Aseveliakseli ja kansarintama saavat yhteiskunnan toimimaan parhaiten.

Käytän esimerkkeinä kahta merkittävää aikaansaaja eri poliittisista leireistä, Kale Kummola ( kok) ja Pekka Paavola ( sdp).

Molempien aikaansaannokset perustuvat laajoihin yhteiskunnallisiin kontakteihin ja yhteistoimintaan eri tasoilla ja poliittisissa ryhmissä lopputuloksen kannalta. Kummola ja Paavola toimivat molemmat aseveliakselilla sekä kansanrintamilla eivätkä junnanneet omilla leiritulillaan nuotion sammumiseen saakka. Lopputulokset kaikki ovat nähneet.

Pekka Paavola piti yhteyttä aina kirvesmiehestä presidenttiin. Varmisti päätöksenteon läpimenon etukäteen eikä politiikasta jahnattu enää valtuustoissa eikä hallituksissa. Päätös oli selvä etukäteen.

Kale Kummolan kontaktipinta on valtava eri aloilta aina lapiomiehestä maailman johtajiin. Ideamylly monialaisuudessaan vailla vertaa. Päätöksiä, mitä hän teki,  leimasi samanlainen lähestymiskulma kuin ikään Paavolalla. Asia ideoitiin, Kale jalosti ja vei hallinnossa sovitun lävitse. Tehokkaita senioreja, joilla olisi nuoremmille annettavaa lapiokaupalla.

Opposition molemmat herrat hoitivat taakseen. Onkohan näistä mitään opittavaa erityisesti oppostitio-Orpolle ? Entä meidän kansanrintama-hallitukselle ? Toistaiseksi hallituksen karavaani kulkee Kummola-Paavola opein, vaikka koirat räksyttävät.

Täytyy samalla muistuttaa, että aina roiskuu kun rapataan. Siksi haluan, ettei Paavolaa enää rapata Lehtimies-Lahtinen projekteista. Kalessa sellaiset rappaukset eivät pysy seinillä.

5 vastausta artikkeliin “Aseveliakseli ja kansarintama saavat yhteiskunnan toimimaan parhaiten.”

  1. Nyt ei löydy aseveliakselia, käpykaartiakseli voi löytyä helpostikin, koska niin moni näyttää suhtautuvan välinpitämättömästi itsenäisyytemme tuhoon.

  2. ”Päätös oli selvä etukäteen.”

    Jos pitää hyvänä sitä, että taustalla ”harmaat eminenssit” suhmuroivat päätökset valmiiksi ja demokraattisesti vaaleilla valitut valtuutetut toimivat vain kumileimasina, niin silloin noiden herrojen toiminta on ollut kyllä oivallista.

    Kummola toimi pitkään Tampereen kaupunginhallituksen liiketoimintajaoston (nyk. konsernijaosto) puheenjohtajana olematta vaaleilla valittu valtuutettu.

    Piiri pieni pyöri ja kaupungin hankkeita ja toimintoja yhtiöitettiin ja yhtiöitetään, jolloin kaupunkilaisten ja jopa valtuutettujen tiedonsaanti on rajoitettua. Aina voidaan vedota liikesalaisuuksiin ja osakeyhtiölakiin tiedonsaannin estämiseksi.

  3. Tunnustan heti alkuun, että en tunne mainittujen sankarien saavutuksia kunnallispolitiikassa, mutta hieman vaikuttaa siltä, että avauksessa kaivataan Kekkosen ajan ”demokratiaa”, joka on varsin hassua ottaen huomioon se miten usein avaaja on puhunut muiden taantumuksellisuudesta.

    Paavola on itselleni, rikostuomioita lukuunottamatta täysin vieras sankari, mutta Kummolasta tiedän sen sijaan enemmän urheilun kautta ja näin äkkiseltään sankareita taitaa yhdistää se, että omaa etua ei ole unohdettu ajaettaessa yhteisiä asioita ?

    Kummolan mafia on tuttu kaikille, jotka jääkiekosta jotain tietävät tai tuntevat ihmisiä, jotka tavalla tai toisella ovat jääkiekon kanssa työkseen tekemisissä. En sitä sano etteikö Kummola olisi tehnyt paljon hyvää suomalaiselle jääkiekolle/ammattiurheilulle, mutta kyllä se ikävä fakta on, että on siinä rapatessa myöskin roiskunut.

Vastaa käyttäjälle Mika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *