Turpiin vaan ja onnee.

Itse olen seurannut ja kuunnellut suurta mielihyvää tuntien, kun hallituspuolueet ovat toistensa niskavilloissa kiinni ja hallitusohjelmaa luetaan kuin piru raamattua ja yritetään omaa häntää nostattaa kannattajien suuntaan.

Kepu siellä näyttelee porvaria ja tuntuukin siltä välillä, että kepu onkin oppositiossa, vaikka tämäkin näytelmä on suunnattu vain omille, joiden toinen jalka on jo perussuomalaisten oven välissä.

Mutta kun tiedetään, että vihreät, vasemmistoliitto ja demarit kalastelevat samoilla vesillä ja heidän ideologiansa on 1/1.teen  niin muualta he eivät saa lisää kannatusta, kun toisiltaan ja nyt hyötyjänä on ollut demarit.  Heillä on noin 40% kannatus ja siitä nämä toverit kisaavat keskenään.

Vaikka ei vielä ole muuta kuin jaettu kaikille hyvää ja kaunista, niin tämä hallituksen toisilleen nokittelu on merkki siitä, että kovemmat turpiinvedot tapahtuvat tulevana syksynä valtioneuvoston ”köysineliössä” ja oppositio odottaa vain, koska ”Rinteen bussi” parkkeeraa Saulin pihaan.

Kepullahan tässä olisi mahdollisuus lopettaa tämä maamme sosialisointi, mutta taitavat kuitenkin tehdä ”Soinit” Ja valita hillotolpat puolueensa pelastamisen sijaan.

7 vastausta artikkeliin “Turpiin vaan ja onnee.”

  1. Kyllähän syksystä voi tulla poliittisesti värikäs ainakin sananvaihdon osalta ja halitus joutuu tekemään myös päätöksiä, joilla saada hankittua sitä rahaa jota on jo jaettu.

  2. Ei kyllä voi olla huvittumatta siitä, miten hallituksessa ei päästä edes aikatauluista yhteisymmärrykseen, saatikka asioista.

      1. Henkilökohtaisesti ajattele kyllä, että …tanan Marin ja …tanan koko vihervasemmisto.

        On toki niin, että mikä kullekin on tärkeää ja itse pidän työllisyyspolitiikaa aivan ensiarvoisena tällaisessa tilanteessa, sen sijaan , että keskustellaan huivista osana poliisin virka-asua.

  3. Sanovat, että Galluppeja tulee ja menee, mutta näkyy ne kuitenkin saavan kannatuskuopassa olijat hyppimään seinille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *