Työperäinen maahanmuutto kompastuu kotona

Vaatii merkittäviä navigoinnin taitoja olla lukematta vähintään yhtä artikkelia työperäisen maahanmuuton onnesta joka päivä. En sano että ajatus olisi väärä sinänsä, veronmaksajien määrän kasvu olisi kaikkien eduksi. Ehdotan kuitenkin, että kannattaa paikata vene ensin ja vasta sitten laskea se vesille.

Etniset suomalaiset, tervetuloa

Avustan maahanmuuttajataustaisia ihmisiä vapaa-ajallani, vapaaehtoisesti. Se on mukavaa hommaa, opin tuntemaan erilaisia ihmisiä, erilaisia taustoja ja opin paljon myös omasta yhteiskunnastamme. Olen ehdottoman positiivinen maahanmuuton ja maahanmuuttajien kannattaja, mutta kovin kriittinen maahanmuuttopolitiikkaamme kohtaan. Tuntuu joskus kuin jotkut päättäjistämme haluaisivat toteuttaa maahanmuuton surkeimmalla mahdollisella tavalla. Ongelmat hyvä, menestykset paha, ihmisoikeudet yks hailee. Vaan kun puhe on maahanmuuttajista ja työstä, kritiikkiä ei voi pistää yksin päättäjien syliin.

Moni auttamani mamukaveri on saanut töitä. Kovin moni ei ole. Taidoista se ei ole kiinni, joukossa on monen pieni- ja keskipalkkaisen alan osaajia. Osa hanskaa suomen kielen perusteet, osa vähän enemmän, mutta jokainen tulee suomen kanssa jotenkuten toimeen. Monella on palkkatukeakin tarjolla. He edustavat niitä osaamisen aloja, joissa on kuuleman mukaan hurja työvoimapula, esim. siivoojia, kokkeja ja muita palvelualoja. Koko ajan saa lukea, miten heistä on pulaa ja pitää saada lisää. Populistinen vastaus on että lisää työperäistä maahanmuuttoa. Vaan miten se yhtälö toimii, kun heitä on jo Suomessa vino pino, turhaan lähettämässä satamäärin työhakemuksia?

”Valitettavasti haluamme tähän tehtävään etnisen suomalaisen”, vastattiin eräälle hakijalle taannoin. Sama vastaus eri sanoin tai rivien välistä tulee yhtenään. Vastaus pätee niin yksittäisiin rekryäviin yrityksiin kuin johtaviin vuokratyövoiman välittäjiin. Mamuja ei haluta palkata, syystä tai toisesta. Silti samat firmat haluavat heitä maahan lisää. Ihan oikeasti, mitä minä en tässä näe? Mikä on, että samaan aikaan itketään työvoimapulasta eikä haluta palkata nenän edessä olevaa kaveria? Mikä tässä on pelin nimi? En todellakaan tiedä vastausta.

Ehkä rasismia, ehkä laiskuutta

Minä en tiedä onko kyseessä rasismi. Voi olla, mutta en aio väitettä esittää kevein perustein, sitä leimakirvestä lyödään nykyään jo liian helpolla. Ammattiliittoja – joita kyllä suostun kutsumaan umpirasistisiksi – ei kiinnosta etäistä tipan vertaakaan miten paljon maahanmuuttajia syrjitään, joten on turha kuvitella keneltäkään haluja tutkia asiaa. Kyse voi olla tietenkin vain peloista vaikkapa kieli- tai kulttuurimuurin äärellä. Se voi olla vain laiskuutta, ajatellaan että vaivannäkö on pienempää kun palkkaa kotosuomalaisen. Toisaalta, moni firma kyllä palkkaa mainioita mamuja jatkuvasti ja tiettävästi pärjäävät. Ehkä työnantajia on kahteen junaan.

Sen tiedän, että työperäinen maahanmuutto auttaa vasta kun olemme valmiita siihen ja nyt emme ole. Tiedän myös, että kansalaisten silmissä maahanmuuttomyönteisyys lisääntyy vasta sitten kun voimme osoittaa maahanmuuton toimivan. Kaipaamme kipeästi menestystarinoita arkeemme, tai joku päivä saatamme todellakin huomata eristäytyneemme kuplaamme, ilman mahdollisuuksia suuressa maailmassa. Onnistunut maahanmuuttopolitiikka voi pelastaa meidät, epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka on oikotie turmioon.

Kuntavaalit 2021: Maahanmuutto

Ei vaaleja ilman maahanmuuttokeskustelua, joten otin haasteeksi pohtia mikä on tärkein kulma. Pohdin ajatuksia 20 minuutin videolla, mutta tässä tekstimuodossa muutama ote. Ja jälleen varoitus: tämä on vaaliehdokkaan kirjoittelua joten ottakaa se kaikki propagandana ja puolueellisena markkinointina. Käyn asiaan nimenomaan kuntapolitiikan näkökulmasta, sillä kuntavaaleissa ei päätetä valtakunnan tai EU:n politiikasta.

Puhutaan tarpeesta

Tampereen kaupungilla on erinomaisen kohteliaita ja fiksuja maahanmuuttopalveluiden hoitajia töissä, en voi antaa alle viittä tähteä. Sen sijaan heidän kädet ovat sidotut. Ne palvelut, mitä he voivat tarjota, ovat pitkälti niitä mitä kaupunki on päättänyt vähintään kyseenalaisissa diileissä ostaa. Listalta puuttuvat mm. suomen kielen kurssit. Vain perus-peruskurssia tarjotaan – se riittää joillekin, mutta moni tarvisi jatkokurssia. Niitä ei ole.

Mitä sitten on? EU:ssa rakennusmestarin hommia tehnyt laitetaan opettelemaan pensselien pesemistä. Pitkän siivouskokemuksen omaavan pitkällä kurssilla opettaja näyttää ”tämä. on. moppi.”, ravintolapäällikkönä vuosikymmenen toiminut opettelee astioiden pesua palkatta ja osastopäällikkönä toiminut päätyy asiakaspalvelun peruskurssille, jossa hän on opettajaa huomattavasti pätevämpi. Kaikki näistä tarvitsisivat vain suomen kielen taitoa, korkeintaan osaamisen tenttaamista, mutta se ei ole mahdollista. Käytämme hurjasti verorahoja pitääksemme heidät työttöminä, turhalta kurssilta maksuttomaan työkokeiluun ja takaisin. Surkeaa toimintaa. Jos haluaisimme, voisimme nostaa uusien ystäviemme työllisyyttä merkittävästi, keskittymällä todellisiin tarpeisiin.

Puhutaan tuloksista

Keskustelemme usein siitä, miten paljon kaupunki, kunta tai valtio pistää rahaa kotoutuspalveluihin. Mitä jos keskustelisimme hetken siitä, mitä rahalla saa? Mitäpä jos jokaisen kurssin tai palvelun laatua mitattaisiin puolueettomasti? Kyselylomakkeita toki käytetään, mutta niistä vastaa palvelun tarjoaja itse, se valitsee keneltä kysyy mielipidettä ja valitsee mitkä vastaukset välittää edelleen. Joukossa on erinomaisia kotoutus- ja koulutuspalveluiden tuottajia, mutta myös katastrofaalisen surkeita. Pahimmat opettajat eivät omaa mitään pätevyyttä, mutta sen sijaan erikoistuvat rasistisiin vitseihin. Häpeällistä rahojen tuhlausta.

Puhutaan laadusta

Puhumme usein siitä, kuinka paljon maahanmuuttajia kunnan pitäisi ottaa, kun puhe pitäisi olla kotoutumisen laadusta. Jospa aloittaisimme pienellä määrällä, opettelisimme, optimoisimme ja varmistaisimme että kotoutus sujuu, työllisyys on hyvä ja ongelmiin puututaan nopeasti ennen paisumista? Pohditaanpa näin: jos kuntalaisilla on hyvä kokemus maahanmuutosta, että se on hallittua, hyödyllistä ja hyvin hoidettua, eiköhän silloin ole aivan eri luokan potentiaali myös kasvattaa määriä? Jos taas ongelmia piisaa, yleinen mielipide kääntyy sitä vastaan. Ensin suunnittelu, sitten prototyyppi, sitten kokeilu ja vasta sitten liukuhihnatahti.

Oma perusmottoni on tämä: maahanmuutto on niin tärkeä asia meille, että se pitää hoitaa hyvin. Olen maahanmuuttomyönteinen maahanmuuttokriitikko. Terve kritiikki edistää asioita – vai väittääkö joku että taidekriitikko keskimäärin vihaa taidetta? Hoidetaan homma hyvin.

Maahanmuuttajien koronarokotukset

Puhe rokotusjärjestyksen muuttamisesta käy kovana ja esiin on nostettu maahanmuuttajataustaisten/vieraskielisten nostamista jonon kärkeen, koska heillä on paljon tartuntoja. Klassinen vastareaktio huutaa, ettei saa palkita ohjeiden ja suositusten laiminlyönnistä. Ehkä näin on, ehkä näin ei ole, mutta onko kukaan kysynyt MIKSI näin saattaisi olla? Noh, minä kysyn.

Ei savua ilman tulta

Mielestäni on aihetta ainakin spekuloida tätä teoriaa. Kielimuuri ja kulttuurierot voivat olla osasyitä siihen, miksi tietyt maahanmuuttajaryhmät eivät ole noudattaneet julkisen tiedotuksen ohjeita. Toki ohjeistus on kauttaaltaan ollut hieman heiluvaa, mutta suomenkielisiä on auttanut media. Monet mediat ovat tulkanneet ministerien epäselvät lausunnot kansankielelle. Tätä etua ei juuri maahanmuuttajaryhmillä ole. Edes englanniksi ei ole useinkaan tarjolla selkeää ohjeistusta. Toisin sanoen, jonkinlaista totuutta kritiikissä on. Mutta edelleen: miksi?

Esitän yhden vahvan teorian: voimme syyttää tilanteesta ainakin osin kotoutuksen ongelmia. Maahanmuutto on monenvälinen kauppa, sen ongelmat tai ratkaisut eivät kummatkaan tule vain yhdestä suunnasta. Kuntavaalikampanjaani varten olen haastatellut runsasta määrää mansesterin mamuja ja kysynyt heiltä haasteista. Yhtä vaille jokainen valitti suomen kielen opetuksen puutetta ja varmistin asian itse. Heille on tarjolla hurja määrä koulutuksia, mutta aivan perus-perusperuskurssin lisäksi ei mitään suomen kielen opetusta. Tämä vastaus oli muutoin hyvin avuliaalta viranomaiselta yksiselitteinen. Se ei johdu opetusta tarjoavien tahojen puutteesta vaan on ylhäältä annettu ohjeistus, mielestäni pöhkö sellainen. Toinen avainongelma on Suomen kulttuurin ja käytäntöjen koulutus. Sitä on tarjolla ja se on pitkälti laadukasta, mutta siihen voi kieltäytyä osallistumasta kulttuuri- ja uskontoperustein. Tämän johdosta kursseille osallistuu lähinnä länsimaisia mamuja. Ei se toki heillekään pahaksi ole, mutta tässäkin jokin klikkaa.

Mitä tehdään?

Keskustelussa on hyvä pitää mielessä myös tilanteen akuutti kulma: maito on niin sanotusti jo lattialla, tautitilanne on paha näissä ryhmissä. On koko Suomen ja kansanterveyden eduksi varmistaa, että rokotuskäytännöt ovat tehokkaita. Jos asiantuntijat sanovat, että pk-seudun maahanmuuttajia pitää rokottaa ensin, olen taipuvainen kannattamaan sitä. Syyt, jotka siihen johtivat ovat oma asiansa mutta tässä ja nyt kansanterveys ennen muuta. Öyhöttäminen on täysin turhaa nyt ja summittainen syyllistäminen on tälläkin kertaa typerää.

Suosittelisin sen sijaan tutkimaan vaikka tälläkin tekosyyllä kotoutuksen ongelmia. Hyvä aloituspaikka voisi olla puhua asianomaisille. Kotoutuskoulutuksista ei kysytä lainkaan mielipidettä maahanmuuttajilta itseltään. Koulutusten tehoa ei mitata. Koulututusta tarjoavan tahon munaukset eivät johda seurauksiin. On kiva juttu, että päättäjämme suhtautuvat maahanmuuttoon mahdollisuutena, mutta sokea usko vie vain varmaan tuhoon. Voisiko globaali pandemia olla vihdoin riittävä syy ottaa laput pois silmiltä ja lähteä nostamaan kotoutuksen laatua?

Maahanmuutto ei kiinnosta enää

Olen huomannut viimeisinä vuosina, etten ole paljoakaan maahanmuutosta jaksanut kirjoittaa, puhua tai kommentoida. Pohdiskelin päivänä muutamana miksi näin, ja totesin että siitä on oikeastaan sanottu kaikki oleellinen. Keskustelu ei ole edennyt, uusia avauksia ei ole tullut ja asioista päättämisen mallitkin ovat tuttuja.

Mielipidekenttä tunnetaan

Yksi pää haluaa rajatonta maahanmuuttoa, toinen ei mitään maahanmuuttoa ja muutamat välissä haluavat päästää osan sisään. Ero on lähinnä siinä halutaanko priorisoida humanitaarista vai työperäistä ja miten paljon houkuttimia tai esteitä asetetaan. Osa haluaa että EU hoitaisi asiaa, osa haluaisi pitää asian kansallisissa käsissä, osa hakee jotain välimallia. Tuossapa se koko keskustelu oikeastaan on.

Se, mistä ei paljoa puhuta on miten asiaan voi vaikuttaa ja valita ylläolevista haluamansa. Toki aina voi pitää meteliä, blogata, twiitata, huutaa kadunkulmassa, tehdä videoita tai taideinstallaatioita. Ne ovat ihan kivoja toimia ja parhaimmillaan rikastuttavat demokratiaa. Asioita ne eivät kuitenkaan muuta. Käytännössä tällä hetkellä eurovaalit on se paikka jossa suuret linjat päätetään. Eduskuntavaalit ovat hyvänä kakkosena. Muu on lähinnä ajanvietettä vaalien välissä, parhaimmillaankin vain pientä yritystä vaikuttaa tuleviin vaaleihin.

Olen itse tullut sille kannalle, että nykytilanteessa EU on oikea paikka ratkaista asia. EU ei ole osoittanut vielä suurta tehoa asian hoidossa, mutta jäsenmaiden keinot ovat vielä sitäkin rajallisemmat. Kun yksi maa sooloilee, se heijastuu kaikkiin muihin maihin, suuntaan ja toiseen. Ihmissalakuljetusbisnes on myös niin suuri ongelma, niin suurella alueella ja niin suurilla resursseilla, ettei sitä veristä bisnestä saada kuriin yhden maan keinoin. Tarvitaan resursseja, tarvitaan järkeä, tarvitaan suunnitelma ja tarvitaan aikaa. Tarvitaan loppu turhille hautajaisille Välimerellä.

Valitse haasteesi

Useampikin pohdiskelija on viime aikoina ehdottanut, että ei kannata murehtia kerralla koko maailmasta. Valitse muutama mieltäsi painava asia ja pudota ne murheiden listalta. Totea, että niistä et vain halua välittää nyt. Keskity muutamaan, älä vedä kivirekeä perässäsi. Ja jos aihe osoittautuu myöhemmin tärkeäksi, hetki muiden asioiden mietiskelyä antaa sinulle tuoreen perspektiivin. Yhteen näkökulmaan jumittuminen pitkäksi aikaa johtaa harvemmin voittoon.

Toki edelleen toivoisin, että maahanmuuttojärjestelmämme olisi EU-tasolla reilu ja inhimillinen, mutta en vain aio murehtia siitä tänään. En murehtinut siitä eilenkään, enkä viimeiseen muutamaan vuoteen juurikaan. Valitan, vanha riitakumppani, mutta muut jutut kiinnostavat nyt vaan enemmän. Mitkä muut? Noh, lue blogia ja seuraa…

Voiko demarihallitus torjua työmarkkinoiden rasismia?

Tänään on kirjoiteltu paljon maahanmuuttajavoittoisten työpaikkojen väärinkäytöksistä. Olen itse avustanut paria tusinaa mamua vastaavissa ongelmissa, joten asia ei ole uusi. Työministeri Tuula Haatainen otti kantaa odotetulla tavalla, vaatimalla AY-liikkeelle lisää rahaa ja valtaa. Vaan mitenkäs tehdään, kun iso osa työmarkkinoiden rakenteellisesta rasismista tulee AY-liikkeestä?

Vaikea pala Marinille

Minulla ei tietenkään ole mitään absoluuttista kokonaiskuvaa, mutta sen verran usein tutut elementit ovat toistuneet, että olen valmis seisomaan havaintojeni takana. Niiden mukaan AY-liike, erityisen vahvasti Palvelualojen ammattiliitto PAM, ovat ääriään myöten saturoitu rasismilla, niin rakenteellisella kuin muillakin muodoilla. Ei ole yksi tai kaksi heidän toimijaa, jotka syyttävät maahanmuuttajia suomalaisten työpaikkojen varastajina, eikä ole yksi tai kaksi kertaa kun palvelua kieltäydytään antamasta maahanmuuttajalle. Milloin englanninkielisessä palvelussa on taas kerran kaikki kipeänä, milloin tulkin tuominen paikalle loukkaisi yksityisyyttä, milloin vain penseästi kirjataan asia ylös ja tungetaan ö-mappiin. Kun katson tuoreita SAK:n julistuksia, havaitsen aivan liian paljon yhtäläisyyksiä, jonka pohjalta epäilen asenteen olevan AY-liikkeessä yleisempääkin. Voi kyllä, yleviä puheita ja julistuksia on, mutta pinnan alla laitos on joka nurkkaa myöten mätä.

Minulle on jäänyt se käsitys, että pääministeri Sanna Marin ei omaa niin vahvaa AY-järjestöjen kabinettitaustaa kuin keskivertodemari, saati hänen edeltäjänsä. Hänellä voi olla ihan aito halu tonkia työelämän sikailuja, kuten rakenteellista rasismia, löytyi tunkiosta sitten mitä tahansa. Kollegansa Haatainen esimerkiksi on varsin hyvin AY-kabinetit läpikäynyt perusdemari ja puolueen taustahahmoilla tämä on vieläkin vahvempaa. Rinteen valta ei sekään ole mihinkään kadonnut ja voisin nähdä kyseisen jäärän yhdistävän taas joskus kaksi rakkainta harrastustaan: AY-räyhäämisen ja naisvihan. Siitä ei hyvä seuraisi tälläkään kertaa.

Koska mieluiten oletan aina parempaa kuin huonompaa teoriaa, oletetaan siis että pääministerimme haluaa torjua tätä melkoisen häpeällistä ongelmaa maassamme. Minkälaisen vastaiskun hän saa? Vihreät todennäköisesti ovat valmiita rasismin torjuntaan vailla liiallisia ennakkoehtoja, vasemmisto todennäköisesti ei, kepusta ei osaa sanoa ja RKP:ta asia ei kiinnosta suuntaan eikä toiseen. Eduskunnan enemmistö todennäköisesti tulisi Marinin taakse tässä asiassa, mutta demarikabineteissa saatetaan puukkoja terottaa innolla. Kysymys oikeastaan on se, milloin ja miten sabotaasi alkaa. Koitetaanko Marin saada perääntymään projektista ennen sen alkamista, vai tyydytäänkö vesittämään toimenpiteet kun on päästy eteenpäin? En tiedä onko pääministerillämme taistelutahtoa vielä siinä kohtaa, mutta tietenkin toivon sitä löytyvän.

Ei bisnestä ilman pelisääntöjä

Yrittäjänä, oikeistoliberaalina ja kapitalistisikana olen aina sanonut, että markkinatalous pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa edellyttää samoja sääntöjä kaikille. Aina, kun luen vaikkapa sikailevasta siivousfirmasta, kiroan kahta lujemmin, koska tuollaiset täydelliset paskiaiset pilaavat markkinatalouden maineen. Tampereellakin toimii eräs laitos- ja hotellisiivousta tarjoavat yritys, jonka toimintaan jouduin tutustumaan viime viikkoina. Maahanmuuttajille ei tarjottu lainkaan taukoja, ei tietoa luottamusmiehestä tai työsuojeluvaltuutetusta, ei ylityökorvauksia, ei koulutusta työtehtävistä, mutta kylläkin suomalaistaustaisiin verrattuna tuplat kovemmat suoritusminimit. Tuollainen firma mustaa jokaisen firman maineen. En nimeä firmaa tässä tarinaan liittyvien asianomaisten pyynnöstä, sillä heidän on määrä lähteä jatkotoimiin.

En hetkeäkään usko, että SDP kokonaisuutena pystyy tai haluaa torjua työelämän rasismia, se on liian suuri osa heidän poliittista pääomaa. Toivon, että Marin sitä kuitenkin yrittää, vaikka läpi harmaan kiven. Maassamme on kuitenkin muitakin toimijoita. Voimme itse kukin vaikkapa seuraavalla hotellimatkalla vähän kysellä siivoajien oloista. Voimme pitää keskustelua yllä. Voimme vaatia parempaa. Kukaan suomalainen ei hyödy riistosta, se vain satuttaa meitä kaikkia hieman eri tavoin.

Siirtolaiskriisi ja sietokyky

Turkki ohjaa siirtolaisia EU:n suuntaan. Seassa on niin sotaa pakenevia Syyrialaisia siviilejä kuin monia muitakin kansanryhmiä ja eri taustoista tulevia kulkijoita. Keskustelussa huudetaan siitä mikä on Suomen tai EU:n sietokyky tai kipuraja, montako voimme ottaa. Termi sietää pilkkoa osiin.

Tilastollinen sietokyky

Tällä viittaan globaaleihin tilastoihin siitä, kuinka suuri osa maan asukkaista on maahanmuuttajataustaisia. Esim. Suomen osalta argumentoidaan, että luku on kovin pieni verrattuna muihin.

Taloudellinen sietokyky

Turvapaikanhakijoiden tai pakolaisten vastaanotto maksaa jotain, riippuen toki tulijoiden iästä, koulutustasosta, terveydentilasta, ym. On suoria ja epäsuoria kuluja. Jossain on se euromäärä, jonka kohdalla pieni budjetin tarkennus ei riitä kattamaan kuluja. Toki, jos kotoutus onnistuu, pitkässä juoksussa miinus voi muuttua plussaksi.

Poliittinen sietokyky

Riippuen minkä aatesuunnan poliitikot ovat vallassa, heidän on pohdittava omien äänestäjiensä asennetta asiaan. Mikä on sellainen määrä, joka vallassa olevan hallituksen on riittävän helppo myydä kannattajilleen, mieluiten vielä niin että kannatus nousee eikä laske.

Institutionaalinen sietokyky

Suorien talousvaikutusten lisäksi merkittävä määrä tulijoita voi aiheuttaa mainittavaa kuormaa esimerkiksi terveydenhoito- ja koulutuspalveluille, maahanmuuttoviranomaisille ja muille yhteiskunnallisille instituutioille. Vaikka rahaa olisi enemmänkin, koulutettua työvoimaa ei näihin tehtäviin yleensäkään saa kovin nopeasti.

Yhteiskunnallinen sietokyky

Riippumatta mitkä puolueet ovat vallassa, on kansalaisten yleisellä mielipiteellä merkitystä. Riittävän moni skeptisesti asiaan suhtautuva kansalainen voi aiheuttaa melkoista yhteiskunnallista painetta, vaikkei mitään laitonta tai asiatontakaan tehtäisi. Kovin suuri murina kansanjoukoista voi heikentää valtiovallan toimintakykyä. Oma lukunsa ovat toki äärimmäiset toimijat, rasistiset ja väkivaltaiset tahot, en tiedä onko tutkittu korreloiko tulijoiden määrä sinänsä suoraan ääriryhmien toimintaan. Ounastelen syy-seuraussuhteen olevan välillinen.

No mitä pitäisi tehdä?

Päättäkää kukin mietteenne tahtonne mukaan. Julistuksia on julkaistu kotitarpeiksi, ajattelin että mitäpä jos vaihteeksi vaan koittaisin jakaa argumentin pienempiin osa-alueisiin.

Lukutaidottomuus Suomessa

Ei tarvitse sanoa, että ennenvanhaan kaikki oli paremmin.  Ei siitä ole kovinkaan kauan, kun kirjastoon mentiin syventymään ja virkailijalle puhuttiin lähes kuiskaamalla. Mutta maahanmuutto on rikkautta.

kirjasto-somali
Somalit tuhoavat sivistyksemme

Espanja, maahanmuuton mallitapaus?

Radio-ohjelma Moniääninen Eurooppa käsitteli Espanjan maahanmuuton onnistumisia ja vertaili tilannetta muihin Euroopan maihin. Vaikka asiaa katsoisi hieman laajemmin ja kriittisemminkin, tarinassa on paljon oppimisten arvoista Suomellekin. Pohdin hieman ohjelman ajatuksia ja lisään siihen kontekstia.

Työ tekijäänsä kiittää

Peruskaava on simppeli: Espanjaan pääsee helposti töihin mutta vaikeasti pakolaiseksi. Espanjassa sosiaaliturvan moni osa on työstä riippuvaista, eli työ on edellytyksenä esimerkiksi terveydenhuollolle, perheen yhdistämiselle, ym. Työlupa irtoaa nopeasti ja jos työstä pitää kiinni ja välttää rikosrekisteriä, kansalaisuuteenkin pääsee vauhdilla. Turvapaikkaakin voi toki hakea, mutta se on vuosien odottelua ilman mitään turvaa. Työstä on tehty niin houkutteleva optio, että jopa monet todellista turvaa hakevat valitsevat sen option.

Aiheessa on toki miinuksiakin. Suomessakin on katsottu dokumentteja ja luettu tutkielmia Espanjaan muuttaneiden halpatyöläisten kohtelusta. Työpäivät ovat pitkiä, työolot huonoja, majoitusolot ahtaita ja ankeita. Espanjassa ei paljoa tesseistä puhella ja halpatyömarkkinat ovat siellä enemmän kuin vain poliitikkojen iskulauseita. Työ on maahanmuuttajille välttämättömyys ja työnantajat – myös valtiolliset – käyttävät tätä epätoivoa härskisti hyväkseen.

Jotain hyvää, jotain outoa

On kuitenkin kiistatonta, että Espanjassa maahanmuutto on pienempi ongelma kuin vaikkapa Saksassa, Ruotsissa, Ranskassa tai Suomessa. Tarina on rakennettu työn ympärille. Kun työtä on paljon, tulijoita on paljon ja kun työt vähenevät, muuttoliike on Espanjasta ulospäin takaisin tulijoiden kotimaihin. Tältä osin tilanne toimii ilmeisesti liian hyvin, sillä kansalaisjärjestöt ovat ryhtyneet vaatimaan että yhä useampi tulijoista pitäisi ottaa sosiaaliturvalla sisään. Tämä kertoo toki paljon enemmän näiden ”hyväntekeväisyysjärjestöjen” motiiveista. Työtä tekevä ja integroitunut maahanmuuttaja ei toimi poliittisena pelinappulana siinä missä ghettoutunut työn välttelijä.

En sano, että haluaisimme Suomeen halpatyöläisten armeijaa, mutta paljon tästä voisimme silti oppia. On uskomatonta minkälainen määrä rahaa ja työaikaa käytetään laillisten maahanmuuttajien työnteon häiritsemiseen, jopa estämiseen. En tiedä mitä TE-toimiston henkilökuntaa on käsketty tekemään, mutta ”et kelpaa työmarkkinoille” on sanottu aivan liian monelle työtä etsivälle, osaavalle ja motivoituneelle tulijalle. Työn sijaan heitä pallotellaan turhille kursseille ja koulutuksille joissa opetetaan kaikkea muuta paitsi suomen kieltä, eli sitä ainoaa asiaa jota he kaipaisivat. Työmarkkinajärjestelmämme on tältä osin täysin kyvytön, toimien lähinnä integroitumisen estäjänä ja maahanmuuttovastaisen mielialan kohottajana. Tätä voi pitää häpeällisenä epäonnistumisena.

Vertaileva keskustelu kannattaa

Espanja on onnistunut maahanmuutossa varsin hyvin ja on tärkeää vertailla maita toisiinsa. Yhden maan kaavaa voi harvemmin suoraan kopioida toiseen, mutta vertailu sinänsä kannattaa. Se auttaa meitä toisaalta näkemään virheet joita voimme välttää, toisaalta etsimään omasta toiminnastamme ongelmakohtia. Tällä kertaa suurennuslasi seisoo työn kohdalla. Suomessa saa turvapaikanhakijana kaikki edut tunnissa, kun huippuasiantuntija tai lukukausimaksua maksava opiskelija odottaa maahan pääsyä lähemmäs vuoden. Mikään Suomen maahanmuuttolinjassa ei rohkaise integroitumiseen, kun taas passivoitumista rohkaistaan monin keinoin.

Lopulta tärkein oppi on kuitenkin kansan asenteissa. Espanja ei kärsi muukalaisvihasta tai rasismista suuressa keskustelussa, sillä maahanmuutto ei aiheuta kansalaisten arkeen hurjia ongelmia. Tämä päättäjien pitää tajuta: maahanmuuttovastaisuus vähenee varmimmin onnistuneella maahanmuutolla – ei julistamalla, ei propagandalla.

Taakanjako on haastavaa ilman taakan määritystä

Turkki on alkanut jälleen toimittaa turvapaikanhakijoita Kreikkaan ja tilanne on nopeasti räjähtämässä käsiin jo ennestään tupaten täysissä vastaanottokeskuksissa. Keskustelu EU:n turvapaikanhakijoiden taakanjaosta pyörii, mutta poliittisesti asia ei osoita etenemisen merkkejä. Ehdotan yhdeksi umpisolmun ratkaisuksi sitä, että määriteltäisiin mikä se taakka on mitä jaetaan – näin ainakin tietäisimme mistä päätämme.

Itsestäänselvyyksistä turha itkeä

Väriin katsomatta kaikki poliittiset liikkeet ovat ainakin kattotasolla siitä samaa mieltä, että EU ei voi ottaa kaikkia tänne haluavia tulijoita. Koska kaikkia ei voida ottaa, on syytä määritellä ketä voimme ottaa. Tämä on punainen lanka: jos määrittäisimme vaikkapa pari lukua alkuun. Ensinnäkin se määrä, mitä voidaan ottaa seuraavana vuonna turvapaikanhakijoita EU:n maaperälle (jättäen toki muille oikeuden hakea pakolaisstatusta leireiltä). Toinen voisi olla ns. hätäluku, eli se määrä jolla edellinen luku voidaan hetkellisesti ylittää tapauksessa, jossa on YK:n turvallisuusneuvoston määrittelemä sota tai muu vakava ihmisoikeuskriisi EU:n lähialueilla.

Kun meillä olisi määrä, jokainen maa tietäisi mikä on sen taloudellisen taakan suuruus, joka heille olisi tulossa. On aivan eri asia viedä parlamentille tai kansalle kysymys vaikkapa sadan turvapaikanhakijan vastaanotosta, kuin epämääräinen tieto että sieltä niitä tulee ja määrää ei tiedä kukaan. On turha moittia päätöksentekoa jumittuneeksi kun ei edes tiedetä mistä asiasta päätös tehdään. Pätevä vasta-argumentti kuulunee, että määrää on vaikea arvioida. Se on totta, mutta jostain pitää aloittaa. Jokin määräraja pitää ensin asettaa, sen osalta etsiä päätöstä, sen pohjalta saada järjestelmä toimimaan. Jos järjestelmä toimii hyvin, ja kansalaiset kokevat tämän, silloin on paljon nykyistä helpompaa puhua määrien nostosta. Jos taas järjestelmä ei toimi, mennään toiseen suuntaan.

Jostain pitää lähteä tai mihinkään ei liikuta

Tämänhetkistä keskustelua pidän siis jossain määrin vastuuttomana. On täysin yhtä absurdia huutaa kaikkien pääsevän EU:hun ja että meillä on varaa ottaa vaikka kuinka monta tulijaa, kuin huutaa että vain rajat sulkemalla ja pää pensaaseen työntämällä tulee kaunis huominen. Suunnilleen tuota tasoa keskustelu kuitenkin on. Jos keskusteluun halutaan järkeä, ja jos haluamme esimerkiksi Ursula von der Leyenille työrauhaa asiassa, on pöytään laitettava kompromissi, jossa kukaan ei saa kaikkea mutta jokainen tuntee huolien laantuvan. Kyllä, määrän asettaminen varmasti herättää levottomuutta ja määrästä varmasti tapellaan, mutta olisi edes joku mistä lähteä liikkeelle. Nyt ei ole mitään.

On luonnollisesti mahdollista, että taakan suuruutta ei vaan pysty kukaan määrittelemään. Senkin voi sanoa rehellisesti ja vedota moraaleihin. Siinä on palanen totuutta ja hitunen humaaniutta, mutta ei valitettavasti pisaraakaan ratkaisua – ja juuri ratkaisuja olemme vailla. Loppukaneettina rohkenen kysyä, onko moraalinen voitto tärkeämpää kuin EU:n pelastaminen?

Vuosaaren omistajat

Olen koittanut kaivaa usean päivän ajan näkökulmia ja kannanottoja Vuosaaren rauhattomuuteen liittyen, aivan tarkoituksella etsien myös kärjekkäät mielipiteet puolin ja toisin. Selvähän se on että rasismin kovat nimet ovat ottaneet tästä kaiken ilon ja ääripunaisemmin maailmaa näkevät ovat pistäneet täyttä höökiä omaa propagandaa vastaan. Lopulta nuo ulostulot eivät minua kiinnosta, vaan se mikä niitä aloittaa – ja se joku on byrokratia.

Viranomaistyön surullinen tila

Alkuperäisen uutisen mukaan Vuosaaren alueella Helsingissä olivat nuorten maahanmuuttajien ryhmät (jengit?) alkaneet häiritä ilmeisen järjestelmällisesti alueen asukkaita. Nuorisoryhmien häiriköivä käytös ei ole sinänsä uutinen eikä asia niin suoraan maahanmuuttoon liittyvä, luimmehan juuri vastaavista haasteista Turun saaristossa, jossa suomenruotsalaiset lienevät aika hurjasti maahanmuuttajia merkittävämpi väestöryhmä Joku muukin on muistuttanut asian monitahoisuudesta. Vuosaaressa toki asustaa maahanmuuttajia merkittävä määrä ja sekin kulma päätyi tietenkin keskusteluun. Alussa kuitenkin oli paikallinen asukas, täysin asiallinen ilmoitus viranomaisille ja sen seurauksena viranomaisten halveksiva suhtautuminen. Tästä ongelma mielestäni lähti. Ei maahanmuutosta, ei nuorista, ei Vuosaaresta, vaan virkavallasta. Helppo ratkaisu olisi haukkua poliisit tai hätäkeskustyöntekijät nopeasti, mutta olenkin vaikea ihminen. Jatketaan siis.

Suomalainen viranomaistoiminta perustuu kolmen sanan perusohjeeseen: ”äkkiä pois silmistä”. Terveyskeskuksessa tehdään mitä tahansa ettei tarvitsisi tutkia mikä on vialla saatika hoitaa, hätäkeskuksessa koitetaan kaikki joukkoammuskelua lievemmät tapaukset selittää puhelimitse parhain päin ja TE-keskuksessa ammutaan minuutissa luulot pois itseensä uskovista työnhakijoista. Saatoin inasen karrikoida, mutta byroslaviamme on johtanut tähän. Se ei tarkoita että hoitajamme, hätäkeskuspäivystäjämme tai virkailijamme olisivat ikäviä, vaan sitä että hallintohimmelimme tekee hyvistä ihmisistä paskiaisia. Hallintomallimme opettaa ihmisten olevan saamattomia valehtelijoita ja sen pohjalle on rakennettu kaikki toimintatavat. Ei siellä nuoret oikeasti häiriköi, ei sinulla oikeasti ole luu murtunut etkä sinä oikeasti ole ahkera työntekijä. Näin työntekijät on opetettu reagoimaan, potkujen uhalla.

Koko hässäkällä ei ole mitään tekemistä mamujen, rasistien, persujen tai vihreiden kanssa, vaan lopulta pieni ongelma eskaloituu suureksi, sillä luottamuspulayhteiskunta tekee sitä. Jos poliisi olisi heti tullut paikalle Vuosaareen, jutellut nuorten ja vanhempien kanssa, tarjonnut ymmärrystä ja toiminut, ei jutusta olisi saatu yhden ensimmäistä otsikkoa. Lisäksi olisi säästetty hurjasti rahaa ja poliisin resursseja, sillä asian räjähdettyä mediassa käsiin on poliisi joutunut lähettämään Vuosaareen jatkuvasti isot joukot partioita. Rasistit eivät olisi voineet öyhöttää, vihervassarit eivät olisi voineet vihaisesti panikoida ja toimittajien olisi pitänyt löytää muita uutisia.

Kaukaa viisas, tai ainakin vihainen

Vuosaaren tapauksessa on myös toinen tyypillinen piirre. Julkisesta keskustelusta hieman pyöristäen 100 prosenttia on sellaisten henkilöiden pyörittämää jotka eivät aluetta tunne. Vuosaaren kriisin omistavat kaikki paitsi alueen asukkaat. Yksi jos toinenkin päivystävä nettirasisti tiesi kaiken takana olevan islamisaation, eivätkä punavihreän puolen tökeröt ”kaikki hyvin” tempauksetkaan juuri myötähäpeää parempaan tulokseen pystyneet. Ounastelen jonkun suunnittelevan jo marsseja, mielenosoituksia ja vastamielenosoituksia. Minä suunnittelen tarvitsevani paljon kahvia kestääkseni kaiken tämän. Minä nimittäin en tiedä paljoa Vuosaaresta, mutta tiedän miten helppoa on antaa pienen ongelman kasvaa suotta suureksi, ja toisaalta miten pieniä ongelmia estetään paisumasta suotta. Ounastelen tietäväni myös miten helppoa on viisastella aiheesta ilman tietoa. Kyllä, ammuin juuri omaan jalkaan.

Jokainen etsii lisää polttoainetta poliittiselle vastakkainasettelulle: toimittajat, sosiaalisen median aktiivit ja puolueet. Maahanmuutossa on ongelmia ja rasismissa on ongelmia, mutta tämä tarpeeton vastakkainasettelu on ongelmana niitä suurempi. Pidettäköön tämä mielessä ensi kerran kun leikataan poliisilta tai hätäkeskuksilta, tai kun ohjeistetaan heitä hyssyttelemään oikeiden ihmisten oikeiden hätien äärellä.