Mitä sanoisit irakilaiselle?

Heti alkuun: otsikossa voisi irakilaisen sijaan lukea esimerkiksi afghanistanilainen, turvapaikanhakija, jopa jehovantodistaja tai wahhabimuslimi. Oleellista kuitenkin on että puhumme yhteisöstä jonka jäsenistöstä pieni osa on esiintynyt ikävässä valossa ja koko yhteisön maine on julkisuudessa heikoilla jäillä. Mitä siis yhteisön muille jäsenille pitäisi, tai kannattaisi sanoa?

Optio A: perkele!

Perusreaktio on viha. Tämä yhteisö, sen kulttuuri, sen taustat ovat syynä esiin nousseeseen ongelmaan. Ajakaa heidät pois maasta, vainotkaa heitä, vähintäänkin tuijottakaa heitä bussissa ja syrjikää työmarkkinoilla! Vaikka reaktio on täysin luonnollinen, pitää suositella pohtimaan että miltä sinusta tuntuisi tässä kohtaa? Nimeä yksikin hyvä lopputulos tällaisella käytökselle.

Optio B: tui-tui, kaikki hyvin

Edellisen vastareaktio on voimakas puolustus. Mene yhteisön jäsenten luokse, kerro etteivät he ole tehneet mitään, tarjoa heille apua ja lisäresursseja. Luo heistä kuva maailman viattomuuden kulmakivenä. Puolusta heitä vihalta ja vastusta kaikkea kritiikkiä tätä yhteisöä vastaan. Yhtä lailla luonnollinen vastareaktio polarisoituneessa maailmassa, mutta lähes yhtä hyödytön. Kieltämättä nukut yösi optio A:ta paremmin näin toimimalla, mutta realismi käteen: suututat myös aimo pinon ihmisiä, pahennat yhteiskunnallista kriisiä ja ongelma jää korjaamatta.

Optio C: kiven sijaan auttava käsi

Jos optiossa A heitetään kivellä, vaihtoehtona on ojentaa kättä kaatuneelle. Etsi kompromissi kieltämisen ja syyttämisen välistä. Jotain tällaista: ”En syytä sinua, mutta olet parhain apumme ymmärtämään ongelmaa ja etsimään ratkaisua siihen.” Ei yritetä piilotella yhteisöä ongelmalta eikä demonisoida heitä, vaan aktivoidaan heidät osaksi ratkaisun hakemista. Annetaan heille mahdollisuus kantaa kortensa kekoon. Kun jätetään välistä pois poliitikot ja poliittiset järjestöt, pinnalle voi nousta yllättävän hyödyllisiä näkökulmia, kuten myös epämiellyttäviä totuuksia. Ennen kaikkea pinnalle pääsee tilaisuus inhimillisyyteen. Inhimillisyys kun on tuoreiden raiskausuutisten merkittävin uhri.

Tukea parempaan suuntaan

Olemme ylittäneet sen pisteen, että fiksuimmat toimittajakin joutuvat myöntämään tarpeen uudelle katsantakannalle. Tässä valossa ehdotankin jälleen että virallinen Suomi ryhtyisi siirtämään maassamme toimivan islamin tukemista ennen kaikkea reformaatioliikkeen, ns. euroislamin suuntaan. Moni tulija on voinut saada kotimaassaan hyvin toksisen uskonnollisen koulutuksen, äärimmäisen vääristyneen kuvan tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista. Mennyttä emme voi korjata, mutta voimme valita jatkaako hän tuota koulutusta Suomessa vai löytääkö hän islamista myös nykyaikaisen, kauniin sanoman.

Voimme sulkea rajat ja mitä ilmeisimmin myös sydämemme. Josko kuitenkin vielä kuultaisiin hetki järkeä. Maassamme on merkittävä määrä turvapaikanhakijoita niistä maista, jotka esiintyvät rikostilastoissa ikävästi. On vain ja ainostaan meistä itsestämme kiinni ovatko he ongelmien edessä riski vai voimavara.

27 vastausta artikkeliin “Mitä sanoisit irakilaiselle?”

  1. Minä sanoisin että : sillä lailla.
    Mitähän juutalainen sanoisi oikealle natsille…?

  2. Veikkaan monen juutalaisen sanoneen ”armoa!” ja monen natsin tajunneen jälkikäteen tekonsa hirveät seuraukset. Yksi menetti henkensä, toinen sielunsa.

    Ylläolevan moraalinen opetus: ei toki riitä että sanot oikeat asiat, jos vastapuoli ei halua kuulla.

  3. Maailma on raadollisempi, kuin hyvin moni uskoisikaan. Me suomalaiset olemme sinisilmäisiä hölmöjä ja siksi olemme menossa kohti suuria vaikeuksia Ruotsin malliin. On tunnustettava tosiasiat, eri kulttuurien yhdistäminen on utopia. On vain ajan kysymys, kun meillä Helsingissä ja Turussa on mamujen katujengejä, jotka terrorisoivat kaduilla, kuten Tukholmassa ja Malmössä. Kun ei Ruotsi ole onnistunut ”kotouttamaan” mamujaan, niin kuinka me onnistuisimme? Ruotsilla on kuitenkin paljon enemmän mamuja ja ollut jo pitemmän aikaa. Nyt on lopetettava haihattelu ja toiveajattelu ja nähtävä metsä puila.

    1. … niin, niin , mitäs Väiski sitten teet muuta kuin puhut taas suu vaahdossa ? Ongelmaporukka lähtee täältä sitä mukaa kun saadaan lähtemään. Muu tulijat ovat jo paremmassa kontrollissa.

      Monimuotoinen yhteiskunta on vääjäämätöntä tulevaisuudessa.

      Ilaskiven puhe somaleista aikanaan oli puhe pahimmasta mahdollisesta myönteisestä suhtautumisesta, joka tänään ei ole enää mahdollista. Somalit eivät ole vieläkään 30 vuodessa löytäneet töitä muutamaa harvaa lukuun ottamatta.

    2. Venäjältä tulleet mamut saatavat olla epälojaaleja, Ruotsista voi tulla koska tahansa raivopäinen freudentaali, Virosta voi tulla viinatrokari, Amerikoista voi tulla floppi, Kiinasta teollisuusvakoilija ja muualta mitä tahansa.

  4. Kuinkahan paljon meillä on kotoutuneita mamuja, ihan kunnon elämää eläviä ja työtätekeviä suhteessa näihin häirikkömamuihin. Liekö sattuma mutta itse tiedän lukuisasti kelpo mamuja töissäv Vaasan seudulla enkä ole häiriköinnistä kuullut täällä. Toki keskellä päivää toimettomana kuljeskelevia nuoria ulkomaalaaitaustaisia ilmenee katukuvassa. Varsinkin nuorten joutavien miesten maleksivat ryhmät kummastuttavat, olisivatko juuri näitä henkensä menettämisen pelossa kotimaastaan paenneita.
    Ruotsin tavasta mamujn suhteen pitää ottaa oppia, tehdä asiat paremmin meillä.

    Kyuun optio C on ihmisen puhetta.

  5. Jos oma ryhmä ei pidä kurissa niin koko ryhmä syyllistyy.
    Kalliiksi tulee tämä suvakointi.
    Sillä rahalla tehtäisiin paljon enemmän hyvää heidän kotimaassaan.

  6. Ihan suoraan otsikkoon vastaten, viimeksi eilen sanoin Moro, mitä kuuluu?

    Ja ihan hyvää kuului.

  7. Voisin vaikka sanoa, että irakilaisia ei ole olemassakaan.

    Irak on ulkopuolisten väkisin synnyttämä äpärä. Sellaista kansaa kuin irakilaiset ei ole olemassa.

    Irak pitäisi jakaa kolmeksi eri valtioksi: Kurdistan, ”Sunnistan”, ja ”Shiiastan”. Niiden välille pitäisi rakentaa ”muurit” ja pakkosiirtää kurdit Kurdistaniin, sunnit Sunnistaniin ja shiiat Shiiastaniin.

    Suomestakin voitaisiin sitten Irakista tulleet kurdit viedä Kurdistaniin, sunnit Sunnistaniin ja shiiat Shiiastaniin.

    Sitten kaikilla olisi hyvä elää omissa kansallisvaltioissaan.

    1. ”Sitten kaikilla olisi hyvä elää omissa kansallisvaltioissaan.”

      Minulla on ideana myydä Ahvenanmaa Ruotsille.

      – Saarelaiset pääsisivät kaltaistensa pariin.
      – Saarten suomenkielisten asema paranisi, jos alueesta tehtäisiin ”suomenkielinen hallintoalue”
      – Ruotsi ei ole välttämättä Suomeen sotilaallista tunkeutumista yrittävä, joten se saisi linnoittaa A:n

      Suomi saisi rahaa, kun vielä nyt Ruotsilla olisi varaa maksaa. Nyt Ahvenanmaa on rahareikä ja sen suhde muuhun Suomeen on äärinationalismiväritteinen ja taloudellisesti ongelmallinen.

  8. Savikiven ajatusmaailma on tukkiutunut johonkin tulppaan, kun vastaus kaikkiin maailman ongelmiin, kaurapuuroon, moottorisahaan tylsyyteen, kalsareiden väriin tai naisen nänneihin on freudentalaisuus. Koulussa tuolla ei olisi edes päässyt apukouluun.

    1. Nuoruudessa muistan kun oli tarkkailuluokka kaikille vähän vajaille ja rieuhujille, sekään ei auttanut, kaikista näistä tuli vajaita riehujia, ne lähinnä yhdisti voimansa, parempi tälläiset olikin laittaa samalle luokalle muiden kanssa niin niistä saatiin kansalaisia,,,

  9. Aivan sama mikä on se konteksti missä heitä kutsutaan, mutta täällä he ovat. Tänään näemmä heidät bussipysäkillä.

    Millä sivulla näemme heidät vuoden päästä?
    – Rikossivuilla etsintäkuulutuksena?
    – Taloussivuilla menestyvänä yritysjohtajana?
    – Kuolinilmoituksissa jengiväkivallan johdosta?
    – Kulttuurisivuilla taiteilijana?

    Tottakai se on jokaisesta ihmisestä itsestään kiinni mihin ryhtyy, mutta on kapeakatseista ajatella ettei meidän asenteella olisi siihen väliä.

  10. Juhani, tietenkin, tässä asiassa laki on täysin yksiselitteinen.

    Vaan huomattava määrä on täällä täysin laillisesti. He ovat täällä tänään, he ovat täällä huomennakin. Kysymykseni on yhä siinä että mitä heille pitäisi sanoa.

    1. Jos ovat maassa laillisesti, noudattavat Suomen lakeja, ovat ahkeria – niin pitää kotouttaa ja pistää töihin. Kotouttaminen tarkoittaa, että ovat myös opetelleet suomenkielen.

      1. ”Maahanmuuttoa tarvitaan lisää ja päättäjien on tehtävä kaikkensa, jotta työkykyiset ja -haluiset pääsisivät töihin, hän linjaa.

        Pormestari ei haastattelussa tarkenna, minkälaisiin töihin maahanmuuttajia tarvittaisiin. Palveluammatteihin liittyen häneltä kysytään, tarvitseeko ravintolahenkilökunnan osata suomea.

        – Ei tietenkään tarvitse. Jos asiakkaat eivät pidä henkilökunnan kielitaidosta, he voivat mennä muualle, Vapaavuori sanoo.”

        Lähde: Talouselämä

        Eli onko tämä Kokoomuksen kanta, kukaan kokoomuslainen ei ainakaan ole laittanut hanttiin siihen pitääkö maahanmuuttajan osata suomen kieltä… Sekä sama Kokoomuksen linja näkyy tässä jotta lisää näitä pitäisi saada…

        1. Minähän olen kokkareissa tasan pienen paikallisjärjestön sihteeri, mutta totean että ei mamun tarvitse osata suomea jos hän työnsä hoitaa ja veronsa maksaa. IT-alalla se on yks hailee jos osaat englantia. Kovin moni mamu ei osaa suomea juurikaan mutta maksavat silti semmoiset määrät veroja että kyllä kelpaa.

          Sanoisin että se on ihan työpaikasta kiinni. Jos ei tarvitse asiakaspalvelussa olla niin ihan sama.

          Toki, kyllä jokaisen mamun KANNATTAA opetella suomea. Ei ehkä tarvitse, mutta kannattaa.

          Olisi myös kiva jos suomen kieltä pääsisi opiskelemaan halutessaan…

          1. Minäkin olen ollut alihankkijana yrityksessä, jossa oli englantia osaavia erityisasiantuntijoita, jotka eivät osanneet suomea, heidän kanssaan kommunikoitiin tietysti englanniksi.

            Jos kuitenkin henkilö haluaa asua pidemmän aikaa Suomessa, niin mielestäni pitää vaatia suomenkielen osaamista – ei he muuten sulaudu suomalaiseen yhteiskuntaan ja SE on suuri ongelma.

            Siitä ei tosiaankaan ole mitään hyötyä jos tyyppi istuu puoli vuotta suomenkielen kurssilla käskettynä, mutta todellisuudessa ei edes halua oppia. Sellainen on parasta potkia maasta pois.

        2. Vapaavuori on ihan /Cstä. Se esimerkiksi halusi erittäin saastuttavan kaukolämmön pakolliseksi. Sen sanomisia ja Kokoomuksen haluamista on ihan turha sotkea keskenään.

          Kokoomuksen ylin päättävä elin on puoluekokous. Puoluekokouksien välillä puoluevaltuusto. Missä on niiden päätökset, että Suomeen tulevien ei muka tarvitse osata suomea?

          Onko edes puolueen puheenjohtaja sanonut jotakin sellaista?

  11. Olen tutustunut juuri kotoutuksen tiettyihin osiin tosi hyvin – nimittäin suomen kielen oppimiseen. Kaksi sanaa: voi helvetti!

    Yksi Tampereella kielikoulutusta tarjoava taho sai kehuja siitä, että se teki fiksuja ryhmiä, etsi mamuja joilla oli suunnilleen samat lähtökohdat. Opettaja puhui suomea hitaasti että sitä ymmärsi, tarjosi luettavaa monenlaista, etsi aiheita mitkä kiinnostivat.

    Sitten toinen taho, opettaja puhuu kuin olisi virtapistokkeessa kiinni, puhuu nopeaa, edes kantasuomalainen ei pysy perässä. Ei vastaa kysymyksiin. Näyttää taululla ruutuja, käskee kirjoittamaan, sitten ottaa heti pois ja sanoo ettei tuolla väliä ollutkaan. Ryhmissä sekotetaan niin että laitetaan EU:sta tulevat mamut ja afrikkalaiset samaan, sitten ruvetaan kertomaan heille miten Suomi toimii, mikä on peruskoulu – oppilaille jotka ovat jo vuosia olleet Suomessa ja jotka tulevat tyyliin Puolasta tai Englannista.

    Kielikoulutuksen ja kotoutuksen touhu on joskus hyvää, mutta usein se on lähinnä poikittain sieltä.

    1. Minusta tämä vanha hyvä Kansallinen Kokoomus on nykyään Monikansallinen Kokoomus, ei jatkoon.

    2. On hyvä tuoda ongelmat esille ja pyrkiä ratkaisemaan ne.

      Lähtötaso voi tosiaankin olla radikaalisti erilainen. Joku osaa hyvää englantia sekä puheessa, että kirjoitettuna. Joku toinen ei osaa edes latinalaisia aakkosia, tai lukea ja kirjoittaa edes omalla äidinkielellään.

      Tee niistä kaikista sitten hyviä suomenkielen osaajia samassa ryhmässä nopeasti ja tehokkaasti. Ainakaan minusta ei olisi siihen.

  12. Jos haluttaisiin olla fiksuja – eihän haluta, eihän?

    …no mutta jos haluttaisiin, sitten jokainen henkilö haastateltaisiin ensin. Otettaisiin ihan rauhassa pari tuntia jokaisen kanssa. Katsottaisiin lähtötaso, tavoitteet, taustat, sen semmoiset. Sen mukaan katsottaisiin oikea kurssi.

    Mutta, on ”halvempaa” laittaa heidät puoleksi vuodeksi turhalle kurssille.

  13. Sisäministeri Kai Mykkänen on ennättänyt kohahduttaa pakolaislausunnoillaan jo ennen ministerinvaihdoksia. Eli eiköhän tämä ole ihan Kokoomuksen agenda, vai onko Kokoomus paikka missä yksi tyyppi pystyy sooloilemaan … ei jatkoon.

  14. On ihan eri asia puhua politiikkaa ja puhua yksittäiselle oikealle ihmiselle.

Vastaa käyttäjälle Juhani Putkinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *