Lomahuomioita

 

Jos on ollut heinäkuun sää ailahtelevainen, on myös lomanviettoon kuulunut vaikka mitä. Muisti pätkii, ettei millään muista kaikkia tapahtumia ja kommelluksia, kun en päivittäin ole niitä kirjannut ylös. Yritän laittaa huomioita ja tapauksia mitä mieleen juolahtaa.

 

Huomioita:

  • YLE lähettää uusintoina juhannusaaton ohjelmaa, hyvä niin. Maanantaina näytettiin Tammerkosken sillalla ohjelma. Oli mittava joukko artisteja vuosien varrelta. Kari Tapio, Kikka, Kirka, Riki Sorsa, kaikki edesmenneitä. Hieno kunnianosoitus YLE:tä aikansa suurille suomalaisille tähtiesiintyjille. Mielenrauhani tosin hoiperteli, kun ajattelin niin monen aikakauteni laulajista poistuneen joukosta. Vielä kun uutiset kertoivat Jope Ruonansuun menehtymisestä, niin taas kerran ajatukset veivät elämän loppusuoralle.
  • jo vain, olihan siellä myös yhä vaikuttavat veljekset Matti ja Teppo. He tuntuvat olevan ikuisia.
  • Vesa Keskinen sitten tarjosi ilmaista bensaa. Suomalaiset riensivät kaukaa tankkaamaan. Jonottivat jopa 8.5 tuntia. Oli siinä monilla jalat ristissä, jos ei ollut pusikkoja lähellä tai autossa Tokmannilta jonotettuja ilmaisia ämpäreitä.
  • Monet lomalaiset ovat käärmeissään kun kotimaasta ei ole mahdollista saada korona tartuntaa. Ovat lähteneet koittamaan onneaan Viroon, Espanjaan, Italiaan jne. Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman oli käynyt ihan salaa ruotsin puolella, josko sieltä voisi saada tartunnan.

 

Meillä oli sitten Asemanseudun kyläseuralla ilo olla tarjoilemassa kahtena iltana kastettavaa ja grillimakkaraa Kihniön Vapaaseurakunnan järjestämässä telttakokouksissa asemalla. Mahtavat illanvietot. Sai tavata vanhoja tuttuja koulukavereita, muuten vaan hyviä ystäviä ynnä muita. Tarjoilut tekivät kauppansa, illat olivat kesäisen upeita ja ihmisillä hyvä mieli.

 

Hienointa oli kuinka kunnioitamme toistemme vakaumuksia, eikä aiheuta minkäänlaisia ristiriitoja. Taas kerran osoitus kuinka maailma olisi parempi paikka elää kun huomioisimme toiset ihmiset ja kunnioittaisimme heitä. Kerrassaan loistava viikonloppu.

 

Pari kommellusta: Mirjam oli yhtenä iltana tehnyt voileivän. Levitti leivän päälle uunilohta kermakastikkeessa, aikomuksena syödä korituolissa ulkona. Laittoi leivän tuoliin, peitti sen huivilla kärpäsiltä suojaan, kun käväisi laittamassa pyykit narulle. Sai pyykit narulle, tuli takaisin ja istui leivän päälle, takapuoli komeasti uunilohessa.

 

Korjasin rottinkisohvaa. Peräkontista otin työvälineitä. Jätin takaluukun auki. Pekka kissa oli uteliaana mennyt auton sisälle. Auton takapenkillä oli takkini jossa oli vara-avaimet. Ilmeisesti käpälä oli osunut vara-avaimiin ja napsauttanut ovet lukkoon. Onneksi en ollut kerinnyt sulkea takaluukkua. Onneksi olen myös isokokoinen, eli Mirjamin tehtäväksi jäi peräkontin kautta ryömiä autoon sisälle ja hakea avaimet. Lähellä oli, ettei taas olisi tarvinnut tilata avaajaa.

 

Edellä kirjoitin Matista ja Teposta. Myös heille sattui sama tapaus kun auton ovet lukkiutuivat ja avaimet olivat virtalukossa:

Matti ja Teppo piipahtivat Jämsän Essolla kahvilla ja pullalla. Autolle palatessa he huomasivat kauhukseen, että auton ovi oli lukossa ja avaimet virtalukossa. Voi kauhia! pähkäili Teppo. Otetaan rautahenkari ja yritetään keplotella ovennuppi ylös. Ei me voida, raapi Matti päätään. Joku luulee, että me yritetää murtautu auto. Semmonenki konsti on olemas, ett leikata linkkaril kuumatiiviste poikki, työnnetää kolost tikku ja nosteta nuppi ylös, tiesi Teppo. Ei, ei taatust, kauhistui Matti. Ihmise näke ja luule meit tosi tyhmiks, ku ei tajuta käyttä henkari. No voi peeveli, hätääntyi Teppo. Kyll ny tarttis äkkiä jottai keksi! Koht ruppe satama ja kattoluukkuki on auki!

 

Saunottiin rannassa maanantai – iltana. Löylyihin menoa odotellessa Mirjam totesi: On jotenkin tylsää? Kuinka niin, kysäisin? No kun ei ole enää hyttysiä. Sanoppa siihen jotain, tällainen hyttysimuri kuin minä.

 

Hyvää loppukesää ystävät rakkaat.

 

 

 

 

 

19 vastausta artikkeliin “Lomahuomioita”

  1. En ole lomaillut kesällä pätkääkään mutta koska voin tehdä etätöitä se ei ole estänyt minua pitämästä korsua siellä missä haluan tai vaihtaa vara-aseman sinne minne haluan tai tiedustella itä-rajaa silloin milloin haluan.

    Rock! 💪

  2. No, noin sotilaallisesti en ”lomailuani” ole ilmaissut, en edes yrittäjäaikoinani, jolloin ei tullut 30 vuoteen lomia pidettyä.
    Eilen lomailin; vedin veneeni Kaukjärven rantaan mukaani otin ja onneksi pilkkireppuni, Lowrange, siellä kun on vapojen ja pilkkien lisäksi kaikuluotain.
    Vesille vaan, kunnes huomasin vanhan ”Huminalintuni” väsähtäneen, ei näyttänyt kuin veden pintalämpötilan ja syvyyden.
    Onneksi sitten oli mukana Lowrangen reppu, ajelin tutulle paikalle ja hain ”penkan”, pilkki veteen ja tunnin saalis n 300-500g ahvenia 15 kpl. Kotiin ja savustamaan; se oli oikeata ”lomaa”.

  3. MInä olen pitänyt lomaa, jos ei omia ja talon töitä lasketa, joita sitten joutuu päivittäin tekemään. Tulihan sitä lähes 40 vuotta tehtyäkin melkein Ilman lomaa.

    Mukavat on jutut edelleenkin Hannulla, kiitos niistä.

    1. Itselläni vasta 33 vuotta työuraa ja vielä pitäisi lähes 17 vuotta tehdä. Kyllä tämä etätyö ainakin antaa vapautta tekemisiin tällä hetkellä, tehokkuus paranee, sen huomaa.

  4. Eikös se eläkeikä liene siellä +-605v, sitten se unelmoitu eläke koittaisi.
    Tein 74-vuotiaaksi töitä ja sitten päätin, että riitti. Eläkettäkkin ihan mukavasti; toimeentulemme.

  5. Eläkeikä on minun ikäluokalle 67 vuotta.

    Tänä vuonna syntyneillä se on jo 72v kun eläkkeelle pääsee. Näille vastasyntyneille Suomen valtio kerää aimoista velkapottia tällä hetkellä, ei se suuria ikäluokkia paina kun kohta jo vainajia alkaavat olemaan kun miesten elinajanodote on n 79 v ja naisten 85.

    Lähde elinajanodotteeseen:

    https://findikaattori.fi/fi/table/46

    1. Lisäys, koska olen vasta 49v tullaan minun eläkeikää nostamaan varmasti jollain pykälällä yli 70 vuoteen ja jos jotain hiluja ja himmeleitä menee kropassa rikki niin varaosilla niitä korjataan.

      Loppupeleissä pidetään vaikka osakyborgina koska olen niin ”korvaamaton” yhteiskuntamme rattaissa veronmaksajana 🤣. Ei tässä ikinä eläkelöidy. 🐎🐎

  6. Minulla on kokemusta siitä kun kropasta on poistettu osia ja toisaalle taas lisätty niitä uusilla varaosilla.
    Minä jäin aikanaan eläkkeelle heti kun pääsi, eli 63v. Kysyin silloin Kelan toimistosta voinko nyt jäädä, vai pitääkö tehdä sinne 65 vuotiaaksi vai pidemmälle. Virkailija silloin sanoi, että kasvaahan se eläke hiukan vahempana, mutta kuka tietää miten pitkään sinä elät, hän ainakin itse jäisi heti.

  7. Edelliseen lisäten; minun eläkettäni korotti vapaaehtoinen yrittäjän lisäeläke aina sinne 74v, jolloin lopetin maksamisen ja jäin ihan oikeasti eläkkeelle.

  8. Näin sitä pääsisi joskus, muttei tule koskaan pääsemään koska rajat nousee, onpa väliä, tehdään sitten jotain kunnes saappaat jalassa saa lähteä Valhallaan tai jonnekin missä bileet jatkuu..

    ”67 vuotta 9 kk
    Eläkkeesi voi alkaa aikaisintaan
    1.6.2038
    Elinajanodotteen mukainen eläkkeelläoloaika
    Lisätietoa: Elinajanodote tarkoittaa keskimääräistä vuosien määrää, jonka tietyn ikäinen henkilö elää, jos kuolleisuus säilyy eläkkeellejäämisvuoden tasolla.”

    Lähde:

    https://www.tyoelake.fi/elakkeet-eri-elamantilanteissa/vanhuuselake-ikaluokilla-oma-elakeikansa/

    1. Sillä ei ole mitään väliä sillä nykyinen porukka ei tule enää pääsemään eläkkeelle, ei moisia huvituksia ole. Töitä on tehtävä hautaan asti jotta yhteiskunta säilyy pystyssä, eläke on luksusta tulevaisuudessa tässä maassa tällä kokoonpanolla ja varsinkin kun ns ”nuoret aikuiset” ei pane…ja ne jotka on jollain mittarilla työkykyisiä/ikäisiä pidetään luudan ja harjan varressa loppuun asti.

  9. Kyllä sitä jokainen suomalainen pääsee eläkkeelle, kunhan tekee töitä ja yrittää.
    Toinen asia sitten jos lusmuilee, on tekevinään töitä vaikkapa etätöinä, se sitten on eri asia.
    Kävin muuten viikolla tyttäreni huushollissa vierailemassa; etätöitä tehnyt jo yli kymmenen vuotta Nesteelle. Melkoinen oli arsenaali tässä kotitoimistossa.

    1. Siinä paistaa taas Pohjolan yksioikoinen ajattelu ja kokemattomuus. Anna mun nauraa. Siinä vähän totuuksia mielikuvituksesi pohjalle 🤣🤣🤣

      Etätyön hyödyt työntekijän kannalta
      + Työajan joustavuus ja rytmittäminen omien tarpeiden mukaan
      + Lisääntynyt työrauha ja keskittyminen
      + Työtyytyväisyyden ja työtehon paraneminen
      + Ajan ja rahan säästöt työmatkoissa
      + Työn ja perhe-elämän joustavampi yhteen sovittaminen
      + Mahdollisuus valita asuinpaikka muilla perusteilla kuin työn sijaintipaikan perusteella
      + Työnteolle tarkoituksenmukaisen paikan valinta
      + Vajaakuntoisten mahdollisuudet osallistua työelämään
      + Mahdollistaa työskentelyn poikkeustilanteissa (liikenne-este, huono keli)

      Etätyön edut työnantajalle
      + Työtehon ja työn tuottavuuden paraneminen
      + Työuran piteneminen paremman jaksamisen myötä
      + Työnantajan toimitilojen kustannusten säästöjä
      + Lisää työpaikan houkuttelevuutta ja on rekrytointivaltti
      + Vähentää työmatkaliikennettä
      + Parantaa työnantajien ympäristövastuullisuutta
      + Edistää ilmastopolitiikan tavoitteiden toteutumista

  10. Jälleen kerran turhaa keskustelua Pohjolan kanssa. Keskustelu menee toisen vähättelyksi ja muuksi mielikuvitus touhuksi.

    Jep, jatka vuoropuheluasi taas itsesi kanssa peilin välityksellä. 👨‍🔬👨‍🔬👨‍🔬

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *