hetken kestää talvisen aamun pimeys
täydellinen hiljaisuus
kuin maailmaa ei olisi
pimeys katoaa hämäryyden tieltä
hämäryys häipyy näkymättömiin
antaen tilaa päivännäölle
hiljaisuus särkyy kahvinkeittimen porinaan
kissan raksujen rouskutukseen
ryystän mukista kahvia
herään arkeen
katson ulos
maailma on yhä
minä siinä yhtenä
olkoon sitten niin
Näin ja tällä sävyllä sitä minunkin aamuni alkaa; herään, aamutoimet, kissoille aamiaispurkit mukaan, otsalamppu paikalleen ja ulos. Tällöin viimeistään huomaan eläväni, varsinkin tämän aamun tuuli ja lämpötila pikkuisen pakkasella.
Sitten jonossa postipolulle, kissat ja minä, lehti (kolmen päivän tauko). Sitten vaan saunan terassille ja Mirreille aamiainen, kamera mukaan ja sisälle lämpimään ja aamiaiselle. Kellokin näyttelee jo pian puoli viittä.
Näillä rutiineillahan ne aamut menevät.
Kanahaukka kun hyökkäsi kolme päivää sitten, kaikki kanat piiloutuivat rakennuksen alle, eivät tulleet pariin päivään näytille, lumijäljistä vain näin kun ainakin joku oli syömässä käynyt.
Eilen sitten koko kööri paineli iltahämärissä kanalaan, ei ollut kukaan saaliiksi jäänyt. On se muuten tuo vapaana elelevä maatiaiskana miltei villieläin.