Kepu kaivaa ihan itse oman hautansa, tovereiden kannustaessa.

Kepulaisten epätoivo, kansalaista naurattaa, tupaillois uuninrinta, itkumuurin korvajaa.

Kulminikin otti lainaa, jolla ”rikos” kuitataan, nuijaansa ei Katri anna, Saarikon jo kuolaamaa.

Kepulaisten uusi polvi, siltarummut unohtaa, takeena jo Vanhasenkin, polvet taipuu riPASKAAN.

Puna-multa hallitukseks, kepu tätä mainostaa, vaikka mullan viimeisenkin, punakynnet piilottaa.

Vahasenkin päiväunet, taitaa tulla todeksi, missikisaan ”Makuseksi”, rahat vaikka velaksi.

Vaarallista oli antaa, rahakirstu Matille, säätiönkin rahat siirsi, Kaikkoselle ”lainaksi”.

Rehnin Ollin suosiokin, pressakisas kohoaa, mutta tämä Boprikowi, pysyköön vain ”haudassaan”.

Kärnästä se saattaista tulla, oivallinen johtaja, munansakkin paljasteli, avoimuuden puolesta.

Kepulaiset kannatustaan, seuraa hiki otsalla, kolme vuoden päässä oottaa, pettu leivän purenta.

Minä aijon kepulaisten, tuskasta vain nauttia, Alkiokin palsamoidaan, Lenin-sedän seuraksi.

Toivotaan et kepu lusii, koko kakun kiltisti, sillä saatais ”maalaisliitto”, mahdollisimman pieneksi.

Toivon myöskin sitä että, Paavo pysyy pilttuussaan, hän on ainoo joka pystyis, kuolleen saamaan virkoomaan.

 

 

 

 

22 vastausta artikkeliin “Kepu kaivaa ihan itse oman hautansa, tovereiden kannustaessa.”

  1. Mukava Arvin aamuruno, mutta korvasin otsikon vaihtoehtoisesti:

    ”Persu kaivaa omaa hautaansa lakupekan kannustaessa”

    … ja Kulmunit, Vanhaset jne. korvaisin…

    .. Halla-aholla ( oh- aallah ), Hakkaraisella, Putkosella, Huhtasaarella, Mäenpäällä ja takapiru Soinilla jne.. saataisiin nauraa oikein makeasti !

    1. Senkus Heikki riimittelet, mukava olisi toinenkin poliittisten runojen rustaaja saada tänne, poliittiika vasemmalta laidalta, itselläni vaikka sydämmeni on vasemmalla puolella, niin rytmihäiriön se saa aina, kun toverit sanoo olevansa isänmaan asialla.

  2. Ei Keskustapuolue minnekään häviä, eikä kuole. Sillä on takanaan ihan liian pitkä historia hukattavaksi ja vahva maalaistausta. Maalaisuus tulee jatkuvasti lisääntymään uuden etätyömuuton ja kotiseuduilleen palaavien ihmisten mukan.a

    1. Ei varmasti kokonaan kuolekkaan, mutta ne jotka maalle muuttavat, ovat ikääntyneet, eläkkeelle jäävät paluumuttajat ja niillä ei pitkän päälle herran huonetta rakenneta, kun ainoa menestynyt yritys on ruumisarkku liike.
      Perussuomalaiset ovat työväestön keskuudessa suosituin puolue ja onhan se jo selvästi havaittavissa, että haja-asutusalueidenkin eläjät ja asujat ovat perussuomalaisiin yhä enemmän kallellaan.
      En ainakaan itse tiedä, että mistä kepu saisi roheeseen 10% lisää kannatusta, kun on mukana sodanjälkeisen historiamme vasemmistolaisimmassa hallituksessa pelkääjän paikalla.ja juuri maaseutua ja siellä toimiville ihmisille ja yrityksille annetaan vain keppiä.

  3. Pentin kanssa hyvinkin samaa mieltä. No, minulle eivät mitkään puolueet mitenkään kuulu; toisaalta, väittäisin, jos Kepu haluaa saada uusia ääniä, arvelisin, että kohderyhmä saattaisi tosiaankin olla maallemuuttajat mm.

  4. Vanhanen sanoi hallituksen elvyttävän vielä vuoden 2021 kokonaan.
    Voi herra isä mitä sieltä vielä tuleekaan, kun omat äänestäjät pidetään tyytyväisenä.
    Eihän yksitystaloudetkaan voi pidemmän päälle menestyä vain uutta velkaa velan päälle ottamalla, sillä ilmaisia lounaita ei vaan ole.

    1. Yksityistalous on täysin eri asia kuin valtiontalous: Sixten Korkman. Valtionvelkoja lyhennetään jos lyhennetään omin rahoin tai uudella velalla. Näin tekevät Saksa, Suomi, jne…Toinen vaihtoehto on kauhea.

      1. Kotitalouden velan maksaa takaaja, jos pankrotti, eli maksukyvyttömyys seuraa.
        Valtionvellan maksaa kansalainen ja kun nyt eletään kuin hullu mies huittisista, niin maksaja olet sinä ja minä aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti, olipa Vanhasen polvet miten hyvässä rasvassa tahansa.

      2. Itse asiassa Korkman ei kyllä aivan noin yksioikoiseen todennut ja myösi vielä päälle, että oman rahan puuttuminen tuo valtiontalouden huomattavasti lähemmäs kotitaloutta.

  5. Kepulla on ainakin sellainen haaste, että vahvana kuntapuolueena se menee kunnallisvaaleihin ajamalla samalla hyvin voimakkaita rajoitteita kuntien itsemääräämisoikeuteen ja samalla toki elinmahdollisuuksiin.

    1. Kepu saattaa kaivaa hautaansa peesatessaan vasuri-Marinin ja vihervasureiden sosialismipuuhastelua kuntien soteulkoistuksissa.
      Sinänsä on ihmeellistä, että laatimalla uuden lain voitaisiin taannehtivasti kieltää lailliset toimenpiteet, mutta ei se vasuri-ideologia ole ennenkään laista ja säännöistä piitannut.
      Marin kun on sieltä demujen vasurilaidasta.

  6. Kepusta tämä avaus ja kepua riittää tosin moni kepusuurtalous on enemmän oikeistossa paitsi kepun ajamat avustukset kelpaavat heillekin.

  7. Kovasti kiljutaan hulvattomasta rahan jaosta. Mitä otetaan pois ?

    1. Työttömyys noussut äärimmilleen korona vuoksi, se maksaa.
    2. Yrittäjä kiljuvat laidasta laitaa lisää rahaa.
    3. Elvytetään väylien surkean kunnon parantamisella.
    4. Annetaan yritystukia ja lainoja.
    5. Sairaalat joutuneet äärimmilleen myös taloudellisesti.
    6. Huoltovarmuus on nostettava oikealle tasolle.
    7. Nyt paljastui vielä siivousalan työelämän suuri puhallus, joka sekin vaatii rahaa panna kuntoon.
    8. Nyt vielä elvytetään Suomen vientiä EU:n sisämarkkinoita isolla rahalla jos elvytetään ?

    Mitä otetaan pois ???

    1. Otetaan pois ilmaisen rahan jako holtittomille maille ennenkuin sitä edes aloitetaan.
      Otetaan pois pysyvien menojen lisäykset, kuten opiskelupakon jatkaminen, koska se ei ratkaise varsinaista ongelmaa.
      Otetaan pois maakuntapeleily, koska se tulee vain lisäämään verotusta ja tarpeettomia poliittisia suojatyöpaikkoja.
      Siivouselämän puhallus ei vaadi yhteiskunnan rahaa.
      Riittää pelkästään sen laittaminen valvontaan raksa-alan lailla.

    2. Onhan se jollain tavoilla lohdullista, että hallitukselle paljastui se minkä oikeastaan kaikki muut ovat tienneet jo pitkään ja kuka tietää, ehkä hallitukselle eräänä päivänä paljastuu sekin, että ongelma ei suinkaan koske ainoastaan siivousalaa.

      Huoltovarmuuden suhteen hallitus ei nyt ole kyllä esittämässä mitään mullistavaa, mutta toki juhlapuheita pidetään.

      Terveydenhuollossa korona on tosiaan aiheuttanut paljon ongelmia, mutta on ihan hyvä tunnustaa, että samat ongelmat olivat jo ennen koronaa, korona toki ne kertaisti.

      Toisaalta missä ne hallitukset rahat sitten sinne terveydenhuoltoon ovat, mistä ne otetaan, vai rahoitetaanko sekin kenties lainarahalla?

      Yritystukia on annettu ja hyvä niin, parissa kohdassa toki on menty perse edellä puuhun, mutta aina roiskuu kun rapataan.

      Huolimatta siitä, että hallitus on kait mainostanut jopa 15 miljardin tukipakettia, niin eihän sellaista oikeasti ole koskaan ollut olemassa, eikä sellaiselle olisi ollut edes tarvetta.

      Poliitiset puheet, poliittisesti värittynyt matematiikka ja reaalielämä on hyvä erotella toisistaan.

      Tuosta EU:n sisämarkkinatuesta voisi vaikka pohtia sitä, ketkä ovat saamassa suurimman summan ja paljonko kyseisiin maihin suomesta vientiä on niin saa jonkinlaisen realistisen kuvan Suomen asemasta sisämarkkinoiden elvytyspaketissa.

  8. Oleellinen kysymyshän on, mitkä asia menevät poliittisesti ja realistisesti lävitse Eduskunnassa ? Eihän hallitus tyhmä ole.
    Minä en näe mitään suurta ideologista puljausta mihinkään suuntaan, jos vihreät pysyvät edes puheissaan lestissään.
    Ei Vanhasen eikä Marinin lävitse mene soopapuheet.
    Maakunnat tulevat verotusoikeudella, mikä otetaan huomioon valtion ja kuntaverotuksessa niin, että kokonaisuus pysyy kutakuinkin samana.
    Kunnista tulee häviämään suojatyöpaikkoja pirusti hallinnon piilokomeroista.
    Sote otetaan julkiseen hallintaan, muitta se ei suinkaan tule poistamaan yksityisten tärkeää roolia.
    Tämänhän on sitä hallitusohjelmaa + koronaa.

    1. Koko ns. sote-uudistus on ihan puhtaasti ideologinen puljaus, jopa vielä rankemmin kuin mitä oli Sipilän johtaman hallituksen viimeinen esitys.

      Ikävä kyllä en juuri usko suojatyöpaikkojen katoamiseen, osittaiseen siirtymisen maakuntasolle kyllä. Vielä vähemmän uskon siihen, etteikö kokonaisveroaste nousisi, en ymmärrä miten se olisi edes mahdollista?

      Toisaalta ei hallituksen esityksissä edes pyritä kokonaisveroasteen nousemisen välttämiseen, tai ei siihen ainakaan mitään keinoja esitetä.

        1. No näinhän se on ollut tähänki asti ja siksi on ollut tasausjärjestelmä olemassa, mutta ihan ajatusleikkinä mennään sillä, että maakuntamalli ratkaisee kyseisen ongelman ja kuntiuen budjeteista leikkautuu noin 60% maakuntaveron seurauksena.

          Kuntien velat eivät kuitenkaan leikkaudu ja kun samaan aikaan valtio on lisäämässä kunnille pysviä menoja, niin jostainhan kuntien pitää nekin kustannukset kattaa ja ainoa keino on kunnallisveron nostaminen.

          Voi hyvin olla, että vuosi pari kaikki on auvoisaa, mutta jo nyt kuntaliitossa pidetään kunnalisveron korotus paineita 1-2% tasolla ja siinä on jo otettu huomioon esityskieroksella oleva sote-maakunta uudistus.

          Eikä unohdeta myöskään sitä kuinka positiivisesti hallitus on suhtautumassa uusiin eu-tason+ itse esittämiinsä veroihin / veronkorotuksiin, joten voi olla, että olen hieman yksinkertainen, mutta en kyllä ymmärrä miten kokonaisveroaste voisi olla nousematta ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *