28.5 – erakoitua

 

 

Kello on kuusi ja aurinko helottaa jo korkealta. Kesäaika näköjään saa heräämään jo ajoissa. Viideltä nousin ja nautin aamun hiljaisuudesta. Kyllä, pääskyset tekevät pesää liiteriin. Olivat pesäntekopuuhissa mennessäni hakemaan puita, jäivät siksi aikaa odottamaan langalle. Päivitys pääskysistä näyttää tulevan osaksi päiväkirjaani.

 

Aamusta riennän rakkaani luo. Puita pitää vielä jonkin verran kaataa, sirkkelöidä ja pilkkoa. Viileämpi aamu, joten on vielä kohtuullinen lämpö ryskätöille. Majavien patoja täytyy myös käydä purkamassa. Vesi täytyy saada laskemaan, että päästään viikonloppuna uimaan.

 

Tiesittekö, että olen lukenut Kalle Päätalon Iijoki sarjan neljä kertaa ja kertaalleen Koillismaa sarjan. Hersyvää ja samalla koskettavaa tekstiä, ajankuvaus on ainutlaatuisen tarkkaa. On Kallen kirjoista muutakin hyötyä. Teen aamuin illoin kaularangan, niskan ja hartioiden harjoituksia lattialla. Päätalon tiiliskiven paksuiset kirjat ovat sopivan korkuisia pään alle venytysharjoituksissa.

 

Äkkiä sitä kuulkaa erakoituu. Käytiin tänään ryskätöiden jälkeen kylällä. Poikkesimme Virtatuvalla ja uudessa paikassa johon muutamme. Olin jotenkin kuin ”orpopiru”, ihan hukassa. Marika kyseli ihan samaa mitä itse oli myös kokenut. Monta kuukautta olemme käytännössä Mirjamin kanssa olleet kaksin. Ei minnekään suuntaan velvoitteita, mitä nyt yksi valtuuston kokous.

 

Otimme osaa pienyrittäjien tuskaan ja haimme noutoruokaa vaikka kotonakin olisi ollut syötävää. Virtain Ruokapajasta haimme annokset. Oli mukava tavata yrittäjäpariskuntaa ja vaihtaa kuulumisia. Pieni ele, mutta molempia lämmitti jälleentapaaminen.

 

Olen jo kertonut ihmisen kummallisista aivoista. Ne kun ovat sellaiset, että minkä ne oppivat, on siitä hankala päästä eroon. Esimerkki: Mirjam siirsi peilin paikkaa ja minä kampatelineen siihen viereen. Puolitoistaviikkoa meni, että joka aamu kävelin vanhalle paikalle kampaa hakemaan. Alkoi jo suututtaa vaikka kuinka olin tanittanut päähäni missä kammat nykyään ovat, niin ei kun aina vaan käsi ojossa entiseen. Pitäisi olla ohimossa sellainen avattava luukku, josta käsin saisi ohjelmoitua aivot uuteen asentoon, kun muutoksia tapahtuu.

 

Korona hässäkkää:

  • matkailla kotimaassa vai ei? Harhauttaako media nappaamalla osia sanomisista vai eikö informaatio kulje hallinnossa?
  • muistatteko sen taannoisen vitsin dinosauruksesta, tuleeko se vastaan Mannerheimintiellä? Nyt sitten ennakoidaan tuleeko koronasta toinen aalto. Mahdollisuudet ovat 50 ja 50 uutisoi Ilta-sanomat. Eli joko se tulee tai sitten ei tule.
  • Viro päästää vapaasti suomalaiset maahan. Mitä pitäisi ajatella? Miten olikaan sen kotimaan matkailun laita? Täyttyvätkö Viron kylpylät ja suomalaiset ammottavat tyhjinä?

 

Kesäkuussa aukeavat maauimalat ja uimahallit. Uimisesta onkin mukava tositarina. Täällä asemanperällä asui vanha mies, joka -60 ja -70 lukujen taitteessa kävi meillä usein kylässä. Olin Kankaanpäässä ammattikoulussa ja siellä kävimme urheilutunneilla uimassa uimahallissa. Oli kovat helmikuun pakkaset kun tulin kotiin perjantai-iltana. Mies oli kylässä ja äiti oli tarjonnut kahvia. Siinä juodessa äiti sitten kysyi, kävitkö viikolla uimassa? Minä, että joo, kyllä kävin. Mieheltä oli kahvikuppi tipahtaa lattialle, hän kun ei koskaan ollut kuullut uimahalleista ja luuli minun muka käyneen järvessä. Luuli aluksi vähän suuttuneena, että vedämme häntä höplästä, mutta leppyi kun kerroimme mistä oli kysymys. Ilme oli kyllä näkemisen arvoinen.

 

Kevennys:

Poliisi pidätti joskus muinoin ja totesi vihaisena, ettei teillä kuulkaa pala valot. Minä siihen rauhallisena, ei tietenkään pala, miksi palaisi kun eihän meillä ole kotona ketään.

2 Replies to “28.5 – erakoitua”

  1. ”Olen jo kertonut ihmisen kummallisista aivoista.”- kirjoitti Hannu, joka pani minutkin tonkimaan koppani.

    On se lilluva massa korvien välissä ihmeellistä tököttiä. Kun sinne jotain panee, siellä se säilyy ja on turvallisempi kuin murtovarma kassakaappi. Sillä on vain sellainen hälytysjärjestelmä, joka vahtii luutunutta ”kassakaappia” omin kameroin, liiketunnistimin, hajutunnistimin, näppituntumalla ja vielä vaistoinkin. Vaikka et itse muista, se kyllä muistaa muistuttaa ajoin hyvät, pahat ja rumat. Tarvitset vain pienen signaalin tunnusluvuksi.

    Yksi erikoisuus on tuo musiikki ja soittaminen. Katsokaa, kun keikkamuusikko tai konserttipianisti vetelee tuntien mittaiset showt tuosta vain ilman papereita, tai näyttelijä kirjan mittaiset repliikit jne..

    Kerroin eilen, kun noudin kirjasto Metsosta muutamat hävinneet klassikkonuotit, joita olen soittanut kakarasta lähtien, mutta taukoa on ollut joskus pitkäänkin.
    Sieltä ”selkärangasta” ne tulivat, kun vain vilkaisi nuotistoa; sormet kulkivat kuin joku näkymätön robotti olisi niitä käskenyt.
    Se lilluva massa kyllä pelaa, mutta ”siirtoverkon kaapelissa” voi ajoittain olla vikaa käyttöjärjestelmään- sormiin.
    Mutta, jos päivän mittaan on tehnyt halkoshown, vasaroinut peukaloasi tai siirtänyt betonilaattoja, kangistuu se käyttöjärjestelmäkin. Täytyy ruveta vieroksumaan töitä ja soitella vain lehdillä.

  2. Tuosta erakoitumisesta, varsin mukavasti vaimon kanssa on elelty tätä korona-aikaakin.
    Eihän meidän elämämme mitään erakoitumista ole; kiitos nykytekniikan, lisää kai meillä on mahtava kirjo, kotieläimiämme, villejä luonnon eläimiä, nekin ovat lisä yhteiseloon.

Kommentoi