Minulla oli 60 m ja kolme korkeata, 8mm verkkoa pyytämässä; halusin nimittäin tuota pikkuista hottamuikkua.
Tulihan sitä, tänään syötiin paistettuna, ruisjauholla leivitettyä pikkumuikkua; suuri herkkuni, savustettuna, suolattuna ja paistettuna.
En oikein osaa ymmärtää miksi muikun pitäisi olla yli 15 cm pitkää, semmoisesta en oikein välitä.
Edellisen vuoden kudusta syksyllä saatava hottamuikku on herkku. Siitä saa muikkupihvejä, suolamuikkua, savumuikkua ja lisäksi se on aivan oivallinen kuivattava kala.
Jostain syystä ihmiset eivät halua ostaa tuommoista alle 10 senttistä muikkua; en jaksa ymmärtää.
Toisaalta. pääasiahan sitten kuitenkin on, että saan haluamaani. Muut ostakoot mitä haluavat.
Muuten meidän Mirritkin ovat intohimoisia muikun ystäviä … sanonta, sellainen koira kuin isäntäkin; voinee soveltaa kissoihinkin.
Niin ja jäi tuossa mainitsematta; mätimuikkuja oli enää tosi vähän. No, aikaansa kutakin.
Kuten olen aiemminkin todennut silakka on itselleni muikkua tutumpi, mutta kyllä sen verran olen muikkuakin syönyt, että sellanen alle 10 senttinen on kyllä mielestäni parhaan makuista.
Pikkumuikku se paras, mutta työllistää ja sitten siinä jo nälkäkin tulee.
Niin sitä tuo silakka ja kilohaili minullekkin parhaat olivat mutta kun tänne sisämaahan asemoiduin, se muikku on tärkeä. Peittoaa mennen tullen esim kuhan. Ahven tulee ennen kuhaa, sitten kuha, särkikalakin minulla on suosikekissani.
asemoiduin ;
Minä vietän suurimman ajan vuodesta pohjois-karjalassa kahden muikkukannastaan rikkaan järven välissä,( puruvesi,- karjalan pyhäjärvi ) mutta silakka on paremmin oman suuni mukainen kuten paikkakunnalta syntyjään olevalla vaimollanikin.
Mutta kun kesälahdella on sitä slakkaa hyvin harvoin tarjolla, niiden tuorreudesta puhumattakaan, niin kyllä se muikku menee ”paremman puuttuessa”., tosin raitapaitoja ei mikään voita, joka onkin ainoa mitä kalastan
”tosissani”
Välillä tuo muikkusaalis on millimetreistä kiinni: Laitoin kerran peräkkäin 12- ja 13 milliset muikkuverkot. Toisessa ei ollut yhtään saalista, mutta toisessa yli sata muikkua. En vaan enää muista kumminpäin se oli.
Tuon saman jutun olen huomannut. Aiemmin kun ihan myyntiinkin kalastin, muikkuverkot laitoin siten, että 10mm, 12mm ja 14 mm samaan jataan, jolloin valikoitui omaan käyttöön pienet muikut ja isommat myyntiin. Muikku ui läpi silmän, vastoin kuin silakka, joka jää verkkoon pääsääntöisesti kiduskansistaan ja suupielistään.
Itselleni kelpaa hyvin pienet muikut ja silakat. Maku on parempi kuin suuriksi kasvaneissa. Työtähän niissä on hieman enemmän, mutta enpä niitä yleensä kilotolkulla perkaakaan.
Kihtiin taipuvaiset saattavat suosia isompaa muikkua pienemmän nahkamäärän takia. Mutta nahka saattaa antaa hyvää makua.
Isompaa suositaan siksikin kun se soveltuu perkuukoneeseen pikkumuikkua paremmin. Nykyperheenemännät kun eivät oikein osaa puhkoa pikkumuikkua ja iso tulee lähes pannuvalmiina ja moneen kertaan pestynä.
Tulipahan taaskin päivitettyä tässä aamusella tietojani mm sisävesikalojen ympäristömyrkkyjen jäämistä.
yllätyksekseni selvisi, että muikunmädin jäämät ovat kasvaneet, samoin kookkaan muikun mutta ns hottamuikun jäämät ovatkin vähentyneet.
Tilastoja tehtiin vuosikerrasta 2016 koskien myöskin hottamuikkumäärää vuosikerroista 2015, 2016.
Olen aina suosinut nuoren kalan käyttöä, petokaloista isoimmnat olen päästänyt, jos mahdollista jatkamaan sukuaan.
Ainahan noita tietojaan kannattaa täydentää ihan valtakunnan tasollakin.
TOP kolmessa on muikku minunkin rankkauksessani. Pienet ovat parhaita, isommista tahtovat ruodot jäädä ikävästi hampaiden väliin ja kai niissä tulee suhteessa enemmän paistinvoin aateloimaa ruskeata pintaa.
Ongelma täällä Merenkurkussa vain kun ei tahdo muikkuja marketeista tuoreina saada, tuppaavat olla enemmän tai vähemmän kesäytyneitä.
Menihän minullakin muutama vuosi opetella Tammelan järvien salat ja muikunpyynti.
Se muikunpyynti ei suinkaan ole sitä, että lasketaan verkko oletettuun apajapaikkaan; vuodenaika, kellonaika, pohjaan, pintaan vaiko väliveteen. Monta asiaa opittavaksi vaikka kuinka kokenut kalastaja olisi.
Onneksi minulla oli paikallinen, Tammelan järvet ja muikunpyynnin, tunteva opastaja.
Kyllähän minä muikkua toriltakin ostin Helsingissä ollessani, silloin kun rantakalaa teki mieli.
Kuitenkin silloin suosikkikalani olivat rasvainen kilohaili, kakkosena taimen ja lohi ja sitten kuha.
Kaikenlaista kalaa silloin kuin nytkin tulee pyydettyä.
Sehän se, tuo avuttomuus kalankäsittelyssä. Meidän keittiössä ei koneperattua muikkua eikä silakkaa käytetä. Teollinen käsittely vaikuttaa aina kalan makuun.
Esim. silakkapihvit meillä tehdään itse ruodituista silakoista, koska valmiina ostetut silakkafileet ovat menettäneet maustaan ison osan.
Mutta kukin tyylillään. Pääasia, että syödään kotimaista luonnonkalaa.
Graavattu siika on minulle herkkua leivän päällä. Muikku ja kilohaili sen jälkeen