Kesälauantia 13.6

 

 

Aamun tuttujen askareiden jälkeen auton nokka osoitti mihinkä muualle kuin armaani luokse. Heti aamusta oli vilskettä maanteillä. Autojen ohessa myös motoristit ja pyöräilijät olivat liikkeellä. Aivan selvästi nyt nautitaan ankean kevään jälkeen täysin siemauksin irtiottoa viruksesta.

 

Tiedättekö mistä huomaa iloisen ja nauravaisen moottoripyöräilijän? Hyttysistä hampaiden välissä.

 

Virtain keskustassa väkeä oli liikkeellä runsaasti. Asuntoautoja ja vaunuja näkee yhä enemmän. On hienoa kun kotimaan matkailua harrastetaan ja näin suomalaista yhteiskuntaa nostetaan pikkuhiljaa jaloilleen.

 

Haudoilla käynti oli taas kierroksessa. Nyt saakin tiuhaan kastella kukkia niin kotona kuin haudoilla. Oletteko pistäneet merkille kuinka haudat ovat painuneet kuopalle koko haudan alueelta? Ilmiö esiintyy joka puolella hautausmaita. Luulin aluksi vain Kihniön hautausmaalla maan painuneen, mutta sama tilanne on Virtain vanhalla hautausmaalla, kuin myös Killinkoskella. Erikoinen talviko on syypää?

 

Kun iltapäivällä lämpömittari huiteli lähellä 30 astetta, ei tehnyt mieli lämmittää saunaa. Niinpä kävimme katiskalla (Pekka poika jäi ilman särkiä) ja pulahdimme raikkaaseen järven syleilyyn. Vielä kun jaksaa polskia hieman kauemmin, että koko keho virkistyy, niin pitkään pysyy tukala kuumuus poissa.

 

Kesä oli saapunut myös Kihniöön. Maurintorin piha oli autoja täynnä ja niitä iloisia motoristeja jäätelöitä syömässä. En käynyt katsomassa heidän hampaiden väleihin. Kaupassa hyvin noudatettiin turvavälejä. Kauppiaille on tärkeää kesä sesonki, hyvä kun meillä päin ihmiset ovat saapuneet.

 

Illan päätteeksi mukava uutinen. Mirjamin tytön poika Arttu Korkeasalo palasi kuularinkiin sairastelun ja armeijan jälkeen. Nuori mies paransi heti ennätystään ja jysäytti yli 18 metrin työnnön Ikaalisissa. Siinä meillä on tulevaisuuden mörssäri. Kuvista ei saa käsitystä millainen jässikkä hän on. Pituutta vähän vajaa kaksi metriä ja paino taitaa olla 130 – 140 kilon välillä. Ovikelloa kun soitin talvella ja hän tuli avaamaan, niin aika näky vaan on. Hänen kanssaan uskaltaa kaupungille mennä mihin aikaan tahansa.

 

Kevennys:

Monet ovat ruokavaliossa siirtyneet vegaaneiksi. Vegaanit haluavat suojella luontoa ja pitävät eläimistä. Sitä en ymmärrä, jos he pitävät eläimistä, niin miksi he syövät heidän ruokansa?

 

 

Yksi vastaus artikkeliin “Kesälauantia 13.6”

  1. Sanoppas Hannu muuta; mielestäni tämmöiset ääri-ilmiöt eivät liene ratkaisu mihinkään.
    Syön lihaa, kalaa ja joskus päivä menee kesäkurpitsakeitollakin., siis kasvisravintoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *