Hellepäivä 23.6

 

 

Aamu alkoi käynnillä terveyskeskuksessa. Vasen silmä punotti ja menin näyttämään vastaanottoon. Kysyin, miten Jaakille on aikoja? Jos puolen tunnin päästä sopii, niin silloin olisi. Ja minullehan sopi. Onko Suomessa missään näin erinomaista palvelua terveydenhoidossa kuin Kihniössä? Hallituksen, virkamiesten ja kansanedustajien täytyisi ottaa täältä mallia kun sotea suunnittelevat.

 

Kirkolla oli mukava vähän aikaa pyöriä. Terveyskeskuksen ovella tapasin ystäväni Sirkan. Hän on aina niin aurinkoinen ja hyväntuulinen. Kuumuudesta kärsimistä vähän huokailimme, mutta päätimme, ettemme valita. Myös apteekin ovella tapasin rouvan, hänen kanssaan soittelemme ja päivittelemme Kihniön sairaalan vuodeosaston sulkemista. Vaihdoimme kuulumisia ja toivottelimme hyvää kesän jatkoa.

 

Päivä meni Virtatuvalla paikkoja järjestellessä. Kieltämättä helle meinaa uuvuttaa vaikka kuinka juo (vettä) ja huolehtii suolatasapainosta. Mirjam kävi kaupoissa ja minä etsin varjoa, kun auto oli auringossa melkoinen pätsi.

 

Vilma oli leppynyt kun saavuin kotiin. Halusi mennä pötköttelemään, mikäs siinä auttoi. Nuoli kaulaa ja käsivarsia ja kehräsi, kunnes asettui kainaloon nukkumaan. Herätessä lähdimme velipojan kanssa Nerkoolle uimaan ja sieltä katiskoille. Siiran veljekset olivat myös kalassa. Kaksi karjalaislähtöistä veljesparia yhtä aikaa kalassa.

 

Uutisia:

  • alle kahden euron karkkiaskin näpistyksestä joutui nokialainen vanhus maksamaan lopulta 185 euroa. Eikö tosiaan asiaa voitu sopia heti kaupan kanssa? Pitikö viedä ihan oikeuteen?
  • toiset taas paistattelevat rikoksista syytettyinä julkisuuden valokeilassa. Iltapäivälehdet oikein hekumoivat huumeoikeudenkäynnillä, jossa julkkikset (älkää kysykö, millä eväillä ovat julkkiksia) riitelevät keskenään, otsikoista päätellen. Enää puuttuu heidän sääliminen.
  • no, laitetaan nyt koronasta uutinen, tämä kun alun perin oli koronapäiväkirja. Suosituksista edelleen päästään eroon. Nyt 70 kymppiset saavat vihdoin elää kuten muutkin, hyvä niin.

 

Muistatteko kun aikanaan oli aina sketsejä jossa asiakas pyysi tarjoilijan tai hovimestarin paikalle sanoen: Keitossani on kärpänen. Ja siitä sitten kehiteltiin erilaisia vastauksia. Tänään luin kuinka sienet parantavat monia tauteja. Siitä sain aiheen edellä kerrottuun vitsiin: Tarjoilija, keitossani on kärpänen. Tarjoilija: Mutta sehän on kärpässienikeittoa.

 

Kevennys:

Ruotsalaisilla on nyt koronan takia vaikeaa ja siksi ei saisi heitä kiusata. Mutta huumori piristää aina: Ruotsalainen ja suomalainen ajoivat vastaan kapealla sillalla, ettei ohittamaan mahtunut. Hetken odottelun jälkeen ruotsalainen huusi: Minä en idiootin takia peruuta. Minäpä peruutan, vastasi suomalainen.

 

 

 

2 vastausta artikkeliin “Hellepäivä 23.6”

  1. ”Suosituksista edelleen päästään eroon. Nyt 70 kymppiset saavat vihdoin elää kuten muutkin, hyvä niin”

    Todellisuus on toista monen ns. täysin terveen 70- kymppisen osalta. Moni on elänyt melkein niin kuin ennekin lukuun ottamatta massatapahtumia ja kokoontumisia ja käsidesejä, ettei kantasi piilossa olevaa pöpöä muihin.

    Tampereen kauppahallissa, Sokoksella, Lidlessä ovat asioineet päivittäin samat ”ikivanhat” teräskannot niin kuin ennenkin.

  2. Kyllä se hellettä pukkaa, tänään ja jatkossakin. Nyt näyttää olevan virallinen Jokioisten Ilmalan lämpötila 27,2; saas nähdä.
    Mirrikin se tuolla ”reporankana” miltei selällään retkottaa; varjossa.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *