Ei sota yhtä miestä kaipaa, mutta mies kaipaa sotaa.

Helsingin Sanomat kirjoittaa varmana tietona, että Antti Rinne tahtoo palata takaisin valtioneuvoston jäseneksi ( työministeriksi )

Ja jos Kulmunikin vaihtuu Saarikkoon, niin on yksi ”kylänvaiva” pois tieltä.

Ja eihän se Antin paluu ministeriksi olisi mitään ennenkuulumatonta, Vanhasestakin tuli vielä valtakunnan rahasalkun vartija, vaikka oli valtakunnansyyttäjän tutkinnassa, kun oli kuvitellut nuorisosäätiön yleishyödyllisten varojen kuuluvan kepun vaalityöhön.

Eihän Rinne ole mitään laitonta tehnyt ministerintoimessaan, kepu halusi vain Jäätteenmäen kohtalon Rinteen kohtaloksi ja kusti polki sopivasti avuksi ( tekosyyksi )

Enpähän sitten tiedä, olisiko entisestä lakkokenraalista apua tämän solmun aukaisijaksi, jossa vastakkain ovat AY ja EK.  Hallitus nyt pääasiassa elvyttää ja ottaa lisää syömävelkaa julkisen talouden rattaisiin, mutta jos yhteiskunnassa ei ole työtä, joka kansantalouden kakkua kasvattaisi ( vientituloja ) niin loppuu se leipä ennenpitkää myös niiltä, joiden levän sanotaan olevan pitkä ja kapea.

Mutta totuuden nimessä on sekin sanottava, että olipa maamme tilanne koronan osalta kuinka valoisa tahansa, niin eihän ne tuotteet mene kaupaksi muihin maihin, jossa korona määrää kaapinpaikan.

Nythän olisi hyvä aika lähteä toden teolla purkamaan ylisuurta julkisen talouden sektoria priorisoimalla, mutta pahaa pelkään, että sitä kasvatetaan entisestään, kun ideologia sanelee marssijärjestyksen.

 

 

 

 

35 vastausta artikkeliin “Ei sota yhtä miestä kaipaa, mutta mies kaipaa sotaa.”

  1. Koronasta puheenollen, niin onkohan V-Venäjä koronavapaa vyöhyke, kun siellä saa satatuhatta ihmistä kokoontua kylki kyljessä.
    Varmasti heillä on syynsä, mutta korona saattaa pian kaataa mielenosoittajia petiinsä ja hautuumaalle enempi kuin Sasha.

  2. ”Nythän olisi hyvä aika lähteä toden teolla purkamaan ylisuurta julkisen talouden sektoria priorisoimalla, mutta pahaa pelkään, että sitä kasvatetaan entisestään, kun ideologia sanelee marssijärjestyksen.”

    Arvi: Mitä merkittävää juuri nyt alkaisit purkamaan julkisessa taloudessa ihan tärkeysjärjestyksessä ja kustannuksiltaan pahimpia, kun juuri kaikki puolueetkin ovat sitä mieltä, että nyt on elvytyksen aika. Eli annahan tulla, ettei mene vain osastolle puuta heinää: ?

    1. Kyllä se nyt van on fakta, että hallituksen kaavailema ”sote-uudistus”, joka todellisuudessa on kylläkin lähinnä hallintouudistus paisuttaa julkista sektoria, samoin tekee toinen hallituksen herkkupala, ilmainen toisenasteen koulutus, kumpaakin yhdistää vieläpä se, että kummatkaan eivät vastaan niihin ongelmiin joihin pitäisi löytää vastaus.

      On hieman outoa, että ylistä hallitusta, jonka toimista ei joko tiedä tai ei ymmärrä toimien seurausta.

      1. …ja tämä sukupuolineutraalius se vasta kalliiksi tuleekin, sitä tuputetaan tasa-arvon mittarina, vaikka se vain polkee enemmistön oikeuksia.

  3. Ei kuntien tehtäviin kuulu muu kuin ihmisten perustarpeiden ja turvallisuudesta huolehtiminen, ei punavihreän ideologian pönkittäminen velkarahalla, tappamalla yksityinen sektori, joka tuottaa verotuloja päin vastoin kun julkinen, joka vain syö kakkua.

    1. Ei se nyt noin mene. Yksityinen osallistuu julkiseen terveydenhoitoon laajasti kuntien eri kilpailutusten kautta sekä ihan yksityisesti. Ja se yksityistäminen maksaa verojen kautta kunnille sen erotuksen, mitä yksityinen perii yksityisiltä.
      Julkinen sen sijaan maksetaan kokonaan suoraan verovaroin. Mutta kaikki se, missä yksityinen terveydenhoito töppää, siirtyy julkisen vastuulle.

      Mm. TAYS:in laaja-alainen julkinen kirurgia on Euroopan huippua. Sen kyljessä on yksityiset Sydänsansairaala ja tekonivelsairaala Coxa, jotka toimivat sekä yksityisesti että julkisin varoin.
      Yksityistä sotehan on nähty espereinä, atentoina jne. kuinka ”vastuullista” se on ! Yksityisistä vain Pihlajalinna maksaa veronsa Suomeen.

      Nyt täytyy todeta, että kommenttisi ja blogisi tältä osin menee osastolle ”puuta heinää”.

      1. Punavihreä ideologia on hyvää vauhtia tappamassa yksityiset terveyspalveluyritykset ideologiassaan ja kansa kärsii entistä huonompina palveluina.

      2. ”Yksityinen osallistuu julkiseen terveydenhoitoon laajasti kuntien eri kilpailutusten kautta sekä ihan yksityisesti. Ja se yksityistäminen maksaa verojen kautta kunnille sen erotuksen, mitä yksityinen perii yksityisiltä.
        Julkinen sen sijaan maksetaan kokonaan suoraan verovaroin. ”

        Tunnustan, että en täysin ymmärrä mitä tällä nyt tarkoitetaan, mutta kannattaisi kyllä edes vähän tutustua ylistämänsä hallituksen esittämään ”soteuudistukseen”.

        ”Mutta kaikki se, missä yksityinen terveydenhoito töppää, siirtyy julkisen vastuulle.”

        Niin varmaan juu, mistähän vasemmistopopulistien propagandavärssystä tämäkin typeryys on napattu?

          1. Kun en muuten ole, väitteesi on yksinkertaisesti typerä ja osoittaa tietämättömyyttä.

  4. Minäkään en oikein ymmärrä mitä Arvi tarkoittaa, kyllä meillä on ainakin ”priorisoitu” valtion palveluita. On lopetettu poliisi, Kela, Verotoimisto, Posti, Sosiaalitoimisto, VR- rautatiete on, mutta junat eivät pysähdy. Kaikki yllä mainitut on viety vähintään 50 km päähän ja nyt niissä on päivän mittaiset jonot. Siis ei ole palveluita, jotka voisi lopettaa.

    1. Pentti, sosiaalitoimi on kunnan ja sellainen löytyy ihan joka kunnasta edelleen, mutta toimeentulotuen siirtäminen Kelaan ( hyvä toimi, vaikka alku oli vaikea) muutti tilannetta huomattavasti ”näkymättömämmäksi”.

      Poliisieja on liian vähän koko maassa, mutta kyllä se niinkin on, että ihan jokaisessa kylässä ei enää voi omaa kyläpoliisi olla, kun jokaisessa kylässä ei ole enää asuikkaitakaan kuin kourallinen.

      Posti on liikelaitos ja ainoa kasvusektori postille taita olla tavarakuljetus, joten postikonttoreita ei ymmärrettävästi kannata ylläpitää ja toisaalta asiamiespostit ovat tuoneet joilekin pienyrittäjille kyläkaupassa / kioskisa jonkinlaista lisää.

      Verotusta hoidedttaan erittäin paljon verkkopalveluilla, joten verotoimistojen olemassaolo joka kunnassa on myös aivan tarpetonta ja 15-25 vuoden kuluttua niitä ei enää juuri kukaan edes kaipaa.

      1. Mika, minua ei oikeastaan kiinnosta kuka niitä palveluita järjestelee, minulle tärkeintä on se, kun jonkun puukko on minun kaulallani, että ei poliisin tuloon mene tuntia. Samoin oikeastaan kaikki nuo hylkäämäsi ajatukset, jotka minä mainitsin.

        1. En kai minä ole hylännyt, tilanne Suomessa on vaan muuttunut niistä ajoista kun kaikki oli lähellä. Poliisi ja pelastuspalvelut ovat ne kaikkein kriitisimmät, johin tulisi panostaa paljon nykyistä enemmän, mutta postit, verottajat jne. muutos vaan on ollut vääjämätön jo pelkästään verkkopalveluiden parantumisen myötä.

  5. Julkisen sektorin suurin ongelma on se, että siellä on ylisuuri hallintokoneisto. Tekeviä käsiä puuttuu, mutta päällikköä ja johtajaa löytyykin sitten joka lähtöön.

    Muutama viikko sitten, kun Helsingissä keskusteltiin pormestari Jan Vapaavuoren johtamistavoista, niin hän totesi, että välillä on helpompaa hoitaa asiat suoraan toimeenpanevan tahon kanssa, kuin kierrättää käskyt 4-5 päällikkötason kautta.

    Sama on Tampereellakin. Päälliköitä ja johtajia on joka organisaatiossa niin paljon, että kukaan heistä ei oikein tiedä, mitä kenenkin vastuulle kuuluu. Tai oikeammin eivät haluakkaan tietää tai ainakaan ottaa vastuuta.

  6. Pentti,- nähä ovat juuri niitä mainitsemiani perustarpeita, jotka on punavihreä ideologi ”tappanut”.

  7. Minä nyt tuosta Arvin avauksen loppukaneetista; mies kaipaa sotaa. Kuuluukohan tuollainen ajatuskuvio ihan terveen miehen kuvaan.
    Kukaan käsittääkseni Suomessa tuskin kaipaa sotaa, vaikkakin niitä sotaintoljoitakin riittää.

    1. Kalle,- kai ymmärrät, että sotaa on muutakin kuin tuliasein käytyä.
      Mutta en tiedä olenko terve, sinunmielestä näköjään en.

      1. En sitten Arvi mielenterveyttäsi koskaan ole asettanut kyseenalaiseksi; päinvastoin, olen aina ihaillut antautumistasi puolueesi ideologilla. Jossain mielessä arvostan ehdottomia mielipiteitäsikin.

        1. Edellinen kommentointisi osoitti muuta.
          ”Kuulukohan tuollainen ajatuskuvio ihan terveen miehen kuvaan”.

  8. Koko tämä blogi on hihasta vetäisty kaiken vastustaminen taas agendana.
    Jos nämä väitteet ovat se agenda millä persut myyvät persuille agendaansa, niin heikoilla ollaan asiantuntemuksesta.

    1. Ollaan varmasti heikoilla asiantuntemuksessa, mutta ei sekään kovin vakuuttavaa asiantuntemusta osoita, ettei tiedä tai ymmärrä suuresti ylistämänsä hallituksen toimia. Tulee mieleen se kuuluisa litran mitta.

    1. No, eivät nyt minun mielestäni; Arvin kirjoitukset mielestäni ovat sitä syvintä puolueuskollisuutta.
      Minulla kun ei ole uskoa uskontoihin, jos ei puolueisiinkaan.

  9. Kalle,- nostan sinulle hattua, kun et tuomitse toista hänen mielipiteistään, kunpa enempi olisi sinunlaisiasi,

Vastaa käyttäjälle Pentti Tuominen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *