Eilen kun lajittelin pientä muikkusaalistani; siis kaikkein suurimmat ja mätikalat pois, Mirrihän nousi oikein kahdelle jalalle jalkaani vastaan ja naukaisi vaativasti, minunkin pitäisi saada muikkua, annoinhan minä. Ne isot muikut ja mätimuikut menivät Mirreille heti lypsämisen jälkeen.
Tänä aamuna siinä puolisen tuntia sitten kun Pikkumirrin kanssa menimme postilaatikolle; kukas se siellä aivan oikean postilaatikon alla kökötti, Mirrihän tietenkin. Laskeskeli tietenkin, tännehän se äijä kuitenkin tulee, ei tarvitse eestaas kuljeksia.
Ota nyt noista kissoista selvä, kaiken aikaa kuitenkin opin.
Vieläkään ei kumpikaan Mirreistä anna vaimon kosketella, no minähän sitten pojille sanoinkin; naisten kanssa tulee aina olla varuillaan.
Tässäpä sitten tämän aamun Mirrit.
Tässä hiljan oli juttua, että koira osallistuu erilaisiin kokeisiin mielellään, mutta kissa stressaantuu helposti ja saattaa lamaantua.
Venäläiset lähettivät kiertoradalle Laika-koiran ja amerikkalaiset simpanssin. Ehkä lentäjät eivät pahasti kärsineet stressioireista jälkeen päin, koska niitä oli etukäteen valmennettu lennolle. Arvelisin, ettei kissa olisi suostunut valmennukseen.
Hevostakin voi käyttää kokeisiin.
Aaseista oli juttua jokin aika sitten. Niitä käytetään Euroopassa lammaslaumoja suojelemassa. Voi saada susikin kyytiä, koska aasit luonnostaan vihaavat koiraeläimiä.
Aasilla on se hyvä puoli, että se pärjää vaikka seiniä syömällä. Huono puoli on liika lihominen rehevällä laitumella.
Aasin käsittely vaatinee taitavampaa diplomatiaa kuin hevosen käsittely, vaikka muuten onkin ystävällinen ja väsymätön juhta.
Aasi vaatinee seuraa kipeämmin kuin hevonen ja saattaa yksinään innostua mölyämään.
Pari miniaasia olisi varmaankin kokenut avaruusmatkan myönteisissä merkeissä.
Minä nyt en vaan ymmärrä mitä ihmeen kokeita eläimillä tulisikaan tehdä?
Jos taas puhutaan eläimen opettamisesta, kissa on erittäin mielenkiintoinen jos haastavakin.
Aaseista, eläiminä minulla ei ole minkäänlaista kokemusta, joten en googleperusteisestikkaan osaa kommentoida.
Vuosia olen opettanut koiria, kanoja, kyyhkyjä ja nyt pitäisi tosissaan perehtyä kissoihinkin; elämässä riittää vanhallekkin miehelle haasteita.
Ruoka edellä eivät ne muusta välitä toki tunnistavat ruuan antajan.
En nyt Niilo ihan niinkään sanoisi. Eivät nuo Mirrit seurakseni lähtisi pelkän ruuan toivossa.
Esim Pikkumirriä kun silittelen, sen ilmeistä näkyy, tuo läheisyys on tärkeä, ei ruoka, joskin tärkeä sekin.
Jos vakituiseen asuisimme kesälahdella, missä toki olemmekin suurimman osan vuodesta, niin ottaisimme kissan ja koiran, mutta kun ollaan omistusasunnossamme kaupungissa ( kerrostalo ) myös, niin siihen kärsimykseen en suomen pystykorvaa ota, enkä liioin kissaa edes lyhyeksi aikaa.
Olet Arvi aivan oikeassa; kissa, jos ei oikeastaan koirakaan kerrostaloasuntoon sopine; ei ainakaan eläimen hyvinvoinnin kannalta.
Meidän Pikkumirri on leikattu, ei kruisaile turvallisesta pihapiiristään minnekkään.
Tuo Mirri, koiras sekin, en ihan oikeasti tiedä kuka sen omistaa. Riistakamera kertoilee sen liikkuvan tässä pihapiirissä ihan mihin aikaan vuorokaudesta hyvänsä.
Varmasti ”sekarot….eiku monirotuiset koirat ovat koiria siinä kuin muutkin, mutta itse en muuta koiraa ottaisi jo ottaisin, kuin suomen pystykorvan, joita minulla on ollut.
No koitappas Arvi norjan harmaata hirvikoiraa on muutoin pystykorvan geeneillä varustettu muttei hauku kaikkia jotkaa ohi kulkee taikka tuuliheiluttaa haavanlehtiä mm
Metsällä aivan ilmiömäinen saaliin suhteen terv tepivaari
Varmasti hyvä vaihtoehto tepi, mutta kun suomen pystykorva harjoittaa ”ammattiaan” haukkumalla, niin minä annan siihen mahdollisuuden.
Tuo norski ei anna kun ajon saatuaan itseään julki silloin se antaa haukun kuulua muutoin esim pihassa ei paljon puhu mitään hieno rotu koirana
Sisällä se on lähinnä sylikoira tosin aika iso sellanen ei kooltaan mutta lihakset on melkoiset terv tepivaari
En nyt noihin koirarotuihin ota kantaa kun kolmekymmentä vuotta rekikoirani olivat risteytyskoiria ja pääsääntöisesti hyviä olivatkin.
Muistan nuoruusvuosiltani kun minulla oli ihan tavallinen kyläkoira; haukkui lintua, oravaa ja näätääkin.
Sain aikanaan tuon koiran haukuista sellaisen määrän oravia ja näätiä, että metsästyskauteni tulos yllätti reilusti tavallisen työmiehen kuukausipalkan.
Yhdeksänvuotias koirani on 75% border collieta ja loput ehkä setteriä. Niin viisasta ja persoa koiraa en ole eläissäni tavannut. Ero älykkyydessä ja mielen vireydessä esimerkiksi suomenajokoiraan joihin nuoruudessani useampaankin tutustuin on kuin yöllä ja päivällä. Jäniksen ajo on ainoa jossa piiskahäntä pärjäisi.
Nuorena tämä koirani lenkkipoluilla haukkui teeretkin niin että hyvin olisi ampumaan päässyt, kun huomasi etten niitä jahtaa ajoi vaan pois puuta vasten pystyyn nousten haukkuen, samoin tekee oraville.
Sehän näissä seropeissa kanssa on hyvä etteivät niin sairastele eikä ole jalostusvikoja. Tämä omammekin ikänsä terveen koiran elämää viettänyt, terveeksi piirteeksi luen senkin että ajaa tontillemme eksyneet kissat pikkulintuja jahtaamasta armotta ja julmasti irvistellen pois.
Poikasena kun enoni mukana metsällä kuljin oli hänellä sellainenkin suomenajokoira että jos kissan metsässä huomasi jätti jäniksenajon hetkeksi, lähti kissan perään ja jos kiinni sai otti keskeltä selkää hampaisiinsa, kerran ravisti ja sylkäisi raadon sivuun ja jatkoi ajoa. Ehkä se koki metsittyneet kissat kilpailijoikseen jänisjahdeissa.
Piti vielä tuosta koirastamme sanoa että se on täysin kaksikielinen (suomi, ruotsi) oppinut ruotsia kun on välillä kyläilemässä lastenlasten luona. Koira esimerkiksi riehaantuu jos keskustelemme ulos lähdöstä, joudumme huonolla englannillamme kommunikoimaan.
No ei ehkä kissat kuulu kerrostaloihin, mutta naapurillani noita on kolme ja kaikki eriluonteisia. Yksi niistä pelkää minua kuin ruttoa ja sillä nousee karvat pystyyn jos yritän mennä lähelle.