Satavuotiaalle kotikunnalleni

 

 

Sulkuejärvi, jonka kupeessa kirkonkylä

kirkonkylässä raitti

sen kahta puolta taloja

kauppoja, apteekki

entisiä liikerakennuksia

vanha kansakoulu

vieressään kirjasto

kaksi kunnantaloa

arkkitehtuuriltaan ainutlaatuiset noppatalot

siinä seisoo meidän ikioma keskustaajama

 

kirkonkylää ympäröi monet eri kylät

joissa ennen oli vilinää

kouluineen, monine kauppoineen, peltoineen, metsineen

sinne synnyttiin, muutettiin evakkoina

elettiin, kuoltiin

kirkonkylän Katarankankaan multiin haudattiin

 

kylillä yhä asutaan

paluumuuttajineen, uusine asukkaineen

talot vaihtaneet omistajia

sopeutuneet kihniöläisiksi

lapset ja nuoret rientävät aamuisin tienvarteen

koulukyytiä odottamaan

isät, äidit lähtevät töihin

työnsä tehneet eläkeläiset virittelevät hellojaan

enää ei tarvitse lähteä pelloille, työpajoihin, nevoille

leivän syrjään kiinni

 

Kihniöstä on lähdetty työnperässä, puolison mukana

kuka mistäkin syystä

vaan ei ole lähtijöiden sydämistä kaikonnut kotikunta

ylpeänä ovat kertoneet olevansa Kihniöstä

tilanneet paikallislehden, lukeneet oman kuntansa kuulumisia

viettäneet lomansa kotiseutunsa tantereita tallaten

muistellen menneitä, tavaten ystäviä, tuttuja

kihniöläisiä

 

Meidän Kihniö täyttää sata vuotta

se kätkee tuhansia ja taas tuhansia tarinoita

kihniöläisistä, sen kauniin karusta luonnosta

työstä ja taisteluista

kihniöläisyyteen kasvamisesta

maaperäämme juurtumisesta

kotiseutuumme rakastumisesta

tänä päivänä kamppailusta

oman kuntamme olemassaolon puolesta

kuten niin monta kertaa aiemmin

 

juhlavuosi on lopuillaan

jouduimme viettämään sen koruttoman vaatimattomasti

syistä joihin emme voineet vaikuttaa

mutta johon olemme tottuneet

satavuotiaan historiamme aikana

elämään vaatimattomasti, mutta ylväänä

omaa kuntaamme rakastaen

kihniöläisittäin

karun koruttomasti.

 

4 vastausta artikkeliin “Satavuotiaalle kotikunnalleni”

  1. Olipahan Hannulla kaunis kotiseutukuvaus; herkkä, kaunis ja niin velvoittava asianomaisille kunnan asukkaille.
    Valitettavasti elämän myrskyt ovat viskoneet minua pitkin jos poikinkin Suomea.
    Palkkatyöstä kun jäin pois, ankkuroiduin tänne Tammelaan, jopa kotiuduinkin. Siis Hämeeseen, minä karjalaisperäinen, aivan kuin Sinäkin Hannu.
    Kotiseuturakkaus on tasapainoisen ihmisen yksi perusominaisuus, siltikin vaikka ei syntyperäinen olisikaan.

    1. Kiitos Kalle kauniista sanoista. Itse olen syntynyt Nivalassa, mutta koulun kävin kokonaisuudessa täällä Kihniössä. Suomea kiersin ristiinrastiin työelämässä, mutta aina lomani vietin täällä kotiseudulla. Tänne olen juurtunut ja täällä vietän loppuelämäni.

  2. Niin katos Hannu, mottoni on, parasta juurtua jonnekkin kuin olla ns irtolainen.
    Olisin ehkä mielelläni juurtunut tuonne Lavialle mutta vaimo Hämeestä siis minäkin Hämeeseen.
    Ei tuo huono ratkaisu ole ollut ja aika hämäläistynyt jossain mielessä
    lienenkin. Vaan loppupelissä, varsin karjalainen kun tässä ympäristössäni karjalaisperäistä asujamistoa vieläkin riittää.

  3. Joskus 30 vuotta sitten luin Kihniön historiaa.
    Semmoisen jutun muistan, että kun menee metsään ja on hetken hiljaa, alkaa kuulla vieraskielistä laulua, sen kansan laulua, joka asui ennen niillä mailla. Mieleen tulee germaanit ja saamelaiset.

    Koska länsisuomalaisten perimässä on paljon germaanista äitilinjaa ja ugrilaista isälinjaa, niin voisi olettaa ugrien höökineen ammoin germaanien asuttamalle seudulle.

    Hollantilaisten muistelen olevan perimältään suhteellisen lähellä länsisuomalaisia.

Kommentoi