Tulikohan mahdollisesti mollivoittoiset vuoden viimeiset päivät.

Tänä aamuna kun lähdin ulos; pikkuisen oli tiputellut lunta; Pikkumirriä ei missään, ei edes jälkiä ja kamerassakaan ei merkkiäkään näkynyt. Olipa yksinäinen lehdenhaku.

Vaimo kyllä kertoili nähneensä auton vieressä lumessa ikään kuin tappelun jälkiä, isompia ja pienempiä jälkiä. Tiedä sitten?

Moneen kertaan olen pihalla käynyt huutelemassa; tyhjää.

Pahoja aavisteluja.

5 vastausta artikkeliin “Tulikohan mahdollisesti mollivoittoiset vuoden viimeiset päivät.”

  1. Voi että, kamalaa jos on joutunut jonkun pedon kitaan. Pidetään peukkuja, että olisi päässyt piiloon eikä nyt uskalla tulla esiin.

  2. Vaimo kyllä tänä aamuna sanoi, että jäljet olivat selkeästi kahden kissan jäljet, joten … toivotaan ja odotetaan päivän valkenemista.

  3. Kyllä kait; ulkosalla tapahtuva tappelu saattaa olla ihan hiljainenkin. Tosin kun en ole kovinkaan perillä kissojen käyttäytymisestä; en siten tiedä, miten äänekkäästi uroskissat mahdollisesti tappelevat; ei minkäänlaista havaintoa.

    1. Jos siellä on oikeasti kahdet kissan jäljet, siellä on ollut niiden välinen tappelu ja ne kiljuvat raivokkaasti, mutta eivät tapa toisiaan ja Mirri voi olla piilossa jonkin aikaa.
      Montako jälkeä johti paikalta pois ?
      Yöaikaan asialla voi olla pahimmassa tapauksessa kanahaukka tai sitten supi.
      Toivotaan parasta.

Vastaa käyttäjälle juhani karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *