Ruohon leikkuuta.

Vuosia olen ihmetellyt tuota joidenkin suosimaa järjestelmää kerätä nurmikon leikkuujätteet leikkurin säiliöön. Sitten kylvetään nurmikolle lannoitteita (lannoitteet muuten maksavat), Moni sitten jopa haravoi leikatun nurmikon.

Olen aina jättänyt leikkuutähteet lannoitteeksi nurmen kasvulle. Nykyisen ajoleikkurin tehtäväksi tulee sitten syksyn lehdetkin silputa nurmikon lannoitteeksi.

Artikkelikuvassa muuten näkyy ajoleikkurin leikkausjälki (kuusi korkeutta), kaikkein lyhin leikkuujälki asennolla 3, sitten seuraava ylhäällä vasemmalla, asennolla 4 ja kaikkein pisin asento 6.

Näillä helteillä  jo palaakin nurmikko jos leikkuujätteet kerätään pois, nyt jäte suojaa herkimpiä paikkoja. Niin ja lannoittamisesta; meillähän on useampikin ”lannoituslaite”, kävelevätkin itse ja joskus tulee minullekkin huomautus eli nootti kun kengänpohjissani on sattunut olemaan tuota elävän lannoittimen jätöstä, näin pikkutarkkaa sitä meillä, siis sisätiloissa.

 

8 vastausta artikkeliin “Ruohon leikkuuta.”

  1. Meillä on kymmeniä vuosia vanhat itsellään muotoutuneet nurmikot. Ei ole lannoiteltu, eikä muutenkaan hoideltu, ainoastaan ajeltu leikkurilla. Kestää nykyään ajella vaikka traktorilla ja autolla. Ei ole myöskään haravoitu koskaan, kyllä leikkuujäte häviää ihan itsestään.

    Joskus syksyllä olen ajellut sillä puhallusvoimalla lehtiä ikäänkuin ”karheelle” ja siitä pistellyt rattaille. Jos sitä pientä silppua tekee, niin ikinä ei saa leikkuria puhtaaksi. Minä olen joskus ajanut järveen ja antanut käydä siellä.

  2. Siinä sinun leikkurissa on varmaan luukku, jolla saa suljettua sen puhallusaukon, näyttäisi siltä kuvasta päätellen. Silloin se silppuaa kaiken alleen.

  3. Se tämä Husqvarnan sekä monen muunkin ajoleikkurin leikkuupöydän saa puhdistettua siihen liitetyn letkuliittimen kanssa; liitin kiinni, kraana auki kone käyntiin, niin helppoa nykyisin sen puhdistus on. Käyttöpäivittäinen homma tosin.

  4. Kyllä sitä heinää välillä kannattaa kerätä.
    Siitä saa sopivan katteen vaimon puutarhaan vaikeuttamaan rikkaruohojen kasvua.

  5. Keräävällä pussilla voidaan laihduttaa kasvua siellä, missä se on liian runsas ja vahvistaa kasvua karuilla paikoilla.
    Keräysjäte on patempaa kuin lannoite, koska se antaa lieroille ruokaa ja lierot pitävät maan kuohkeana.
    Lannoiteteollisuus rasittaa luontoa valmistuksessa, kuljetuksessa ja käytössä.

  6. Ruohosilppu on parasta siellä missä se syntyy- nurmikolla. Meillä taas käytetään kaupungin puiston silppua puutarhanhoidossa ravinnelisänä kasveille.

Vastaa käyttäjälle Mage Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *