Kepu ja kokoomus on sekaisin ”marista” ja pelkäävät kuollakseen persuja.

Demarit ovat nyt vaalien lähestyessä kovinkin yhtenäinen puolue ja heillä ei ole kuin yksi linja, eli Marinin linja, jolla nyt ratsastetaan vaalivoittoon.

Marin on syönyt kahden muun vasemmistopuolueen, eli vihreiden ja vasemmistoliiton prosentit omaan laariinsa ja sieltä se nykyinen kannatuksen nousu on pääosin peräisin.

Koronahan se tietenkin hyvinhoidettuna pitää Marinin ja sitäkautta demarien suosion korkeana, mutta jos töpeksiminen jatkuu, niin pudotus voi olla hyvinkin nopeaa.

Kepu taas ajaa vaaleihin monilla vankkureilla, toisaalla ollaan demareiden sylissä kehräämässä, kun samaan hengenvetoon näytellään porvaripuoluetta ja kaivetaan Alkiota haudastaan. Lisäksi Väyrysen linja on luku erikseen, siellä koetetaan saada perussuomalaisten äänestäjiksi siirtyneet takaisin, näytellen EU kriittisyyttä ja poraamalla vasemmistohallitukseen kuulumista.  Eli ainakin kolmet on kepun sontarattaat vaaleihin mentäessä.

Kokoomus on myös sekaisin marista.  Yksi osa kokoomuksesta yrittää olla perussuomalaisempi kuin perussuomalaiset itsessään ja toinen osa haukkuu sen saatanallisuutta ja syyttää ihmisvastaisuudesta.

Vihreiden nousu tulee jos on tullakseen vain Marinin pudotuksen myötä, ei muuten., niin samoilla vesillä he valeh…eiku kalastelevat.

Perussuomalaiset taas ovat eduskunnan yhtenäisin ryhmä, joille arvot ja tavoitteet ovat kirkkaana mielessä ja heidän ei tarvitse vilkuilla mitä muut tekevät ja mitä mieltä muut ovat, he puhuvat monella suulla yhtä kieltä ja äänestäjätkin tietävät perussuomalaisia äänestäessään saavansa sitä mitä tilaavat.

Demarit ovat vielä nousuhumalassa, mutta merkkejä on jo laskuhumalastakin ja krapula onkin sitten varsinainen ”mandoliinikrapula” juhlien loputtua.

 

 

29 vastausta artikkeliin “Kepu ja kokoomus on sekaisin ”marista” ja pelkäävät kuollakseen persuja.”

  1. Meinasi mennä minulta kahvi väärään kurkkuun aamulla, kun Saarikko sanoi Väyryselle, että sitten pitää osata käyttäytyä, jos aikoo puolueessa olla mukana.
    Voiko enään enempää märkäkorva nöyryyttää yhtä merkittävimmistä politikoistamme sodanjälkeisessä suomessa. Saarikko oli vielä pilkkeenä isänsä silmäkulmassa silloin, kun Paavo jo oli suomea rakentamassa ja nyt tämä poliittinen eläin ja kiipiä vaatii Paavolta käyttäytymissääntöjen noudattamista.
    Voipi olla, että Paavo on vielä silloinkin kepua pelastamassa, kun Saarikko on jo poliittinen ruumis.

    1. Höpö höpö Hesarin mielipidepalstoilla kirjoitellaan kaikenlaista ja toisiin ne uppovat ihan sellaisenaan.

      1. Hesari kirjoitus oli pääkirjoitus, toimituksen pääkirjoitustoimittajan Hesarin sitoutumattoman linjan mukainen noudattamalla journalistisia periaatteita. Ei mikään kirjoittajan mielipidekirjoitus.

          1. Uutisetkin siis ovat mielipidekirjoituksia, kun se joku paikallinen uutistoimittaja- ihminen, kirjoittaa alueellisesta näkökulmastaan.

            Varsinaisia mielipidekirjoituksia ovat puoluelehtien kaikki kirjoitukset olivatpa vaikka ns.uutisia.

            Mikä oli väärin ja virhe Hesarin kirjoituksessa ?

            1. Miten noin mittavan mediakokemuksen omaava henkilö ei erota pääkirjoitusta uutisesta?

              Mikä oli siis väärin mielipidekirjoituksessa, sitäkö tosiaan kysyt?

              Minä kun en ole ajatuspoliisi niin en tiedä mikä jonkun mielipiteessä on väärin, ovatko mielipiteet yleensäkään vääriä?

              1. On hyvä tietää mihin mielipidekirjoituksessa viitataan kohdassa:

                ”Kun eduskunnan suuri valiokunta toissa viikolla hyväksyi oikeusvaltiomekanismista saavutetun neuvottelutuloksen, perussuomalaisten kansanedustajat tekivät vastaehdotuksen, jossa oikeusvaltiomekanismia ei hyväksytty.”

                Kyse on seuraavasta:

                ” ”Valiokunnan mielestä rahoituskehykseen liittyvään lainsäädäntöehdotukseen talousarvion suojaamisesta tilanteissa, joissa oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen jäsenvaltioissa kohdistuu yleisiä puutteita on suhtauduttava varovaisen kriittisesti. Valiokunta huomauttaa, että oikeusvaltiokulttuuri ei ole identtinen kaikissa 27 EU-jäsenvaltioissa ja sen yhtenäistäminen ei onnistu sitomalla EU-budjetista tulevia varoja oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen. Myös tarkastusvaliokunta on todennut lausunnossaan (TrvL 11/2018 vp), että oikeusvaltioperiaatteen määrittelyssä ja sen juridisessa merkityksessä on jäsenmaiden välillä tulkintaeroja (TrvL 11/2018 vp). Siltä osin kuin jäsenvaltioiden oletetut oikeusvaltion ongelmat tosiasiallisesti vaarantaisivat talouskasvun, investoinnit ja sisämarkkinoiden toiminnan, tulee Suomen olla avoin toimenpiteille taloudellisten intressien turvaamiseksi sekä vahvistaaksemme kansalaisten ja yritysten luottamusta oikeusvaltioon. Sen sijaan, että EU-rahoituksen saaminen kytketään oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen ja puututaan jäsenvaltioiden sisäisiin asioihin, on huomattavasti mielekkäämpää ja tehokkaampaa pyrkiä muuttamaan EU-tukien saamisen ehtoja.” ”

                https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KokousPoytakirja/Sivut/SuVP_45+2020.aspx

                Toisin sanoen tarkastusvaliokuntakin tunnistaa sen faktan, että 27 jäsenmaassa ei ole yhtenäistä oikeusvaltio tulkintaa, eikä sellaista ole myöskään Eu:ssa määritelty, mutta johonkin määritelemättömään pitäisi kaikkien kuitenkin kritiikittä sitoutua.

          2. Selvennykseksi:
            Kolumnit ovat henkilökohtaisia mielipidekirjoituksia, pääkirjoitukset lehden kokonaislinjan mukaisia lehden kantoja, vaikka ne ihminen on kirjoittanut- ei yksittäinen ja jonkun pienen porukan mielipide.

            1. Tuo Mikan edellinen ote oli vain tarkoitushakuinen ote Hesarin kirjoituksesta.
              Kirjotus kannattaa oikeasti lukea ajatuksella ja kokonaisuutena. Se toteaa persujen olevan vaarallisella tiellä kohti diktatuurimaisia mielipiteiden rajoituksia vain omiin tarkoituksiinsa ja Orbania tukevalla tiellä ja tavalla.
              Siis persut ovat vaarallisella populismin viitoittamalla oikeusvaltioperiaatteita hylkivällä tiellä.

              1. Heikki, kyllä minä osaan lukea ja ajatella lukemaani, mutta itse kirjoitus ja väitteesi ovat huvittavia.

              2. ”Tuo Mikan edellinen ote oli vain tarkoitushakuinen ote Hesarin kirjoituksesta.”

                Niin, juuri tuolle otteelle kirjoituksen rinnatus Perussuomalaisiin perustuu, joten mielestäni se on se joka pitää nostaa esille.

                Kerrohan muutoin, että sitoutuisitko sinä henkilökohtaisesti, johonkin mitä ei ole määritelty ja mistä on olemassa erilaisia tulkintoja ? Jälkikäteen joku sitten kertoisi mihin olet sitoutunut?

                Jos vastaat kyllä, niin toivotan onnea, mutta jos vastaat ei, niin miksi vaadit jonkun muun kuitenkin niin tekevän?

            2. No ei se nyt muuta sitä tosiasiaa, että pääkirjoitus on mielipidekirjoitus vaikka siihen olisi osallistunut useampi kirjoittaja ja se on lehden linjan mukainen, pääkirjoittajan hyväksymä.

              Ja kun se on lehden linjan mukainen, niin se ei suinkaan ole sitoutumaton vaan toimituksen linjan mukainen.

              1. Kommentoin tänne väliin, koska kommentit menevät vähän sinne ja tänne:

                Se, että Hesarin kanta on tässä asiassa ja kirjoituksessa kriittinen persuja kohtaan, se olisi kriittinen, jos vastaavia kannanottoja olisi tullut miltä puolueelta tahansa.

  2. Keskustan suheen kyllä huvittaa se miten puoluehallitus kokoontuu keskustelemaan Halla-ahosta ja toisaalta puolue on samaan aikaan sekä hallituksessa, että oppositiossa.

    1. Kepu ja kokoomus yrittään nyt saada rivinsä suoraksi ampumalla Halla-ahoa puskista, mutta se on vain äärettömän epätoivon merkki, kun koetetaan omaa profilia nostattaa vain perussuomalaisia haukkumalla.

  3. ”No ei ole, vaan päätoimittajan ja lehden linjan mukainen kanta. Lehden linja on puolueista riippumaton ja sitoutumaton.”

    En minä mistään puoluesidonnaisuudesta puhunut, vaan sitoutumisesta lehden linjaan, ja näin ollen kyse ei ole sitoutumattomuudesta.

  4. Perus pelko on suurin ja sitä syytä ei kylläkään oikeasti osata perustella ja silti peruskannatus on vahva.
    Marini on pärjännyt joukkoineen hyvin ja kannatus pysyy korkealla vaikka eri tahot yrittävät kokoomus etunenässä murtaa kehää.
    Koronan jälkeen on isot talkoot talouden nostamisessa ja taakka kasvaa jos halutaan kaikki ihmiset nostaa jaloilleen toisaalta jokainen hukattu ihminen on miljoonan tappio varsinkin nuorten kohdalla ja sitä ei halua tunnustaa oikeisto sillä heillä on kiire saada omat voittonsa maksimiin!

  5. Onhan se kyllä selvästi havaittavissa, että tietynlaista paniikkia on ilmassa muiden puolueiden taholla perussuomalaisten menestystä kohtaan.

    Ei mene päivääkään, että jonkun puolueen edustaja kertoo kantansa asiaan x ja liittää samaan julkituloonsa negatiivisen kannanoton perussuomalaisista.

    Huvittavinta tälläisessä on usein se, että totuuden puolesta puhuvat itse lipsahtavat hyvin usein näissä kannanotoissaan puhumaan puuta heinää.

  6. Aikoinaan suuri viisaus oli: Suutari pysyköön lestissään. Suomen hallituksessa ei montaa suutaria ole, eikä lestikengän käyttäjää. Ovat tainneet käydä heittämässä ”lestinsäkin” tarpeetomana pimeässä jollekin janoiselle? Raamatussa sanotaan, että nainen vaietkoon seurakunnassa. Tarkoittikohan se sen ajan eduskuntaa?

  7. Toimittaja Matti Virtasen varsin osuva kommentti ketjussa aiemmin esillä olleeseen mielipidekirjoitukseen Hesarissa:

    ”Orbán on autokraatti, mutta Unkari ei oikeasti ole EU:n sairain mies. Tämä HS:n pakkomielle on melkein huvittavaa. Taas jää kertomatta, miten sitä oikeusvaltioperiaatetta tällä kertaa on rikottu.”

    1. Virtanen tekeytyy tyhmäksi.
      Unkari on ajautumassa EU:n oikeusvaltioperiaatteita vastaan, mikäli sitä ei panna ruotuun tuolla tiellä. Ja pakote on raha.

      1. Unkaria voi arvostella perustellusti.
        Kuitenkin se, että suurinta ääntä pitävät ne, jotka ovat ensimmäisinä rikkomassa EU:n perussopimusta omien taloudellisten etujensa ajamiseen, tekee siitä farssin.

          1. Ja ns. ”oikeusvaltioperiaatteen” nimissä pitäisi hyväksyä nuo perussopimuksen rikkomiset?

Kommentoi