Talven ensimmäiset hukkuneet.

Tuoreimmat | Yle Uutiset | yle.fi

Niin sitten Puolangan Suolijärvellä kaksi miestä hukkui autonsa kanssa 26.12.

Puolangan korkeudella jään paksuus oli alle 20cm, ei pitäisi olla mitään asiaa auton kanssa jäälle.

Suomalainen ei usko ennen kuin kokeilee; niin tässäkin.

Pilkille palaa monenkin mieli, ainakaan Etelä-Suomessa ole viikkoihin asiaa jäälle; saas nähdä.

Toisaalta, sanotaan; 5cm jää kantaa ihmisen, 3cm jää kantaa pilkkimiehen.

Meillä ei täällä esim näillä lähimmillä järvillä ole vielä edes mitattavaa jäätä.

Malttia kaikille pilkkimiehille ja oikeastaan kaikille.

11 vastausta artikkeliin “Talven ensimmäiset hukkuneet.”

  1. Ei se ikä näemmä aina tuo mukanaan viisautta, kun nämäkin hukkuneet autoilijat olivat 70.siä.

  2. Pitäisi nyt tuossa iässä tuntea oma vesistö virtauksineen, ja osata päätellä, ettei se 5 cm:n teräsjää kaikkialla kanna eikä edes 20 cm, jos osuu virtausalueille. Saati auto ? Kännissä täytyy ukkojen olleen.

    1. Poliisin mukaan alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin eikä asiaan liity rikosta. Poliisi tutkii tapahtunutta kuolemansyyn selvittämisenä eikä tiedota asiasta enempää.

      onnettomuudetPuolankaKotimaan uutiset+

      Ei näyttäisi alkoholilla olleen osuutta asiaan.

  3. Kalastus on mitä hienoin harrastus, mutta ei sekään sentään kuolemisen arvoista ole.

    Terve kunnioitus olosuhteita kohtaan pitää lääkärin loitolla ja jalat kuivina.

  4. Se terve kunnioitus; minulle se syntyi kun kaksi kertaa joulukuisella merellä jouduin veden varaan lohiverkkoja kokiessani. Silloin verkkoni olivat 12m korkeita ja verkkojata 50 m pitkä. Sanomattakin selvää, että silloin ei vesillä mitään kelluntaliivejä käytetty.
    Nyt kyllä on aina paukkuliivi päällä vesillä ollessa ja jäällä liikkuessa kelluntapuku.

  5. Nuorena Temmelassa Mustialan lammen itäpäässä jokisuussa katiskaa jäältä kokiessa astuin innoissani ja saaliinhimossani sulan puolelle ja uppeluksiin hupsahdin hyiseen veteen. Nuorena ja vetreänä helposti itseni jäälle kampesin mutta kotiin kävely 25 asteen pakkasessa oli kova, matkaa pari kilometriä, aika tönkkö olin loppumatkasta eivät enää edes hampaat kalisseet.

    Vielä vanha viisaus aiheesta ”Paksu jää miehen kantaa, ohut ei juuri ollenkana”

  6. On se kummallista, täällä muutama vuosi sitten hukkui kaksi miestä, vaikka ei pitänyt. Heillä oli kaikki varusteet, kuten pitikin ja he olivat erittäin kokeneita vesillä liikkujia, eikä ollut alkoholilla osuutta vahinkoon. Lopullista syytä ei ole julkisuudessa kerrottu.

  7. Eipä tuolla nässyllä ollut mitään jäätä laineet siellä liplatteli rantaan terv tepivaari

  8. Katselin eilisen päivän jäätilannetta; eipä kovin talvelta näytä, Kilpisjärvellä sentään 35cm jäätä, muualla maassa ei kolmeakymmentäkään senttiä jäätä.
    Etelä-Suomessa jääpeite, missä sitä edes vähän onkaan, ei edes pilkkimiehen kestävää.

  9. Forecan kuukausiennuste lupailee tammikuun puolenvälin tienoille jopa tavanomaista kylmempää säätä ja toteutuessaan/ jatkuessaan voisi ajatella, että helmikuun alussa voisi täällä olla pilkkikelit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *