Marin on kuin Niilo Ylivainio, kansaa kaatuu hänen kosketuksestaan.

Kun suomineidon tämänhetken ylin ”juomanlaskija” Marin lähti Brysselin keskuskomiteaan puolustamaan maamme henkiinjäämisen edellytyksiä, niin kaikki uskoivat ( en minä ) että vihdoinkin mallioppilas saisi opettajiltaan muutakin leivänpäälle kuin ylähuulensa.

Mutta mutta, sen siitä saa kun kuvittelee, että ”kassaneiti” kyllä tietää ja osaa yhteen,-ja vähennyslaskun.

Sitä ei pysty parhaimmatkaan matemaatikot ja taloustieteilijät muuksi muuttamaan, että kun annat pois suomalaisten verovaroja 7 miljardia ja siitä palautuu takaisin 3 miljardia, että se olisi hyvä diili suomalaisille.

Mutta sitten se ainakin itseäni eniten ällistyttänyt uutinen, että kotimaassa Marinia pidetään voittajana ja onnistujana rahoitu,- ja lahjapakettineuvotteluissa ja täällä ”tuhlaajapoikaa” juhlitaan sankarina ja hänelle teurastetaan pässit juhlapöytään.  ( YLE- Gallup )

Korona on kuin Caruna, mittari pyörii hurjaa vauhtia ja siirtomaksut tulevat moninkertaisina, vaikka taloudessasi ei palaisi kuin yksi valo tyhjässä jääkaapissasi.

 

4 vastausta artikkeliin “Marin on kuin Niilo Ylivainio, kansaa kaatuu hänen kosketuksestaan.”

  1. Sanovat ne jotka kävivät Ylivainion kokuksissa, että jos et jostain syystä kaatunut, niin sinut vietiin sivuhuoneeseen, jossa sinua syytettiin vääräuskoiseksi.
    Nyt joka epäilee Marinin ”jumaluutta”, on isänmaallinen hölmö.

  2. Ei pidä paikkaansa. Minä kävin Ylivainion kokouksessa enkä kaatunut. Siinä se. Kuka lie keksinyt nuo ”sivuhuoneet”.

    Mitä Mariniin tulee niin vaihtoehdot olivat:

    A. Suomi eroaa EU;sta jolloin ei tarvitse maksaa mitään, jäsenenä olemme maksaneet ja maksamme joka tapauksessa.

    B. Suomi kaataa apupaketin niin ei tarvitse maksaa lisää jäsenmaksujen päälle.

    C. Suomi maksaa lisää mutta neuvottelee mahdollisimman hyvän tuloksen.

    Marinin hallitus valitsi vaihtoehdon C ja kai aika moni sitten oli sitä mieltä ettei A tai B olisi ollut hyvä koska piti ratkaisua onnistuneena. Kaiketi Halla-aho olisi halunnut valita vaihtoehdon B mutta JOS PS olisi ollut hallituksessa niin arvaa olisiko Kokoomus sitä hyväksynyt? Hallitus olisi kaatunut tai sitten Halla-ahon olisi pitänyt suorittaa erikoinen takinkääntö temppu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *