8 vastausta artikkeliin “USAn talous kasvaa Trumpin kaudella ennätysvauhtia”

  1. En tykkää Trumpin Twitterdiplomatiasta, enkä Trumpissa monesta muustakaan asiasta – mutta hyvinvoiva talous on kaiken muun perusta. Se, että USAn taloudella pyykii hyvin on hyväksi myös Suomelle.

    1. Jostain syystä en osaa luottaa Trumpin sakin laatimiin taloussatuihin.
      Odotan mieluummin jonkin selkeästi puolueettoman laitoksen tuloksiin, mutta niitähän ei tulla saamaan ennen vaalia.

      1. Trumpin presidenttikaudella USAn talous on voinut hyvin ja työttömyys laskenut ennätysalhaiselle tasolle – ihan aikuisten oikeasti.

        Korona aiheutti lisää työttömyyttä, mutta mutta sekin ongelma on jo korjautunut jopa Ylen Ykkösaamun mukaan.

  2. Viime talven alkupuolella, ennen koronavaikutusta, Alfa-kanavalla esiintyi vieraana Jouko Paavola. Paavola, entinen liikemies, on asunut Amerikassa yli 40 vuotta. Hän kannattaa republikaaneja ja Trumpia. Paavola sanoi, että Trumpin hallinnon aikana työllisyys on noussut korkeimmilleen yli neljäänkymmeneen vuoteen. Käytännössä kaikki, jotka haluavat töihin, myös pääsevät, sanoi Paavola.

    Onhan Trump melkoisen arrogantti, mutta pestinsä preidenttinä hän on hoitanut minusta hyvin.

    Täällähän häntä on haukkua luskutettu siitä asti kun hänestä tuli presidentti. Häntä pidetään vaarallisena miehenä. Eikä ihme, koska hän on siitä erikoinen poliitikko ja presidentti, että hän on pyrkinyt pitämään sen, mitä on vaalipuheissaan kansalle luvannut.
    Näyttää huonoa esimerkkiä. Ihmiset länsimaissa ovat tottuneet marxilaisvoittoisen liberalismin luhvarimeininkiin ja sen vuoksi heistä presidentti, jonka motto on oma kansa ensin, on enemmän tai vähemmän hullu.

    1. Minustakin se oma kansa ensin on ihan oikein. Kiina on jujuttanut jenkkilää ihan perusteellisesti, mutta Trump pisti kiinalaiset ruotuun – hyvä.

      Toisaalta Trumpin harrastamasta ryssien nuoleskelusta en tykkää pätkääkään.

  3. Justiinsa luin Verkkouutisista, että USA:n talous on koronapandemiasta huolimatta ennätyshyvä.

  4. Taisi tuon saman Paavolan haastattelu tulla eilisiltana uudestaan. Ihan sattumalta satuin katsomaan, vai tuliko se peräti uutisissa. Kuitenkin kiihkomielinen Trumpin kannattaja, samoin myös Suomenlipun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *