Koronaviisauden keskittymä.

Mistähän nämä kaikki viisaat (korona yms) ovat juuri ja nimenomaan tälle foorumille kertyneet?

He tietävät mitä Putin suunnittelee, mitä Trump suunnittelee, he osaavat neuvoa pääministeriä sekä hallitusta; miten hommat tulisi hoitaa. Heillä tuntuu olevan kaikki tieto, taito ja viisaus.

Minun pitää henkilökohtaisesti sanoa, etten tosiaankaan omaa tuommoista kokemusta ja viisautta kuin nämä muutamat blogistit. Olen lähinnä uutisten varassa, ei minulla näihin eikä moniin muihinkaan asioihin ole tämmöistä kansainvälistä tietotaitoa. Joillekkin se vain on suotu ja annettu.

Minä nyt vain uskon, että hallitus ja pääministeri tekevät ja oikeastaan ovat tehneetkin oikeansuuntaisia ratkaisuja.

29 vastausta artikkeliin “Koronaviisauden keskittymä.”

  1. Minä taas tiedän, että hallitus, pääministeri ja HVK ovat möhlineet ja koittavat salata sitä parhaan kykyns mukaan.
    Ja mistäkö tiedän?
    Se on julkisesti kerrottu monessa eri mediassa samalla tavalla.

    1. Kylläpäs sitä viisastelua riittää, jos hallitusta pitää puolustella sen tekemistä möhläyksistä.
      Ei kuitenkaan tarvitse olla terveydenhuollon ammattilainen, kun terve järki riittää.
      Tervejärkinen olisi ottanut muista maista tulleet varoitukset vakavasti ja selvittänyt mm. varustautumistilanteen ja valmistautunut mahdolliseen tilanteeseen sen sijaan, että vähätteli, viivytteli ja lykkäsi asiaa ja päätöksiä.
      Tähän hallitus ja THL syyllistyivät pahasti eikä tämä ole mitään jälkiviisautta, vaan sitä esitettiin hallituksellekin jo alkuvaiheessa, mutta ei kelvannut.
      Samaa möhlimistä tulee olemaan, jos Uudenmaan eristys puretaan nyt, kun vasta ollaan pääsemässä tartuntahuippuun jonkin ajan päästä.

      1. Kyllä minä nyt vaan puolustelen hallitusta ja sen toimia; arvostusta toimenpiteistään ovat saaneet kansainvälisestikkin.
        Kannattaisikohan lukea tilastoja maittain; kertonevat ainakin jotain hallituksen toimenpiteistä.
        Onko se nyt aivan oikeasti noin vaikea pala antaa tunnustusta hieman vasemmistolaiselle hallitukselle.
        Henkilökohtaisesti; oli hallitus ja pääministeri, mitä väriä hyvänsä, jos mielestäni toimenpiteet ovat oikein, kyllä tunnustustakin pitänee antaa; oli sitten oma poliittinen kanta mitä hyvänsä.

        1. Hallitus paransi juoksuaan aivan selkeästi, mutta se ei poista möhläysten tekoa mihinkään.
          Annan hallitukselle tunnustusta, mutta en näe mitään syytä hypettää eräiden tapaan.
          Sillä, mitä poliittista kantaa hallitus edustaa, ei ole erityisemmin merkitystä, kun toimintaa ja sen seurauksia arvostellaan.
          En väitä millään tavalla, että jonkinlainen poliittisesti toisenlainen hallitus olisi asioita paremmin hoitanut.
          Jatko riippuu tasan tarkkaan siitä, miten hallitus toimii, kun taatusti riittävästi tietoa on hallituksella käytössään.
          Kyse on vain ja ainoastaan tekemisen tuloksista ja poliittinen käsienpesu ei todellakaan ole vastuun otamista.
          Se, että asioita koitetaan salata, ei lupaa hyvää.

  2. ATK:ssa porukka on aina fiksumpaa. kun mistään ei oikeasti tarvitse kantaa vastuuta, Reaalimaailmassa sitten vähän hiljaisempaa.

  3. Hyvä, että vähän edes arvostat hallituksen toimenpiteitä.
    Minä en hallituksen toimenpiteitä mitenkään hypetä; katselenpahan ja mielessäni arvioin, asiantuntemusta minulla ei todellakaan ole.
    Ei ole tulevasta tietoa ehkä hallituksella ja vielä vähemmän uskoisin tämän foorumin ”asiantuntijoilla”.

  4. En minä ole asiantuntija tartuntataudeissa ja joskus moista väitän, näpäyttäkää.

    Mutta osaan lukea Yleä, Aamulehteä ja muita vastuullisia medioita. Osaan lukea sieltä ristiriidat. Osaan nähdä, milloin hallitus on tehnyt oikein, ja milloin se on tehnyt väärin koska politikointi oli tärkeämpää kuin ihmishenget.

    Ei tarvitse olla asiantuntija lukeakseen lehtien sivuilta uutisia.

  5. Kallen blogin otsikko oli napakymppi. Täältä ne parhaat Suomen kriisijohtajat ja asiantuntijat löytyvät.

  6. On hieman hassu ajatus, että ainoastaan asiantuntijuus asioissa oikeuttaisi kommentointiin, nimittäin keskusteleaiheet vähenisivät huomattavasti ja kommentit sitäkin enemmän.

    Henkilökohtaisesti olen todistettavasti suorittanut mikrobiologian opintoja perusteista kahteen jatkokursiin bakteriologiasta ja virologiasta, joten saan liene kommentoida itse korona-virusta, mutta kun en omaa opintoja valtiotieteistä niin asian poliittisen puolen joudun jättämään kommentoimatta?

    No moniko sitten on asiantuntija ja missä asiassa? Moniko esimerkiksi pystyy asiantuntijana kirjoitamaan vaikkapa auton kesärenkaista?

    1. Mika, nyt vaan eivät mikrobiologian, bakteriologian ja virologiankaan opinnot tähän maailmanlaajuiseen ongelmaan auta, kun koronan olemus poikkeaa kaikesta, mitä kukaan ”logi” on osannut kuvitella.
      Pelkäänpä, että rokotuskin tulee olemaan niin vaarallinen, että vain koekaniinit siihen uskaltavat ryhtyä.

      Minä jopa väitän, että tässä ”sopassa” ollaan lähempänä filosofiaa ja maailmanjärjestyksen palikoiden uudelleen asettelua kuin vain lääketiedettä. Se virologian pienin onkin tässä uudelleenjärjestelyssä suurin, joka on mullistamassa kaiken, ihan kaiken.

      1. Kyllä se vastaus koronaan löytyy virologiasta ja varsin hyvin korona-viruksen rakenne toimintamekanismi on jo selvillä ja lääkkeitäkin on kovaa vauhtia kehittymässä, mutta se vaan ottaa vääjäämättä oman aikansa, kuten mikä tahansa muukin lääke.

        Aikanaan hiv oli voittamaton virus, vaan hyvinhän tuokin on aisoihin saatu ja se oli kuitenkin lähtökohdiltaan monta astetta koronaa ovelampi, joten itse luotan lääketieteeseen myös tällä kertaa.

  7. En kirjoittanut asiantuntijoista vaan ”asiantuntijoista”.
    Kovin harvassa jos missään sanoisin olevani asiantuntija, jos sellaista en esitäkkään.

  8. Valitettava tosiasia on, ettei monellakaan poliittisella broilerilla ole kummastikaan ymmärrystä muusta kuin puoluepoliittisesta pelistä, jolloin kyvyt eivät riitä asioiden tervejärkiseen käsittelyyn.
    Tässä tapauksessa se johti THL:n sokeaan seuraamiseen ja muista maista tulleiden tietojen ohitettamiseen sokeasti.

    1. Miten niin ? Ei minkään maan teoriat ole tätä ratkaissut saati WHO. Kukaan ei vielä osaa sanoa kuka on oikeassa.
      Ei voissa paistetut vanhat poliittiset kanatkaan. Heitä nyt viimeksi kaivataan.

  9. Sokeita sokeiden taluttajia kaikki!

    Matt.15:14

    Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat.”

  10. Se, mikä usein unohtuu, on mikä THL on. THL on poliittinen organisaatio. Sen johto on poliittisesti valittua, sen tehtävä on toteuttaa poliitikkojen linjanvetoja. Sen historia on täynnä poliittisia päätöksiä erinäisistä tempauksista, jotka ovat jo suunnitteluvaiheessa todettu kelvottomiksi, mutta joille on poliittista tukea. Käärmettä on ajettu pyssyyn koska kulloisenkin ajan silloiset hallituspuolueet ovat niin halunneet, riippumatta realismista.

    On aivan hyvä, että THL:n kaltainen laitos on olemassa. Se ei kuitenkaan saisi olla korkeamman voiman asemassa.

    1. THL:n kautta yhdistyvät kaikki lääketieteelliset voimat ratkomaan asiaa. Politiikkaa vaan ei voi terveydenhuollossakaan ohittaa. Vai missä- kerro ?

      1. Eipä oikein toteutunut, kun eivät kyenneet ymmärtämään muista maista ja WHO:lta tulleita tietoja.
        Politiikkaa toki on poliittisissa organisatioissa, mutta se ei saa ohittaa tieteellisiä tosiasioita, kuten THL:ssä kävi.

  11. Heikki, olet aivan oikeassa. Ei politiikkaa voi unohtaa hallinto-organisaatioissa, oli aiheena terveydenhoito, talous, työ tai mikä vaan.

    On kuitenkin tärkeä ymmärtää ero siinä, miten asia on poliittisesti oikein ja tieteellisesti oikein.

  12. Eipä tänne enää taida viitsiä paljon kirjoitella, jos näin alentuvaan sävyyn suhtaudutaan toisten kirjoituksiin.

    Olen käsittänyt, että tämä on avoin foorumi, jossa jokainen voi kirjoittaa mielipiteitänsä, ilman että aletaan vähättelemään ja omaa arvoa nostamaan toisten kustannuksella.

    Itse lähden siitä, että kehutaan kun on aihetta ja kritisoidaan myös kun katsotaan että aihetta kritiikille löytyy. On sitten kyse politiikasta tai mistä elämän alueesta tahansa.

    Politiikan saralta toteaisin sen, että jos ikinä ei kritiikkiä päättäjien tekemisistä esitettäisi, niin kovin kapea-alaista olisi politiikan teko. Opponointi tuo edes jonkinmoista ryhtiä politiikkaan.

    Kyllä tämän kevään aikana on monasti käynyt niin, että yön yli nukuttuaan monet tahot, niin poliitikot, virkamiehet kuin myös THL, ovat muuttaneet lausuntojaan.

    Näin siitä huolimatta, että käytettävissä ollut tieto ei ollut lisääntynyt tai muuttunut.

  13. Hyvin kirjoitettu Juha U !

    ***************************************************************’
    Hallitus on kokonaisuutena hoitanut homman mallikkaasti.

    Kritiikkiä pitää jokaisen voida esittää Jos joku kritisoi kritiikkiä, niin hänen tulisi perustella asiansa. Kritiikin mollaaminen pelkällä letkauksella ei ole rakentavaa keskustelua.

    *******************************************************************
    Voidaan perustellusti arvotella THL:n viestintää hallitukselle korona-epidemian rantautuessa Suomen. Epidemia oli tällöin jo pitkään riehunut Kiinassa. Kriisin vakavuutta kuvaa esimerkiksi, että kiinalaiset rakensivat pikavauhtia uusia sairaaloita taudintaltuttamiseksi.
    .
    Korona –epidemia ei olutkaan ihan kausi-influenssan kaltainen. Hallitus perusti epidemian alkuvaiheessa toimintansa THL: kannanottoihin.
    *
    https://www.verkkouutiset.fi/hs-thln-mukaan-korona-tappaa-kuin-kausi-influenssa/#1813b8fa

    19.03.2020

    HS: THL:n mukaan korona tappaa kuin kausi-influenssa
    .
    Moni asiantuntija on pitänyt THL:n lukuja optimistisina. Esimerkiksi Helsingin yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelo on kiinnittänyt asiaan huomiota.

    *****************************************************************************
    Tavallinen rivikansalainen joutuu kannanottonsa perustelemaan mediasta saataviin tietoihin, jotka tietenkin voivat joskus olla vääriä. Koronan- viruksen vaarallisuudesta oli mediassa, suomalaisessa ja ulkomaisessa, niin paljon tietoa, että THL pitänyt valita linjansa toisin kuin mitä se teki epidemian alkuvaiheessa.

  14. Huominen saattaa taas tuoda lisää ryynejä tänne koronalaariin. Hallitus nimittäin tekee ainakin jonkinlaisen ratkaisun Uudenmaan eristykseen. Siis tekee ratkaisun eikä todennäköisesti vatuloi.

  15. Minulla on se käsitys, että eri asiantuntijoiden ja pääpoliitikkojen käsissä on lukuisia eri vaihtoehtoja täällä ja muualla onnistumisista, mahdollisuuksista ja todennäköisyyksistä. Erilaisista ohjeista ja skenaarioista, joita mitataan jatkuvasti, miten ne purevat tai eivät. Ja, myös missä meni kirves kiveen.
    Näillä epävarmuustekijöillä sitten eletään, kun idioottivarmoja onnistumismalleja ei ole kenelläkään. Ja, kun vielä eri asiantuntijat ovat eri mieltä erilaista ratkaisuvaihtoehdoista.
    Ja, kun korona hyökkää taas eri puskasta, missä sen ei enää pitänyt olla lymyämässä.
    Se mikä onnistuu, on jatkuva katuviisasten kivitys, mihin musa olisi pitänyt heittää.

  16. Nyt sitten eristys päättynee.
    Selitys on, että tautitilanne on ”tasoittunut” Uudenmaan ja muun maan välillä.
    Seli, seli, koska sairastuneista edelleen 2/3 on Uudellamaalla ja 1/3 koko muussa maassa.
    Ei kestänyt THL:n ja sossuministerin pokka tehdä tarvittavaa, kun muutama räksyttäjä rähisee ”ihmisoikeuksista”.
    Aiemmin kuitenkin julkisesti todettiin, että oikeus elää ohittaa liikkumisoikeuden.
    Ottaako Marinin hallitus vastuulleen mahdollisesti tapahtuvat lisäkuolemat muualla maassa ja maksavatko korvauksia niistä?
    Tuskin ottavat ja sen ilmetessä jatkavat seli, seli-linjaa ja muiden syyttelyä.

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *