä voisi myydä puita yksitellen matkailijoille halattavaiksi.
Jk. Inarissa on saamelaisoppa kiehunut jo kymmeniä vuosia. Huipentuma oli se, kun kansainvälinen Greenpeace tuli vuonna 2005 Inariin tarkoituksenaan saada omalle metsäsertifikaatille reilusti näkyvyyttä alkuperäiskansastatuksella ratsastaen. Nyt nämä saamelaiset, jotka tilasivat Greenpaecen paikalle, saavat maistaa omaa lääkettään. Kun lähtee rosvojen kanssa marjaan, saattaa mennä astiatkin. –
Kirjoitukseni lähteenä olen käyttänyt: Lapin Kansa 6.4.2019 Otsikolla ”Seitsemän miljoonan metsässä”.
Kertoo nykyajasta paljon, että öljyteollisuuden rahoittama ja väkivaltaan toimintansa perustava järjestö saa määrätä niin valtioiden, firmojen kuin ihmistenkin elämästä joutumatta koskaan vastuuseen.
Asiaa puhut Kyuu Eturautti.
Niin, luontojärjestöt käyttävät keppihevosenaan Ylä-Lapin metsiensuojelu vaatimuksissaan poroa ja poromiestä, saamelaisten ”ikivanhaa elinkeinoa”. Veikkaan että nämä vaatijat eivät käsitä poroelinkeinosta sen enempää kuin piiraisen pässi vanukasreseptistä. Poro oli kulemma Suomen Lapissa ennen ihmistä. Ei muuten ollut. Metsäpeura oli. Poroja käytettiin houkutuseläiminä kun pyydettiin metsäpeuroja. Metsäpeura pyydettiin sukupuuttoon Suomessa 1800-luvun loppuun mennessä. Muistaakseni kittiläläinen Pokka Pekka ampui viimeisen, noin parinkymmenen metsäpeuraparttion Savuaavalle 1800-luvun lopulla. Loput pakenivat Venäjälle.
Nykyinen poro on Ruotsista peräisin oleva tunturiporo, joka tuotiin Suomen Lappiin noin mitalla 1700-luvulla. Eli poronhoito eleinkeinona Suomen Lapissa ei ole kuin noin parisataa vuotta vanha. Ja tuskin se on myöskään Ruotsin ja Norjan Lapissa paljoakaan tätä vanhempi.
Jokainen lappilainen ja varmaan moni muukin asiaan perehtynyt tietää, että metsähakkuut eivät ole poroelinkeinon haitta numero yksi. Syynä on yksinkertaisesti se, että poromäärät ovat laitumiin nähden liian suuret. Näyttää pikemminkin siltä, että metsähakkuut ovat hyödyksi porolle. Kun metsuri tai moto kaataa puita, porot pääsevät syömään luppoa. Ei poro pääse nousemaan puuhun, vaikka Greenpeace ja muut luontohösselit antavat näin ymmärtää.
Poroelinkeinon vaikeudet johtuvat siitä, että poroja on liikaa laitumiin nähden. Talvilaitumia ei ole. Ennen Suomen ja Norjan rajasulkua, noin 1850-luvulla, Suomen ja Ruotsin puolen saamelaiset pystyivät viemään porokarjansa Norjan puoleisille talvilaitumille..
Lisäksi porojen loislääkintä ja keinoruokinta talvisin on edesauttanut poromäärien lisääntymistä liikaa.
Tietenkin viherpiiperöiden nokkamiehet tietävät tämän, mutta käyttävät alkuperäisstatuksella varustettua poromiestä keppihevosenaan suojellakseen kaikki, mikä haiskahtaa työlle ja järjelle..
Iskevät suomen lähes ainoaan vientituotteeseen? – Miten sellainen on hyväksyttävissä? Eikö sellainen ole maamme vahingoittamista?
Porotalous on sitten ihan omansa jota voi katsoa monelta kantilta.
Porotalous toimii suurelta osin tukirahoituksen voimin. Minusta Ruotsi on hoitanut tämän asian paljon fiksummin kuin Suomi. Ruotsissa pitää olla saamelainen tai sitten saamelaisstatuksen omaava, että pystyy harjoittamaan poroelinkeinoa. Suomessa tätä rajoitusta ei ole, ja niinpä poronhoitoalue käsittää noin komanneksen Suomen pinta-alasta.
Minun puolestani poronhoitoalueeen raja voisi kulkea Kallo- Kaukonen tien pohjoispuolta ja siitä poikki kairan Savukoskelle, sillä tämän linjan eteläpuolella poronhoito on pikemminkin harrastus kuin elinkeino.
Tämän linjan pohjolspuolella poronomistajat voivat saada ainakin pääasiallisen toimeentulonsa poroista.
Jos puhuu tällaisia, jotkut sanovat, että matkailu kärsii. Monet turistit tulevat katsomaan poroja. Itse olen sanonut, ei kärsi. Lapin alkuperäinen poroeläin, metsäpeura, on lisääntynyt mukavasti maassamme, ja olosuhteiden salliessa tulisi takaisin tänne pohjoiseen.
Summa summarum. Poronhoitoa koskevat lait ovat aataminaikuisia ja ne pitäisi päivittää nykyaikaan, niin että emännän ei tarvitse itkeä, kun porot ovat yöllä syöneet ulos jätetyt mansikantaimet eikä maanvijelijöiden tarvitse panna Lapin Kansaan ilmoitusta: ”Vuokrataan Saksan paimenkoira, palkka poro päivässä, kaksi parhaassa.”
Poromäärä lienee tällä hetkellä n. kaksinkertainen laidunten kantokykyyn verrattuna. Määrä lisääntyi holtittomasti aikanaan eikä sitä ole poroisäntien vastustuksen vuoksi kyetty vähentämään.