21.6 sunnuntai

 

Niin se meni juhannus. Juhannusta edeltävät viikot ovat kesän parasta aikaa. Ei nyt masennuta, yli kaksi kuukautta voidaan ilo irti ottaa suvesta. Samalla kun kirjoitan, nypin kissan karvoja tietokoneelta. Eilen juuri harjasin Vilman, mutta vielä lähtee karvaa.

 

Aamulla käytiin Raunon kanssa järvellä. Hiljaista oli Aureella, mökkiläiset taisivat vielä nukkua. Hauki ja ahvenia oli saaliina. Ajatelkaa hyvät ihmiset, yli 50 vuotta on kalasteltu Aurejärvellä. Siinä on ehtinyt perata ja syödä eräätkin ahvenet.

 

Muistan vielä kuinka järvellä tukkia hinattiin Aurejärven toiseen päähän. Siinä missä meidän vene on, oli tukkilautta. Tukkilautan vierestä sai pohjaongella hyvin ahvenia. Veneellä sai tarkasti soutaa, ettei törmännyt uppotukkiin.

 

Iltapäivällä tyhjensin hellan ja uunin pesät. Huomenna tulee nuohooja käymään. Nuuka kun olen, en halunnut antaa tuhkia. Ennen levitettiin tuhkat peltoon, on hyvä kasvulle. Ainakin nokkoset kasvavat siellä mihin olen tuhkat ripotellut.

 

Hieman olen valmistautunut huomiseen Virtatuvan muuttoon uusiin tiloihin, sovittu aikatauluista jne. Vähän hirvittää kuumuus, mutta eiköhän ne tavarat saada siirrettyä. Haikeat tunnelmat vanhan paikan jättäminen varmaan aiheuttaa.

 

Uutisia:

  • Oliko niin, että vain yksi korona tartunta on tänään ollut. Hyvä niin, mutta parin viikon sisällä nähdään mitä juhannus aikaan sai. Toivottavasti ei ollut viruksen kulta-aikaa.
  • Sisäministeri Maria Ohisalo tarjoaa apua Ruotsille koronan hoidossa. Mielenkiintoista nähdä antaako ruotsalaisten ylpeys periksi ottaa apua vastaan suomalaisilta. Voivat kokea avun nöyryytykseltä.
  • ei sitten vältytty juhannuksen kuolonuhreilta, jo 13 tapausta todettu. Monille kesän ilojuhla muuttuu surun juhlaksi.

 

Törmään yhtenään sanaan: Sohvaperuna. Mikä ihme se on? Onko se peruna jota syödään sohvalla? Lehdessä luki peräti Sohvaperunajulkkis. Mikä hemmetti sellainen oikein on? Jos kuorii ja syö sohvalla perunoita, miten siitä voi päästä julkkikseksi? Vai onko tämä tyyppi keksinyt uuden perunalajikkeen joka näyttää sohvalta?

 

Huumoria:

Armeija aikana eräs kaveri marssi kapteenin luo ja anoi lomaa perhesyihin vedoten. Kapteeni tiedusteli, minkälainen perhesyy on kyseessä? Kaveri sanoi, vaimo saa lapsen. Kapteeni onnitteli ja myönsi loman. Lomalta palattuaan kaveri törmäsi kapteeniin joka kysyi: Tyttö vai poika. Herra kapteeni, en voi sitä tietää ennen kuin yhdeksän kuukauden kuluttua.

 

 

Yksi vastaus artikkeliin “21.6 sunnuntai”

  1. On se nyt oikeasti kesää. Lämmintä tänään luvattu +30 astetta; valkoiselle miehelle hieman vähempikin riittäisi.
    Tulia hellaan tehdessä saa olla tarkkana, että ulko-ovi on kiinni ja hellan alakiertoon pitää tökätä palava lehti. Sitten se ei potkaise takaisin”. On muuten ihme juttu, että nykyisin tulisijan käytöstä pitää olla oikein opetustilaisuus. Sellaiset kävin jo kotona 50-luvulla.
    Ruuanlaitto ilman puuhellaa tuntuisi minusta ”jalkapuolelta”, näin helteilläkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *