Populistit puolustavat suomea ja suomalaisia, eikä olla Saksalaisten kynnysmattona.

Ruotsalainen kansanpuolue on opittu tuntemaan siitä, että olipa hallitus minkä värinen tai makuinen hyvänsä, niin he ovat aina valmiita hallitukseen, kun isänmaa kutsuu poikiaan.   Demarit, kepu ja kokoomus ovat aina kukin vuorollaan ottaneet Ruotsalaiset tilkepuolueekseen hallituksiinsa, nytkin RKP istuu kuin tatti sodanjälkeisen historiamme vasemmistolaisimmassa duum…anteeksi hallituksessa.

En tiedä, mutta nyt suomi toimii Ruotsalaisen kansanpuolueen tavoin suhteessaan Saksaan, jolloin suomelle käy kaikki mitä saksa esittää ja vaatii EU.ssa. Nytkin esiinnytään tätä 750 miljardin lahjapakettia kohtaan tiukasta, suomen etua korostaen, mutta kun saksa sanoo, että nyt nimi prosyyriin, niin suomen hallitus ”misseineen” juoksee korot kopsuen ja pallohameet heiluen ylipapitar Merkkelin luo kuin viimeiselle ehtoolliselle.

Kyllä se taas eduskunnassa vain perussuomalaiset ovat se puolue, joka vastustaa joutumista muiden maiden velkojen maksajaksi, luulisi jo yli 120 miljardin omassa velassakin olevan tarpeeksi vyön kiristystä kansalaisilla, että nyt vielä pitää välimeren-maiden siestaakin lähteä rahoittamaan.

Tekisi mieli sanoa kova sana…..ja sanonkin……RAUTAKANKI.

 

 

 

3 vastausta artikkeliin “Populistit puolustavat suomea ja suomalaisia, eikä olla Saksalaisten kynnysmattona.”

  1. Kyllä minä hyväksyn velanoton tässä koronakriisissä, mutta että se ei minun oikeudentajuuni ja moraaliini kyllä mahdu, että suomi vielä ottaa velkaa velan päälle, että Italia ja muutkin välimeren maata saavat jatkaa EU-lehmän lypsämistä meidä piikkimme.

    1. Samaa mieltä ja sitä lienee pääosa suomalaisista puolueesta riippumatta.
      Italialaisilla on keskimäärin lähes 2 kertainen varallisuus kotitaloutta kohden suomalaisiin verrattuna.
      Italiassa veronkierto on kansantauti ja pelkästään sen suitsimisella Italia pääsisi taloudessaan tasapainoon.
      Italia ei kuitenkaan halua kuormittaa kansalaisiaan, joten muut maksakoot.

  2. Tuntuu siltä, kun seuraa vasemmistohallituksemme talouspoliittisia aivopieruja, että heidän arvopohjassaan velatkin ovat muuttuneet saataviksi ja näyttääkin olevan oikein kilpailu siitä, kuka uskaltaa suuremmat kuset pakkasella housuihinsa lirauttaa.
    Eihän esimerkiksi välimeren maita voi lukea hölmöläisiksi kun pyytävät, mutta suomalaisia voi kun maksavat.
    Olen aina luottanut suomalaisissa siihen, että he osaavat kyllä valita oikeat päättäjät oikeille paikoille, mutta nyt täytyy kyllä todeta, että pahasti löivät kyllä kirveensä kiveen, kun sosialisteille antoivat matkakassan hoitaakseen.
    Eihän koronan rantautumisesta suomeen voi mitään puoluetta syyttää, mutta kuten näyttää, että suomalaiset joutuvat omien sairastuneidensa ohella hoitamaan myös välimeren maiden koronakuprun.
    Kun seurasin eilen eduskuntakeskustelua EU.n lahjapaketin tiimoilta, niin esimerkiksi Tuppuraisen ja Kulmunin silmissä paloi helvetin lieskat, puolustaessaan kolhoo…anteeksi Mekkansa toteemipaalua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *