Mietelauseita

Eräs tuttavani on melkoinen haka haastamaan minua pohtimaan psykologiaa ja ihmisluonteita. Päätin ottaa sen vastaan päänsäryn sijaan pienenä haasteena, joka taisi lähteä liikkeelle historian merkkihenkilöiden tutkimisesta. Ohessa muutama mieleeni herännyt mietelause, jotka epäilemättä joku minua viisaampi on sanonut aiemmin toisessa muodossa. Toisaalta, kaikki luova työ on johdannaista.

Tunteista ja yhteiskunnasta
Hallitse yhteiskuntaa ilman tunteita, jotta jokaisen ihmisen omassa tilassa on niille mahdollisuus.

Tulkinta: tunteet ovat jokaisen omia, jokaisella erilaisia. Hallitsijan ei sovi ottaa tunteellisia puolia, vaan käyttää järkeä. Vain siten hän voi taata kaikille kansalaisille tasavertaisen oikeuden omiin tunteisiinsa, oman sydämensä ääneen. Jos hän hallitsee tunteella, hän kieltää sekä tunteet että järjen.

Lain oikeudenmukaisuudesta
Hyvä laki on sellainen, joka tuntuu oikelta myös vuosi tapahtuman jälkeen.

Tulkinta: tapahtuman hetkellä kosto on päällimmäisenä mielessä. Lailla ei ole varaa kostoon, vaan sen on kestettävä myös tunteiden rauhoittumisen jälkeinen aika.

Erilaisuudesta
Ihmisen oikeus olla idiootti on tärkein vapaus.

Tulkinta: jokaisella meistä on mielipide, jota joku toinen pitää idioottimaisena. Olemme siis jokainen idiootteja, mutta yhdessä on elettävä. Kunnioittakaamme siis tätä ihmiskunnan aksioomaa.

Ymmärryksestä
Puheväleistä on pitkä matka tanssiaisiin.

Tulkinta: Jungilainen psykologia opettaa tunnistamaan sisältään varjon, olemaan sen kanssa puheväleissä, käyttämään sitä – mutta et silti esittele varjosi luonnetta edes läheisillesi. Laajemmin katsoen, kunnioitus ja kyky ymmärtää eivät edellytä yksimielisyyttä. Paitsi että voit kunnioittaa täysin eri mieltä olevaa, se on usein myös viisasta.

Persoonallisuustyypeistä
Persoonallisuutesi on korttipakka, ei lopputulos.

Tulkinta: Tämä on varmasti helpoin ja tylsin näistä. Voit analysoida ja tuntea persoonallisuustyyppisi eri tavoin ja sitä kautta nähdä hieman minkälaiset kortit saat käteesi. Pelin saat kuitenkin pelata itse eikä lopputulos ole kiveen hakattu. Samoista korteista syntyy niin rakastettu rauhantekijä kuin hirveä diktaattorikin.

21 vastausta artikkeliin “Mietelauseita”

  1. ”Jos et aina onnistu elämässä, kohtalolla ja sattumillakin on merkitystä, ei sillä ettet yritä tarpeeksi. ”

  2. Psykologiaa olen minäkin joskus tutkinut, tosin vähäisissä määrin. Piti joskus sitä opiskellakin, mutta yrittäjyys vei ajan. Siinä sitä kyllä tuli opiskeltua käytännöntasolla, kun joutui päivittäin mitä erilaisempien ihmisten kanssa tekemisiin.

  3. Hyvä ja ajatuksia herättävä avaus.

    Olen itselleni yrittänyt ajoin toistella sitä, että ihminen joka tunnistaa oman pienuutensa omaa mahdollisuuden kasvuun.

  4. Toden totta olen itsekin vähän alaa opiskellut ja käytännössä n 30 vuotta niinä hyvinä vuosina työnjohtajana eri tasoilla, kun työvoimasta oli ko alallani työvoimapula ja tietyt työt piti saada valmiiksi joka päivä määrättyyn kellonlyöntiin.

  5. Juhanin valitsema mietelause sopii kieltämättä hänelle – eikä se väärin ole. Neuvo on viisas.

    Toki se johtaa äkkiä siihen toiseen joka on vähän ongelmallisempi: inter arma enim silent leges

    1. Ei välttämättä.

      Riippuu siitä ketkä aseita käyttävät ja ketä tai mitä vastaan.

      Esimerkiksi Suomen Puolustusvoimissa opetetaan nimenomaan noudattamaan lakeja ja sopimuksia.

  6. Terve lapsi leikkii, terve aikuinen haaaveilee.
    Ihminen tarvitsee säännöllisin väliajoin annoksen estetiikkaa, romantiikkaa ja runollisia metsäpolkuja. Muuten sielu näivettyy.
    Kun ihminen nauraa, hän on jumalten seurassa. – Japanilainen sananparsi

    —————————————————–
    9- vuoden iässä ihminen on aidoimmilaan. Kymmenen ikävuoden paikkeilla asia muuttuu: lapset alkavat tietoisesti jäljitellä vanhempia henkilöitä. Tämä tapahtuu muutamassa kuukaudessa, toisinaan muutamassa viikossa: siinä on pieni mies, pieni nainen, joka tekee täysikasvuisen eleitä, puhuu heidän tavallaan, jne. Kahden- tai kolmentoista ikäisten poikien voi nähdä suhtautuvan tylsästi ensimmäiseen valtamerestä, Kanadan metsistä ta Roomasta tai Egyptistästä saamaansa kokemukseen. Nämä nuoret olennot, jotka vielä äsken olivat kuin vastasyntyneitä pilviä kesäisellä taivaalla, tottelivat jokaista tuulenhenkystä ja heijastelivat herkästi valoa, ovat nyt aivan passivisia.
    Jollei jokin jalo intohimo vuosien vieriessä auta heitä pääsemään ylemmäksi, niin he alkavat yhä enemmän painua ihmisten sureen joukkoon, lainata laiskasti miljoonilta heidän ajatuksiansa, eleitänsä ja puheenparttansa. – Lainaus Ernest Dimnetin kirjasta ”Ajattelemisen taito”.

    Ja kyllä Dimnetin kirja pistää ajattelemaan.
    ”Itku pitkästä ilosta”, ”Räkänokastakin mies tulee vaan ei tyhjän naurajasta” ”Joka kuuseen kurkoittaa, se katajaan kapsahtaa”.
    Lopuksi ja kevennyksesksi englantilaisen Bucklen sanonta: ”Hölmö ei parane yliopistossa. Siellä hänestä tulee vain oppinut hölmö, joka on sata kertaa entistä vaarallisempåi.”

    1. Lasse: ””Hölmö ei parane yliopistossa. Siellä hänestä tulee vain oppinut hölmö, joka on sata kertaa entistä vaarallisempi.”

      Se on hyvä sanonta.

  7. ”Joka kuuseen kurkoittaa, se katajaan kapsahtaa”.
    Edellisestä tuli mieleen appiukkoni. Joka Kuusistoon kurkottaa, se Katajistoon kapsahtaa!
    Hänestä en tiedä, kurkottiko Kuusistoon, mutta kapsahti Katajistoon! 🙂
    Korttipakasta sanotaan, että se on niinkuin seksi. Ellei pokerissa ole paria, pitää olla tosi hyvä käsi!
    Mitä se sitten tarkoittaakaan! 😉

  8. Karskiudestaan huolimatta Juhanilla on maanpäällistä totuudensiementä !

    Mielenkiintoinen Kyuun ”alue”niin itsensä,toisien koko elämänkaaren välillä tuntemisesta,eikä lokeroi itseään yhteen ”omaan pilttuuseensa makamaan”.

  9. Elannon saat siitä, mitä ansaitset tai miten yhteiskunta kaitsee mutta elämän saat siitä mitä annat.

  10. Tuo vanhan nyrkkeilijän mietelmä on aikas hyvä ainakin omassa lajissaan elikkä autuaampi on antaa kun ottaa . terv tepivaari

  11. Ekaluokkalainen vastasi, opettajan kysyessä, mikä oli edellisenä päivänä annettu läksy!?

    (Autuaampi on antaa, kuin ottaa.)

    Autuaampi on, kun itse ottaa! 🙂

  12. Työ on se, mistä saat palkkaa. Harrastus on se, josta joudut maksamaan.
    Naiset pitävät hiljaisista miehistä. He luulevat että nämä kuuntelevat. – Humprey Bogart.

  13. An nescis, mi fili, quantilla prudentia regatur. Axel Oxenstierna.

Vastaa käyttäjälle juhani karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *