Kepua ja kokoomusta viedään kuin pässiä narussa.

Galluppien mukaan perussuomalaisten kannatus on suurempi kuin ääriliikkeiden, eli vihreiden ja vasemmistoliiton yhteensä.

Siksi en voi olla ihmettelemättä, että niin kepu, demarit kuin kokoomuskin tanssivat näiden kahden ääriliikkeen kanssa utopioihin perustuvaa viherhumppaa ja ovat tekemässä suomesta EU.n koelaboratorion, jossa maailmanlaajuisesti voivat turistit ja kirjanoppineet käydä ihmettelemässä, kuinka niukalla ja vaatimattomasti ihminen pystyy elämään luontoa säästäen.

Perussuomalaisten arvoja pidetään saatanasta seuraavina ja hurskaina lyödään rintoihinsa, että rasistin kanssa ei leikitä.

Katsokaahan mitä tämä vihreiden ja vasemmistoliiton ideologia on jo ensimmäisenä kahtena vallassaolovuotenaan  saanut aikaiseksi suomen nujertamiseksi, jossa kiveäkään ei jätetä kääntämättä, matkalla egolokiseen helvettiin ja demarit ja kepu kehtaavat vielä sanoa olevansa isänmaan asialla.

 

 

8 vastausta artikkeliin “Kepua ja kokoomusta viedään kuin pässiä narussa.”

  1. Joo, änestäkää nyt kaikki persuja edellytäen, että he ilmoittavat, kenen kanssa menisivät hallitukseen ja millä ohjelmalla. Jos reunaehdot eivät täyty, älkön kukaan Suomessa ääntään vastuuttomille anna. Meinaan, persut eivät suin surminkaan halua muuta vastuuta ja valtaa kuin suunsoiton vallan.

    1. Ei persuilla ainakaan hallituksessa olisi valtaa paitsi omissa ministeriöissä.

      Hallitussopimus saattaisi rajata valtaa omissakin ministeriöissä.

      Persut ovat valtaa valvovia vahtikoiria. Jonkun on sekin homma hoidettava.

  2. Eivät vihreät eivätkä vasurit mitään ääriliikkeitä ole, koska ruumiita ei ole tullut. Toista oli data vuotta sitten. Silloin ääristely oli muotia.

  3. Kun kommunismi ei elättänyt, eikä sosialismi saapunut, niin nyt ollaan kokeilemassa ja ajamassa suomea ilmastototalitarismin ihanuuteen ja maahamme muodostuu vihervasemmistolaisten politrukkien johtamat vankileirien saaristot.

  4. Minä olen Kokoomuksessa, sillä haluan vaikeita – en helppoja vastauksia. Minä haluan vääntää asioista, tutkia, pohtia, mietiskellä, etsiä eri näkökulmia, kaivaa ja etsiä kumppaneita.

    On hieno asia, että persut ovat puoluekartalla. Se on juuri oikea paikka heille. Demokratia on oikea valinta. Persuilla on ajoin fiksuja ajatuksia. Vihreilläkin on. Sitten toisaalta tällä hetkellä persut lähinnä levittävät salaliittoteorioita rokotteista ja tiedevastaisuutta. Pärjäisin ilman sitä. He pystyisivät parempaan, puolueessa sentäs on äärimmäisen fiksua väkeä.

  5. Itse tässä olevaan asiaan en ota kantaa, mutta kyllä Kokoomuksen ja Keskustan pitäisi tehdä jotain. Ei ilmeisesti auta puheenjohtajan vaihto Keskustaa, ei Saarikon joka asian penkominen näköjään tuota tulosta. Ei Kokoomuksen Orpo myöskään ole piirijohtajien suosiossa, aika väritöntä on hänen linjauksensa. Molemmat näyttävät uppoavilta laivoilta, jos ei pian tehdä jotain.

  6. – Tällainen kriisiaika osoitti, ettei mulle-kaikki- puolueesta ole kenellekään apua = Kokoomus.
    – Eikä persuista, koska ne vastustaa kaikkea, mikä liikkuu. Jos ei liiku, niin tökätään jollakin terävällä perseeseen, että alkaa liikkumaan, jotta voisi sitäkin vastustaa.
    – Kepu taistelle city maastureilla ajavia vastaan, kun niillä ei ole oikeaa Land Roveria, jolla koko maassa voisi ajaa.
    – Vihreiden kuumailmapallo lentää niin korkealla, ettei ankkuriköysi edes yllä maan pinnalle. Linkola tussauttaisi kaasut pihalle tai ampuisi jousipyssyllä palloon palavan intiaaninuolen.
    – Demarit ja vasurit vastustavat sitä, ettei kaikilla voisi olla lompakossa yhtä paljon rahaa kuin ainakin kokoomuslaisilla ja ruotsalaisilla mällätä mitä tykkäävät.
    – KD:ssä Aatamit ja Eevat saavat rauhassa rouskutella omppujaan, kunhan yksineuvoiset eivät heittelisi pahanmakuisilla omppupuillaan oksilta.

Vastaa käyttäjälle Markku Savikivi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *